Uusi parisuhde eron jälkeen 5-kymppisenä

Kannattaa puhua alusta asti. Kun fyysinen huuma loppuu, voi iskeä kova totuus.

Valitettavasti ne asiat pitää käsitellä ennemmin tai myöhemmin. Mulla on aivan samanlainen tilanne, uutta suhdetta takana parisen vuotta. Kuherruskuukausi päättyi jo. Tällä hetkellä musta tuntuu että joka kerta kun me ollaan se viikko erossa, me etäännytään toisistamme. Toistaiseksi se on aina korjaantunut sitten sillä ajalla joka vietetään yhdessä, mutta enpä tiedä miten jatkossa. Meillä kuviota vaikeuttaa vielä välimatka, jota on jonkun verran, sekä molempien stressaavat työt, jotka näin "vanhemmiten" väsyttää koko ajan enemmän. 

Anteeksi inhorealistisuuteni, mutta tunnistan aloituksessa samaa mitä itselläni oli suhteen alussa. Mutta nyt kun suhde on jo arkipäiväistynyt (jotkut väittää että sitä ei tapahdu kun on vuoroviikkosuhde - kyllä tapahtuu!) niin ihan samoja ongelmia siinä on kuin missä tahansa muussakin suhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti ne asiat pitää käsitellä ennemmin tai myöhemmin. Mulla on aivan samanlainen tilanne, uutta suhdetta takana parisen vuotta. Kuherruskuukausi päättyi jo. Tällä hetkellä musta tuntuu että joka kerta kun me ollaan se viikko erossa, me etäännytään toisistamme. Toistaiseksi se on aina korjaantunut sitten sillä ajalla joka vietetään yhdessä, mutta enpä tiedä miten jatkossa. Meillä kuviota vaikeuttaa vielä välimatka, jota on jonkun verran, sekä molempien stressaavat työt, jotka näin "vanhemmiten" väsyttää koko ajan enemmän. 

Anteeksi inhorealistisuuteni, mutta tunnistan aloituksessa samaa mitä itselläni oli suhteen alussa. Mutta nyt kun suhde on jo arkipäiväistynyt (jotkut väittää että sitä ei tapahdu kun on vuoroviikkosuhde - kyllä tapahtuu!) niin ihan samoja ongelmia siinä on kuin missä tahansa muussakin suhteessa. 

Totta kai pitää asioita käsitellä sitä mukaa kun käsiteltävää tulee. Mutta ei siihen mitään agendaa tarvitse luoda. Tänään käsittelemme suhtautumistamme hyvinvointialueuudistukseen ja hallituksen harjoittamaan talouspolitiikkaan.

Oksettavaa. Eronnut susipari hinkuttamassa sukuelimiään ja kutsuu sitä rakkaudeksi. Toivottavasti et ole nainen, alennat itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Oksettavaa. Eronnut susipari hinkuttamassa sukuelimiään ja kutsuu sitä rakkaudeksi. Toivottavasti et ole nainen, alennat itsesi.

Aika sairas heitto. Ihanko Raamatusta sait inspiraation tähän vuodatukseen?

Itselläni likimain sama tilanne kuin AP:llä. 10 vuotta hienoa aikaa nyt yhdessä takana.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa puhua alusta asti. Kun fyysinen huuma loppuu, voi iskeä kova totuus.

Fyysinen huuma on itselläni ainakin todella kova, koska ex-vaimo oli viimeiset vuodet vain kämppäkaveri, nainen, joka asui meillä ja joka muuttui koko ajan vastenmielisemmäksi ja vastenmielisemmäksi. Lopulta oikein odotin, että viikonloput päättyvät ja pääsee taas pois kotoa.

Tiedostan sen, ettei tämä(kään) suhde välttämättä kestä ikuisesti. Mutta yritän parhaani ja ajattelen asiasta samalla tavoin kuin kesälomasta. Eli nautitaan nyt ainakin niin kauan kuin tätä iloa kestää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa puhua alusta asti. Kun fyysinen huuma loppuu, voi iskeä kova totuus.

Fyysinen huuma on itselläni ainakin todella kova, koska ex-vaimo oli viimeiset vuodet vain kämppäkaveri, nainen, joka asui meillä ja joka muuttui koko ajan vastenmielisemmäksi ja vastenmielisemmäksi. Lopulta oikein odotin, että viikonloput päättyvät ja pääsee taas pois kotoa.

Tiedostan sen, ettei tämä(kään) suhde välttämättä kestä ikuisesti. Mutta yritän parhaani ja ajattelen asiasta samalla tavoin kuin kesälomasta. Eli nautitaan nyt ainakin niin kauan kuin tätä iloa kestää.

Ap

Siis, olet mies. Vau, ajattelin naiseksi kun analysoit syvemmin asioita. Ei pahalla vaan nimenomaan hyvällä tämä kommentti :D

Itselläni samanlainen tilanne että tapaillaan kun voidaan  ja nautitaan yhdessäolosta ilman paineita siitä kehittyykö parisuhde vai jääkö hyvänmielen muistoksi tämä. Nyt on vähän reilu vuosi vierähtänyt ja rakastan pussailla nykyisen miehen kanssa, hänkin pitää onneksi hellimisestä. Molemmilla ollut takana n 15v etäinen avioliitto ja läheisyydenkaipuu on jäänyt täyttymättä. Minä ainakin imen jokaisen hippusen hellyyttä ja pussailua itseeni nyt, kun sitä on tarjolla. Kesti suhteemme tulevaa arkea tai ei :) Minä 40v ja mies 48 v. Olen myös yllättynyt kuinka fyysisesti huumannuin miehestä, en uskonut sellaisen olevan mahdollista minäkään. 

Minäkin tapailen avoimesti ja ilman seurustelua. Ensin lopetin kahden vuoden suruajan ja selibaatin. Ihastuin kyllä vähän, muttei meistä olisi tullut paria. Hyvissä ystävyyden väleissä olemme. 

Sitten on ollut pari kokeilua, kunnes löytyi sopiva mies lähiseudulta treffailuun. Ehkä se jää siihen, aika näyttää .

Ystävystyin myös äskettäin erään henkilön kanssa. Meillä on säätöä tyylilajissa kaveruus/täyttymätön rakkaus. Emme päästä turhaan tunteita valloilleen, koska se ei kannata. Välillä löydämme itsemme toistemme sylistä ja lämpimän peiton alta. 

Miehenä minulle aiheuttaa eniten kipuilua naisystäväni varautuneisuus ja tunteiden ailahtelevaisuus. Hän ei ikään kuin uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla vaan vuoroin tulee lähemmäs ja vuoroin pakenee. En voi miehenä ymmärtää sitä tunteiden vuoristorataa, joka naisen päässä myllertää.

Itselleni taas asiat ovat enemmän on-off tyylisiä, olen tyytyväinen asioiden nykytilaan eivätkä tunteeni vaihtele kuukautiskierron, vireys-/energiatason tai minkään muunkaan mukaan samalla tavalla. Toki minullakin on myös tunteet ja sellainen etäisyydenotto tai "tarvitsen aikaa omille ajatuksilleni ja niiden prosessointiin" -tyylinen juttu tietysti joskus harmittaa kun on ollut suuret odotukset vaikkapa viikonlopulle ja kaipaa toista kovasti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Vietin suruaikaa ja prosessoin eroa jo avioliiton viimeiset vuodet, joten siinä mielessä ero oli harkittu, helppo ja tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä, koska kumpikin voi loppuaikoina pahoin parisuhteen raunioissa. Erilleen muuttamisen jälkeen en ole kertaakaan surrut eroa tai katunut mitään tehtyä tai tekemätöntä. Tai no, ehkä sitä miksemme eronneet jo aikaisemmin. Mutta erot ja ihmiset ovat erilaisia, koska monia tuntuu ero ahdistavan ja vanhat haavat vuotavan vielä vuosienkin päästä. Itse olen enemmän kaivannut ja muistellut lämmöllä jotain vanhaa, hyvää työyhteisöä kuin ex-puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa puhua alusta asti. Kun fyysinen huuma loppuu, voi iskeä kova totuus.

Kai ihmiset nyt puhuvat toisilleen joka tapauksessa jos kerran tapailevat toisiaan. Itse en tutustumisvaiheen alussa ole kaivannut kovin fundamentaalisia tai filosofisia keskustelunaiheita, vaikka joskus varhaiset keskustelut kyllä ovat sellaisillekin urille ajautuneet.

Yhden illan jutut baarista pokatun kumppanin kanssa nyt voivatkin olla tyyliin vaan raivokasta panemista, jolloin vasta aamulla erotessa esittäydytään. "Matti." "Maija."

Tuoltahan se alkuhuumassa tosiaan tuntuu. Ite olen oppinut sen että tietyt jutut kannattaa puhua kyllä ihan alusta lähtien. Esim mitä suhteelta odotetaan: onko tarkoitus tosiaan vain tavata silloin tällöin ja helliä toisiaan, vai onko toiveissa esim loppuelämän suhde ja yhteinen hautapaikka. Ja haluan myös tietää millainen maailmankuva toisella on: täsmääkö esim meidän käsitykset naisen ja miehen rooleista tms.

Jos yhteensopivuutta ei ole muilla tasoilla, suhde tulee päättymään molemminpuoliseen pettymykseen. 

#2:lle tuosta väsytyksestä pari sanaa. Itse piristyn ja saan energiaa parisuhteesta, yhdessäolosta, läheisyydestä ja rakkaudesta. Nukahdan hymy huulilla, nukun sikeästi ja herään levänneenä ĵa onnellisena. Mitä raskaampaa esim töissä, sen enemmän kaipaa oman kullan kainaloa.

Etäisyys ja erossaolo sen sijaan etäännyttää. Kun ollaan oltu viikko yhdessä ja kuljettu kolme askelta eteenpäin, niin viikko erossa vie kaksi askelta taaksepäin. Mutta minusta tässä ei ole pelkkää uhkaa, vaan myös mahdollisuutta verrattuna tiiviiseen ja jatkuvaan yhdessäoloon. On aikaa miettiä ajatuksiaan, tunteitaan ja käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Tuoltahan se alkuhuumassa tosiaan tuntuu. Ite olen oppinut sen että tietyt jutut kannattaa puhua kyllä ihan alusta lähtien. Esim mitä suhteelta odotetaan: onko tarkoitus tosiaan vain tavata silloin tällöin ja helliä toisiaan, vai onko toiveissa esim loppuelämän suhde ja yhteinen hautapaikka. Ja haluan myös tietää millainen maailmankuva toisella on: täsmääkö esim meidän käsitykset naisen ja miehen rooleista tms.

Jos yhteensopivuutta ei ole muilla tasoilla, suhde tulee päättymään molemminpuoliseen pettymykseen. 

Nuo asiathan tulevat esiin ja käsitellyiksi ihan normaalin yhdessäolon ja kanssakäymisen aikana. Ja itselle ainakin 50+ ikäisenä muut asiat kuin seksi alkavat olla tärkeämpiä, vaikka hyvä seksi tietysti kruunaakin koko suhteen. Jos alkaa kovin pian puhua eronneelle elinkautisesta ja yhteisestä hautapaikasta, niin sillähän vaan pelästyttää toisen karkuun.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minulle aiheuttaa eniten kipuilua naisystäväni varautuneisuus ja tunteiden ailahtelevaisuus. Hän ei ikään kuin uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla vaan vuoroin tulee lähemmäs ja vuoroin pakenee. En voi miehenä ymmärtää sitä tunteiden vuoristorataa, joka naisen päässä myllertää.

Itselleni taas asiat ovat enemmän on-off tyylisiä, olen tyytyväinen asioiden nykytilaan eivätkä tunteeni vaihtele kuukautiskierron, vireys-/energiatason tai minkään muunkaan mukaan samalla tavalla. Toki minullakin on myös tunteet ja sellainen etäisyydenotto tai "tarvitsen aikaa omille ajatuksilleni ja niiden prosessointiin" -tyylinen juttu tietysti joskus harmittaa kun on ollut suuret odotukset vaikkapa viikonlopulle ja kaipaa toista kovasti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Mä tunnen kyllä tällaisen miehen...

Pitääkö uuden kumppanin olla täydellinen? Ja jatkaa etsintää, kunnes se täydellinen löytyy? Vai riittäisikö sellainen good enough, jossa ei ole isompia puutteita ja redflageja?

Itse riuduin jonkinasteisena läheisriippuvaisena yli 15 vuotta suhteessa, jonka viimeiset kolme-neljä vuotta olivat todella masentavia. Asiat kyllä muuttuvat parempaan suuntaan. Toinen kyllä parantaa tapansa. Pystyn muuttamaan toista. Ynnä muuta itsepetosta.

Eron jälkeen uudessa suhteessa olen tietoisesti etsinyt kumppaniehdokkaasta niitä samoja vaaranmerkkejä, joita exässä oli. Ja jos niitä ei löydy, niin jo se on minulle monessa kohtaa good enough. Mutta lisäksi huomaan uudessa kumppanissani jatkuvasti lukuisia hyviä ja ihania puolia, jotka saavat ajattelemaan, että voiko näin hyvää ihmistä edes olla ja että mikä satumainen onni minulla onkaan käynyt. Luultavasti hän on aivan tavallinen ihminen, jota minä vaan vertaan aiempaan huonoon kumppaniini. Oli miten oli, olen nykyään taas onnellinen ja elinvoimainen.

Olen aika vakuuttunut, että osa naisista ei koskaan pääse lopullisesti yli erostaan ja exästään. Osalla se yhteishuoltajuus ja vuoroviikkovanhemmuus varmasti vaikuttaa asiaan, kun se exä on tavalla tai toisella läsnä elämässä vähintään joka toinen viikko.

Erosin kun lapset olivat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa, enkä kertaakaan ole ollut exään missään yhteydessä sen jälkeen kun saatiin eroon liittyvä byrokratia ja käytännön asiat hoidettua. Ero oli niin valtava helpotus, että tunsin nuortuvani 20 vuotta. Ja vielä 10 vuotta lähti lisää, kun löysin uuden kumppanin ja sain taas tuntea molemminpuolista rakkautta, hellyyttä ja kunnioitusta.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti ne asiat pitää käsitellä ennemmin tai myöhemmin. Mulla on aivan samanlainen tilanne, uutta suhdetta takana parisen vuotta. Kuherruskuukausi päättyi jo. Tällä hetkellä musta tuntuu että joka kerta kun me ollaan se viikko erossa, me etäännytään toisistamme. Toistaiseksi se on aina korjaantunut sitten sillä ajalla joka vietetään yhdessä, mutta enpä tiedä miten jatkossa. Meillä kuviota vaikeuttaa vielä välimatka, jota on jonkun verran, sekä molempien stressaavat työt, jotka näin "vanhemmiten" väsyttää koko ajan enemmän. 

Anteeksi inhorealistisuuteni, mutta tunnistan aloituksessa samaa mitä itselläni oli suhteen alussa. Mutta nyt kun suhde on jo arkipäiväistynyt (jotkut väittää että sitä ei tapahdu kun on vuoroviikkosuhde - kyllä tapahtuu!) niin ihan samoja ongelmia siinä on kuin missä tahansa muussakin suhteessa. 

Avaatko vähän, mitä ovat "ne asiat"? Ymmärrän kyllä, että epäkohdat pitää käsitellä jo vakiintuneessa parisuhteessa, mutta niitä tuskin on vielä alkumetreillä. Vai onko parisuhde kuten työsopimussuhde,jossa listataan kummankin osapuolen odotukset, vastuut ja velvollisuus, sekä sovitaan yleisistä suhteen pelisäännöistä?

Siis missä ne lapset asuisi jos ei kotonaan?

Aloittajan viestistä: "Vaikka on viesteissä sovittu että käsitellään jotain asiaa ja keskustellaan asioista perin pohjin kun ollaan yhdessä, niin usein se kuitenkin jää tekemättä."

Jokaisella parilla lienee omat asiansa. Ei niitä voi tähän alkaa yksilöidä.