Muilla ollut pitkään kestävää kurkkukipua?
Itselläni n. 2,5 viikkoa jo kurkkukipua ja muuten vain lieviä flunssan oireita, nuhakin ollut vähäistä. Muilla samanlaista?
Kommentit (8)
Minulla oli alkuvuodesta. Sain terveysasemalta ohjeen tulla käymään. Siellä katsottiin, että kurkku punoitti ja oli ärtyneen näköinen. Ottivat nielunäytteen, mutta ei ollut bakteerilöydöstä. Sain tiedon, että on viruksen aiheuttama ja menee ajan kanssa ohi. Puolen vuoden ajan oli aina silloin tällöin tätä, sitten loppui.
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi asiantuntijalta kysyminen? Ei ehkä vastaa, onko muilla ollut, mutta itse sairauden hoito voisi edetä jouhevammin.
Tuntuu, kun kaikesta on leikattu, että on naurettavaa mennä tk:een valittamaan pelkkää kurkkukipua. Mutta täytynee kai mennä. Ap.
Mulla oli kaksi viikkoa kurkkukipeä .
Ja nyt kolmatta viikkoa ääni pois ja pelkään ettei ääni enään tule takaisin . Pelkkää pihinää vaan kuuluu ja alkaa jo tympimään .
Taisi mennä ääni lopullisesti
Kolme viikkoa kesti syksyllä. Syytä ei löytynyt lääkärissä.
Samoilla oireilla testattuna löytyi korona.
Miten olisi asiantuntijalta kysyminen? Ei ehkä vastaa, onko muilla ollut, mutta itse sairauden hoito voisi edetä jouhevammin.