Millaisen lapsuuden voi viettää maalla, rintamamiestalossa puolentoista hehtaarin tontilla?

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan kukaan ei kauppaa huumeita lapsen kotiportailla, Helsingin keskustassa tuollainen on arkea.

Olen maalla kasvanut, ja lapsuuden ikätovereista aika moni on jo kuollut alkoholiin tai huumeisiin. Nykyään huumeita ei edes myydä kadun kulmissa vaan netissä, ja huumeet kulkeutuvat ihan mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan kukaan ei kauppaa huumeita lapsen kotiportailla, Helsingin keskustassa tuollainen on arkea.

Jännä juttu, ettei tällainen arki ole tullut koskaan vastaan Helsingissä. Mitähän muita satuja keksit?

Meiltä on lähikaupunkiin matkaa melkein 40 km ja täällä voi harrastaa niin näyttelemistä kuin koripalloakin. Jäähallia ei ole, se on selkeä puute eikä ole oopperataloakaan, mutta muuten harrastusmahdollisuudet ovat jopa paremmat kuin kaupungissa, koska täällä maksut ovat erittäin maltillisia, ei ole järkyttäviä tilavuokria.

Ja tämäkö on mielestäsi maaseutua? 

Tästä on 40km Suomen mittakaavassa suureen kaupunkiin.

Jokseenkin ainoa urheilulaji, mikä on tarjolla, on pesäpallo.

Hyvin harvoja ohjattuja harrastuksia on tarjolla, joutuu harrastamaan omaehtoisesti ja omatoimisesti melkeinpä mitä vain erikoisempaa.

Paikkakunnissa on tosi suuria eroja, jossainpäin on tähtiharrastusyhdistyksiä, lennokkikerhoja, jne. Jossain suurehkosta kaupungistakin nämä puuttuvat tai eivät ole aktiivisia.

Vierailija kirjoitti:

Meiltä on lähikaupunkiin matkaa melkein 40 km ja täällä voi harrastaa niin näyttelemistä kuin koripalloakin. Jäähallia ei ole, se on selkeä puute eikä ole oopperataloakaan, mutta muuten harrastusmahdollisuudet ovat jopa paremmat kuin kaupungissa, koska täällä maksut ovat erittäin maltillisia, ei ole järkyttäviä tilavuokria.

Ja tämäkö on mielestäsi maaseutua? 

Miksi tuo ei olisi maaseutua? -eri

Hassu kysymys. Se lapsuus riippuu paljon vanhemmista. Niin maalla kuin kaupungissakin pystyy nuori syrjäytymään jos vanhemmat eivät tue lasten harrastuksia. Maaseudulla ehkä plussana että lemmikkien pito helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan kukaan ei kauppaa huumeita lapsen kotiportailla, Helsingin keskustassa tuollainen on arkea.

Olen maalla kasvanut, ja lapsuuden ikätovereista aika moni on jo kuollut alkoholiin tai huumeisiin. Nykyään huumeita ei edes myydä kadun kulmissa vaan netissä, ja huumeet kulkeutuvat ihan mihin tahansa.

Asun Pohjois-Suomessa 6000 asukkaan paikkakunnalla.

Lasteni peruskoulutovereista useampi on ajautunut huumeriippuvaisiksi, 2 menehtynytkin.

Koko elämäni asunut Isossakyrössä. Nyt vietämme perhe-elämää täälä. Täälä on yllättävän hyvät mahdollisuudet lapsien ja aikuisten harrastaa. Lähikaupungit Vaasa ja Seinäjoki. Lääniä on touhuta myös kotona. Se on hyvin pitkälti vanhemmista kiinni asutaan sitä maassa tai kaupungissa. Pitää väkisin huonoa keksiä niin jos haluaa viihteelle lähteä niin taksimatka voi olla hintava kun mennään 40km-50km mittatiautolla yöllä kotiin.

Mahtavan.

Meidän lapset elää sellaista lapsuutta. Lapsilla on kodissa omat huoneet ja kohtuullinen koulumatka; tosin nurkan takana koulu ei ole.

Kaverit on ja pysyy samoina; ysiluokkalaisella samat kaverit kuin päiväkodissakin. Opettajatkaan ei ole paljon vaihtuneet; samoin päiväkodissa samat aikuiset kuopuksella kuin esikoisellakin.

Lapset käy laskemassa mäkeä, kaukalo löytyy. Harrastusmahdollisuuksiin kuuluu myös jalkapallo ja sähly. Suunnistus ja yleisurheilu myös. Naapurikunnan puolella (vajaa 30 min ajomatka) uimahallissa on tilaa käydä eikä tarvitse harrastaa potkunyrkkeilyä altaassa. Samoin sieltä löytyy musiikkiopisto, jota moni lapsi täältä käy. Vaatii toki vanhempien panostusta kyyteihin, mutta usein järjestyy vuorotellen yhteiskyytejä.

Lastenlääkäriä tai lastenosastoa sairaalassa ei paikkakunnalla ole. Jonkinlaisen etäisyyden päässä kuitenkin, ja onneksi niitä palveluja ei juuri ole tarvittu.

Se on aivan hanurista, kun kaikki liikkuminen riippuu vanhemmista. Pienempänä maalla oli ihan ok asua, kun kavereita siihen aikaan kylällä vielä oli, mutta yläasteelle siirtyessä tunsi itsensä todella eristetyksi, kun koulu sijaitsi yli 10km päässä, bussipysäkillekin piti kävellä reilu kilometri keskellä peltoja eikä kavereita nähnyt oikein muualla kuin koulussa, jos ei äiti jaksanut kuskata. Muutin heti yläasteen jälkeen kaupunkiin opiskelemaan enkä enää ikinä muuttaisi maalle, vaan haluan asua lähellä palveluita. 

Joillekin ihan hanurista, toisille mukavaa. Riippuu lapsesta sekä vanhemmista sekä missä se maaseutu sijaitsee. 

Tuollainen tuli koettua, tossa 70- ja 80- luvulla. Pieni kunta sisä-Suomessa. Ihan kiva lapsuus sinänsä, mutta juuri mitään harrastuksia ei mulla ollut, ei olisi kukaan sellaisia maksanut ja sinne kuljetellut. Fillarilla kuljin tai joskus bussilla joka paikkaan.. Ala- ja yläasteen olivat sentään noin kolmen kilsan päässä (alakoulu lopetettu jo ajat sitten).