Miten ratkaista kasvatuserimielisyydet miehen kanssa?

Minusta kuulostaa, että miehesi sanoo sulle periaatteesta vastaan. Kuulostaa juurikin exältäni. Hän jäi suhteessamme alakynteen, kun ei viitsinyt nähdä samanlaista vaivaa uransa eteen kuin minä ja sitten, kun vielä olin meistä se arjessa ja lastenkasvatuksessa taitavampi, miehen piti saada käyttää valtaa joissakin asioissa. Pahimmillaan väittelimme siitä, voiko 5 - 6 -vuotiaalle laittaa päiväkotiin olohousuiksi pelkkiä pitkiä alushousuja. Eron jälkeen hän kieltäytyi lapsen ahdistuslääkityksestä. Onneksi lapset ovat jo sen verran isoja, että isä ei pääse enää manipuloimaan. Olivat hyvin raskaita vuosia nuo. Jo ajatus, että väittelisin lastenkasvatusasioista jonkun selkeästi vähemmän valveutuneen kanssa, alkaa ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa, että miehesi sanoo sulle periaatteesta vastaan. Kuulostaa juurikin exältäni. Hän jäi suhteessamme alakynteen, kun ei viitsinyt nähdä samanlaista vaivaa uransa eteen kuin minä ja sitten, kun vielä olin meistä se arjessa ja lastenkasvatuksessa taitavampi, miehen piti saada käyttää valtaa joissakin asioissa. Pahimmillaan väittelimme siitä, voiko 5 - 6 -vuotiaalle laittaa päiväkotiin olohousuiksi pelkkiä pitkiä alushousuja. Eron jälkeen hän kieltäytyi lapsen ahdistuslääkityksestä. Onneksi lapset ovat jo sen verran isoja, että isä ei pääse enää manipuloimaan. Olivat hyvin raskaita vuosia nuo. Jo ajatus, että väittelisin lastenkasvatusasioista jonkun selkeästi vähemmän valveutuneen kanssa, alkaa ahdistaa.

No osasitko sinä ennen lapsia ennustaa, että miesystävästäsi / tulevasta aviomiehestäsi tulee tällainen isä kun saatte lapsia?

Meillä mies ei ymmärrä että olisi parempi opettaa lapsia olemalla itse esimerkkinä. Esim mies kieltää lapsia kiroilemasta mutta itse kiroilee. Mies valittaa jos lapset haluavat pelata pitkään pleikalla ym,mutta sitten itse pelaa koko päivän.

Lapset ovat monesti kysyneet että "Miksi Isi saa tehdä noin mutta minä en saa?"Vaikea siinä sitten selittää että Isi saa koska on aikuinen..

Jos se mies ei tee mitään suoranaisesti vaarallista, niin anna olla. Pistä mieleen mitä tekee ja mitä mieltä mistäkin on, niin ainakin voit sitten tarvittaessa sanoittaa lapselle teidän erilaisia näkemyksiä, jos lapsi alkaa hankalaksi. Aika nopeasti lapset oppii, että eri paikoissa ja eri ihmisten kanssa pätee eri säännöt. Itse en jaksa vääntää miehen kanssa mistään yhtään turhemmasta, kun on kauhea vastarannan kiiski luonteeltaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa, että miehesi sanoo sulle periaatteesta vastaan. Kuulostaa juurikin exältäni. Hän jäi suhteessamme alakynteen, kun ei viitsinyt nähdä samanlaista vaivaa uransa eteen kuin minä ja sitten, kun vielä olin meistä se arjessa ja lastenkasvatuksessa taitavampi, miehen piti saada käyttää valtaa joissakin asioissa. Pahimmillaan väittelimme siitä, voiko 5 - 6 -vuotiaalle laittaa päiväkotiin olohousuiksi pelkkiä pitkiä alushousuja. Eron jälkeen hän kieltäytyi lapsen ahdistuslääkityksestä. Onneksi lapset ovat jo sen verran isoja, että isä ei pääse enää manipuloimaan. Olivat hyvin raskaita vuosia nuo. Jo ajatus, että väittelisin lastenkasvatusasioista jonkun selkeästi vähemmän valveutuneen kanssa, alkaa ahdistaa.

No osasitko sinä ennen lapsia ennustaa, että miesystävästäsi / tulevasta aviomiehestäsi tulee tällainen isä kun saatte lapsia?

No jälkikäteen ajateltuna vaaran merkit olivat olemassa, mutta ajattelin silloin 27-vuotiaana, kun esikoista laitettiin alulle, että kyllä mies varmaan kypsyy isyyden myötä. Olin luottavainen, niinkuin täyttä elämää elävän ihmisen kuuluukin olla.

Vierailija kirjoitti:

Jos se mies ei tee mitään suoranaisesti vaarallista, niin anna olla. Pistä mieleen mitä tekee ja mitä mieltä mistäkin on, niin ainakin voit sitten tarvittaessa sanoittaa lapselle teidän erilaisia näkemyksiä, jos lapsi alkaa hankalaksi. Aika nopeasti lapset oppii, että eri paikoissa ja eri ihmisten kanssa pätee eri säännöt. Itse en jaksa vääntää miehen kanssa mistään yhtään turhemmasta, kun on kauhea vastarannan kiiski luonteeltaan. 

Eli kaikki huono käytös, kiroilu, itsekkyys ym ym täytyy sallia kunhan se ei ole vaarallista? Jos mies niin haluaa yhteisiä lapsia kasvattaa? Eihän tuossa ole mitään järkeä! Kuka nainen haluaisi, että mies kasvattaisi lapsia niin, että joo kiroilkaa vaan neljävuotiaat tenavat kuin rekkamiehet, ei se ole vaarallista. Yök.

Aloittaja on kyllä kiistatta oikeassa tällä kertaa ja hänen mies taas tahattomasti tai tahallaan törppö. Lähettäisin miehen oman äitinsä helmoihin takaisin kasvamaan. Ikävä kyllä niin ei tietenkään oikeasti voi tehdä. 

Olin osana uusperhettä, jossa äiti oli kuollut. Isä lapsiensa kanssa. Ensinnäkin äidin ollessa elossa ei ollut osallistunut kasvatukseen oikein mitenkään, vaimo hoitanut kaiken kotona lapsia myöten. Kuoleman myötä mies joutuikin ottamaan ohjat. 

Lapset sai tehdä ihan mitä halusivat, ei minkäänlaisia rajoja, kieltoja, velvollisuuksia. Jos lapsi vänkäsi jotain, mies antoi aina periksi ettei vaan lapselle tule paha mieli. Ei kestänyt ollenkaan sitä lapsen pahaa mieltä, pettymystä, hyvitteli ihan hirveästi lapsille sitä että äiti kuoli. Lapset ei olleet enää pieniä, ja kuolemastakin jo useita vuosia. Lasten ikä 10-14. Kotona siivosi kaikki jäljet perästä, ei haitannut vaikka lapsi pelasi 10 tuntia päivässä, koska suuttui kun käsky tuli lopettaa. 

Eli täysin selkärangaton, sanassaan pysymätön ihminen, pelkäsi sitä lasten reaktiota niin paljon, että myöntyi toteuttamaan lähes kaiken. Ei siis uskaltanut ottaa vastuuta ja olla se ikävä tyyppi, koska ennen vaimo ollut se ikävä kieltäjä ja itse ottanut rusinat pullasta. Kuulostaa mielestäni ihan samalta sinun tilanteesi. 

Lisään ylempään vielä, että hän suuttui aina jos yritin jotenkin ehdottaa että pitäisikö jokin asia tehdä eri tavalla. Nimenomaan huusi että minä arvostelen häntä ja hänen isyyttään, että hän ei osaa muka hoitaa asioitaan. Vaikka yritin sanoa esim. pitäisikö lasten ruutuaikaa jotenkin rajata (yli 10h päivässä), kun näkyi koulussa, nukkumisessa, aggressiivisuutena, apaattisuutena. Mutta hänen mielestä kaikki liittyi äidin kuolemaan, ja minä loukkaan häntä arvostelemalla. Eli tuo puolustautuminen on tosi tuttua. 

Sinänsä harvinainen ketju täällä, että käytännössä kukaan ei ole esittänyt yhtään ratkaisuideaa tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä harvinainen ketju täällä, että käytännössä kukaan ei ole esittänyt yhtään ratkaisuideaa tilanteeseen.

Ehkä on vaikea keksiä? Vaikka ei tuo aloituksen tilanne varmaan kovin harvinainen ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä ole koskaan ennen ollut riitaa rahankäytöstä? Yleensä lapset kasvatetaan samalla tavalla kuin itsekin toimii. Sä ilmeisesti osaat säästää ja vertailla, mies ei, eikö tämä ole tullut vastaan koskaan? Tai kiittääkö hän ikinä ketään mistään? Juuri näistä vihjeistä itse etsin lapsilleni sopivaa isää. Jos ei itse osaa käytöstapoja, ei voi olettaa että opettaa niitä lapsilleenkaan.

Näihin keskusteluihin ilmaantuu aina näitä täydellisiä äitejä, jotka on osanneet valita itselleen täydellisen ja virheettömän miehen. 

Hauskaa, koska ei mulla edes ole lapsia. Koska vielä etsin sitä miestä, joka ansaitsee itseään isäksi kutsuttavan.

Tulet pettymään, virheetöntä miestä ei nimittäin ole. Jokainen per

Virheetöntä ihmistä ei ole.

Tosin tuskin tuon kirjoittaja etsii sellaista vaan riittävän hyvää.

Perheneuvolassa käynti varmaan avaisi miehen silmät, jos hän siellä edes kehtaa kertoa noita "linjauksiaan" kiroilusta sun muusta.

Vierailija kirjoitti:

Olin osana uusperhettä, jossa äiti oli kuollut. Isä lapsiensa kanssa. Ensinnäkin äidin ollessa elossa ei ollut osallistunut kasvatukseen oikein mitenkään, vaimo hoitanut kaiken kotona lapsia myöten. Kuoleman myötä mies joutuikin ottamaan ohjat. 

Lapset sai tehdä ihan mitä halusivat, ei minkäänlaisia rajoja, kieltoja, velvollisuuksia. Jos lapsi vänkäsi jotain, mies antoi aina periksi ettei vaan lapselle tule paha mieli. Ei kestänyt ollenkaan sitä lapsen pahaa mieltä, pettymystä, hyvitteli ihan hirveästi lapsille sitä että äiti kuoli. Lapset ei olleet enää pieniä, ja kuolemastakin jo useita vuosia. Lasten ikä 10-14. Kotona siivosi kaikki jäljet perästä, ei haitannut vaikka lapsi pelasi 10 tuntia päivässä, koska suuttui kun käsky tuli lopettaa. 

Eli täysin selkärangaton, sanassaan pysymätön ihminen, pelkäsi sitä lasten reaktiota niin paljon, että myöntyi toteuttamaan lähes kaiken. Ei siis uskaltanut ottaa vastuuta ja o

Kelpasiko siis tää "mies" sulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin osana uusperhettä, jossa äiti oli kuollut. Isä lapsiensa kanssa. Ensinnäkin äidin ollessa elossa ei ollut osallistunut kasvatukseen oikein mitenkään, vaimo hoitanut kaiken kotona lapsia myöten. Kuoleman myötä mies joutuikin ottamaan ohjat. 

Lapset sai tehdä ihan mitä halusivat, ei minkäänlaisia rajoja, kieltoja, velvollisuuksia. Jos lapsi vänkäsi jotain, mies antoi aina periksi ettei vaan lapselle tule paha mieli. Ei kestänyt ollenkaan sitä lapsen pahaa mieltä, pettymystä, hyvitteli ihan hirveästi lapsille sitä että äiti kuoli. Lapset ei olleet enää pieniä, ja kuolemastakin jo useita vuosia. Lasten ikä 10-14. Kotona siivosi kaikki jäljet perästä, ei haitannut vaikka lapsi pelasi 10 tuntia päivässä, koska suuttui kun käsky tuli lopettaa. 

Eli täysin selkärangaton, sanassaan pysymätön ihminen, pelkäsi sitä lasten reaktiota niin paljon, että myöntyi toteuttamaan l

Jonkin aikaa kyllä, kunnes tulin järkiini ja totesin että saa ihan itse kasvattaa lapsensa miten haluaa, mutta mä en ole siinä näkemässä sitä lopputulosta. 

Meillä on tehty niin, että mies kasvattaa omalla tavallaan ja minä omallani. Eihän siitä mitään tulisi, jos minä teeskentelisin olevani asioista samaa mieltä kuin mieheni tai toisinpäin. Lapsi huomaisi näyttelemisen kyllä.

Mies on häiriintynyt kasvatusroolistaan ja yrittää emoilla. Hänellä ei ilmeisesti ole kovin rikas työ- tai harrastuselämä, sillä on noin kiinnittynyt lapsiin. Saavatko lapset tarpeeksi huomiota ja rakkautta, jos hakevat siittäjän hyväksyntää tuolla tavoin? Oletko itse työssä, vai onko lapsilla äiti? Jos lapsilla ei ole äitiä, heidän kiintymyksensä hajaantuu ja vääristyy yhtä lailla, ja he saattavat alkaa kohtelemaan siittäjää emonaan

Rehellinen suositukseni on, että vältä kaikkea konfliktia miehen kanssa. Anna hänen "kasvatella" lapsia tavallaan ja pyri pysyttelemään kuviossa taka-alalla. Ala vaikka keskittymään enemmän omiin harrastuksiisi. Jos mies pyytää osallistumistasi johonkin, voit osallistua, mutta muutoni keskity omiin juttuihisi. Luovuta kasvatusvastuu siis hänelle. Sitten voit jossakin vaiheessa muuttaa pois

Jos 6-vuotias koulutetaan pahoinpitelemään ja halveksumaan muita ihmisiä, hän on täysin sietämätön jo 10v iässä. Jotkut miehet alkvat tekemään tätä jo vauvoille ("potki äitiä" tm. vaipanvaihdon yhteydessä). Jos tällaista väkivaltaa ja aggressiota esiintyy, naisen tulee ensisijaisesti suojella itseään ja häipyä kuviosta. Sossut sitten huostaavat huonosti kasvatetut ongelmalapset. Naisen tehtävä ei ole yrittää kasvattaa sellaisia lapsia kunnollisiksi, joita siittäjä koulii aktiivisesti aggressiivisiksi ja väkivaltaisiksi. Naisen rooli on hoivata ja rakastaa, ja jos tämä tehdään mahdottomaksi, siirtyä muualle hoivaamaan ja rakastamaan

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies ei ymmärrä että olisi parempi opettaa lapsia olemalla itse esimerkkinä. Esim mies kieltää lapsia kiroilemasta mutta itse kiroilee. Mies valittaa jos lapset haluavat pelata pitkään pleikalla ym,mutta sitten itse pelaa koko päivän.

Lapset ovat monesti kysyneet että "Miksi Isi saa tehdä noin mutta minä en saa?"Vaikea siinä sitten selittää että Isi saa koska on aikuinen..

Tuossa on vain se, että yleensä lapset eivät ota mallia vanhemmistaan, vaan muista lapsista. Usein lapset jopa haluavat tehdä juuri päinvastoin kuin vanhemmat tekevät. Jos isä sanoo, että elokuva on hyvä, niin silloin sen täytyy olla huono.

Jos jokin lasten käyttäytymistapa häiritsee toista vanhempaa, sanotaan nyt vaikka meluaminen. Silloin lapsi voi leikkiä meluisasti kun toinen, melusta häiriintyvä vanhempi ei ole paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä harvinainen ketju täällä, että käytännössä kukaan ei ole esittänyt yhtään ratkaisuideaa tilanteeseen.

Ei siihen ole mitään ratkaisua, että perheen voimakkain yksilö alkaa kouluttamaan muista väkivaltaisia. Laki suojaa siittäjän oikeutta omistaa lapsia ja käytännössä siis tehdä heille ihan mitä haluaa. Nainen on tuossa lain edessä ja omankin toimeentulonsa vuoksi täysin voimaton, ihan samalla tavalla jos mies alkaisi kiusaamaan ja pahoinpitelemään häntä. Vaihtoehtona on joko alkaa dokumentoimaan ala-arvoista vanhemmuutta ja käyttää tätä dokumentaatiota oikeudessa, mutta tuollainen kyräily itsessään tuhoaa naisen ja lasten elämät ihan yhtä lailla kuin sekin, että mies sabotoi kasvatusta

Jos haluaa maksimoida voiton niin nainen voi lähteä elämään omien arvojensa mukaisesti ja jättää miehen ja sossut ihmettelemään asiaa. Mies joutuu todennäköisesti joka tapauksessa syyniin koska lapset oireilevat hänen huostassaan, ja voi sitten sossujen kanssa käydä läpi niitä asioita, missä ei vaimoaan ja lastensa äitiä kuunnellut. Mies ja lapset häviävät, nainen saa säilyttää sentään oman elämänsä