Sukuloimassa ollessa, saako keski-ikäiset mielestäsi nukkua niin pitkään kun haluavat?
Vai onko joku "kohteliaisuusaika" herätä, edes 1-2 tuntia isäntäparin heräämisen jälkeen?
Meillä aina miehen kanssa keskustelussa tämä, kun ollaan kylässä ja mielestäni ihan kohteliasta herätä viimeistään 9.30. Miehen mielestä tuo on tosi aikaisin...
Kommentit (89)
Minusta on epäkohteliasta nukkua paljin myöhempään kuin isäntäperhe. Kyläilemme silloin tällöin miehen vanhemmilla tai heidän mökillään. Mies nukkuu mielellään oman rytminsä mukaisesti, mutta minä kyllä yritän herätellä häntä ennen lounasta. Nytkin joulupäivänä herätin miehen "jo" 12 aikoihin, koska laitoimme jo juhlalounasta pöytään ja syömään oli tulossa myös miehen sisarukset perheineen.
Nyt tapaninpäivänä herätin miehen yhdeltä, koska olimme luvanneet mennä minun vanhemmilleni kahdeksi syömään.
Me muut aikuiset herättiin 7-8 aikoihin, teinit 9-10 aikoihin.
Eikö tuokin ongelma selviä etukäteen puhumalla? Vieraat voivat kysyä talonväeltä, milloin herätään tai talonväki kertoo aamupalan olevan tarjolla klo x ja lounas klo y.
Pyritään heräämään samoihin aikoihin kuin isäntäväki. Huono tilanne on jos isäntäväki vetää sikeitä puoleen päivään ja vieraat hiippailee nälissään kämpässä eikä uskalla kahvia edes keittää. Näistäkin pitäisi sopia suoraan illalla että mitenkä toimitaan.
Ei mun mies tässä nyt kovasti kärsi. Lomansa ekat päivät sai nukkua pitkään, ja nyt sukuloimassa ollessa joutui heräämään "jo" klo 9.30-10. Loppulomansa saa nukkua. Että ei hätää. Ei pitäisi univelkaa tulla 9-10 tunnin unista.
Ap
Jos on vaikkapa myräköinyt lunta, vieraat nousevat klo 6 lunta lapioimaan ja pulinat pois 😬
Herätys on aamupalalle n klo 9.00 ja kolistelen sen verran että herätään.
Kyllä pitää noudattaa hotellin aamiaisaikoja jos vieraita otetaan:
Aamiaisen aukiolot:
Arkisin klo 6.30-10
Lauantaisin klo 7-10.30
Sunnuntaisin klo 7-11
Aamiaisen aukiolot joulun ja uudenvuoden aikaan:
Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 7-11
Jouluaattona 24.12. klo 7-11
Joulupäivänä 25.12. klo 7-11
Tapaninpäivänä 26.12. klo 7-11
Uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 7-11
Loppiaisena 6.1. klo 7-11
https://www.sokoshotels.fi/hotellit/helsinki/original-sokos-hotel-presi…
No en nuku koskaan yli yhdeksään, mutta olen niin unihäiriöinen että jos joskus lomalla saan nukutuksi, en ala kuunnella kenenkään vikinää asiasta.
Toisen kotona vieraana vähän eri. Voi olla että on aamiaista laitettu. Tietenkin huomaavainen isäntäväki ei odota vieraiden heräävän aikaisin. jos itse heräävät aikaisin, eikä toistepäinkään.
Luulisi, että ennen klo 9 on monelle aikaisin pyhänä. Itse olen kuulunut aina niihin, jotka arvostavat sitä, että saa nukkua niin pitkään kun huvittaa joskus, joten ymmärtän tuota muiden kohdalla myös. Varsinkin jos käy työssä, osaa arvostaa vapaapäiviä jos siis ei ole sitä aikaista sorttia eli oikein tykkää nousta viim. klo 7 vapaapäivinäkin.
Moni myös tuppaa unohtamaan, että ei työttömätkään aina nuku niin pitkään kun huvittaa varsinikin, kun on lapsia. Silloin tulee herättyä aina n. 7.15 kun lapsia lähetetään kouluun, joten vapaapäiviä osaa myös arvostaa. Voi vaikka nukkua kasiin tai ysiin.
Vierailla joku yli kymmeneen nukkuminen menee taas överiksu, ellei ole sovittu siitä etukäteen ja isäntäväki saman sorttista.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä en puutu aikuisten lasteni nukkumiseen, kun tulevat kyläilemään. Mutta muutaman kerran olen herättänyt heidät imuroimalla ovensa ulkopuolella ja muka vahingossa kolauttanut oveen monta kertaa. Että päästään lähtemään päivän rientoihin porukalla.
Muistan kun eksän lähisukulainen teki tätä. Oltiin ajettu aamuyöllä hirveällä pakkasella sinne, ja muistan kun mies heräsi siihen passiivisaggressiiviseen siivoamiseen, meni ja keräsi imurin johtoineen naiselta, toi ne meidän huoneeseen ja lukitsi oven sisältä. Viesti meni perille.
Tämä liian aikaisin herääminen kyläpaikassa on yksi suurimmista stressitekijöistä kun en välttämättä saa itse illalla unta. Sitten koko yö menee siihen, että miettii joko pitää herätä.
Yövyn nykyisin hotellissa.
Vierailija kirjoitti:
Toki saavat mutta minusta se on heidän itsensä kannalta kiusallista, jos muu porukka herää vaikka 8-9 maissa ja vieraat puolenpäivän aikaan. Ainakin itse kylässä missä vaan, vaikka niinkin läheisillä ihmisillä kuin vanhemmillani, pyrin aina heräämään silloin kuin muutkin tai mieluummin aiemminkin jo.
Aiemminkin? Megakiusallista, jos vieras herää ennen isäntäväkeä.
Tuo aamiainen on vähän sellainen juttu, että ihan kiva jos perhe syö yhdessä, mutta sitten tullaan siihen että ihmiset herää eri aikoihin, koska menevät nukkumaan eri aikaan. Ei se niin tärkeää ole se yhteinen aamiainen, että kannattaa sitä varten erikseen nousta vapaapäivänä. Jos taas laitetaan liian myöhäinen aika, joutuu aikaisin heräävät odottamaan.
Kun lapset olivat pieniä, tottakai herättiin aina samaan aikaan kun lapset, koska ei voinut myöhempään. Tällöin oli helppoa järjestää yhteinen aamiainen.
Olen kuullut hassuja neuvoja aamiaisen järjestämisestä kun jotkut valittivat että miksi teillä ei syödä yhdessä. Esim.
- Voit nousta ylös, syödä ja mennä takaisin nukkumaan.
Noh, eihän tuo ole ilkinä sama asia, kun se että nukkuu siihen asti kun haluaa vapaapäivänä, joten vähän huono neuvo.
Toinen neuvo:
- Lun itseäni arvosteltiin, että miksi en laita perheelle aamiaista, vaikka lähdin töihin n. tuntia aikaisemmin kun muut oli vastaus, että kyllä hänenkin vaimo laittaa. No Hehheh, mitäköhän se valmiiksi laittaminen sitten sitten oli kun pöytään ei voi oikein laittaa mitään tuntia aikaisemmin?
Sinänsä kyllä mukavia perheen yhteiset ruokailut ,varsinkin päivälliset ja niitä pitäisi ainakin yrittää järjestää vaikka arkisin tuokin voi olla hankalaa lun erilaiset aikataulut perheenjäsenillä.
En tunne ketään keski-ikäistä, joka nukkuis puolille päivin.
Yökyläilen lähinnä 5 bestiksenl kesken. Kyllä kaikki on kymppiin mennessä heränneet.
Meillä kaikki saavat herätä silloin, kun jaksavat. Syön aamupalan itse kun herään ja vieraat tietävät, että saavat itse tehdä aamupalan jos heräävät aikaisemmin tai myöhemmin. Kukin omassa tahdissa. Yleensä seurakunta on aamupalapöydässä edes hetken samaan aikaan. Meillä vierailu ei ole mikään virallinen tapahtuma agendoineen, joten aamupalaa ei kateta vain tiettynä aikana.
Menojen aikataulut sovitaan etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tosiaan mies nukkuisi kevyesti kellon ympäri klo 12-13 saakka, ellen herättäisi. Eilen illalla laitoin kellon soimaan 9.30, niin oli miehen mielestä kauhean aikaisin.
Mun mielestä taas, kun tietää isäntäväen heräävän 7-8 aikaan niin olisi epäkohteliasta itse nukkua posottaa vaikka yhteen saakka. Sitten haluta aamukahvia, kun toisilla alkaa olla lounasaika 😄
Kotona saa sitten nukkua.
Ap
Siis onko miehellä krapula vai miksi nukkuisi noin myöhään? Vai menettekö aamuyöstä nukkumaan?
Ei ole krapula. Eilen mentiin nukkumaan klo 23 aikaan ja kun laitoin kellon soimaan 9.30, minusta 10,5 tunnin uni oli paljon. Mies ärtyi, että miksi niin aikaisin pitää nousta.
Eikä kyllä noussutkaan kuin kymmeneltä, kun ei herätyskelloon herännyt.
Kannattaa kyllä tutkia mieheltä uniapnea, jos ärtyy eikä jaksa nousta 7-8 tunnin yöunien jälkeen, eikä ole selittävää tekijää kuten flunssaa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tosiaan mies nukkuisi kevyesti kellon ympäri klo 12-13 saakka, ellen herättäisi. Eilen illalla laitoin kellon soimaan 9.30, niin oli miehen mielestä kauhean aikaisin.
Mun mielestä taas, kun tietää isäntäväen heräävän 7-8 aikaan niin olisi epäkohteliasta itse nukkua posottaa vaikka yhteen saakka. Sitten haluta aamukahvia, kun toisilla alkaa olla lounasaika 😄
Kotona saa sitten nukkua.
Ap
Siis onko miehellä krapula vai miksi nukkuisi noin myöhään? Vai menettekö aamuyöstä nukkumaan?
Ei ole krapula. Eilen mentiin nukkumaan klo 23 aikaan ja kun laitoin kellon soimaan 9.30, minusta 10,5 tunnin uni oli paljon. Mies ärtyi, että miksi niin aikaisin pitää nousta.
Eikä kyllä noussutkaan kuin kymmeneltä,
Kannattaa kyllä tutkia mieheltä uniapnea, jos ärtyy eikä jaksa nousta 7-8 tunnin yöunien jälkeen, eikä ole selittävää tekijää kuten flunssaa tms.
Ei ole uniapneaa.
Ap
En vttu jää kellekään yökylään! En ainakaan lapsiperheeseen. Enkä vanhoille ihmisille. En siis kellekään!
Kuka menee yökylään viikolla jos on työpäivä seuraavana päivänä!!!!!
Itselläni vuorotyöläisenä on epäsäännöllinen unirytmi. Olen tosin jo lapsena ollut herkkäuninen. Heräilen öisin. Yövuorot myös sotkevat unirytmiä. Minulle kertyy univelkaa, josta yritän vapailla päästä eroon.
Onneksi lähimmät ystäväni ja sukulaiseni, eli ne, joiden luona kyläilen, ja jotka kyläilevät luonani, tietävät tämän ja antavat minun nukkua. Huonounisuus on meillä sukuvika. Paras ystäväni on aamuvirkku, mutta tykkää nukkua päivätorkut. Kaikki käy. Yleensä puolin ja toisin kyläillessä otetaan kumpikin pikku päikkärit menojen lomassa.
En onneksi tunne ketään, joille jopa lomalla on järkähtämätön pakko herätä ja saada muutkin hereille tiettyyn aikaan.