Lue keskustelun säännöt.
Sureminen etukäteen
23.12.2024 |
Ei taida olla normaalia tällainen, että ajoittain mielessään kuvittelee jo tilanteen miten omat vanhemmat kuolee ja miten sitten itse ja sisarukset selviää. Ei olla kaiketi ihan normaaleja ja päästy ns. normaaliin elämään kiinni muutenkaan ja vanhempiimme tukeuduttu.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaaleja ajatuksia, jos läheisistään välittää.
Välitän läheisistäni, mutta en murehdi ja mieti etukäteen heidän kuolemaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Ovat tuollaiset ajatukset ihan normaaleja mielestäni. Iäkkäiden vanhempien kuoleminen on kuitenkin mitä luonnollisin asia eli kyllä siitä selviää. Uskon ihan että ihmisen aivoissa ja mielessä on mekanismit luonnollisten menetysten käsittelemiseen ja niistä selviytymiseen.
Ehkä etukäteen sureminen on juuri sitä, on surtu jo niin paljon siihen mennessä ettei se enää sitten tilanteen tullessa iske niin pahasti.
Minulle edäs terveydenhoitoalan ihminen kertoi, että hän luuli tietävänsä miltä läheisen kuolema tuntuu kun kohdalle osuu. Sillä hänhän oli seurannut työnsä kautta sitä yli 30 vuotta, kun ihmiset menettää vaikka vanhempansa. Sanonut sitten monet kerrat, kun kummatkin vanhempansa ovat kuolleet, että mikään ei mennyt niin kuin oli kuvitellut. Että voiko/kannattaako siihen varautumiseen käyttää aikaa ja murehtia ennen aikojaan.
Miksi te ette selviäisi vanhempien kuoleman jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ette selviäisi vanhempien kuoleman jälkeen?
Tätä ihmettelen minäkin. Jotain on mennyt pahasti pieleen kasvatustyössä jos lapsi ei ole itsenäistynyt niin, ettei selviäisi ilman vanhempiansa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ette selviäisi vanhempien kuoleman jälkeen?
Tätä ihmettelen minäkin. Jotain on mennyt pahasti pieleen kasvatustyössä jos lapsi ei ole itsenäistynyt niin, ettei selviäisi ilman vanhempiansa
No en ihmettele kyllä yhtään että te selviätte hyvin vanhempienne kuolemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskoni kuoli eilen, vähän yli 60 v. Sairasti syöpää ja surutyötä tehtiin vuoden verran jo etukäteen. Kun tieto eilen tuli, oli se järkytys vaikka tiedettiin että aikaa ei paljon ole. Toive oli vielä yhteisestä joulusta. Järki sanoo että nyt on kivut pois mutta tunteet menee vuoristorataa ees taas. Yritetään selvitä joulusta vaikka vaikeaa on juhlamieltä löytää.
Otan osaa suruusi. Siskosi sai rauhallisen ja kivuttoman joulun, ehkä se lohduttaa vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaaleja ajatuksia, jos läheisistään välittää.
Välitän läheisistäni, mutta en murehdi ja mieti etukäteen heidän kuolemaansa.
No se ei ole pakollista, mutta jos niin tekee se ei ole mitenkään epänormaalia.
Ja siis en itsekään vaikka vanhemmistani noin ajatellut heidän ollessa nuorempia, mutta nyt alkavat olla sitä ikää, että sen puolesta voi lähtö tulla koska tahansa joskus mietin mitäs sitten, kun heitä ei ole. En vaikkapa veljen lapsista moista ajattele, kun ovat sen verran nuoria ja perusterveitä, että lähtökohtaisesti heidän voisi olettaa elävän minua pidempään, jos kohtalo ei muilla tavoin puutu peliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä kiksejä te saatte tuosta murehtimisesta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä kiksejä te saatte tuosta murehtimisesta?
Sitä on vaikea selittää sosiopaateille ymmärrettävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sepä siinä myös kun vanhempani eivät ole kuin kuusikymppisiä ja ihan täysin terveitä vielä, mutta nämä järjenvastaiset olotilat välillä vain tulee. Eilen illallakin itkin kun se mielikuva iski niin täysillä. ap
Voi sua, elä nyt niiden kanssa! Sitä paitsi voit vaikka itse kuolla ensin.
Me ollaan sovittu et taivaassa tavataan. Kuollu jo molemmat, mut kun ton tietää et ero on väliaikainen niin ei hätää.
Ajattele asiaa järjellä, vanhempien kuolema on normaali asia, jonka käytännössä kaikki joutuvat kokemaan, se ei ole mikään poikkeuksellinen tragedia, jos lapsetkin ovat ihan aikuisia.
Jos sinulla on vielä molemmat vanhemmat hengissä ja sinulla on hyvät välit heihin, niin olet onnekkaampi kuin moni muu. Mikään elämässä ei ole pysyvää vaan väliaikaista, nauti siitä mitä sinulla on juuri nyt.
Jos tuntuu ettette selviä, niin mieti mitä se tarkoittaa. Jos tukeudut joissain asioissa vanhempiisi niin opettele tekemään tämä asia itse. Ala jo kasvattaa itsestäsi itsenäistä ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni kuoli eilen, vähän yli 60 v. Sairasti syöpää ja surutyötä tehtiin vuoden verran jo etukäteen. Kun tieto eilen tuli, oli se järkytys vaikka tiedettiin että aikaa ei paljon ole. Toive oli vielä yhteisestä joulusta. Järki sanoo että nyt on kivut pois mutta tunteet menee vuoristorataa ees taas. Yritetään selvitä joulusta vaikka vaikeaa on juhlamieltä löytää.
Otan osaa! Luulisin, että sisaruksen menettäminen on vaikeampaa kuin oman vanhemman. Vanhempani tosin ovat elossa, mutta siskoni kuoli puolitoista vuotta sitten. Sisko on edelleen ajatuksissa joka päivä, olen useasti meinannut soittaa kun mieleeni tulee jokin meille yhteinen asia.
Ettekö yhtään ihmettele kun viisi- ja kuusikymppiset kuolevat, ennen vanhempiaan?
Syöpiin, nopeasti edenneisiin sairauksiin (erityisesti prionitauteihin) tai äkillisiin sairaskohtauksiin eli veritulppiin. Kaikki koronapiikkien haittoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni kuoli eilen, vähän yli 60 v. Sairasti syöpää ja surutyötä tehtiin vuoden verran jo etukäteen. Kun tieto eilen tuli, oli se järkytys vaikka tiedettiin että aikaa ei paljon ole. Toive oli vielä yhteisestä joulusta. Järki sanoo että nyt on kivut pois mutta tunteet menee vuoristorataa ees taas. Yritetään selvitä joulusta vaikka vaikeaa on juhlamieltä löytää.
Otan osaa! Luulisin, että sisaruksen menettäminen on vaikeampaa kuin oman vanhemman. Vanhempani tosin ovat elossa, mutta siskoni kuoli puolitoista vuotta sitten. Sisko on edelleen ajatuksissa joka päivä, olen useasti meinannut soittaa kun mieleeni tulee jokin meille yhteinen asia.
Riippuu mikä on suhde sisarukseen. Itsellä ei ollenkaan läheinen, iso ikäerokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni kuoli eilen, vähän yli 60 v. Sairasti syöpää ja surutyötä tehtiin vuoden verran jo etukäteen. Kun tieto eilen tuli, oli se järkytys vaikka tiedettiin että aikaa ei paljon ole. Toive oli vielä yhteisestä joulusta. Järki sanoo että nyt on kivut pois mutta tunteet menee vuoristorataa ees taas. Yritetään selvitä joulusta vaikka vaikeaa on juhlamieltä löytää.
Otan osaa! Luulisin, että sisaruksen menettäminen on vaikeampaa kuin oman vanhemman. Vanhempani tosin ovat elossa, mutta siskoni kuoli puolitoista vuotta sitten. Sisko on edelleen ajatuksissa joka päivä, olen useasti meinannut soittaa kun mieleeni tulee jokin meille yhteinen asia.
Ettekö yhtään ihmettele kun viisi- ja kuusikymppiset kuolevat, ennen vanhempiaan?
Syöpiin, nopeasti edenneisiin sairauksiin (erityisesti prionita
Otan kantaa vain iän puolesta, enemmän on ihmeellistä että 50 ja 60 vuotiailla on vielä vanhemmat elossa. 60- vuotias on sellainen että on jo ihan hyvä ikä, lapsetkin jo aikuisia. Sitä varhaisempi kuolema on jo vähän traagista.
Tutut ovat surreet ja murehtineet viimeset 20 vuotta miten heidän veljensä pärjää vanhempien kuoleman jälkeen, kun hän ei ole täysin terve. Nyt on selvinnyt, että oikein hyvin pärjää ja turhaan murehtivat.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asiaa järjellä, vanhempien kuolema on normaali asia, jonka käytännössä kaikki joutuvat kokemaan, se ei ole mikään poikkeuksellinen tragedia, jos lapsetkin ovat ihan aikuisia.
Jos sinulla on vielä molemmat vanhemmat hengissä ja sinulla on hyvät välit heihin, niin olet onnekkaampi kuin moni muu. Mikään elämässä ei ole pysyvää vaan väliaikaista, nauti siitä mitä sinulla on juuri nyt.
Jos tuntuu ettette selviä, niin mieti mitä se tarkoittaa. Jos tukeudut joissain asioissa vanhempiisi niin opettele tekemään tämä asia itse. Ala jo kasvattaa itsestäsi itsenäistä ihmistä.
Kaikkien vanhempien kuolema ei ole "normaali". Eikä ole normaalia, että lapsi menettää vanhempansa. On normaalia, että aikuinen menettää vanhempansa, sekin voi toki tapahtua epänormaalisti.
Minkä tahansa ihmisen kuolema voi myös laukaista vanhoja traumoja.
Ja ei, kasvatustyössä ei olla menty pieleen, jos lapsi ei selviydy vanhempansa kuolemasta vaan hoivatyö lapsen kasvaessa. Lapsi ei ole siksi päässyt kehittymään tunnetasolla normaalisti. On myös eri tason autistisia tms lapsia. Tutullani on kaksi mielenterveysongelmaista lasta. Etenkin toiselle tulee äidin kuolema olemaan todella vaikea paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni kuoli eilen, vähän yli 60 v. Sairasti syöpää ja surutyötä tehtiin vuoden verran jo etukäteen. Kun tieto eilen tuli, oli se järkytys vaikka tiedettiin että aikaa ei paljon ole. Toive oli vielä yhteisestä joulusta. Järki sanoo että nyt on kivut pois mutta tunteet menee vuoristorataa ees taas. Yritetään selvitä joulusta vaikka vaikeaa on juhlamieltä löytää.
Otan osaa! Luulisin, että sisaruksen menettäminen on vaikeampaa kuin oman vanhemman. Vanhempani tosin ovat elossa, mutta siskoni kuoli puolitoista vuotta sitten. Sisko on edelleen ajatuksissa joka päivä, olen useasti meinannut soittaa kun mieleeni tulee jokin meille yhteinen asia.
Ettekö yhtään ihmettele kun viisi- ja kuusikymppiset kuolevat, ennen vanhempiaan?
Syöpiin, nopeasti edenneisiin sairauksiin (erityisesti prionita
Tuo viisikymppinen on usein myös itse vanhempi. Jos kuolema tuntuu viisikymppisen vanhemmista epänormaalille niin kyllä se tuntuu siltä lapsellekin.
Olen itse menettänyt toisen vanhempani nelivuotiaana. Kun menetin toisen 35-vuotiaana, se repi auki käsittelemättömät traumat lapsuuden menetyksestä. Lisäksi on epätavallista, vaikkakaan ei tavatonta, olla kolmekymppinen ilman vanhempia.
Ei ne vanhemmat yhtä aikaa kuole. Ellei sitten liikenneonnettomuudessa. Joten toinen jäljellä joka tarvii sinun tukeasi.
Ihan normaaleja ajatuksia, jos läheisistään välittää.