Ulvila uudelleen tutkintaan
Kommentit (9457)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Poliisille uusia vihjeitä Ulvilan murhasta
Perheenisän surmaaja on edelleen vapaalla jalalla. Muutama vihjeistä on herättänyt KRP:n mielenkiinnon.
Jutun uusi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs kertoo Ilta-Sanomille, että muutama vihjeistä herätti poliisin mielenkiinnon. Poliisin tarkoituksena on myöhemmin tutkia vihjeitä tarkasti.
Niissä on muutama sellainen, että ne kiinnostavat meitä kaiken kaikkiaan, Töyräs sanoo. ISJaahas... ja taas mennään.
Iltalehden mukaan Töyräs kertoo, ettei ole kuitenkaan tullut esiin järisyttäviä vihjeitä. Puolentusinaa yhteensä, varmaan kaikki annelistien ehdokkaat mukana.
Edistystä kuitenkin, että KRP ilmoittaa tutkivansa vihjeet. Porin poliisia ne eivät kiinnostaneet.
Kuten tiedetään, KRP oli aikanaan täysillä mukana, kun Annelia vastaan tehtailtiin/tekaistiin todisteita, vaikka tutkintavastuu muodollisesti olikin Porissa.
Tohdin epäillä KRP tosissaan aloittaisi mitään uutta tutkintaa, ainakaan ulkopuolisen tekijän mahdollisuuteen liittyen. Miksi aloittaisi? Kuka nyt omaa pesäänsä alkaisi tieten tahtoen likaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkintalinjoja oli satoja, kuten Manner kertoi. Kaikki suljettiin pois sen väärän DNA:n takia. Kyllähän poliisilla tutkittavaa riittää.
Kuuntelin eilen lenkillä Mannerin kirjaa ja sekään ei taida olla se penaalin terävin. Kuunteli useamman kuulustelun Annelin mitä oudoimpia spekulaatioita ennen kuin ymmärsi sanoa Annelille, pidä turpasi kiinni, jos et kerran ole miestä tappanut.
Ja paras oli se kun hän etsi Annelia Rauman poliisi asemalta, kun itse työskentelee Raumalla.
Juu, ei Manner niitä välkyimpiä ole. Eikä hän ollut edes rikosasianajaja vaan talousrikoksiin perehtynyt. Korvausoikeudenkäyntiinkin hän yritti tuoda puolustuksen asiantuntijatodistajaksi jotain vastikään rikokseen syyllistynyttä. Auer pyöritti häntä koko ajan ja supatti oikeudenkäynneissä, mitä Mannerin pitää sanoa.
Vierailija kirjoitti:
90% siitä mitä valtamediassa on tästä tapauksessa kerrottu, on valetta. Poliisi ja syyttäjät levittäneet valeita v:sta 2009 asti, ja edelleen jatkavat ja vihjailevat että AA olisi syyllinen, vaikka HO totesi ettei AA ole voinut aiheuttaa Jukalle tehtyjä vammoja, eikä ole ajallisesti mahdollista että hän olisi ne tehnyt.
Oikeuden päätös(joka ei ollut yksimielinen) on = totuus?
Annelin syyttömyyden puolesta äänesti viisi tuomaria ja syyllisyyden puolesta neljä. Anneli on vapaana yhden tuomarin äänillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkintalinjoja oli satoja, kuten Manner kertoi. Kaikki suljettiin pois sen väärän DNA:n takia. Kyllähän poliisilla tutkittavaa riittää.
Kuuntelin eilen lenkillä Mannerin kirjaa ja sekään ei taida olla se penaalin terävin. Kuunteli useamman kuulustelun Annelin mitä oudoimpia spekulaatioita ennen kuin ymmärsi sanoa Annelille, pidä turpasi kiinni, jos et kerran ole miestä tappanut.
Ja paras oli se kun hän etsi Annelia Rauman poliisi asemalta, kun itse työskentelee Raumalla.Juu, ei Manner niitä välkyimpiä ole. Eikä hän ollut edes rikosasianajaja vaan talousrikoksiin perehtynyt. Korvausoikeudenkäyntiinkin hän yritti tuoda puolustuksen asiantuntijatodistajaksi jotain vastikään rikokseen syyllistynyttä. Auer pyöritti häntä koko ajan ja supatti oikeudenkäynneissä, mitä Mannerin pitää
Eikä tässä nyt oikein jouda töihinkään, kun on golfin peluuta, yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Poliisille uusia vihjeitä Ulvilan murhasta
Perheenisän surmaaja on edelleen vapaalla jalalla. Muutama vihjeistä on herättänyt KRP:n mielenkiinnon.
Jutun uusi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs kertoo Ilta-Sanomille, että muutama vihjeistä herätti poliisin mielenkiinnon. Poliisin tarkoituksena on myöhemmin tutkia vihjeitä tarkasti.
Niissä on muutama sellainen, että ne kiinnostavat meitä kaiken kaikkiaan, Töyräs sanoo. ISJaahas... ja taas mennään.
Iltalehden mukaan Töyräs kertoo, ettei ole kuitenkaan tullut esiin järisyttäviä vihjeitä. Puolentusinaa yhteensä, varmaan kaikki annelistien ehdokkaat mukana.
Edistystä kuitenkin, että KRP ilmoittaa tutkivansa vihjeet. Porin poli
Ettekö te annelistit sitten luotakaan siihen krp:n tutkijaan, joka sanoi Joutsenlahdelle, ettei näe Auerista tekijää? Ovatko kemistitkin tehtailleet mielestäsi jotain? Mikseivät puolustuksen äänitutkijat ole huomanneet merkkejä väitetystä väärentelystä? Miksi lietsot suhteetonta epäluuloa krp:tä vastaan? Etkö muuten saa todistetuksi Aueria syyttömäksi?
Hovioikeuden vapauttava päätös oli loogisen päättelyn lopputulos. Minua ihmetyttää miten logiikasta voi äänestää? Mikä se toinen vaihtoehto on? Jotain magiaa? 🤣

Edistystä kuitenkin

Oletko koskaan ollut työelämässä? Se on ihan sama mitä joku yksittäinen ihminen on mieltä, kun ne käskyt tulee ylhäältä.
esim Mannerin & Kuusirannan keskinäinen sopimus, ettei anneta julkisuuteen lausuntoja. Kuusirantahan antaa sen lausunnon, kun Paatero käskee.
Kaikille ihmisille ei kelpaa yliluonnolliset selitykset, vaan halutaan karua faktaa. Niin kauan kuin me eletään reaalimaailmassa niin Anneli on syytön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkintalinjoja oli satoja, kuten Manner kertoi. Kaikki suljettiin pois sen väärän DNA:n takia. Kyllähän poliisilla tutkittavaa riittää.
Kuuntelin eilen lenkillä Mannerin kirjaa ja sekään ei taida olla se penaalin terävin. Kuunteli useamman kuulustelun Annelin mitä oudoimpia spekulaatioita ennen kuin ymmärsi sanoa Annelille, pidä turpasi kiinni, jos et kerran ole miestä tappanut.
Ja paras oli se kun hän etsi Annelia Rauman poliisi asemalta, kun itse työskentelee Raumalla.Juu, ei Manner niitä välkyimpiä ole. Eikä hän ollut edes rikosasianajaja vaan talousrikoksiin perehtynyt. Korvausoikeudenkäyntiinkin hän yritti tuoda puolustuksen asiantuntijatodistajaksi jotain vastikään rikokseen syyllistynyttä. Auer pyöritti häntä koko ajan ja supatti oikeudenkäynneissä, mitä Mannerin pitää
Anneli supatti, koska oli itse paremmin tutustunut aineistoon, kuin Manner. Manner meni oikeuteen takki auki, koska luuli sen olevan läpihuuto juttu.
Mikäli pojan kilpi-tarina olisi keksittyä valhetta, eikö olisi kummallinen yhteensattuma, että juuri sellainen tekoväline sopii hyvin kuitututkimuksen tuloksiin, paremmin kuin joku vaate? Olisihan poika voinut keksiä sellaisen valheen, että äidillä oli päällään vaikkapa se nallepuku. Mutta ei, hän kertoi kilvestä. Vaatteiksi hän kertoi isän vaatteet.
Yritin etsiä eilen pojan varhaista kuulustelua, jossa hän kertoi jotain "paidasta". Se oli kummallinen lause, jotenkin irrallinen, eikä se yhdistynyt oikein mitenkään. Pohdittiin, halusiko hän sanoa jotain, mutta mitä. Mieleen tulee, olisiko hän voinut kummastella sitä, että olikin nähnyt yöllä isän paidan äidin päällä? Annelihan kertoi tunnustuskertomuksissaan käyneensä yöllä lastenhuoneessa, kun oli pakannut matkalaukkua.
Auer on vapautettu todisteiden riittämättömyyden takia, joka taas johtuu alunalkaen pahasti sössitystä tutkimuksesta rikospaikalla. Tämä on faktojen fakta tässä asiassa. Muuten murhaaja olisi siellä, missä sen kuuluisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Hovioikeuden vapauttava päätös oli loogisen päättelyn lopputulos. Minua ihmetyttää miten logiikasta voi äänestää? Mikä se toinen vaihtoehto on? Jotain magiaa? 🤣
Mutta kaiketi ymmärrät, ettet voi tehdä loogisia päätelmiä, mikäli se aineisto, jonka pohjalta niitä päätelmiä teet, on tulkinnanvaraista? Ymmärrät kai, etteivät ne ole puhtaita faktoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkintalinjoja oli satoja, kuten Manner kertoi. Kaikki suljettiin pois sen väärän DNA:n takia. Kyllähän poliisilla tutkittavaa riittää.
Kuuntelin eilen lenkillä Mannerin kirjaa ja sekään ei taida olla se penaalin terävin. Kuunteli useamman kuulustelun Annelin mitä oudoimpia spekulaatioita ennen kuin ymmärsi sanoa Annelille, pidä turpasi kiinni, jos et kerran ole miestä tappanut.
Ja paras oli se kun hän etsi Annelia Rauman poliisi asemalta, kun itse työskentelee Raumalla.Juu, ei Manner niitä välkyimpiä ole. Eikä hän ollut edes rikosasianajaja vaan talousrikoksiin perehtynyt. Korvausoikeudenkäyntiinkin hän yritti tuoda puolustuksen asiantuntijatodistajaksi jotain vastikään rikokseen syyllistynyttä. Auer pyöritti häntä koko ajan ja s
Anneli supatti, koska oli itse paremmin tutustunut aineistoon, kuin Manner. Manner meni oikeuteen takki auki, koska luuli sen olevan läpihuuto juttu.
Annelilla oli aikaa ja vankilassa parhaat neuvonantajat. Muistikuvani mukaan, käsitykseni mukaan, mielikuvani mukaan, luultavasti, jne. Suoraan käsikirjoituksesta, näin et sano oikeastaan mitään mitä voidaan käyttää sinua vastaan.
Saramäessä samaan aikaan istunut
Vierailija kirjoitti:
Hovioikeuden vapauttava päätös oli loogisen päättelyn lopputulos. Minua ihmetyttää miten logiikasta voi äänestää? Mikä se toinen vaihtoehto on? Jotain magiaa? 🤣
Sana sana vastaan sana tapauksissa päätökset perustuu mielikuviin, ei faktoihin.
Jukka kuoli, fakta. Annelin oli paikalla, fakta. Paikalla oli ulkopuolinen, Annelin kertomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hovioikeuden vapauttava päätös oli loogisen päättelyn lopputulos. Minua ihmetyttää miten logiikasta voi äänestää? Mikä se toinen vaihtoehto on? Jotain magiaa? 🤣
Mutta kaiketi ymmärrät, ettet voi tehdä loogisia päätelmiä, mikäli se aineisto, jonka pohjalta niitä päätelmiä teet, on tulkinnanvaraista? Ymmärrät kai, etteivät ne ole puhtaita faktoja?
Osa todisteista on hyvin hankalasti väärennettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Poliisille uusia vihjeitä Ulvilan murhasta
Perheenisän surmaaja on edelleen vapaalla jalalla. Muutama vihjeistä on herättänyt KRP:n mielenkiinnon.
Jutun uusi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs kertoo Ilta-Sanomille, että muutama vihjeistä herätti poliisin mielenkiinnon. Poliisin tarkoituksena on myöhemmin tutkia vihjeitä tarkasti.
Niissä on muutama sellainen, että ne kiinnostavat meitä kaiken kaikkiaan, Töyräs sanoo. ISJaahas... ja taas mennään.
Iltalehden mukaan Töyräs kertoo, ettei ole kuitenkaan tullut esiin järisyttäviä vihjeitä. Puolentusinaa yhteensä, varmaan kaikki annelistien ehdokkaat mukana.
Sinun omat työelämäkokemuksesi ovat siis mielestäsi todiste siitä, että krp tehtaili todisteita? Hmm, hieman kaukaahaettua. Sanoisinko, epäuskottavaa.
Ruskea kuitu oli polyesteria. Sopii olemaan esim. fleecestä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille ihmisille ei kelpaa yliluonnolliset selitykset, vaan halutaan karua faktaa. Niin kauan kuin me eletään reaalimaailmassa niin Anneli on syytön.
Eikös se häkenauhalta kuulumaton huppis ole aika yliluonnollinen juttu?
Vierailija kirjoitti:
Ruskea kuitu oli polyesteria. Sopii olemaan esim. fleecestä.
Tarkoitin sitä, että mistä niitä ruskeankirjavia kuituja löytyi. Se sopii paremmin kilpeen kuin vaatteeseen. Ruskeankirjavia kuituja ei löytynyt Jukan kynsien alta, vaikka hänen väitettiin käyneen pystypainia oikein syliotteessa. Sen sijaan noita kuituja löytyi paljon sängyltä ja tyynyliinasta, ja jopa oven alaosasta verhon alta. Vaate päällä olisi siis pitänyt möyriä lattialla (jo ennen sisääntuloa) ja makoilla sängyssä.