Air Fryer hypetys
Siis eihän tuolla laiteella voi kaikkea ruokaa valmistaa, esim keittoja? Eikä ole kätevä jos isolle porukalle tekee ruokaa. Jollekin parille ihmiselle sopii paremmin tehdä. Pitää olla myöskin tilaa tuolle laitteelle. Tulee mieleen et laitteella tehdään enemmän ranskis-nakki pikaruokia, toki varmasti voi laitteella tehdä muutakin. Sähkööhän kaikki keittiökoneet käyttää, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, kun mainostetaan tämän laitteen pienempää sähkönkulutusta, joka olisi kuin jotain taikaa.
Käytä jopa 90% vähemmän rasvaa,
siis mihin ruokiin käytetään tolkuttomasti rasvaa, tulee vaan mieleen friteerauskoneella tehtävät ranskikset.
On kyllä tehty laitteesta markkinoinnin avulla hypetys tuote, joka jossain välissä jää unholaan.
Kommentit (493)
Olen ruuanlaittotaitoinen ja aion kohta valmistaa uunijuurekset ja kalaa airfryerissa. Laitteen sain lahjaksi, en ennakkoluuloisena olisi ikinä itse ostanut. Nyt käytössä päivittäin. Myös perheen nuorisolla koulun jälkeen välipalana tekevät esim myös veneperunoita, eikä vain ikuisia ranskalaisia, joita kyllä myös tekevät. Ennen lämmittivät uunin muutaman ranskalaisen takia. Nyt airfryerillä edullisemmin.
Tässä puhutaan perunan eri muodoista, ja annetaan mielikuvaa et peruna kuuluu nuorison vakio ruokaan välipalana..? Sitten muutetaan myöhemmin tarinan sisältöä kun tulee ihmettelyjä..
Sanoinko, että säännöllisesti? Meillä tehdään päivittäin kunnollista ruokaa ihan oikeista terveellisistä aineksista. Koulusta tultuaan nuoret JOSKUS tekevät perunoita jossain muodossa airfryerissä. En edelliseen, enkä tähänkään mitään luetteloa kirjoita. Älä ole huolissasi meillä on ruokaympyrä kyllä tuttu ja käytössä.
Nyt on hyvä korjata kirjoitusta, kun tuli ihmetystä..? Se peruna oli aika vahvasti esillä kirjoituksessa, olisi voinut vaan kertoa, että erilaisia ruokia nuoriso tekee..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta varmaan muotiin tulee minijääkaappi, joka on kuin iso jääkaappi mut pienempi😂 eli keksitään pyörä uudestaan, muutetaan vain laitteen nimi...
😂😂😂
Meillä on saunan pukuhuoneessa minijääkaappi saunajuomia varten. Eihän se ole mikään uusi keksintö. Hotellihuoneissa on minijääkaapit. Autoihin ja veneisiin ja sähköttömiin mökkeihinkin voi jääkaapin, pienen tai suuren hankkia. Laitteita on moneen käyttöön ja erilaisiin tarpeisiin. Uusia laitteita vastustavat saavat toki valmistaa ruokansa nuotiossa(omaalla maalla, maanomistajan luvalla tai yleisellä leirinuotiopaikalla). Jäätä voi myös säilöä sahanpurussa pitkälle kesään, jos jääkaappi on ideologian vastainen.
Airfryer on paistinpannu, joka ei polta, kärytä, roiski rasvaa eikä sytytä tulipaloa. Eikä tarvi itte seisoa hellan vieressä. Ihanteellinen, kun tulet kotiin ja ruoka tarvii saada nopeesti.
Ihan markkinatyyppien luoma mielikuva tavarasta, jota ilman et tule toimeen, ja on siis ihan vain uuni, ei mikään tulevaisuuden sädettävä uuni.
Pitsapalat voi lämmittää kätevästi Airflyerissä. Tulee herkkua Namskis.
Ja ne Maggisbeggikset. Voi luoja. Slurps...
Vierailija kirjoitti:
Sanoinko, että säännöllisesti? Meillä tehdään päivittäin kunnollista ruokaa ihan oikeista terveellisistä aineksista. Koulusta tultuaan nuoret JOSKUS tekevät perunoita jossain muodossa airfryerissä. En edelliseen, enkä tähänkään mitään luetteloa kirjoita. Älä ole huolissasi meillä on ruokaympyrä kyllä tuttu ja käytössä.
Nyt on hyvä korjata kirjoitusta, kun tuli ihmetystä..? Se peruna oli aika vahvasti esillä kirjoituksessa, olisi voinut vaan kertoa, että erilaisia ruokia nuoriso tekee..?
Jos vieläkin epäselvää, niin se, että airfryeriä käytetään lähes päivittäin ja sen jälkeen piste (.) sitten jatkoin esimerkkinä, että ei tarvitse lämmittää koko uunia muutaman ranskalaisen takia. Ja se oli esimerkki. Laitan nyt tähän toisen esimerkin: Ei tarvitse lämmittää uunia varmistaakseen yhtä tai kahta lohimedaljonkia. Lohi ei ole peruna ja airfrayerissa voi valmistaa myös lohta. Ei vain perunoita. Ja kirjoitan vielä, että nuoriso tekee Erilaisia ruokia. Joko?
Vierailija kirjoitti:
Pitsapalat voi lämmittää kätevästi Airflyerissä. Tulee herkkua Namskis.
Ja ne Maggisbeggikset. Voi luoja. Slurps...
Ja ne lämpimät voileivät. Voi Jumatsukkeli on namia!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoinko, että säännöllisesti? Meillä tehdään päivittäin kunnollista ruokaa ihan oikeista terveellisistä aineksista. Koulusta tultuaan nuoret JOSKUS tekevät perunoita jossain muodossa airfryerissä. En edelliseen, enkä tähänkään mitään luetteloa kirjoita. Älä ole huolissasi meillä on ruokaympyrä kyllä tuttu ja käytössä.
Nyt on hyvä korjata kirjoitusta, kun tuli ihmetystä..? Se peruna oli aika vahvasti esillä kirjoituksessa, olisi voinut vaan kertoa, että erilaisia ruokia nuoriso tekee..?
Jos vieläkin epäselvää, niin se, että airfryeriä käytetään lähes päivittäin ja sen jälkeen piste (.) sitten jatkoin esimerkkinä, että ei tarvitse lämmittää koko uunia muutaman ranskalaisen takia. Ja se oli esimerkki. Laitan nyt tähän toisen esimerkin: Ei tarvitse lämmittää uunia varmistaakseen yhtä tai kahta lohimedaljonkia
Ja nyt hyvä aloittaa toisella esimerkillä, kalalla? Antaa jo olla, asia on jo monelle lukijalle selvä, t. Eri kommentoija
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta lukuunottamatta tuskin muu kokeilisikaan uunissa tehdä keittoja.
Kutsutaan lihapadaksi. Samat ainekset kuin lihasoppaan, mutta siellä se leivinuunissa tulee samalla kun talo lämpeää.
Toimii myös Aromipesänä.
Hernekeittopurkki Airflyeriin ja parin tunnin päästä sinulla on kuumaa Hernekeittoa.
Kätevää.
Jos näen Treffinaisella Airfryerin pöydällä se on moro samantien...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo nimi on niin typerä 🤣
Englantia. Etkö osaa, vaikka kaikki sitä nykyisin suoltavat?
Mustakin nimi on typerä, kyllä sille olisi suomalaisen vastineenkin voinut keksiä, emmehän uunejakaan täällä kutsu oveneiksi tai jääkaappeja fridgeiksi. Ihan turhaa haukkua kielitaidottomaksi siinä, on eri asia osata ja tykätä. Käväisin tänään tokmannilla ja siellä oli noita airfryereita vino pino, ohikulkiessani vilkaisin että näinköhän ihan harhoja ja palasin takaisin niin kyllä: paketin kyljessä luki satisfry air, hauska viittaus satisfyeriin josta tässäkin keskustelussa joku jo mainitsi.
Ketjua luettuani.... Paistan ranskalaisia lukuunottamatta monet luettelemistanne asioista parilagrillillä/voileipägrillillä. Ranskiksia syödään jonkun verran talvella kun lämmitetään puu-uunia.
Mun parilagrillissä on myös vohveliraudat ja pieni uunivuoka.
Joku tai jotkut jauhaa perunoista eri muodoissaan täällä, antakaa jo olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta lukuunottamatta tuskin muu kokeilisikaan uunissa tehdä keittoja.
Kutsutaan lihapadaksi. Samat ainekset kuin lihasoppaan, mutta siellä se leivinuunissa tulee samalla kun talo lämpeää.
Tulee myös siellä fryerissä, kunhan on laitteeseen sopiva kannellinen astia.
Mitä ihmettä täällä kirjoitetaan nuoriso syö ranuja juttua, ja jatkaa omaa settiään muutenkin uhmakkaasti puolustaen toisten kysymyksiin? Joku provo? Lopeta.
lapsille helppo tehdä ranskalaisia, ja naudan jauhelihasta vain pyörittää pieniä lihapullia, kunhan käyttää niitä sopivan muotoisia leivinpapereita, ja alle 10 minuutissa valmis, kum saa heti 200 astetta vastuksilla ja puhaltimella