kannattaako työkaverinaiselle kertoa olevansa ihastunut, mutta ei aio tehdä mitään asialle?

Ei.

Jos olette vapaita niin kaikin mokomin. 

No et kerro, toinen voi tuosta vielä ahdistua. 

Turha kertoa, hän tietää jo. Ihastuneen ääliökäytöstä ei voi olla huomaamatta, muutkin työpaikalla sen huomaa. Jätä hänet rauhaan ja keskity omiin töihisi. Ennen kaikkea pidä suusi kiinni. Etenkin jos olet naimisissa, puolisosi tietää myös.

Taitais mun työt loppua siihen 

Minä vuonna, ehkä 20 vuotta sitten? Juna meni jo.

Olisi tosi vaivaannuttavaa, jos joku työkaveri josta en itse ole yhtään kiinnostunut, tulisi yhtäkkiä mulle lirkuttamaan ja ihastumistaan julki tuomaan. 

Älä tee sitä.

Älä pilaa toisen työilmapiiriä. 

Nuuhki sen työtuolia, niin ymmärtää!

Ei missään nimessä, naisilla on tapana ahdistua milloin mistäkin ja joutuisit todennäköisesti lopulta vaihtamaan työpaikkaa kun nainen valittaa pomolle ällöttävästä ahdistelijasta jonka takia ei saa öitäkään enää nukuttua.

Ei. Ja mä olen sentään ollut ikuisuuden naimisissa työpaikkaromanssin kanssa. Pitää olla varma molemminpuolisuudesta - ja vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä, naisilla on tapana ahdistua milloin mistäkin ja joutuisit todennäköisesti lopulta vaihtamaan työpaikkaa kun nainen valittaa pomolle ällöttävästä ahdistelijasta jonka takia ei saa öitäkään enää nukuttua.

Ai niinkö? Mies olisi varmasti innoissaan, jos se työpaikan satakiloinen punatukkainen 64-vuotias täti tulisi tunnustamaan rakkauttaan.

Ei. Mitä toinen sillä tiedolla tekee? Se, että et "aio tehdä asialle mitään", kertoo siitä, ettei suhde välillänne ole mahdollinen. Onko toinen tai molemmat teistä varattuja? Kuulostaa siltä, että haaveilet siitä, kuinka tunnustuksesi jälkeen toinen vastaakin tunteisiisi ja tekee aloitteen salasuhteeseen. Todennäköisin lopputulos on, että aiheutat työpaikalle vaivautuneena tunnelman. 

Minulla on yksi tuttavamies, joka kerran humalassa sattumalta baarissa tavatessamme avautui tunteistaan minua kohtaan. Olemme molemmat tahoillamme naimisissa mutta emme tunne toistemme puolisoita kuin ulkonäöltä. Jos olisin tavannut hänet toisessa elämäntilanteessa, olisin voinut olla kiinnostunut mutta avioliittoni on onnellinen enkä erityisesti kaipaa huomiota muilta miehiltä. Olin miehen kertoessa tunteistaan toki imarreltu mutta sittemmin miehen tunnustus on alkanut vaivata minua. Aina välillä mies tavatessamme ottaa asian uudestaan esille. Kuulumme samaan tuttavapiiriin ja tapaamme usein yhteisissä illanvietoissa, keikoilla ja vastaavissa tilanteissa. Minä en oikeastaan haluaisi keskustella enää koko aiheesta, en halua jakaa miehen kanssa mitään "yhteistä salaisuutta". Yhteisen tuttavapiirin vuoksi olen kuitenkin ollut varovainen sen suhteen, kuinka suhtaudun mieheen. Olen torjunut hänet mutta en suoraan kieltänyt jatkamasta puheitaan. Pelkään, että jos sanon miehelle asiasta tylysti, seuraa tästä jotain draamaa, jossa minä olen lopulta syytettynä miehelle flirttailusta tai vastaavasta. Olen tuttavapiirissä muita paljon nuorempi, ja tällaisissa tilanteissa helposti päädytään syyttämään "nuorta hempukkaa". Toivon, ettei mies olisi koskaan avautunut tunteistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä, naisilla on tapana ahdistua milloin mistäkin ja joutuisit todennäköisesti lopulta vaihtamaan työpaikkaa kun nainen valittaa pomolle ällöttävästä ahdistelijasta jonka takia ei saa öitäkään enää nukuttua.

Ai niinkö? Mies olisi varmasti innoissaan, jos se työpaikan satakiloinen punatukkainen 64-vuotias täti tulisi tunnustamaan rakkauttaan.

Niin? Eli mitä sanoin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä, naisilla on tapana ahdistua milloin mistäkin ja joutuisit todennäköisesti lopulta vaihtamaan työpaikkaa kun nainen valittaa pomolle ällöttävästä ahdistelijasta jonka takia ei saa öitäkään enää nukuttua.

Ai niinkö? Mies olisi varmasti innoissaan, jos se työpaikan satakiloinen punatukkainen 64-vuotias täti tulisi tunnustamaan rakkauttaan.

Niin? Eli mitä sanoin väärin.

Viesteistäsi välittyy väheksyntä naisten kokemaa ahdistelua kohtaan. Ahdistelijat ja stalkkaajat ovat huomattavasti useammin miehiä kuin naisia. Naisena ajatus ei-toivotusta ihailijasta on oikeasti ahdistava eikä imarteleva, sillä koskaan ei voi etukäteen, mikä on paras tapa torjua kyseinen ihailija. Jotkut ottavat kohteliaan "kiitos, mutta ei kiitos" -torjunnan kutsuna yrittää lujemmin, ja napakka, tyly torjunta taas saattaa provosoida joitain jopa väkivaltaan tai sillä uhkailuun. Se, että ei-toivottua huomiota osoittava mies on pakko kohdata työpaikalla ja että tämän kanssa saattaa joutua tekemään töitä jopa työparina, on totta kai ahdistava ajatus ja peruste työtehtävien tai työpaikan vaihdolle. 

Ei ole syytä kertoa. Anna olla.

Pidä suus kiinni vaan

Miksi et aio tehdä mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä, naisilla on tapana ahdistua milloin mistäkin ja joutuisit todennäköisesti lopulta vaihtamaan työpaikkaa kun nainen valittaa pomolle ällöttävästä ahdistelijasta jonka takia ei saa öitäkään enää nukuttua.

Ai niinkö? Mies olisi varmasti innoissaan, jos se työpaikan satakiloinen punatukkainen 64-vuotias täti tulisi tunnustamaan rakkauttaan.

Niin? Eli mitä sanoin väärin.

Viesteistäsi välittyy väheksyntä naisten kokemaa ahdistelua kohtaan. Ahdistelijat ja stalkkaajat ovat huomattavasti useammin miehiä kuin naisia. Naisena ajatus ei-toivotusta ihailijasta on oikeasti ahdistava eikä imarteleva, sillä koskaan ei voi etukäteen, mikä on paras tapa torjua kyseinen ihailija. Jotkut ottavat kohteliaan "kiitos, mutta e

Minä väheksyn kun naisetkin väheksyy kaikkea mitä miehet kokee.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et aio tehdä mitään?

Mielestäni olisi tärkeää että ihmiset joiden kanssa olen vuorovaikutuksessa tietävät mitä heistä tunnen, mutta kykenen pitämään tunteet ja teot erillään. Satuttaa vähemmän ajatella, kuin kokea pettymys.