Nykykulttuuri: Ihmisten hylkääminen, jos he "vievät energiaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki ihmissuhteet perustuvat nykyään siihen, että pitää jotenkin hyötyä toisesta. Parisuhteissa pitää hyötyä sosioekonomisesti. Kaverisuhteissa pitää hyötyä sosioekonomisesti tai vähintään saada jonkinlaista cloutia. Jos toinen ei anna jotain näistä, ei hän ole ajan arvoinen. 

Ongelma siis se, että monesti pitää vain saada saada saada ja siinä vaiheessa kun pitäisi antaa, todetaan että toinen on vaikea ja raskas. 

Cloutia? 

Suosiota, näkyvyyttä jne. esim. somessa tjsp. 

Energiasyöppö voi olla myös yltiöpositiivisuuden pakkotyrkyttäjä ns. toksinen positiivisuus, jossa kaikki on pelkkää auringonpaistetta, positiivista mietelausetta ja vaaleanpunaista höttöä. Tämä ihmistyyppi ei kestä arkirealiteetteja eikä elä niissä. Ei ole mitään puhuttavaa ihmiselle, jonka mielestä Barbi-elokuvalla on syvällisin sanoma, mihin on koskaan ennen törmännyt.

Minusta olisi ihan ok, jos joku hylkäisi minut sen takia, että kuormitan häntä. En todellakaan tahtoisi kuormittaa ketään. 

Eihän tuossa kai lähtökohtaisesti ole kyse siitä, että hylättäisiin joku vaikean elämäntilanteen takia. Energiasyöpöllä tarkoitetaan ihmistä jonka kanssa on aina raskasta oli tämän tilanne mikä hyvänsä. Nämähän on myös persoonakysymyksiä, se joka on toisen mielestä "energiasyöppö" voi olla jonkun mielestä hyvää seuraa. Toki jos joku heivaa elämästään kaikki jolla on vähänkään hankalaa tilapäisesti, niin ei taida jäädä kovinkaan paljon kavereita eli itsehän siitä sitten lopulta kärsii. 

Olen itsekin katkaissut välit pariin energiasyöppöön. Kyse ei ole siitä, että ihmisellä olisi yksittäinen hankala päivä tai viikko, vaan kun sitä jatkuvaa kaikesta valittamista on kestänyt jo vuosikausia. Ja itse taas imen muiden tunnetilat itseeni kuin sieni. Jatkuva negatiivisuus läheiseltä, niin minustakin tulee sellainen väsynyt synkistelijä. Olen yrittänyt olla tukena ja auttaa, mutta kun mikään selväkään ratkaisu ei ikinä kelpaa vaan aina keksitään joku tekosyy miksi ei voi tätäkän keinoa käyttää, niin olkoot. Rajat ne on minullakin, enkä aio uhrata omaa elämääni heidän takiaan. 

"Kyllä, olemme itsekeskeisiä, mutta emme omasta syystämme"

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/30/kylla-olemme-itsekeskeisia-mut…

Kyseinen artikkeli avaa mielestäni hyvin nykypäivän individualismia, johon aloituksesikin liittyy. Artikkeli on kyllä jo vähän vanha, mutta edelleen paikkaansa pitävä. :)

Kun omassakin elämässä on murheita ja jaksaminen on usein kortilla. Paljon pitäisi jaksaa. Sitten on ne ystävät jotka vatuloi osin itse aiheuttamia draamoja vuodesta toiseen. Energiasyöppöjä joiden kuulijana uupuu kannattelemaan tällaista vampyyria vuodesta toiseen. Ei kukaan jaksa olla toisen tukitolppa jatkuvasti. Ihmisillä on omat murheet eikä kukaan voi tukea toista jatkuvasti niin että lopulta ei itse väsy. Siksi on pakko puhaltaa peli poikki ja vetää rajoja. Jos on ystävä joka täyttää yhdessä olon hetket omilla jutuilla, laittaa lukemattoman määrän pitkiä ääniviestejä eli pakottaa päivästä toiseen kuuntelemaan tylsiä monologeja. Soittaa ja käyttää koko puhelun kertaamalla mitä hänelle oli nyt sanottu ja mihin äänen sävyyn ja missä oli käyty ja mitä mies siihen kommentoi. Vaikka haluaisi tukea huomaa omien voimien ehtyvän. Jotkut on niin itsekeskeisiä että ei tunnista sääntöä puolet sulle ja puolet mulle. Eli pitkällä aikavälillä kummankin pitäisi saada suhteessa puolet resursseista eikä niin että toinen oksentaa omat huolet ja toinen on se joka kantaa ja kannattelee kerrasta toiseen. Se jos toinen ei enää ehdottele tapaamisia tai soittele omaehtoisesti. Se voi kertoa siitä että hän ei saa suhteesta ja hän joutuu pinnistelemään siinä yli voimien.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikein usko, että monikaan tarkoittaa tuollaista, että kun ystävälle koittaa vaikeat ajat, niin hänet heitetään pois. Vaan itse ainakin tulkitsen tuon niin, että ihminen joka jatkuvasti on vaikea, valittaa, mitätöi, ilkeilee tai muuten vaan käyttäytyy jatkuvasti sun rajoja rikkoen on parempi heivata omasta elämästään. 

 

Totta, kukaan ei jaksa loputtomiin kuunnella samaa narinaa jostain asiasta esim perheongelmasta valivalivali! Mikään ei muutu kun ei itse osata/haluta pureutua asian ytimeen mutta ystävä, juuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että ihmiset oppivat vetämään rajojaan ja kuuntelemaan omia tarpeitaan. Toisten rajoista valittavat vaan ne, jotka ovat hyötyneet toisten rajattomuudesta - ja sellaiset suhteet ovat aina jollain tavalla sairaita. 

Vasta kun oppii sanomaan ei, pystyy sanomaan sydämestään myös kyllä. Jollakin se ein opiskelu vaatii vähän enemmän harjoittelua. Juuri naisia ja tyttöjä opetetaan pienestä pitäen, että toisten (usein myös kuvitellut) tarpeet menee omien edelle, joten ei ihme, jos 30+-ikäiset naiset sitten niitä omia rajojaan opettelee. 

Ei tässä tainnut olla nyt ihan tästä kyse.

Ap:n mielestä ei varmaan, mutta monien muitten mielestä kyse on just siitä. Siis niitten, jotka ajattelee että on ihan ok viilentää yhteydenpito ihmiseen joka aina vaan ottaa eikä koskaan anna. 

Kun auttaa hyvästä halusta, eikä se avun ottaja/ saaja mikään hyväksikäyttäjä.Jotkut vain odottaa palveluja!

Ole aina ottamassa - älä koskaan antamassa!

- vaasalainen sananlasku

Vierailija kirjoitti:

Ole aina ottamassa - älä koskaan antamassa!

- vaasalainen sananlasku

Miehethän on tällasia. Ne aina saa muttei koskaan anna. 😜 

Haukkuvat "helppoja naisia", joilta saa liian helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole aina ottamassa - älä koskaan antamassa!

- vaasalainen sananlasku

Miehethän on tällasia. Ne aina saa muttei koskaan anna. 😜 

Haukkuvat "helppoja naisia", joilta saa liian helposti. 

Toisaalta arvostelevat liian korkeista vaatimuksista, jos eivät saa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään elämä on niin rankkaa multitaskaamista joka vie energiaa ihan sellaisenaan, ettei vaan jaksa mitään ylimääräistä. Oma perhe on eri asia, mutta muille mahdollisille energiasyöpöille ei vaan oma jaksaminen riitä, vaikka se vähän pahalta tuntuukin.

 

Kuule ihan itse elämääsi suoritat ja teet siitä rAnkKaA multitaskaamista. 

Minulla on pitkiä, vastavuoroisia ihmissuhteita. Muutamaan ystävään olen katkaissut välit, kun en halunnut enää olla yksipuolisesti tuki ja apu. 

 

Esimerkkinä tarjosin toistuvasti apua väkivaltaisen puolison jättämiseen, kun ystävä tuli pakoon luokseni tai kertoi tilanteesta. Järjestin aikaa, varoja ja resursseja. Joka kerta ystävä päivän päästä palasi puolison luo ja kertoi, miten puoliso onkin hyvä ja minä ja hän väärässä. Suhde päättyi lopulta, ja puoliso pakeni etsintäkuulutettuna maasta. Sen jälkeenkin ystävä ottaa yhteyttä vain tarvitessaan apua. Sitä ei enää minulta saa. 

 

On aivan eri asia, jos ystävä kokee menetyksen tai epäonnea töissä ja on jonkin aikaa, pitkäänkin, alamaissa ja jopa huonoa seuraa, jos suhteessa on ennen ollut vastavuoroisuutta ja siitä on pieniä merkkejä alamäenkin tullen. Kyllä minulle silloin saa ruikuttaa tai vaikka kiukutella. Tarjoan kuuntelevan korvan ja hyvää ruokaa. 

Joskus vaan kamelinselkä katkeaa. On ihan eri asia, jos on elämässään vain yksi ihminen, joka valittaa jatkuvasti kaikesta. Mutta kun niitä alkaa olla useita ja niitä, joiden seurassa on vielä mukavaa, vain yksi, niin oman jaksamisen vuoksi on pakko vähentää kuormaa. Vielä, jos omakaan elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista, niin ...

Mä olen aika hyvä kuuntelija, tukija ja tsemppaaja. Mielelläni olen apuna silloin, kun ystävän tai muun läheisen vaikeudet ovat vain tilapäisiä ja/tai ko henkilö on valmis tekemään itsekin jotain tilannettaan parantaakseen. Mutta jos mikään ei ikinä muutu ja tilanne jatkuu vuodesta toiseen, niin mä vaan en jaksa. 

on ihan normaalia että joidenkin ihmisten kanssa ollaan enemmän tekemisissä kuin toisten, omien tykkäämisten mukaan, mutta tätä päivää on se että tuollainen välien katkaisu on muka joku suuri keski-ikäisnaisellinen voimaantumisen ele jota sitten mAniFesTOidAaN kaikkialla, etenkin somessa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole päässyt koskaan elämään ja olemaan parisuhteessa. '-Joskus minusta tuntuu sille, että moni toivookin, että pysyn tulevaisuudessakin sinkkuna. - Sinkkuna, joka on osalle myös aikaajoin oksennusämpäri, johon voi huolettta oksentaa ja ulostaa oman pahanolonsa.

Olla se maksuton terapeutti, jolle avautua. Olla se, jonnka edessä voi kertoa, kuinka en voi ymmärtää tai tajuta sitä kun kumppani teki niin ja näin...

Ja oikeassa ovat en minä sina tajuakaan. Enhän saata tajuta sitäkään miksi juuri minusta tuli se, joka elää yksin. 

Onko se sitä, että olen niin hirveä vai sitä, että en ole tarpeeksi hirveä, jotta voisin alistaa ja vaatia ketään parisuhteeseen kanssani vaan olen se, jonka tehtävä on pysyä ja olla sivussa, että muut voisivat loistaa. Ja jos kävisi niin onnettomasti, että löytäisin ja saisin mahd. parisuhteessa elämiseen, niin jenen päälle he sitten voisivat tarpeensa tehdä? 

&n

Anteeksi, miksi sallit tällaisen käytöksen? Eivät nuo ihmiset ole ystäviäsi. 

Naisten oaskat self help -kirjat tätä poikki panemista myy.  

Ihmisillä on aika vaihtelevia käsityksiä siitä mikä on energiasyöppö. On sellaisia ihmisiä, joilla on oikeasti todella huonot sosiaaliset taidot, ja sellainen voi tuntua raskaalta.

En ole ihan oikeasti kohdannut mielestäni mitään energiasyöppöjä, kyse on loppujen lopuksi siitä, miten tulee toimeen ihmisten eri piirteiden kanssa ja antaako niiden vaikuttaa itseensä. On huolestuttavaa jos toisten ihmisten asiat ja tekemiset vaikuttavat itseen niin kovasti, että kutsuu toisia energiasyöpöiksi.

Jotkut vaikeasti persoonallisuushäiriöiset ihmiset kyllä kuluttavat energiaa sillä he yrittävät vaikuttaa tunnetiloihini tosissaan ja se on heidän sosiaalisen vuorovaikutuksensa päämäärä. Samoin sellaiset ihmiset jotka ovat passiivisia ja täysin ulkoaohjautuvia ylikilttejä mielistejöitä ovat vähän raskaita. Minusta itseään täytyy kehittää niin, että ymmärtää millä tavalla pystyy torjumaan toisten yritykset vaikuttaa tunteisiini, jos sellaisia ihmisiä on. Voi tuntua turhauttavalta kuunnella samat ongelmat uudelleen ja uudelleen, mutta ei se minun hyvinvointiini kuitenkaan vaikuta millään lailla. Sopiva määrä henkistä etäisyyttä riittää.