Lue keskustelun säännöt.
Onko oikein tehdä lisää lapsia, jos kaikilla edellisillä on sama hoitoja vaativa sairaus?
28.12.2024 |
Julkisuudessa on aika useinkin perheitä, joilla on monta lasta ja heillä KAIKILLA on sellainen sairaus, joka vaati yhteiskunnan varoja, panostusta ja palveluja vuosikausiksi. Minulle tulee mieleen, että miksi tehdään se neljäs ja viideskin jne kun on jo tullut selväksi, että perhe kuluttaa yhteisiä verorahoja yhden kylän verran ja elämä lapselle on vaikeaa. Minä en tunne enää sääliä tai auttamishalua tällaista perhettä kohtaan, ehkä päinvastoin koen, että ovat itsekkäitä ja piittaamattomia, jotka luottaa siihen, että yhteiskunta hoitaa ongelmat.
Kommentit (87)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä perinnöllisyysasioista on nyt rummutettu niin paljon, että kukaan ei enää voi mennä sen taakse, että "ei tiennyt".
Jos siitä huolimatta edelleen muodostuu perheitä, joissa on suunnilleen puoli tusinaa sairasta lasta, niin se on täydellistä välinpitämättömyyttä. Tulee mieleen, että olisivatko tuollaiset vanhemmat kelvollisia edes terveiden lasten vanhemmiksi?
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä tehdä lisää, jos todetaan, että geenit aiheuttavat vakavan sairauden. Yhdellä perheellä oli todennäköisyys saada vammainen lapsi jotain puolet ja puolet. Saivat kolme lasta, kaikilla tauti. Se oli oikeasti paha tauti, lapset kuolivat ennen täysi-ikää. Se oli kyllä sydäntä särkevää, olivat hyvin lapsirakkaita ihmisiä.
Siis tuosta naapurini tapauksesta on jo kauan aikaa. Nykyisinhän on keinoja estää seliaisen raskauden jatkuminen, jos niin valitaan.
Voisko joku sitten kertoa, mihin vedetään se raja, että mikä on vakava sairaus ja mikä ek niin vakava? Ja mihin ikään mennessä oireiden pitää esiintyä? Ja onko kaikilla esim. Tietyn geenivirheen omaavilla yksilöillä oireet sitten yhtä merkittävät, vai voiko joukkoon syntyä ihan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä?
Aika moni vanhemalla iälläkin esiintyvä sairaus on nimittäin perinnöllinen, ainakin taipumus.
Aika mustavalkoisen asian väännätte kovin monimutkaisesta aiheesta...
Mielenterveydenhäiriöt ovat tällä hetkellä merkittävimpiä työkyvyttömyyttä aiheuttavia sairauksia. Niihinkin on geneettinen alttius. Ja elämä mielenterveydenhäiriön kanssa voi olla kärsimystä. Pitäisikö kaikki masentuneet sterkata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pentutehtailua harrastetaan niin pitkään, että siitä aletaan tuomita. Aina nämä äidit itsekin ovat tuilla eläjiä, joiden lapsilla monta eri isää. Vai oletteko joskus kuulleet normaalista ydinperheestä, jossa on neljä viisi erityislasta ja vanhemmilla koulutus ja työelämää takana jo ennen lasten syntymää?
Olen, meiltä molemmilta löytyy yliopistokoulutus, pitkä työura takana ja sen jälkeen saimme kolme erityislasta. Ensimmäisen diagnoosi saatiin vasta 6 vuotiaana ja kaksi muuta oli jo syntyneet. Tässä vaiheessa päätimme ettemme tee enää yhtään lasta. Muutoin olisin halunnut vielä pari lisää.
Yliopistokoulutus noin 5 vuotta eli valmistuminen noin 25-votiaana), "pitkä työura" tarkoittaa vähintään 15-20 vuotta, eli olette yli 40-vuotiaina ruvenneet lisääntymään ja toiveissa oli 5 lasta. Ok.
Tai yrität uskotella, että esim. viiden vuoden työura on "pitkä".
Minulla puhkesi vakava sairaus lapsen synnyttyä. Sairaus ei ollut ennakoitavissa. Heti tein päätöksen, että lapsiluku jää tähän. Sairauteni ei ole suoraan perinnöllinen, mutta tiettyä sukupuolta olevalla lapsella on kohonnut riski muihin sairauksiin sairauteni takia. Sairauteni vuoksi tulevat raskaudet olisivat olleet riskiraskauksia, jotka olisivat vaatineet paljon seurantaa, keskenmenot olisivat olleet todennäköisiä, raskaudet olisivat olleet minulle vaarallisia ja lapsi voisi saada vaikean sydänvian. Ei käynyt mielessäkään, että tässä tilanteessa olisin edes harkinnut raskautta. Toki olisi ollut mahdollisuus, että raskaudessa mikään ei menisi pieleen ja syntyisi terve lapsi, mutta riskit ovat sen verran suuret, ettei huvita kokeilla.
Osa ihmetteli, miksi ihmeessä jätän sairauden vuoksi lapset tekemättä. Eivät ymmärtäneet asiaa. Minä taas en halunnut ottaa riskiä, että raskaus veisi nykyiseltä lapseltani äidin tai syntyvä lapsi sairastuisi takiani. Toisekseen: minun/syntyvän sairaan lapsen hoidosta koituu kuluja. En menisi takuuseen, että yhteiskunnalla on tulevaisuudessa vara maksaa hoitoja ja lääkkeitä siinä määrin, missä tähän asti on ollut. Itse en koe, että on eettiseltä tai miltään muultakaan kannalta reilua saattaa vaikeasti sairaita lapsia tähän maailmaan. Sille ei kukaan mitään voi, jos lapsi sattuukin syntymään sairaana, mutta jos riskit ovat tiedossa jo etukäteen, niin silloin en ymmärrä ratkaisua. En lapsen, en perheen, en yhteiskunnan kannalta.