Sanon tabuaiheen suoraan: se, että armeijalle annetaan rahaa kuin viimeistä päivää, mutta sairaaloita lakkautetaan, on epäviisasta
Heti alkuun, kannatan toimivia Puolustusvoimia. Mutta rahaa on rajallinen määrä ja joka tapauksessa se vähien tai velkarahojen jako on nollasummapeliä: toisen saama on toiselta pois. Nyt tilanne on se, että armeija saa kaiken mitä haluaa, mutta sote joutuu leikkaamaan ja kärsijöiksi joutuu oman maan kansalaiset. Monesti ne, jotka ovat tätä maata olleet rakentamassa, mutta myös nuoremmatkin. Sote on tietysti vain yksi esimerkki: leikkauksia tehdään kaikkialla.
Tässä on mielestäni ristiriita ja suoraan sanottuna pelkään että Venäjän uhkaa käytetään osin myös tekosyynä sille, että vastalauseet tukahdutetaan ja voidaan leikata koko julkinen sektori rammaksi. Armeija on, kuten totesin, tärkeä, mutta meillä on nyt tukenamme Nato, joka on vahva puolustusliitto. Olemme pitäneet armeijamme iskussa jo ennen Natoa, asevelvollisuuden ja tehneet hankintoja. Monet muut maa eivät ole niin tehneet.
Jos ihmisten sisäistä turvallisuutta heikennetään, se aiheuttaa katkeruutta ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Kun yöpäivystys lakkautetaan parinkymmenen miljoonan säästöjen vuoksi, mutta samaan aikaan isommat rahat annetaan ampumaradoille ynnä muille, alkaa tuntua että taustalla on ideologinen kusetus. Että mitä jos nämä ihmiset on kyynisiä, ne käyttää tätä epävakaata tilannetta hyväkseen vain ajakseen omia etujaan. Täytyy muistaa että eduskunnassa on varmasti korostuneesti narsisteja tai ainakin ihmisiä, joilla omatunto ei samalla tavalla kolkuta.
Tästä asiasta pitäisi alkaa puhumaan. On harmi kun tämäkin leimataan Venäjän trollaukseksi, mutta olen dialyysissä käyvä 56-vuotias mies, jolla on muitakin perussairauksia. Asun alueella, jossa yöpäivystys lähtee pois. Voin siis kuolla, jos saan kohauksen yöllä. Koska ei kuulemma ole rahaa. Ja samaan aikaan otetaan vaikka velkaa että saadaan armeijalle pohjattomalla piikillä rahaa.
Tajuatteko mitä tarkoitan?
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajuan mitä tarkoitat ja olet oikeassa. Venäjän uhalla pelottelu on lupakortti näille kaikille leikkauksille. Tai sellaisena se asia esille tuodaan.
Puolustus on tärkeää, mutta niin on myös oman maan kansalaisten hyvinvointi.
Pahoin pelkään että nyt päättäjissä istuu niitä, jotka ajattelee vain itseään ja ideologiaansa. He inhoavat sääntelyä, julkista sektoria ja veroja. Siksi he ovat valmiit repimään vanhan alas, saadakseen itse enemmän, vaikka kaikki tutkimukset varoittaa siitä.
Sama vääntö oli muuten 1930-luvulla ennen sotia.
Miksi sen Venäjä ei voi olla kuin Ruotsi tai Norja? Miksi täytyy käydä hyökkäämään naapurimaita vastaan aina vaan ja pitää kaikkia sotavalmiudessa?
Miksi se ei voi elää rauhassa?
Siellä on diktatuuri ja harhainen käsitys omasta asemasta maailmassa. Kai siksi. Mutta ei sekään ihan tyhmä ole: Natolla on ydinaseita eikä Venäjä sitä korttia todellakaan tule kokeilemaan, samoin kuin se ei kokeile Naton konventionaalistakaan voimaa. En siis sitä pelkää. Pelkään enemmän sitä, että tämä maa on 20 vuoden päästä pikku-Amerikka, jossa köyhät ja sairaat on kusessa, jossa raha ratkaisee kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun aika ei valitettvasti ole vielä. Ja kun sen aika on, on jo myöhäistä.
Nyt on jo myöhäistä. Mamukulut reilusti yli 10Mrd € / v.
Voi olla. Leikkaisi sitten niiltä. Miksi pitää leikata niin että oman maan kansalaisten terveydenhoito vaarantuu? Se ei ole mikään pakko. Esim jos jaossa on 10 miljardia, niin miksi ei jaeta sitä armeijan ja muiden kesken vaikka 5 ja 5? Nyt se menee jotenkin 9,5 - 0,5. Ollaanko me edes hyvinvointivaltio? Haluan että isäni saa mennä hoitoon jos saa vaikka sydärin. Jos paljastuu että hän kuolee koska ei saanut hoitoa, koska se oli leikattu, en kyllä tiedä mitä teen.
vaikka kuinka nyt asiaa pyörittelette, niin lopputulemma on se, että ne rahat ei ole samalla momentilla. Toinen ei ole poissa toiselta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa-politiikkaa.
Tätä uhoaa ne, jotka ei ole koskaan joutuneet itse näkemään niitä ihmiskohtaloita. Helppo tehdä päätöksiä, kun ihmiset on pelkkiä numeroita.
Ja se on sairasta.
Tulee mieleen tarina vuosien takaa. Sairaalan johtoon kuulunut tyyppi jolla ei edes ollut lääketieteellistä koulutusta leikkasi patologian osastolta resursseja. Hänet kutsuttiin sinne käymään ja jätettiin pöydälle kroppa auki, jossa oli siis rinta aukaistu ja kallo halkaistu, naama oli rullattu alaspäin (jokainen joka on nähnyt sen tietää mitä tarkoitan)
Suuri herra ja leikkaaja oli joutunut istumaan kun tuli niin huono olo.
Niinpä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun aika ei valitettvasti ole vielä. Ja kun sen aika on, on jo myöhäistä.
Nyt on jo myöhäistä. Mamukulut reilusti yli 10Mrd € / v.
Näillä olisi saanu joka vuosi uudet F-35 hävittäjät. Ei sitten. Saatiin erilaista rikkautta.
Miksi itket jostain armeijasta, kun muitakin leikkauskohteit on?
Esim miksi me laitamme rikollisten ylläpitoon linnassa niin paljon rahaa? Niillehä jopa Kela maksaa palkkaa siitä, että ovat vangittuna.
Vierailija kirjoitti: Miksi itket jostain armeijasta, kun muitakin leikkauskohteit on? Esim miksi me laitamme rikollisten ylläpitoon linnassa niin paljon rahaa? Niillehä jopa Kela maksaa palkkaa siitä, että ovat vangittuna.
En tiedä. Enkä tiedä sitäkään, että miksi oikeisto ei nyt asiaa laita kuntoon kun sillä olisi siihen mahdollisuus.
Ei sairaaloita olla lopettamassa, joitan yöpäivystyksiä kyllä. Ovat aika kalliita, eivätkä vastaa hintaansa avun antajana.
Rysykkän mielestä tietysti ei saisi aseisiin mitään laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Puolustus on tärkeää. Mitta ihmiset tärkeämpiä.
Lopettakaa suomi armeija.
T. Iikor
olet ensimmäinen joka oivalsi mistä aloitukseesa on kyse...
Mikäs sairaala ollaan laukkauttamassa?
Täällä on aika suoraviivaisia mielipiteitä. Ensinnäkin kannattaa miettiä, onko Suomessa sitten mitään sairaaloita, jos Ryssälä päättää pistää hulinaksi. Olisi kiva olla joku Luxemburg keskellä Eurooppaa mieluummin kuin Ryssälän naapuri. Toisekseen, se 26 miljoonaa kymmenen vuoden jaksolla on 260 miljoonaa. Ok, joku heittää tietenkin peliin heti viikonlopun juoppoja täynnä olevat päivystykset kolmen tunnin jonoineen, mutta Suomessa on totuttu osin liian hyvään. Terveydenhoito, ympärivuorokautistakin, on ylläpidetty kestämättömällä asiakaspohjalla.
Jep, Venäjän vallan alla se terveydenhuolto olisikin sitten hyvää.
Voi mennä vaikka Ukrainasta kysymään että kannattiko olla panostamatta maanpuolustukseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolustus on tärkeää. Mitta ihmiset tärkeämpiä.
Lopettakaa suomi armeija.
T. Iikor
olet ensimmäinen joka oivalsi mistä aloitukseesa on kyse...
Aloitus tulee copypastettuna tänne kyllä uudelleen tarpeen vaatiessa.
Ja sinulle suosittelen töissä käymistä. Alkaa näköjään netin vaikutus käydä pään päälle.
Onhan tuo nyt ihan liian läpinäkyvästi vastakkain aseteltu, tarkoitushakuisesti vielä. Sillä ei vaan ole mitään merkitystä, nykyinen hallitus tekee mitä on päättänyt tehdä, niin sairaaloille kuin muillekin. Maanpuolustukseen osoitetut rahat on hyödyksi tulevaisuutta varten. Ilman sitä ei mahdollisesti olisi sitä tulevaisuutta, jossa niitä sairaaloitakin on mahdollista ylläpitää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika suoraviivaisia mielipiteitä. Ensinnäkin kannattaa miettiä, onko Suomessa sitten mitään sairaaloita, jos Ryssälä päättää pistää hulinaksi. Olisi kiva olla joku Luxemburg keskellä Eurooppaa mieluummin kuin Ryssälän naapuri. Toisekseen, se 26 miljoonaa kymmenen vuoden jaksolla on 260 miljoonaa. Ok, joku heittää tietenkin peliin heti viikonlopun juoppoja täynnä olevat päivystykset kolmen tunnin jonoineen, mutta Suomessa on totuttu osin liian hyvään. Terveydenhoito, ympärivuorokautistakin, on ylläpidetty kestämättömällä asiakaspohjalla.
Nimenomaan, ap ei olisi päässyt edes aloittamaan dialyysihoitoaan, jossa olisimme ryccciä.
Opettele jo valmiiksi venäjää jos vaikka pääset Siperiasta 25 vuoden kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika suoraviivaisia mielipiteitä. Ensinnäkin kannattaa miettiä, onko Suomessa sitten mitään sairaaloita, jos Ryssälä päättää pistää hulinaksi. Olisi kiva olla joku Luxemburg keskellä Eurooppaa mieluummin kuin Ryssälän naapuri. Toisekseen, se 26 miljoonaa kymmenen vuoden jaksolla on 260 miljoonaa. Ok, joku heittää tietenkin peliin heti viikonlopun juoppoja täynnä olevat päivystykset kolmen tunnin jonoineen, mutta Suomessa on totuttu osin liian hyvään. Terveydenhoito, ympärivuorokautistakin, on ylläpidetty kestämättömällä asiakaspohjalla.
Tässä ollaan monissa kohdin asian ytimessä, joten en ihan ymmärrä noita alanuolia. Olisi tietysti kiva, jos joka kylässä olisi paloauto ja ambulanssi henkilökuntineen 24h valmiudessa viemään alle 50 kilometrin päässä olevaan päivystävään yliopistotasoiseen sairaalaan, jonka katolla päivystäisi helikopteri todella äkillisiä tai HYKS-hoitoa vaativia tapauksia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika suoraviivaisia mielipiteitä. Ensinnäkin kannattaa miettiä, onko Suomessa sitten mitään sairaaloita, jos Ryssälä päättää pistää hulinaksi. Olisi kiva olla joku Luxemburg keskellä Eurooppaa mieluummin kuin Ryssälän naapuri. Toisekseen, se 26 miljoonaa kymmenen vuoden jaksolla on 260 miljoonaa. Ok, joku heittää tietenkin peliin heti viikonlopun juoppoja täynnä olevat päivystykset kolmen tunnin jonoineen, mutta Suomessa on totuttu osin liian hyvään. Terveydenhoito, ympärivuorokautistakin, on ylläpidetty kestämättömällä asiakaspohjalla.
Miksi Venäjällä olisi mitään intressejä Suomen suhteen? :D Ei täällä ole muuta kuin samaa kuin heilläkin eli metsää ja suota, ja nykyään vielä läjäpäin ma muja, homoja ja surkea talous. Ja saanen muistuttaa, että tähän mennessä Suomi on se osapuoli, joka on toista provosoinut, esimerkiksi aseistamalla Venäjän
Nyt on niin paksua, että oletko kummalta puolen suljettua rajaa? Putskuhan on ihan avoimesti Meetvurstin säestämänä sanonut, että Suomi kuuluu Venäjälle (teille?).
Se että Ukrainaa autetaan, on ihan Putskun itse aiheuttamaa - jos maa Venäjän lähellä alkaa suuntautua toisin kuin Moskova haluaa, seuraamukset ovat karmeat. On meilläkin tästä kokemusta,
Miksi ketjusta on poistettu kritiikkini suomalaista terveydenhuoltoa kohtaan? Taisi osua arkaan paikkaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjusta on poistettu kritiikkini suomalaista terveydenhuoltoa kohtaan? Taisi osua arkaan paikkaan. :D
Ehkä et vain laittanut oikeaa captchaa?
Miksi sen Venäjä ei voi olla kuin Ruotsi tai Norja? Miksi täytyy käydä hyökkäämään naapurimaita vastaan aina vaan ja pitää kaikkia sotavalmiudessa?
Miksi se ei voi elää rauhassa?