Lue keskustelun säännöt.
Uusi parisuhde eron jälkeen 5-kymppisenä
25.12.2024 |
Puolisen vuotta opeteltu uutta parisuhdetta uuden ihmisen kanssa. Kummallakin takana lapset ja pitkä laimea liitto tahollaan. Koska yhtälöön kuuluu vielä kotona asuvia lapsia, on suhde edennyt hitaasti ja seurustelupohjalta eli oma koti kummallakin ja lapset vuoroviikoin.
Ihanaa on ollut huomata, että samalla lailla sitä näköjään edelleen ihastuu ja rakastuu, kuin nuorempanakin. Järkeä on onneksi päässä enemmän ja elämänkokemusta. Vuoroviikkohommat pitävät suhteen raikkaana, koska voi hyvinkin mennä välillä parikin viikkoa tapaamisten välillä, vaikka päivittäin pidämme yhteyttä puheluin ja viestein.
Mikä taas tuntuu hassulta on se, miten vähän toista tunteekaan puolen vuoden jälkeen. Vaikka on viesteissä sovittu että käsitellään jotain asiaa ja keskustellaan asioista perin pohjin kun ollaan yhdessä, niin usein se kuitenkin jää tekemättä. Yhteistä aikaa vietetään sylikkäin, suudellen ja rakastellen, eikä silloin yleensä kaipaa mitään sanoja tai varsinkaan asiakeskustelua. On niin helppoa olla onnellinen. Hyvää ja rakkaudentäyteistä joulua kaikille!
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Olin 19vuotta yhdessä lasteni isän kanssa. Erosta on nyt 10 vuotta. Sen jälkeen olin 5 vuotta suhteessa,jossa oli omat kodit ja molemmilla lapsia. Sattuipa mies vielä olemaan kova juopottelija (olis pitäny heti tajuta). No riuhtaisin tuosta suhteesta itseni irti pari vuotta sitten. Ikää mulla nyt 52v ja olen niin onnellinen kun elän yksin. Tää on ihan parasta. Käyn töissä, tuun kotiin,lenkille,kokkailua, lukemista jne. En edes tiedä millon olis aikaa tapailla jotain.
Hieno päätöksen teit. Alkoholistit elävät mielellään tuollasessa suhteessa. Ikävä kyllä ryyppäävät kaiken sen ajan, kun ovat omassa kodissa.
T. Toinen hyvin nopeasti asian huomaava. Ja lähdin suhteesta heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä minulle aiheuttaa eniten kipuilua naisystäväni varautuneisuus ja tunteiden ailahtelevaisuus. Hän ei ikään kuin uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla vaan vuoroin tulee lähemmäs ja vuoroin pakenee. En voi miehenä ymmärtää sitä tunteiden vuoristorataa, joka naisen päässä myllertää.
Itselleni taas asiat ovat enemmän on-off tyylisiä, olen tyytyväinen asioiden nykytilaan eivätkä tunteeni vaihtele kuukautiskierron, vireys-/energiatason tai minkään muunkaan mukaan samalla tavalla. Toki minullakin on myös tunteet ja sellainen etäisyydenotto tai "tarvitsen aikaa omille ajatuksilleni ja niiden prosessointiin" -tyylinen juttu tietysti joskus harmittaa kun on ollut suuret odotukset vaikkapa viikonlopulle ja kaipaa toista kovasti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Ymmärrän yskän, tai ainakin kuvittelen ymmärtäväni. Vaikuttaa siltä, että naisellasi on kontollaan
Kiitos @36 asiallisesta ja empaattisesta vastauksesta! Hyvin pitkälle tilanne taitaa olla tuo kuvaamasi. Eli toisaalta haluaa lähentyä ja sitoutua, mutta samalla pelkää lähentymistä ja sitoutumista. Suututtaa, että historiassa on ollut mies (tai useampi), jonka toiminta on ollut sellaista, että se vaikuttaa naiseen vielä tänäkin päivänä, vaikka esim erosta on jo seitsemän vuotta. Olen kertonut, että kaikkein vähiten haluan ketään satuttaa, koska minuakin on satutettu ja tiedän miltä se tuntuu. Aikaa meillä on, olen sen sanonut ja kertonut, että edetään sinun haluamallasi tahdilla. Eiköhän tästä vielä hyvä tule, jos vaan pääsee eroon peloistaan.
Ap
Yli viisikymppisenä on ihan mahtavaa seurustella. Ei mitään paineita yhteenmuuttamisesta, yhteisestä taloudesta tai lasten hankkimisesta. Suhde voi hyvin perustua hauskaan ja viihdyttävään yhdessäoloon (enkä nyt tarkoita seksiä). Rakkautta meillä on ainakin paljon ja meillä on aina hauskaa yhdessä. Riitojakin on ollut, mutta ne on aina keskusteltu selväksi. Etäsuhteessa ollaan ja nautitaan hetkestä. En murehdi tulevaisuutta, tässä käy kuinka käy. Neljä vuotta on mennyt tällä kuviolla. N54
Vierailija kirjoitti:
Yli viisikymppisenä on ihan mahtavaa seurustella. Ei mitään paineita yhteenmuuttamisesta, yhteisestä taloudesta tai lasten hankkimisesta. Suhde voi hyvin perustua hauskaan ja viihdyttävään yhdessäoloon (enkä nyt tarkoita seksiä). Rakkautta meillä on ainakin paljon ja meillä on aina hauskaa yhdessä. Riitojakin on ollut, mutta ne on aina keskusteltu selväksi. Etäsuhteessa ollaan ja nautitaan hetkestä. En murehdi tulevaisuutta, tässä käy kuinka käy. Neljä vuotta on mennyt tällä kuviolla. N54
Kiva kuulla ja paljon onnea myös jatkon suhteen näin samaa ikäluokkaa edustavana miehenä. Kun on eronnut pitkästä parisuhteesta ja loppuvuosina aivan sysipaskasta ja mielenterveys- sekä alkoholiongelmaisesta puolisosta, niin tuntuu aivan käsittämättömältä että miten hyviä, järkeviä ja kivoja ihmisiä mailmassa onkaan ja edelleen vapaana etsimässä omaa kumppaniaan. Ensimmäinen vuosi sinkkuna meni kyllä aivan käsittämättömän uutuudenviehetyksen kourissa.
On tosiaaan ihana seurustella ja toteuttaa seksuaalisuuttaan näin kypsässä iässä eron jälkeen. Muutamia seikkoja mainitakseni:
+ lapset jo tehtynä ja maailmalla
+ ei vaaraa raskaudesta, joten ei tarvitse miettiä ehkäisyä
+ tietää mitä haluaa, mitä ei halua ja osaa sekä uskaltaa tuoda nämä asiat esiin
+ oma tupa, oma lupa eli voidaan asua omissa kodeissa vaikka seurustellaankin
+ homma on mukavan rentoa, eikä lainkaan pakkomielteistä eli ĵos tämä suhde ei toimi, niin kokeillaan seuraavan kanssa
+ mies kestää pitkään, eikä ole mikään minuuttimuna (erektiolääkkeillä vaikka tunteja)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkän avioliiton jälkeen "toisella kierroksella" on ihan erilaista olla parisuhteessa, ihanan vapautunutta ja rehellistä. Tietää aiemmassa liitossa tekemänsä virheet ja tuntee omat puuttensa. Kun alusta asti on täysin rehellinen ja avoin, niin on hyvin helppoa olla uuden kumppanin kanssa.
Ja vaikka ei ehkä pitäisi vertailla exään, niin ei voi kuin ihmetellä, miten paljon paremmalta uusi kumppani tuntuu kaikin puolin. Tiedostan, ettei asia johdu uuden kumppanin ylivertaisuudesta vaan ennemminkin vanhan kumppanin vioista ja omasta jumittumisesta sairaaseen parisuhteeseen "lasten takia".
Se jää nähtäväksi, kantaako tämä loppuelämän ajan vai päättyykö jo kenties ennen ensi kesää. Joka tapauksessa tiedän nyt, että hyviä kumppaniehdokkaita on tarjolla ja niitä onnistuu myös tällainen harmaa tavis löytämään. Älkää siis menettäkö toivoanne, vaikka olisittekin uuden pelottavan tilanteen edessä eronneena viisikymppisenä.
Tässä keskustelussa on järkeä, nostanpa sen lähemmäs kärkeä. Ketjussa on tärkeitä aiheita, koskien puolivälielämän vaiheita. Olen Aapeehen jo lähes heikkona, pidän häntä fiksuna veikkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on järkeä, nostanpa sen lähemmäs kärkeä. Ketjussa on tärkeitä aiheita, koskien puolivälielämän vaiheita. Olen Aapeehen jo lähes heikkona, pidän häntä fiksuna veikkona.
Hauskasti runomittaan kirjoitettu vastaus. Ap kiittää kohteliaisuudesta.
#41 kirjoitti haaveista uudesta yhteisestä kodista sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Yksi vaihtoehto sopii yhdelle, toinen toiselle. Juttelin juuri 75v sukulaisnaisen kanssa, jonka erosta on melkein 30 vuotta. Saman kumppanin kanssa ollut viimeiset 25 vuotta ja kummallakin oma koti, toisella pk-seudulla, toisella Keski-Suomessa. Hän sanoi, että etäsuhde ja yhteinen viikonloppu parin-kolmen viikon välein sopii heille hyvin, kumpikaan ei varttuneessa iässä enää halunnut mitään 24/7 yhteiseloa tai saman katon alla asumista.
Minäkin voisin kyllä sen yhteisen kodinkin kelpuuttaa, mutta vasta sitten kun kotona asuvia lapsia ei enää ole. Myös kaksi erillistä kotia kävisi, ellei niiden välinen matka olisi kovin pitkä. Ainakin tällä hetkellä kumppanin ja läheisyyden kaipuu on sen verran kova, että viikko erossa tuntuu jo pitkältä, joten mieluummin näkisin kumppaniani muutaman tunnin kerrallaan pari kolme kertaa viikossa kuin yhteinen viikonloppu silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhtaudun kokemusteni takia suurella varauksella eron jälkeen pitkään yksin olleisiin yksinäisiin susiin. Muutama sellainen tullut kohdattua, joilla "parisuhdeminä" on mennyt rikki pitkän yksinolon aikana. Sellaiselle ihmiselle ehkä sopii paremmin joku FWB / FB kuin oikea kumppani. Tai ainakin tarvitaan kaksi samanlaista, jotta toinen ei koe jäävänsä paitsioon tai hyväksikäytetyksi jos toista näkee vain silloin kun tämän tekee mieli seksiä.
Keskusteluissa uuden parisuhteen toiveista ja odotuksista kannattaa olla rehellinen, mutta realisti. Parisuhde tarkoittaa aina kompromisseja, eikä liialle itsekkyydelle ole tilaa, terve itsekkyys taas on välttämätöntä. Omien tapojen ja rutiinien sekä toisen vastaavien yhteensovittaminen ei aina ehkä ole ihan helppoa.
Itse olen väsyneenä taipuvainen synkkyyteen ja alakuloon ja kaipaan silloin eniten läheisyyttä. Joku toinen taas haluaa väsyneenä olla ja levätä yksin. Introvertti väsyy seurasta ja muista ihmisistä, ekstrovertti taas saa energiaa muista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun kokemusteni takia suurella varauksella eron jälkeen pitkään yksin olleisiin yksinäisiin susiin. Muutama sellainen tullut kohdattua, joilla "parisuhdeminä" on mennyt rikki pitkän yksinolon aikana. Sellaiselle ihmiselle ehkä sopii paremmin joku FWB / FB kuin oikea kumppani. Tai ainakin tarvitaan kaksi samanlaista, jotta toinen ei koe jäävänsä paitsioon tai hyväksikäytetyksi jos toista näkee vain silloin kun tämän tekee mieli seksiä.
Kyllä se nopsaan rikki meneekin, kun vastaan tulee vain noita kirjainyhdistelmiä.
Samanlaisia pohdintoja täällä. Meillä yhteistä elämää takana 7 vuotta ja viikko-viikko periaattella mennään. Lapsiviikoilla kuitenkin käydään yhdessä liikkumassa, lenkillä ja tehdään satunnaisesti asioita yhdessä.
Kun lapsia ei ole, niin eletään kuin nuoret, niin hyvässä kuin pahassa. Seksiä on paljon, se on todella hyvää ja tyydyttävää. Paljon halauksia, suukkoja, kosketuksia ja on ihana illalla on ihana käpertyä kainaloon. Harrastetaan yhdessä asioita ja elämä on ihanaa.
Mutta,
Kääntöpuolena kaihertaa se, että elämässä ei ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia. Lapset muuttaa lähivuosina pois, emmekä ole esim miettineet yhteen muuttamista emmekä edes juuri puhu siitä. Molemmille on ollut alusta lähtien päivän selvää että emme muuta yhteen niin kauan kun lapset asuvat kotona. Viiden teinin sovittaminen saman katon alle tuskin on kenenkään mielestä hyvä ajatus.
En osaa sitä hyvin sanoiksi pukea, mutta vaikka suhteessa on kaikki kunnossa olemme molemmat onnellisia, on kuin jotain isoa puuttuisi. En usko että se on avioliitto tai yhteinen koti, vaan jotenkin kaikesta huolimatta suhde vaikuttaa kevyeltä verrattuna esim aiempaan pitkään liittoon. Näin ollen esim usko siihen millaisia vastoinkäymisiä suhteemme kestäisi on kysymysmerkki. Aloittaja sanoi että puolen vuoden jälkeen tuntuu kuin ei täysin vielä tuntisi toista, mutta musta tuntuu vähän samalta seitsemän vuoden jälkeen ja kun kavereiden kanssa olen asiasta puhunut, tuntuu olevan kovin yleistä ns toisella kierroksella.
Onko kaikki kivaa vain niin kauan kun kaikilla on kivaa? Tätä tulee mietittyä usein. Ehkä turhaa analyysiä ja pitäisi vaan katsoa mihin elämä vie, mutta näin reilu viisikymppisenä toisaalta haluaisi tietynlaista vakautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
#54, ap:lla samantapainen tilanne ja ajatukset. Tosin teinejä vähemmän ja enää toisella kotona asuvia. Minusta on luonnollista, ettei tehdä tässä vaiheessa vielä vuosien päähän tähtääviä suunnitelmia, koska ei voi tietää, miten elämä heittelee. Olen kyllä sanonut, että minulle kelpaisi vanheneminen yhdessä kumppanini rinnalla, eikä tässä mitään tilapäistä hupia olla hakemassa. Rikkinäisen parisuhteen jälkeen jo se on minulle vakautta, että toisen seurassa viihtyy, on hyvä, ja haluaa olla. Jotain ehkä puuttuu, kun ei asuta yhdessä, mutta tässä vaiheessa yritetään ottaa se ennemmin rikkautena kuin puutteena.
Mutta edelleen, aika näyttää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kiitos @36 asiallisesta ja empaattisesta vastauksesta! Hyvin pitkälle tilanne taitaa olla tuo kuvaamasi. Eli toisaalta haluaa lähentyä ja sitoutua, mutta samalla pelkää lähentymistä ja sitoutumista. Suututtaa, että historiassa on ollut mies (tai useampi), jonka toiminta on ollut sellaista, että se vaikuttaa naiseen vielä tänäkin päivänä, vaikka esim erosta on jo seitsemän vuotta. Olen kertonut, että kaikkein vähiten haluan ketään satuttaa, koska minuakin on satutettu ja tiedän miltä se tuntuu. Aikaa meillä on, olen sen sanonut ja kertonut, että edetään sinun haluamallasi tahdilla. Eiköhän tästä vielä hyvä tule, jos vaan pääsee eroon peloistaan. Ap"
Kiitos Ap:lle kiitoksista! (sanoo #36)
Uskon naisesi vain tarvitsevan sitä, että luottamus rakentuu hiljalleen välillenne. Se tulee ajan kanssa, etenkin tekojen kautta. Edellisessä kommentissani arvelin, että naistasi voi pelottaa läheisyys. Täsmennän tuota hieman: naisesi varmaankin haluaa kovasti läheisyyttä, mutta pelkää sitä, jos sen kauniin läheisyyden menettää... Ymmärrän myös, että tapaamisille voi toisinaan kertyä liikaakin painetta ja odotuksia puolin ja/tai toisin, etenkin jos nähdään harvemmin. Silloin tietenkin läheisyys on vaarassa hetkellisesti säröytyä, jos odotukset eivät toteudukaan sillä kertaa. Tämä kannattaa kuitenkin ottaa oppimiskokemuksena. Tehän tosiaan vasta opettelette tuntemaan toisianne ja päästämään lähelle.
Uskon että saatte naisesi kanssa keskusteltua kaikki asiat, kunhan annat hänelle aikaa ja lempeyttä ja osoitat hänelle, että on täysin ymmärrettävää, että menneet kokemukset ovat aiheuttaneet tuskaa ja saattavat ajoittain pulpahtaa pintaan JA että sinä et kuitenkaan ole sama henkilö, joka on aiheuttanut noita tuskallisia kokemuksia ja tunteita, etkä halua sellaisia hänelle aiheuttaa. Jos tämä nainen on Sinulle tärkeä, älä luovuta! Toivotan teille mitä lämpimimmin hyvää jatkoa ja muistutan vain siitä, että jokea et voi työntää, se etenee ajallaan ja tavallaan. Antraudu siis lempeän virran kuljetettavaksi ja luota, että pääsette perille. Runoilija Tommy Tabermann puki hienosti sanoiksi kärsivällisen lempeyden voiman:
Jokainen, joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään tietää, että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitätekevä voima.
Mielestäni sinun pitäisi yrittää ensisijaisesti muodostaa parisuhdetta uudestaan ex-miehesi kanssa, jos olette olleet avioliitossa. Olette luvanneet Jumalan edessä olla yhdessä hyvinä ja huonoina aikoina. Tapanne toimia murentaa mielestäni perheyksikköä ja yhteiskuntaa.
Kiitos hyvästä ketjusta! Oli ilo lukea pohdintaa, jota itsekin käynyt mielessäni sillä erotuksella, että olen se huonoissa pitkissä suhteissa rikkoutunut ja kallistunut oman elämän kannalle. Rikas sosiaalinen elämä ystävineen ja rakkaat aikuistuvat lapset sekä mahtava työporukka saavat riittää. En ole enää etsimässä itselleni riskinpaikkoja satuttaa sydäntäni.
Kaikkea hyvää teille, jotka olette toisillenne sykkivät sydämet ja kumppanin löytäneet. Arvostakaa toisianne.
N53
Vierailija kirjoitti:
Miehenä minulle aiheuttaa eniten kipuilua naisystäväni varautuneisuus ja tunteiden ailahtelevaisuus. Hän ei ikään kuin uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla vaan vuoroin tulee lähemmäs ja vuoroin pakenee. En voi miehenä ymmärtää sitä tunteiden vuoristorataa, joka naisen päässä myllertää.
Itselleni taas asiat ovat enemmän on-off tyylisiä, olen tyytyväinen asioiden nykytilaan eivätkä tunteeni vaihtele kuukautiskierron, vireys-/energiatason tai minkään muunkaan mukaan samalla tavalla. Toki minullakin on myös tunteet ja sellainen etäisyydenotto tai "tarvitsen aikaa omille ajatuksilleni ja niiden prosessointiin" -tyylinen juttu tietysti joskus harmittaa kun on ollut suuret odotukset vaikkapa viikonlopulle ja kaipaa toista kovasti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
En jatkaisi tällaista suhdetta. Maailma on täynnä tervepäisiä naisia, joilla ei ole tarvetta ajella vuoristoradalla.
Juuri tämän takia asioista pitää keskustella. Rusinat pullasta -vertaus sopii tähän hyvin. Jos toiselle riittää ne rusinat pullasta ja toinen haluaa koko pullan, onko suhteella aidosti tulevaisuutta?
Minä itse olen nyt kolmatta vuotta vuoroviikkosuhteessa mutta me ollaan alusta asti puhuttu meidän haaveista ja toiveista. Molemmat haluavat vielä yhteisen kodin sitten lasten lähdettyä. Jos meillä olisi eri ajatukset tämän asian suhteen, en tuhlaisi vuosia aikaani tähän suhteeseen.