En ymmärrä miten kukaan täysijärkinen lähtee uusperhesotkuihin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihmisistä. Kilteiltä ihmisiltä onnistuu. Ja jos raha-asiat on kaikilla suht kunnossa. Ja jos kaikki osallistuu yhteisiin hommiin, ja lapset on hyvin kasvatettuja. Ja jos myöskin se toinen biologinen vanhempi osallistuu lastenhoitoon. Ja kellään ei ole mitään suuria mt-ongelmia. Lapset kuitenkin sopeutuu uusiin aikuisiin, jos nämä ovat vähänkään hyviä tyyppejä, lapset jopa kiintyvät heihin. Kai se onnistuminen on kiinni myös rakkauden määrästä. Itse kyllä ottaisin uuden kumppanin, vaikka hänellä olisi lapsia ennestään, jos muut asiat natsaisi hyvin. Ja olen ottanutkin kerran eläessäni. Ei niitä sopivia ihmisiä tule elämässä niin paljon vastaan.

N50+

Liian monta liikkuvaa osaa. Jos on kerran vaikea löytää sopiva kumppani niin jos sen jälkeen pitää nuo kaikki asiat matsata, se voi siis toimia TODELLA harvoin. Ihmiset salailevat ja antavat tahallaan väärän kuvan asioista. Näin kävi itsellekin.

Juuri niin. Kokemus on osoittanut, ettei uusperheet toimi, eivätkä ole edes perheitä. Se on sietämistä olosuhteiden pakolla ja esittämistä muille, että ollaan niin onnellisia ja yhtä isoa perhettä. Ja että sain eron jälkeen uuden perheen. 

Jotkut on aikuisia, ja osaa ottaa vastaan, mitä elämä antaa.

Eniten kuitenkin toivoisin, että molemmat biologiset vanhemmat osaisi arvostaa ja kiittää näitä uusiovanhempia, koska he uhraavat omasta elämästään todella paljon muiden hyväksi. Pitäisi unohtaa vanhat kaunat ja riidat, ja tajuta, että kaikki se sopu valuu omien lasten hyväksi. Ja oikeasti ystävyys on itsellekin helpoin ratkaisu, vaikka vielä harmittaisikin oman vanhan perheen hajoaminen tai uusi ihminen perheessä. Lapsille voi olla rikkaus, kun ympärillä on paljon erilaisia ihmisiä, ja taatusti on, jos kaikki tulevat toimeen keskenään edes jollain tavalla. Joskus pitää osata unohtaa oma ego muiden hyväksi.

Itse tuli tehtyä virhe ja nostan käden pystyyn sen merkiksi. Omassa pitkässä avioliitossa oli ongelmia ja ihastuin sitten työkaveriin. Hänellä oli 2 lasta kuten itsellänikin. Sitten siihen taisi tulla itselle joku ikäkriisi vielä samaan aikaan ja kaikkien näiden lopputuloksena otin avioeron ja muutettiin tämän työkaverin kanssa saman katon alle uusioperheeseen. Voin sanoa että se oli helvettiä heti alusta pitäen. Neljä lasta on niin iso määrä, että rahat ei riitä tarvittaviin neliöihin. Pelkästään se aiheutti ongelmia. Sitten tämä uusi kumppani oli kasvattanut lapsiaan tietenkin omalla tavallaan, mikä poikkesi monin osin siitä mitä itse olin tehnyt. Eri säännöt eri lapsille saman katon alla, voin kertoa ettei ole mahdollista. Oikeastaan kaikki meni pieleen. Peliajat oli olleet liki rajoittamattomat ja minun lapsillani taas tarkasti määritellyt. Nyt minun piti sitten ajaa kaikille rajoitukset, mikä sai uuden kumppanin lapset liki vihaamaan minua. Kumppanin lapsille oli ostettu merkkivaatteita, mutta ei minulla ollut mahdollisuutta lähteä samalle linjalle. Se aiheutti epätasa-arvoa lasten kesken ja sitten omat lapseni alkoivat oirehtimaan, vaatimaan minulta samaa mitä muilla ja osoittivat mieltään kun en sitä voinut tarjota. No näitä esimerkkejä olisi lukemattomia. Kuri ja järjestys alkoivat lipsumaan. Kumppani komensi omiaan ja minä omiani, mutta ristiin nämä komennot eivät toimineet vaikka kuinka yritettiin. Eikä sellainen taas toimi saman katon alla.

Kaksi vuotta yritettiin, mutta siinä ajassa myös meidän kahden parisuhde lopahti. Liikaa epäjärjestystä, erimielisyyksiä ja ihan yleistä kakofoniaa, mikä nosti molempien stressitasot tappiinsa. Sittemmin on kaduttanut ydinperheen hajoaminen. Oli vakavia ongelmia avioliitossa kyllä, mutta ehkä ne kaikesta huolimatta olisi olleet jotenkin sovitettavissa ja oman ikäkriisinikin mentyä ohi, niin asiat olisivat tasaantuneet. Toisaalta turha sitä on jossitella, mutta ei olisi epärehellistä sanoa että tein kaiken oikein.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olisi aika masentavaa jos suhde koko loppuelämän perustuisi siihen, että käydään vaan toistensa luona panemassa ja sitten mennään takaisin omiin koteihin.

Aika kapea ajatusmaailma sinulla, jos omissa asunnoissa asuvat käyvät toistensa luona vain panemassa. Eikö voi viettää aikaa lapsien ja uuden puolison kanssa yhdessä ilman, että tarvitsee asua saman katon alla? 

Propsit niille, jotka siihen ryhtyvät. Itse en pystyisi lähtemään johonkin lapsirumbaan mukaan ja menettämään vapautta siinä toisen miehen lasten hoitamisessa.

Meidän yhteiskunnassa ei arvosteta tarpeeksi yksinhuoltajia tai uusperheiden lapsettomia uusvanhempia. Tämän pitää muuttua. Jotkut onnekkaat saa elää hyvässä parisuhteessa ja samassa perheessä ja samoilla hoodeilla koko ikänsä, mutta kaikille ei käy yhtä hyvin. Ja heidän epäonnekkaidenkin pitää selvitä elämästä.

Eikä kaikki voi mennä naimisiin serkkunsa kanssa, siinäkin käy huonosti.

Nimenomaan täysjärkisillä se toimii. Aloittaja ei siihen joukkoon taida kuuluakaan. Yleensä täysjärkiset ihmiset pitävät perhe-elämästä, lapsista ja arjen jakamisesta, ja kykenevät kommunikoimaan ja käyttäytymään kuin aikuiset ihmiset ilman mitään ihmeellisiä pelejä. Ei se ole sen kummempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Propsit niille, jotka siihen ryhtyvät. Itse en pystyisi lähtemään johonkin lapsirumbaan mukaan ja menettämään vapautta siinä toisen miehen lasten hoitamisessa.

Ei niitä lapsia saakaan ajatella "toisen miehen lapsiksi", vaan ottaa heidät yksilöinä ja hyvinä tyyppeinä, jotka nyt vaan on tulleet sun elämään. Bonuskavereina. Mutta onhan se kieltämättä vaikeaa, että niin monen ihmisen pitää natsata yhteen, kun 2 ikisinkun parisuhteessa riittää, että vain he 2 ovat tyytyväisiä toisiinsa. Mutta samalla lailla sun pitää oppia joskus sun lapsenlapsiin. Et sä saa niidenkään elämästä määrätä nukkumaanmenoaikoja tai pelirajoitteita.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan täysjärkisillä se toimii. Aloittaja ei siihen joukkoon taida kuuluakaan. Yleensä täysjärkiset ihmiset pitävät perhe-elämästä, lapsista ja arjen jakamisesta, ja kykenevät kommunikoimaan ja käyttäytymään kuin aikuiset ihmiset ilman mitään ihmeellisiä pelejä. Ei se ole sen kummempaa. 

Ja tunne-elämänkin pitää olla kunnossa.

On muuten ihan älytön päätös lähteä yh äitin kelkkaan kun miettii iha realistisesti. Kaikki omat rahat palaa taivaantuuliin ja palkkioksi saat pihtailevan yhn ja lapset jotka ei hyväksy sinua.

Tarvitaan myös läheisten apua. Esim. isovanhempien pitää auttaa lastenhoidossa, että uusi pari saa parisuhdeaikaa, ja sukulaisten täytyy antaa taloudellista apua, jos voivat, sillä uusperheillä on usein taloudellisia haasteita ennen kuin saavat asiat rullaamaan normaalisti. Uusperheet tarvitsee valtavasti tukea. Ja toki myös sillä biologisella vanhemmallakin on vastuunsa, ettei mene minkään hullun kanssa yhteen, kun on lapsia. Ja toisen biovanhemman pitää myös pystyä luottamaan, että kaikki menee siinä toisessakin perheessä hyvin. On kamalaa kuunnella, kun lapset sanovat, etteivät uskalla kertoa kaikkea isälle tms.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan täysjärkisillä se toimii. Aloittaja ei siihen joukkoon taida kuuluakaan. Yleensä täysjärkiset ihmiset pitävät perhe-elämästä, lapsista ja arjen jakamisesta, ja kykenevät kommunikoimaan ja käyttäytymään kuin aikuiset ihmiset ilman mitään ihmeellisiä pelejä. Ei se ole sen kummempaa. 

No sen verran olen täysijärkinen että olen pitänyt perheeni ehjänä omalta osaltani. Jos ero syystä tai toisesta tulisi, ajattelisin ensisijaisesti omien lasteni etua. Uusperhe tuskin olisi lasteni parhaaksi. Vaikka itse olisi kuinka täysjärkinen, uuden puolison ex tai heidän yhteiset lapsensa eivät sitä välttämättä ole. Vain itsestään voi mennä takuuseen.

Vierailija kirjoitti:

On muuten ihan älytön päätös lähteä yh äitin kelkkaan kun miettii iha realistisesti. Kaikki omat rahat palaa taivaantuuliin ja palkkioksi saat pihtailevan yhn ja lapset jotka ei hyväksy sinua.

Tai sitten saa naisen, joka osaa hoitaa kotihommat hyvällä rutiinilla ja tietää miten seksihommat sujuu, tunneälyäkin piisaa vaikka kuinka. Ja se on myös itsestä kiinni, tykkääkö (kenenkään) lapset susta. Rahaahan parisuhteissa palaa aina.

Vierailija kirjoitti:

Meidän yhteiskunnassa ei arvosteta tarpeeksi yksinhuoltajia tai uusperheiden lapsettomia uusvanhempia. Tämän pitää muuttua. Jotkut onnekkaat saa elää hyvässä parisuhteessa ja samassa perheessä ja samoilla hoodeilla koko ikänsä, mutta kaikille ei käy yhtä hyvin. Ja heidän epäonnekkaidenkin pitää selvitä elämästä.

Eikä kaikki voi mennä naimisiin serkkunsa kanssa, siinäkin käy huonosti.

Olisikohan kuitenkin niin että se on se vannottu vala jota ei enää kunnioiteta. Minua ei tarvitse kunnioittaa jonain lapsettomana uusiopuolisona koska en ikinä siihen ryhdy.

Omalla kohdallani homma ei kosahtanut toisen lapsiin, vaan ihan siihen toiseen aikuiseen. Suhteen aikana paljastui vain syyt, minkä takia hänellä ne parisuhteet vaihtui tiuhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Propsit niille, jotka siihen ryhtyvät. Itse en pystyisi lähtemään johonkin lapsirumbaan mukaan ja menettämään vapautta siinä toisen miehen lasten hoitamisessa.

Ei niitä lapsia saakaan ajatella "toisen miehen lapsiksi", vaan ottaa heidät yksilöinä ja hyvinä tyyppeinä, jotka nyt vaan on tulleet sun elämään. Bonuskavereina. Mutta onhan se kieltämättä vaikeaa, että niin monen ihmisen pitää natsata yhteen, kun 2 ikisinkun parisuhteessa riittää, että vain he 2 ovat tyytyväisiä toisiinsa. Mutta samalla lailla sun pitää oppia joskus sun lapsenlapsiin. Et sä saa niidenkään elämästä määrätä nukkumaanmenoaikoja tai pelirajoitteita.

Suurin virhe on olla lapsen kaveri, lapselle turvallisinta on se, että saa olla lapsi eikä aikuisen kaveri. Toki sitten kun lapsi on aikuinen niin asia muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olisi aika masentavaa jos suhde koko loppuelämän perustuisi siihen, että käydään vaan toistensa luona panemassa ja sitten mennään takaisin omiin koteihin.

Härreguud, me ainakin käymme tapahtumissa ja reissuissa, teemme ruokaa ja saunomme ja lomailemme kun miehen lapsi ei ole paikalla. Toki myös rakastelemme. Omat lapseni ovat jo muuttaneet opiskelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan täysjärkisillä se toimii. Aloittaja ei siihen joukkoon taida kuuluakaan. Yleensä täysjärkiset ihmiset pitävät perhe-elämästä, lapsista ja arjen jakamisesta, ja kykenevät kommunikoimaan ja käyttäytymään kuin aikuiset ihmiset ilman mitään ihmeellisiä pelejä. Ei se ole sen kummempaa. 

Juurikin näin. Naapurissani asuu isohko uusperhe, enkä edes erota, mitkä lapset ovat kenenkin. Osa lapsista on vaan jokatoisen viikon poissa. Molemmat vanhemmat ovat hyvin ahkeria ja kunnollisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Propsit niille, jotka siihen ryhtyvät. Itse en pystyisi lähtemään johonkin lapsirumbaan mukaan ja menettämään vapautta siinä toisen miehen lasten hoitamisessa.

Ei niitä lapsia saakaan ajatella "toisen miehen lapsiksi", vaan ottaa heidät yksilöinä ja hyvinä tyyppeinä, jotka nyt vaan on tulleet sun elämään. Bonuskavereina. Mutta onhan se kieltämättä vaikeaa, että niin monen ihmisen pitää natsata yhteen, kun 2 ikisinkun parisuhteessa riittää, että vain he 2 ovat tyytyväisiä toisiinsa. Mutta samalla lailla sun pitää oppia joskus sun lapsenlapsiin. Et sä saa niidenkään elämästä määrätä nukkumaanmenoaikoja tai pelirajoitteita.

Bonusihmisinä on ehkä vielä parempi sana.