Tultiin äidille jouluksi, heti alkoi valitus

Vierailija kirjoitti:

Jouluajan parhaat valot ovat lapsiperheen auton takavalot.

Äitis

 

Tämä..kun on passannu.äitinpäivä lounaat isolle porukalle vuosia,siivonnut kokannut,ja siihen nämä joulut...voi vaan sanoa miten jaksoin???? t.äiti &. mummo

Laita mummo nukkumaan. Huomenna on ehkä parempi päivä.

Vierailija kirjoitti:

Ihana tytär kun tuo ruoat. Tämä(kin) joulu menee niin että minä teen lähes kaiken ja aikuiset lapset ja lastenlapset kokoontuvat meillä..olisihan se joskus kiva itse saada kutsu valmiiseen pöytään mutta ajattelen niin että kun lapsilla on vielä pieniä lapsia niin mulla on enemmän aikaa (olen vielä työelämässä). Tosin joskus olisi kiva kun esim. puolison lapset toisivat vaikka viinipullon tai kukan tullessaan. Osa aikuisista on todella itsekkäitä, kun eivät itse koskaan valmista juhla-ateriaa isolle porukalle, niin eivät tajua kuinka paljon aikaa ja vaivaa se vaatii. Anna vanhan äidin olla hetken kärttyinen, kohta se makaa haudassa ja muistelet kaihoisasti yhteistä aikaa. 

Minä laitan ilolla ja kiitollisuudella aikuisille lapsilleni joulun niin kauan, kuin saan. Tajuan, että tämä on yhden elämänvaiheen luksus ja näitä jouluja kaipaan myöhemmin. Marttyyrimarinat pois. 

Tsemppiä ap. Tiedän tunteen, että haluaisi samantien kotiin, mutta matka on lasten kanssa liian pitkä. 

Samaa mietin vuodesta roiseen, että miten te jotkut voitte mennä ihan yöksi, kun se muutaman tunnin vierailukaan ei meinaa ikäihmisillä onnistua. Veljeni menee sitkeästi vanhemmilleni joka joulu, koska se on ainut ajankohta kun vuodesta on mahdollista edes tavata.  Aina sama juttu. Ensin vanhempani alkaa odottaa joulua jo kesän lopusta ja laskemaan päiviä koska tulee. Lopulta kun tulee, niin alkaa hermoilu, koska tulikin ns. "väärässä junassa",  juna oli myöhässä 10 min (hirveä odottaminen). Unirytmi meni seksisin, tuli hirveästi lisää töitä, siivottavaa myös, meteliä, rahan menoa, ei vaan jaksa. Siis näitä siis kuuntelen sitten, kun äitini tilittää kuinka tuli raskaaksi se vierailu....  En ymmärrä miten sekaisin 50 vuotiaan omatoimisen ihmisen 3 päivän vierailu lapsuuden kodissa voikin elämän saada. 

Muistisairaus tekee vanhuksista kärttysiä

Kuulostaa ihan siltä kuin olisitte mennyt minun äitini luokse. Koska tuota on odotettavissa huomenna...

Minä ajattelin joskus vanhana viettää joulut matkoilla. Mulle riittää joulun vietoksi jouluaatto klo. 17-23. En kaipaa monen päivän joulun viettoa 

Naiset on just tuollasia.

Lähtisin takaisin. Miksi pilata hyvää joulua.

Itse muistan jo lapsena, kuinka mummo valitti meistä lapsista, kun luuli ettei ymmärretty puhetta. Oli kuulemma niin raskasta kun tulimme vanhempien mukana pariksi tunniksi käymään. Jälkikäteen ajatellen mummo ja pappani olivat kuitenkin vain n.50 vuotiaita. Lapsena olin jotenkin todella herkempi kritiikille ja kylmästi vaan lakkasin käymästä, enkä tuntenut sääliä,  jos siltä tuntui. Nimittäin nämä isovanhempani muuttivat varsin aikaisessa vaiheessa vanhusten taloon, joka sijaitsi n. kilometrin päässä meidän kadistamme. Mummoni sanoi silloin meille lapsille, että nyt pääsette vaikka joka päivä käymään. Mielessä takoi ne sanat mitä olimme ennemmin kuulleet, kun tulimme vanhempiemme mukana mummolaan. En käynyt kertaakaan, eikä sisaruksenikaan. Myöhemmin kuulin, kuinka mummo ja pappa olivat haukkuneet kaikille, kuinka lapsenlapset eivät koskaan käy. Eipä ole jäänyt kyllä ikävä näitä ihmisiä. 

Halaa sitä, ja sano että vietetään mukava joulu tästä eteenpäin

Vierailija kirjoitti:

Ihana tytär kun tuo ruoat. Tämä(kin) joulu menee niin että minä teen lähes kaiken ja aikuiset lapset ja lastenlapset kokoontuvat meillä..olisihan se joskus kiva itse saada kutsu valmiiseen pöytään mutta ajattelen niin että kun lapsilla on vielä pieniä lapsia niin mulla on enemmän aikaa (olen vielä työelämässä). Tosin joskus olisi kiva kun esim. puolison lapset toisivat vaikka viinipullon tai kukan tullessaan. Osa aikuisista on todella itsekkäitä, kun eivät itse koskaan valmista juhla-ateriaa isolle porukalle, niin eivät tajua kuinka paljon aikaa ja vaivaa se vaatii. Anna vanhan äidin olla hetken kärttyinen, kohta se makaa haudassa ja muistelet kaihoisasti yhteistä aikaa. 

Kaikki ei muistele kaihoisasti. En minäkään. Minulla on kolme lasta. Äiti asui kaukana. Olen ainoa lapsi. Sovimme, että tulee miehensä kanssa aattona syömään meille valmiiseen pöytään joskus alkuillasta. Olin töissä, elin ruuhkavuosia, olin tehnyt kaikki jouluherkut itse, ja pojat odotti kuin kuuta nousevaa, että näkee äitini. No, puhelimeen ei vastannut koko päivänä. Lapset tiesi, että saa lahjansa vasta ruokailun jälkeen. Sain kiinni puhelimitse n. 20.30 ja oli alle kahdenkymmenen kilometrin päässä viettämässä iltaa. Sisaruksensa ja miehensä kanssa. Oli UNOHTANUT, vaikka moneen kertaan oli sovittu. Tästä en koskaan muistuttanut uudelleen hänelle. Söimme ja lapset avasi lahjansa.

Olin katsomassa häntä saattohoidossa. Oli virkeä ja kivuton. Mukana oli mieheni ja hänen miehensä. Viimeinen muisto hänestä oli itseeni suunnattu vihaa tihkuva katse. En aidosti tiedä, miksi ilmeisesti vihasi. En muistele kaihoisasti. Kadun, että näin hänet enää silloin Olisin voinut edelleen valheellisesti kuvitella, että olisi välittänyt kuuliaisesta ja kunnollisesta tyttärestään. No. eläköön itselleen edelleen siellä, minne sitten jatkoikaan.

Kysyisin rauhallisesti suoraan, että tultiinko häiritsemään ja jos hän haluaa, voidaan lähteä kotiin. Että nyt ei ole kovin tervetullut olo.

Siksi vietänkin joulun mieluummin yksin kuin vanhempieni luona.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin joskus vanhana viettää joulut matkoilla. Mulle riittää joulun vietoksi jouluaatto klo. 17-23. En kaipaa monen päivän joulun viettoa 

Minulle riittää rajatusti klo. 14 - 20. Kun se on ohi, niin tekisi vetää omassa kodissa kännit, että rauhoittuu.  Tuohon aikaan on ladattu äitini puolelta aivan hirveästi odotuksia. Koskaan ne ei hänen mielestään toteudu. Milloin valitetaan, että kun minulla ei ole miestä ja milloin kun ei ole lapsiakaan. Lahjat ei ollut mieleen ja kaikki ruuat tietenkin epäonnistui. Pelkkää valitusta. Ennen jaksoin ehdottaa, että mentäisiin jonnekkin seisovaan pöyttään. Ei käynyt, koska eihän sitä tiedä mitä niistä saa ja eihän se ole joulu, jos hän ei niitä ruokia itse saa valmistaa. 

 

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan jo lapsena, kuinka mummo valitti meistä lapsista, kun luuli ettei ymmärretty puhetta. Oli kuulemma niin raskasta kun tulimme vanhempien mukana pariksi tunniksi käymään. Jälkikäteen ajatellen mummo ja pappani olivat kuitenkin vain n.50 vuotiaita. Lapsena olin jotenkin todella herkempi kritiikille ja kylmästi vaan lakkasin käymästä, enkä tuntenut sääliä,  jos siltä tuntui. Nimittäin nämä isovanhempani muuttivat varsin aikaisessa vaiheessa vanhusten taloon, joka sijaitsi n. kilometrin päässä meidän kadistamme. Mummoni sanoi silloin meille lapsille, että nyt pääsette vaikka joka päivä käymään. Mielessä takoi ne sanat mitä olimme ennemmin kuulleet, kun tulimme vanhempiemme mukana mummolaan. En käynyt kertaakaan, eikä sisaruksenikaan. Myöhemmin kuulin, kuinka mummo ja pappa olivat haukkuneet kaikille, kuinka lapsenlapset eivät koskaan käy. Eipä ole jäänyt kyllä ikävä näitä ihmisiä. 

Minulla lapsuudesta vähän samantyyppinen muisto, mutta äidistäni. Aina kun kerran-pari vuodesta ajettiin 400km matka vierailulle äidinäidin luo, niin valitus ja huokailu vaivasta ja vierailun raskaudesta alkoi jo kotona. Ja heti kun päästiin autoon takaisin ja maantielle vierailun jälkeen niin äiti kommentoi että onpa taas sekin asia hoidettu vähäksi aikaa, onneksi!

 

Ihmettelin sitä lapsena, ja ihmettelen sitä edelleen nyt viisikymppisenä. Mummo oli joo vähän höperö ja välillä rasittava, mutta ihan normaali ja kiva mummo kuitenkin. Itse olen pitänyt huolen, etten ikinä suhtaudu omaan äitiini tuolla tavalla. Enkä varsinkaan puhu omien lasten kuullen noin. Oma äitini lienee yhtä etäinen minun kanssani kuin oli oman äitinsä kanssa, mutta kyllä nyt aikuisena pystyn sentään tsemppaamaan ne muutamat kerrat vuodessa (esim. joulun) kun tavataan ja käyttäytymään.

Minulla on ainakin sellainen tapa, että kuuntelen aikani tuollaista vinoilua ja kärttyistä valitusta. Mutta sitten, kun malja alkaa läikkyä yli, sanon ihan suoraan, että voin kyllä hyvillä mielin lähteäkin tästä, jos olen vaivaksi. Että ei ole mikään pakko olla yhteydessä, jos ei halua. Moni tällainen vakiovalittaja on kanssani nykyään vähän varpaillaan, kun ei koskaan tiedä, mitä saa vastaukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vittuuks menitte väärään aikaan? Älä valita.

Jouluaattonako heidän olisi pitänyt mennä? Mikä on sopiva aika? Ennen joulurauhan julistamista vai vasta sen jälkeen?

Sopiva aika on se, mikä on äidin kanssa yhdessä sovittu!