Onko surullista jos nainen on yhden miehen kanssa koko ikänsä?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mihin tyytyy. Tiettyyn tapaan elää tottuu. Joillekkin jatkuva riitely ja toisen haukkuminenkin on normaalia. Itse elin aivan järkyttävässä avosuhteessa 18 vuotta. Mies piti kynnysmattonaan ja ainoa joka sai liitosta jotain, oli mies. Hän halveksi, haukkui, käskytti, löi, kävi vieraissa ja tätä voisi jatkaa loputtomasti. Kun lopulta sain voimaa irrottautua, niin mies haukkui hulluksi. Päässäni oli kuulemma vikaa. En löytäisi ikinä niin hyvää ja komeaa miestä kuin hän. Minähän olin sairas, kun jätin hänet. Hän menetti kynnysmattonsa. Sitä kun olisi pitänyt elinikä jatkaa, niin olisin varmaan jo kuollut.

Sinulle kävi hyvin, kun sait lähdettyä. Toivottavasti löydät sellaisenkin suhteen, jossa on parempi olla ja johon voit jäädä! <3

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin sitten hyvin harvoin tapahtuu, jos se on unelma? 

Koska miehet kyllästyvät ja alkavat käydä vieraissa. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mihin tyytyy. Tiettyyn tapaan elää tottuu. Joillekkin jatkuva riitely ja toisen haukkuminenkin on normaalia. Itse elin aivan järkyttävässä avosuhteessa 18 vuotta. Mies piti kynnysmattonaan ja ainoa joka sai liitosta jotain, oli mies. Hän halveksi, haukkui, käskytti, löi, kävi vieraissa ja tätä voisi jatkaa loputtomasti. Kun lopulta sain voimaa irrottautua, niin mies haukkui hulluksi. Päässäni oli kuulemma vikaa. En löytäisi ikinä niin hyvää ja komeaa miestä kuin hän. Minähän olin sairas, kun jätin hänet. Hän menetti kynnysmattonsa. Sitä kun olisi pitänyt elinikä jatkaa, niin olisin varmaan jo kuollut.

Tuollaisessa voi elää kuusikymmentäkin vuotta. Se se vasta surullista on...

Olisin halunnut juuri tällaisen koko elämän kestävän avioliiton. Odottelin oikeaa, sitouduin täydestä sydämestäni...avioliitto päättyi 12 vuodessa miehen toistuviin syrjähyppyihin, kun ujosta ja hiljaisesta pojasta kasvoikin itsevarma mies. Ja minusta tuli yksi yh lisää maailmaan. 

Vierailija kirjoitti:

On sellaisia naisia olemassa, jotka ei ole koskaan nauttineet seksistä. Tai saaneet kunnollista orgasmia. Aika harmillista. Todella surullist!

Kaikilla naisilla ei tosiaan tule orgasmia. Se ei tarkoita, etteikö seksi olisi silti kivaa, eikä partnerin vaihtaminen välttämättä ratkaise asiaa mitenkään, koska kyse voi olla muustakin kuin partnerin osaamattomuudesta. Hyvässä puolisossa on myös paljon muitakin tärkeitä ominaisuuksia kuin huikea seksielämä. Kukaan ei ole täydellinen, ja aina jossain joutuu vähän tyytymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullisempaa se on, että on monen kanssa joista kukaan ei ole itselle hyvä eikä oikeanlainen. Määrä kun ei korvaa laatua.

Tai lähinnä se jos jää näihin suhteisiin vain siksi että on pakko olla joku. Joskus täytyy kokeillakin. Itselläni oli pitkä suhde enkä eron jälkeen kaipaa uutta. Nyt nautin omasta elämästäni vain sinkkuna, se tuntuu nyt hyvältä ratkaisulta. En ole kovinkaan tarvitseva ihminen.

Mä taas tajusin vasta reilun vuosikymmenen sinkkuuden jälkeen, että olen oikeasti todella romanttinen ihminen joka kaipaa miehen kosketusta, hellyyttä ja huolenpitoakin vaikka aina uskottelin itselleni sekä muille, etten moista hömppää kaipaa edes parisuhteessa..

Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa että (iki)sinkkuuteni syy on se etten tavannut koskaan miestä kenen kanssa olisi ollut aidosti hyvä olla ja nyt on jo myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi täällä, että mukamas kuivaa, sellanen elämä. Että ikänsä on avioliitossa tai elää saman kumppanin kanssa.

Mites muka, on kuivaa?

Sellaiset ihmiset kasvaa toisiinsa kiinni. Siinä ollaan yhdessä perheen kanssa, kaikki puhaltaa samaa hiilen.

Tehdään kaikki yhteisen hyvään, yhteiseen onnellisuuteen.

Parasta mitä kellekään voi tässä elämässä tapahtua.

Aina turva, aina luottamus läsnä.

Ei ole toteutunut ainakaan vanhempieni kohdalla. Velvollisuuden tunnosta mennään hampaat irvessä. Kun äitini sairastui n.75 vuotiaana, meinasi isäni jättää hänet. Äiti kuitenkin parani ja nyt eletään taas aivan kuin mitään ei olisi sattunut, koska isäni ei kykenisi enää itsenäiseen elämään. Pelkkää kulissia koko touhu. Yhsessä ovt olleet 60 vuotta, mutta onnellisrna ja yhteen hitsattuna en ole nähnyt koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Arkiseen en tyytyisi, mutta jos oikeasti rakastuisin korviani myöten niin ihanaahan se olisi

Niin arkihan tulee joka suhteeseen, joten jos sitä ei tahdo, täytynee vaihtaa vuoden tai parin vuoden jälkeen.

Ja jos kuvittelee, ettei suhde muutu koskaan arkiseksi, on odotukset vääränlaiset ja siksi suhde ei kestä.

Vierailija kirjoitti:

Sehän olisi parasta.

Ei mies halua avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummisetä ja -täti on olleet yhdessä 50 vuotta. Edelleen onnellisia, vaikka sedällä alkaa vanhuuden vaivoja olemaan.

Minun kummini olivat yhdessä teini-ikäisistä kuusikymppisiksi, jolloin kummisetäni menehtyi. Ainoa minun todistamani parisuhde, josta olen ajatellut, että sellaisen olisin itsekin halunnut. Kohtelivat toisiaan niin hyvin ja puhuivat toisilleen sekä toisistaan niin kauniisti. Kummisetäni kuolemasta on nyt yli 20 vuotta, ja edelleen kummitäti puhuu miehestään niin syvällä lämmöllä ja rakkaudella, että tippa linssissä sitä kuuntelee.

Tämä on juuri niin kuin omilla kummeilla, poislukien, että molemmat ovat yhä elossa. T: se jolle vastasit. Itselle olisi myös kelvannut samanlainen parisuhde oikein hyvin, valitettavasti ei tapahtunut omalla kohdalla.

Ei ole surullista. Päinvastoin. En ole nainen, mutta itsekin miehenä halusin tuota, kun menin ensimmäiseen suhteeseeni. Aika monta vuotta oltiin yhdessä, vaikka olisi pitänyt päättää suhde, sillä tuo ihminen ei todellakaan ollut oikea ihminen minulle. Eksä sitten pitkällisen pettämisen jälkeen jätti minut. Sinne meni se idealismini. Mutta onhan se edelleenkin kaunis ajatus. Muttei kannata tietenkään jäädä onnettomaan suhteeseen vain sen takia, että pitää tuosta ideasta. Silti ihanteellisesti ihminen löytää sopivan kumppanin ja on vain tämän kanssa loppuelämänsä. 

Jossain tapauksessa kyllä. Mun äitini on isälleni täysin kynnysmatto..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullisempaa se on, että on monen kanssa joista kukaan ei ole itselle hyvä eikä oikeanlainen. Määrä kun ei korvaa laatua.

Tai lähinnä se jos jää näihin suhteisiin vain siksi että on pakko olla joku. Joskus täytyy kokeillakin. Itselläni oli pitkä suhde enkä eron jälkeen kaipaa uutta. Nyt nautin omasta elämästäni vain sinkkuna, se tuntuu nyt hyvältä ratkaisulta. En ole kovinkaan tarvitseva ihminen.

 

Mä taas tajusin vasta reilun vuosikymmenen sinkkuuden jälkeen, että olen oikeasti todella romanttinen ihminen joka kaipaa miehen kosketusta, hellyyttä ja huolenpitoakin vaikka aina uskottelin itselleni sekä muille, etten moista hömppää kaipaa edes parisuhteessa..

Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa että (iki)sinkkuuteni syy on se etten tavannut koskaan miestä kenen kanssa olisi ol

 

Itselläni sama. Ex sai uskoteltua minulle, että kaikki hellyys ja romantiikka on turhaa, naurettavaa ja heikkoja varten. Ymmärsin vasta vuosikausien jälkeen, että juuri sitä minä haluan. Exäni oli vaan huonolla itsetunnolla varustettu ja esitti kovaa miestä. Olen jäänyt kaikesta ihanasta paitsi, vain sen takia, että toinen aivopesi minua vuosikaudet oman kyvyttömyytensä takia. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yhden miehen kanssa koko ikäni 20-viotiaasta 64-vuotiaaksi. Rakastan tasaisen arkista elämäämme.

Meillä on kaikki paremmin kuin hyvin. Yhteiset lapsemme ja velaton kotimme. Talous on kunnossa, tilillä satojatuhansia ja vielä takametsääkin. 

Matkustelemme paljon. Terveyttä riittää, koska lenkkeilemme ja syömme terveellisesti herkuttelua unohtamatta. Sukulaisia kävi juuri kylässä ja ystäviä riittää.

 

Sorry alapeukkuja. Johtui siitä että särähti pahasti tuo että terveyttä riittää koska lenkkeilette ja syötte oikien. 

Luuletko että esim Reuma, syöpä, Parkinson ja monet muut on omien valintojen seurausta? 

Jos oot löytänyt oikean, miksi edes miettiä jotain näin typerää

Ei kai, jos ihminen on itse siihen suhteeseen tyytyväinen. En usko suhteiden vaihtamiseen tai ensimmäisessä suhteessa pysymiseen itseisarvoina - on varmasti tilanteita, joissa ero tekee ihmisen onnellisemmaksi ja tilanteita joissa ei tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yhden miehen kanssa koko ikäni 20-viotiaasta 64-vuotiaaksi. Rakastan tasaisen arkista elämäämme.

Meillä on kaikki paremmin kuin hyvin. Yhteiset lapsemme ja velaton kotimme. Talous on kunnossa, tilillä satojatuhansia ja vielä takametsääkin. 

Matkustelemme paljon. Terveyttä riittää, koska lenkkeilemme ja syömme terveellisesti herkuttelua unohtamatta. Sukulaisia kävi juuri kylässä ja ystäviä riittää.

 

Sorry alapeukkuja. Johtui siitä että särähti pahasti tuo että terveyttä riittää koska lenkkeilette ja syötte oikien. 

Luuletko että esim Reuma, syöpä, Parkinson ja monet muut on omien valintojen seurausta? 

          Sama kanssa osui pahasti, koska vanhempani ovat eläneet hyvin tiukalla ruokavaliolla ja lenkkeilevät vieläkin joka päivä. Kuitenkin äitini sairaistui reumaan. Isäni syöpään ja                parkkinsonin tautiin. Oletko tosiaan sitä mieltä, että nämä on itse hankittuja sairauksia. Eli jos esim.tilillä on satoja tuhansia ja sukulaiset käy kylässä niin terveyttä riittää. 

Ei kaikki ihmiset halua jotain extremeä. Monet tahtoo olla saman puolison kanssa ja asua samassa paikassa koko ikänsä. Mutta harva ymmärtää että ihmiset on erilaisia ja vielä harvempi hyväksyy sen. 

Jos puoliso tekee onnelliseksi niin mikäs siinä