Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle tositarkoituksella
Kommentit (3626)
Vierailija kirjoitti:
L.💞T.
Kerro tää irl!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
L.💞T.
Kerro tää irl!
Kerroin jo aikaa sitten ihastuneeni. Olen kuin muutkin suomalaiset ja kerron, kun asiaan tulee muutos.
Olen sanonut sulle jo näkemiin ja hyvästit. Sekö mua kiukuttaa ettet ollut sellainen kun olisin toivonut.
Tämä kaikki kertoo minusta. Sinä sait esiin minussa olevat asiat. Käyn omaa taisteluani. Annoit vahvan kuvan ettet ole taistelun arvoinen. Kuka olit? Tahtoisin ajatella että kaikki ovat taistelun arvoisia. Jäi kysymysmerkiksi olisitko ollut minulle taistelun arvoinen. Ja toisinpäin. Molemminpuolisen onnellisuuden arvoinen.
Mun kaivattu oli tänään mietteliäs, hiljainen hän on aina seurassa, mutta tänään mietteliäs. Olen alkanut hyväksyä sen, että tässä ei ole mitään draaman kaarta, ei tule yllätystä, ei enää yllättäviä suudelmia eikä varsin tunteiden tunnustuksia. Mikä meidät koskaan yhteen ajoi, me ei lopulta osattu sitä. Kaikki oli valmiina ja mahdollista. Mutta se ei ollut tarkoitettu se. Ja mä olisin rakastanut. Olisin rakastanut niin perkeleesti. Mut ei on ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä rakastan sun kasvoja ja vartaloa. Se on tosi seksikäs ja oot hirmu komea.
Voit tulostaa ja rakastaa niitä papereita - sisus jää jollekin muulle
Eikö täällä saa edes ulkonäköä kehua. Huh huh!
Ei, koska kaipaajat eivät ole seksikkäitä tai kauniita/komeita ja tietävät sen itsekin, niin sun viestiä ei voi omia ja siksi ne suuttuu 😎 pahinta kuitenkin on mainita älystä tai koulutuksesta, siitä sitä vasta alkaa aivan sairas lynkkaaminen
Vierailija kirjoitti:
Rakastan sua ja haluun sun kanssa yhteisen loppuelämän! 🧡
Miksi et sanonut tai tehnyt mitään kun oli mahdollisuus? Sä tiesit mitä tunnen. Jos sä olisit vaan saanut suusi auki.
Villeissä unelmissa ollaan hotellissa. Imen sun melonirintojasi. Siitä vähitellen laskeudun alushousutasolle. Mun haaveissa on saada sinut ulisemaan nautinnosta. Et ikinä arvaisi, että minä siveä nainen tällaisia mietin, yhä. nn
Vierailija kirjoitti:
Gallup: Oletko ollut ulkomailla hänen kanssaan? Tai kotimaan matkalla junalla, bussilla tai autolla?
Ekan kanssa en.
Toisen tapasin Lontoossa ja hän asuu siellä, joten periaatteessa kyllä, vaikkei reissussa nyt sinänsä yhdessä oltukaan
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee niin kova ikävä sua, enkä voi edes sanoa sitä sulle
Voitpahan. Haluisin nähdä ja tehdä sun kans jotain vielä. Viettää vaan aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Gallup: Oletko ollut ulkomailla hänen kanssaan? Tai kotimaan matkalla junalla, bussilla tai autolla?
Eihän tuollainen kysymys ole mikään gallup?? 😅
Vierailija kirjoitti:
Mä en haluaisi, että lähdet. Mulle tulee kamala ikävä. Olet ollut mun näkymätön suojelijani ja olen saanut tuntea rakkautesi.
Ymmärrän. Mut se on tarkoitettu näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan sua ja haluun sun kanssa yhteisen loppuelämän! 🧡
Miksi et sanonut tai tehnyt mitään kun oli mahdollisuus? Sä tiesit mitä tunnen. Jos sä olisit vaan saanut suusi auki.
Mä en saanut suuta auki, koska minä idiootti menin ihastumaan luultavasti väärään ihmiseen. Ei ollut varmuutta mistään mutta sydän vain toitotti omaa kiinnostustaan. Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
L.💞T.
Kerro tää irl!
Kerroin jo aikaa sitten ihastuneeni. Olen kuin muutkin suomalaiset ja kerron, kun asiaan tulee muutos.
Naiselta miehelle? Sivu
Vierailija kirjoitti:
Olit niin söpö sitä syödessäs.
Miksi sä et voi vaan unohtaa minua? Se ettet halua mua mutta et halua unohtaa mua, pitää mut kiinni myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
L.💞T.
Kerro tää irl!
Kerroin jo aikaa sitten ihastuneeni. Olen kuin muutkin suomalaiset ja kerron, kun asiaan tulee muutos.
Naiselta miehelle? Sivu
Kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en haluaisi, että lähdet. Mulle tulee kamala ikävä. Olet ollut mun näkymätön suojelijani ja olen saanut tuntea rakkautesi.
Ymmärrän. Mut se on tarkoitettu näin.
Kukahan tän säännön on laatinut?
Vierailija kirjoitti:
Gallup: Oletko ollut ulkomailla hänen kanssaan? Tai kotimaan matkalla junalla, bussilla tai autolla?
Porauslautalla
Vai sellaiset veijarit sulla mielessä.