Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saisi sellaista rentoutta ja rauhaa lapsiarkeen (yksi taapero)?
17.12.2024 |
Taustaa. Meillä yksi kohta kaksivuotias taapero. Erittäin toivottu ja haluttu lapsi, kaksi vanhempaa, joilla vakituiset työt, omistusasunto, hyvä terveys, ei mitään ns. ylimääräisiä stressitekijöitä elämässä. Ei olla mitään urakiipijöitä, vaan tehdään säännölliset päivätyömme, iltaisin ja viikonloppuisin ei työskennellä. Rahahuolia ei ole, kahdet osallistuvat isovanhemmat, mutta toiset kaukana ja lähellä asuvat vielä työelämässä, säännöllinen arkityö. Viikonloppuisin ja iltaisin kuitenkin mahdollista saada lastenhoitajaa, jos vaan raaskitaan kysyä. Lapsi aloittanut 1 v 8 kk iässä päiväkodin, jossa on 4 pv/vko n. 7,5 h/pv, toinen vanhempi tekee lyhennettyä työaikaa.
Tämän kirjoittaminenkin tuntuu jotenkin hävettävältä, mutta sanon sen suoraan: usein kaipaan iltaisin ja viikonloppuisin ns. "töihin lepäämään". Onko tämä ihan normaali tunne, jota suurin osa vanhemmista tuntee ainakin ajoittain, vai miten voisin muuttaa arkea tai itseäni, ettei tällaista tunnetta tulisi? Lapsi on ihana, mutta myös hyvin tarvitseva. Hyväntuulinen ja hauska, mutta vaatii aivan jatkuvaa vuorovaikutusta. Olen esimerkiksi yrittänyt, että kun lapsi on aamulla ennen minua valmis, nostan hänet pois aamupalapöydästä ja syvennyn itse sanomalehteen. Tämä ei käytännössä onnistu, vaikka yritän useita kertoja viikossa sitä mallintaa, että äiti juo nyt kahvia ja lukee lehteä, äiti tulee kun on valmis. Ja noista lupauksista olen aina todella tarkka, jos olen luvannut, että kun kahvikuppi on tyhjä niin tulen tekemään X, niin oikeasti aina myös tulen, mutta ei. Enkä nyt siis todellakaan haaveile siitä, että voisin lukea jonkun sunnuntai-Hesarin kannesta kanteen, en tietenkään voi vielä vuosiin, sen ymmärrän, mutta jos edes yhden pienen uutisen?
Ulkona oleminen oli ennen meidän pelastus, ulkona lapsi oli, paino sanalla OLI, paljon vähemmän tarvitseva ja pystyi viihdyttämään itseään hetken itsekin. Sielläkin vaatii vanhemman aivan viereen enkä osaa samastua naapureihin, jotka harmittelevat leikkipuistomme aitaamattomuutta, oma taapero ei todellakaan lähde paria metriä kauemmaksi minusta, mutta sain sentään sellaisen pienen levähtämisen hetken ilman jatkuvaa tarvetta puhua paapattaa ja sanallistaa kaikkea mitä lapsi tekee. Mutta kun lumi tuli maahan, loppui taaperon kiinnostus ulkoiluun kuin seinään ja käytännössä kitisee syliin niin kauan kunnes pääsee syliin, ja sieltä ei sitten enää lasketakaan takaisin maahan. Jos ulkona on muita lapsia, viihtyy vähän paremmin, mutta eipä niitä oikein ilta-aikaan etenkään ole.
Lyhyesti sanoen kaipaisin arkeen sellaista hetkeä, ettei minun tarvitsisi sanoa mitään, olla kenenkään kanssa katsekontaktissa tai havainnoida mitään. En tavoittele kuuta taivaalta, ihan oikeasti jo pari minuuttia olisi suuri parannus tähän tilanteeseen. Viimeisin iso askel on se, että nykyään menen joskus vessaan ovi auki, en välttämättä joudu enää ottamaan taaperoa sinne mukaan. Huomaan harmistuvani aivan kohtuuttoman paljon, jos lapsen nukahtaminen illalla venähtää, koska ne illan 1,5-2 h ovat ainoat, jolloin tunnen saavani olla millään tasolla "rauhassa" ja voin laskea kierroksia. Haluaisin, että tuollainen tunne voisi tulla lapsenkin kanssa.
Ja lisään vielä, että meidän perheen ongelma ei ole, että arki olisi täytetty paikasta toiseen juoksemisella, olisi hirveästi harrastuksia, luuhattaisiin kauppakeskuksissa, kyläiltäisiin siellä sun täällä. Päin vastoin, noita on aika vähän, ja koen nimenomaan saavani voimia siitä, että esimerkiksi taaperotempussa (1 x kk) lapsen huomio suuntautuu edes osittain muualle kuin minuun, vaikka minun onkin siellä oltava ihan samalla tavalla jatkuvasti läsnä ja lasta varten kuin arjessakin.
Vinkkejä, ajatuksia, tsemppejä...?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia en hommaa lapsia. Ihan hirveää jos ei edes paskalla voi käydä yksin kun pentu vaatii huomiota 24/7.
Kommenttisi arvo tässä ketjussa on 0.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko uuvateille oikeasti vielä vuonna 2024 shokkiyllätyksenä se että pikkulapsiaika on rankkaa?
Anna lapsi huostaan jos paukut ei riitä.
Eihän ap ole sanonut, että pikkulapsiaika on RANKKAA. Vaan on erittäin osallistuva vanhempi, kun ei lykkäse lastaan tv:tä tuijottamaan tms. Ja silti lapsi pitäisi ottaa huostaan?
Nykyään vanhemmat osallistuu enemmän kuin ikinä aiemmin historiassa, ja silti lapset voi yhä huonommin. Muutama vuosikymmen sitten lapset sai kasvaa omassa rauhassaan ilman jatkuvaa häärämistä ja sanoittamista ja silloin syntyi ne fiksuimmat sukupolvet.
Meillä aika samanlainen tilanne, paitsi että toisella vanhemmista (minulla) vuorotyö ja toisella harrastus joka vie pois kotona kolmena iltana viikossa ja joka toisena viikonloppuna. Harrastus on sellainen henkireikä että molemmat on sitä mieltä että siitä pidetään kiinni, mutta vaatiihan tämä yhtälö aika tiukkaa kalenterointia.
Niin ja lapsi on nyt pian 4-vuotias. Lohdutuksen sanana sanoisin että meillä ainakin on tässä parissa vuodessa helpottanut kummasti. Pikku kakkosta ja Yle Areenan lastenohjelmia telkkarista säännöstellysti suosittelen minäkin, sieltä ei mitään kovin yllättävää pomppaa silmille ja ainakin meillä lapsi saa noista inspiraatiota omiin leikkeihinsä ja välillä itsekin unohdun katselemaan jotain ohjelmaa ja sitten keskustellaan sen tapahtumista :D
Lapsi on tällä hetkellä innokas auttaja, mikä on tehnyt yhdessä puuhastelusta mielekkäämpää (joskin myös todella hidasta). Eli tehdään yhdessä lumityöt, leipomiset, lattiakaivojen pesut ym. Eli lapsi vaan mukaan arjen pyöritykseen, tulee hommat tehtyä eikä tarvitse itse kiristellä hampaita niiden iänikuisten pikkuautoleikkien äärellä. Tässäkin on hauskasti käynyt niin, että välillä kesken auttamisen lapsi pahoittelee, että hän menee välillä leikkimään omiaan vartiksi ja palaa sitten uudella energialla auttamaan! Ja minä tietty kehun vuolaasti kun hän on taitava ja reipas.
Ulkoilua kannattaa sitkeästi jatkaa. Käytte vaikka pienellä kävelyllä joka päivä, lapsi rattaissa ja välillä itse kävellen. Meillä tähän on innostanut milloin minkäkin bongaaminen, esim. kuinka paljon nokkosia, koirankakkoja tai jouluvaloja nähdäänkään.
Sanoit että muksujumppa on ollut kivaa. Jos asutte järkevän matkan päässä esim. uimahallista niin alkakaa käydä siellä, yhtä lailla tai enemmänkin se toki vaatii aikuiselta energiaa, mutta eipähän ainakaan pää hajoile siellä omien seinien sisällä.
Tsemppiä, kyllä se siitä!
Tuohon helpottaa toinen lapsi. Me ihmiset ollaan pienissä laumoissa viihtyviä otuksia. Vaikka kahden lapsen kanssa on myös rankkaa, se on osin helpompaakin, kun lapset peilaavat toinen toistensa taitoja. Esikoinen saa uuden identiteetin isosiskona tai isoveljenä. Yksi minun elämänmuistojani oli, miten esikoinen alkoi "leikkimään" sairaalasta kotiutuneen vauvan kanssa kurkkimalla ja lirkuttelrmalla vauvan koppaan noin tunti kotiin päästyämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko uuvateille oikeasti vielä vuonna 2024 shokkiyllätyksenä se että pikkulapsiaika on rankkaa?
Anna lapsi huostaan jos paukut ei riitä.
Eihän ap ole sanonut, että pikkulapsiaika on RANKKAA. Vaan on erittäin osallistuva vanhempi, kun ei lykkäse lastaan tv:tä tuijottamaan tms. Ja silti lapsi pitäisi ottaa huostaan?
Nykyään vanhemmat osallistuu enemmän kuin ikinä aiemmin historiassa, ja silti lapset voi yhä huonommin. Muutama vuosikymmen sitten lapset sai kasvaa omassa rauhassaan ilman jatkuvaa häärämistä ja sanoittamista ja silloin syntyi ne fiksuimmat sukupolvet.
Itseasiassa ennen lapset oli aina mukana tekemisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun lapsi on ihan just aloittanut päiväkodin eli tottakai se purkautuu läheisyyden tarpeena. Olen varmaan väärä ihminen vastaamaan tähän kun minusta pienten lasten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen oli elämäni parasta aikaa, en halunnut palata töihin ennen kuin esikoinen meni eskariin ja kuopus oli 3v. Halusin olla joka hetken heidän kanssaan. Minusta tavoittelet ikään kuin "lapsetonta aikaa" hyvin pienen ja tarvitsen taaperon kanssa. Mikset lue Hesaria siellä töissä? Mitä enemmän yrität saada lasta pois luotasi sitä enemmän hän sitä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko uuvateille oikeasti vielä vuonna 2024 shokkiyllätyksenä se että pikkulapsiaika on rankkaa?
Anna lapsi huostaan jos paukut ei riitä.
Eihän ap ole sanonut, että pikkulapsiaika on RANKKAA. Vaan on erittäin osallistuva vanhempi, kun ei lykkäse lastaan tv:tä tuijottamaan tms. Ja silti lapsi pitäisi ottaa huostaan?
Nykyään vanhemmat osallistuu enemmän kuin ikinä aiemmin historiassa, ja silti lapset voi yhä huonommin. Muutama vuosikymmen sitten lapset sai kasvaa omassa rauhassaan ilman jatkuvaa häärämistä ja sanoittamista ja silloin syntyi ne fiksuimmat sukupolvet.
Hö. Ei ne lapset voi huonosti, joiden vanhemmat on läsnä. Sä yhdistät 2 eri ilmiötä: huonostivoivat lapset voi nykyään tosi huonosti ja hyvinvoivat tosi hyvin. Jälkimmäisten vanhemmat osallistuu ja on läsnä, ekojen ei. Ennen vanhaan oli homogeenisempaa: lähes kaikki lapset sai välttävän tai jotkut tyydyttävänkin määrän vanhemmuutta. Ja mun lapsuudessa 70-l se ei haitannut niin paljoa vaikka vanhemmat oli mitä oli, kun oltiin aina kavereiden kanssa pyöräilemässä, uimassa tai pulkkamäessä. Vain todella huonojen perheiden lapset rötösteli ja joutui sitten tarkkikselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen yllätyksenä pitäisi tulla, että pieni lapsi ei ole itsenäisesti toimiva järjellä käyttäytyvä yksin viihtyvä pikkuaikuinen.
Ihana kirjoitus. Toivon sinulle jaksamista!
Toinen lapsi tilanteessasi voi viedä ojasta allikkoon, riippuu esikoisen suhtautumisesta ja haluaako lisää huomiota. Itselläni oli lapset vuoden välein niin heistä oli seuraa toisilleen. Hankalinta oli imettää nuorempaa kun toinen kiipeili ympäriinsä. Sitten helpotti. Ruuan tein niin, että lapset leikki keittiössä. Minua helpotti se, että tiesin missä kaikki on, eikä tarvinnut varautua yllätyksiin, jos lapset olisi ollut yksin toisessa huoneessa.
Ehkä lapsi oireilee päiväkotiin viemisestä, kun ei halua päästää susta irti. Siksi hän ei halua mennä yksin toiseen huoneeseen, että voit lukea. Omat lapseni meni päiväkotiin vasta, kun nuorin oli 3 v.
Voithan lukea lapsi sylissä, jos on rauhassa, tai järjestä lapselle tekemistä saman pöydän ääreen. Kirja, värityskirja, yms. ja opeta yhteinen lukuhetki. Voit laittaa kellon osoittamaan aikaa, mikä ollaan hiljaa. Tai voit siirtyä lehden kanssa lapsen leikin viereen.
Tein työtä, jossa piti puhua koko päivä. Lasten kanssa tietenkin puhuttiin tarhamatka. He oppivat varhain, kun kotiin tultua sanoin, että mun pitää olla hetki hiljaa. En muista, että tästä olisi koitunut mitään ongelmia. Olin tietenkin käytettävissä, jos olisi tullut hätä. En sulkeutunut mihinkään huoneeseen, vaan lapset keksivät omia touhuja ja olin milloin missäkin. Mutta hetken puhumatta ja sitten taas käytettävissä.
Sinua voisi auttaa lapsen ruutuaika. Toinen vaihtoehto olisi lapselle soitin ja musiikkia.
Myös minä suosittelen kävelylenkkejä vaunujen kanssa. Välillä taaperon voi ottaa vierelle kävelemään. Olisi päämäärä, eikä puistossa seisomista. Talvella vaihtoehtona kauppakeskusten lämpimät leikkipaikat sekä kirjastot, joista lapsi voi itse valita lukemista, jne. Ulkoilun ja kirjaston jälkeen yhteinen lukuhetki?
Onhan lapsella myös päiväuniaika. Jätä se omaa aikaasi varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtakaa toisen vanhemman kanssa käytäntöä. Sen sijaan, että ottaisitte kerran viikossa kokonaan vapaan illan, ottakaa joka ilta pienempi tauko. Puolen tunnin kävelylenkki, lehdenluku rauhassa tms. ihan itsekseen joka päivä voi tehdä tosi hyvää. Ja nukuttamiset hoidatte jatkossa vuoroilloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko uuvateille oikeasti vielä vuonna 2024 shokkiyllätyksenä se että pikkulapsiaika on rankkaa?
Anna lapsi huostaan jos paukut ei riitä.
Eihän ap ole sanonut, että pikkulapsiaika on RANKKAA. Vaan on erittäin osallistuva vanhempi, kun ei lykkäse lastaan tv:tä tuijottamaan tms. Ja silti lapsi pitäisi ottaa huostaan?
Nykyään vanhemmat osallistuu enemmän kuin ikinä aiemmin historiassa, ja silti lapset voi yhä huonommin. Muutama vuosikymmen sitten lapset sai kasvaa omassa rauhassaan ilman jatkuvaa häärämistä ja sanoittamista ja silloin syntyi ne fiksuimmat sukupolvet.
Ei se siitä johdu, että vanhemmat osallistuvat vaan siitä, että muu yhteisöllisyys on murentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi on KAKSIVUOTIAS. Palataan asiaan muutaman vuoden kuluttua.
Auttaisiko yhtään se, että kukaan ei voi olla täydellinen vanhempi. Riittää, että on riittävän hyvä vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei sä kerrot, että teitä on kaks vamhempaa ja molemmilla päivätyöt. Missä isä, kun sinä haluaisit lukea lehteä? Ettekö pysty sopimaan, että toinen lähtee lykkimään lasta rattaissa ulos, vie lapsen kylpyyn tai mitä ikinä, ja toinen saa sillä aikaa hengähdyshetken vaikka maata jalat oikosenaan sohvalla?
Ja näin kolmen jo ison lapsen kokemuksella, jos nukutus sänkyyn kestää, ota lapsi syliin sohvalle, nukuta syliin ja katso itse samalla lempparisarjaa tai kuuntele mitä kuunteletkin. Voit heittää piutpaut ohjeille, että lapsen on pakko nukahtaa omaan sänkyyn. Kumpi teistä on kivempaa, kökkiä illat siellä lapsen sängyn vieressä, käydä ehkä jotain nukutustaistelua, vai saada ja antaa turvallista läheisyyttä sylikkäin pitkän erossa ollun päivän jälkeen? Tuollainen alle 2 v on ihan todella pieni vielä ja tarvitsee kaiken läheisyyden! Ainakin meillä tuo on nopeuttanut nukahtamista ja rauhoittanut illat ja yöt.
Pikkulapsiaika on kyllä heittämällä raskain ajanjakso elämässä. Se kammottava väsymys ja jatkuva saatavilla olo palvelun ja passaamisen kera on kuluttavaa. Siihen sitten päälle uhmakiukuttelun sietäminen, varsinkin jos on tosi temperamenttinen mukula. Juu, yhteen jäi lapsiluku ja kyllä huolehdin ehkäisystä.
Onko isän osuutta mainittu lainkaan? Missä hän on?
Alue: Aihe vapaa
Olisit jättänyt toukan tekemättä, nyt vähän myöhäistä.