Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saisi sellaista rentoutta ja rauhaa lapsiarkeen (yksi taapero)?
17.12.2024 |
Taustaa. Meillä yksi kohta kaksivuotias taapero. Erittäin toivottu ja haluttu lapsi, kaksi vanhempaa, joilla vakituiset työt, omistusasunto, hyvä terveys, ei mitään ns. ylimääräisiä stressitekijöitä elämässä. Ei olla mitään urakiipijöitä, vaan tehdään säännölliset päivätyömme, iltaisin ja viikonloppuisin ei työskennellä. Rahahuolia ei ole, kahdet osallistuvat isovanhemmat, mutta toiset kaukana ja lähellä asuvat vielä työelämässä, säännöllinen arkityö. Viikonloppuisin ja iltaisin kuitenkin mahdollista saada lastenhoitajaa, jos vaan raaskitaan kysyä. Lapsi aloittanut 1 v 8 kk iässä päiväkodin, jossa on 4 pv/vko n. 7,5 h/pv, toinen vanhempi tekee lyhennettyä työaikaa.
Tämän kirjoittaminenkin tuntuu jotenkin hävettävältä, mutta sanon sen suoraan: usein kaipaan iltaisin ja viikonloppuisin ns. "töihin lepäämään". Onko tämä ihan normaali tunne, jota suurin osa vanhemmista tuntee ainakin ajoittain, vai miten voisin muuttaa arkea tai itseäni, ettei tällaista tunnetta tulisi? Lapsi on ihana, mutta myös hyvin tarvitseva. Hyväntuulinen ja hauska, mutta vaatii aivan jatkuvaa vuorovaikutusta. Olen esimerkiksi yrittänyt, että kun lapsi on aamulla ennen minua valmis, nostan hänet pois aamupalapöydästä ja syvennyn itse sanomalehteen. Tämä ei käytännössä onnistu, vaikka yritän useita kertoja viikossa sitä mallintaa, että äiti juo nyt kahvia ja lukee lehteä, äiti tulee kun on valmis. Ja noista lupauksista olen aina todella tarkka, jos olen luvannut, että kun kahvikuppi on tyhjä niin tulen tekemään X, niin oikeasti aina myös tulen, mutta ei. Enkä nyt siis todellakaan haaveile siitä, että voisin lukea jonkun sunnuntai-Hesarin kannesta kanteen, en tietenkään voi vielä vuosiin, sen ymmärrän, mutta jos edes yhden pienen uutisen?
Ulkona oleminen oli ennen meidän pelastus, ulkona lapsi oli, paino sanalla OLI, paljon vähemmän tarvitseva ja pystyi viihdyttämään itseään hetken itsekin. Sielläkin vaatii vanhemman aivan viereen enkä osaa samastua naapureihin, jotka harmittelevat leikkipuistomme aitaamattomuutta, oma taapero ei todellakaan lähde paria metriä kauemmaksi minusta, mutta sain sentään sellaisen pienen levähtämisen hetken ilman jatkuvaa tarvetta puhua paapattaa ja sanallistaa kaikkea mitä lapsi tekee. Mutta kun lumi tuli maahan, loppui taaperon kiinnostus ulkoiluun kuin seinään ja käytännössä kitisee syliin niin kauan kunnes pääsee syliin, ja sieltä ei sitten enää lasketakaan takaisin maahan. Jos ulkona on muita lapsia, viihtyy vähän paremmin, mutta eipä niitä oikein ilta-aikaan etenkään ole.
Lyhyesti sanoen kaipaisin arkeen sellaista hetkeä, ettei minun tarvitsisi sanoa mitään, olla kenenkään kanssa katsekontaktissa tai havainnoida mitään. En tavoittele kuuta taivaalta, ihan oikeasti jo pari minuuttia olisi suuri parannus tähän tilanteeseen. Viimeisin iso askel on se, että nykyään menen joskus vessaan ovi auki, en välttämättä joudu enää ottamaan taaperoa sinne mukaan. Huomaan harmistuvani aivan kohtuuttoman paljon, jos lapsen nukahtaminen illalla venähtää, koska ne illan 1,5-2 h ovat ainoat, jolloin tunnen saavani olla millään tasolla "rauhassa" ja voin laskea kierroksia. Haluaisin, että tuollainen tunne voisi tulla lapsenkin kanssa.
Ja lisään vielä, että meidän perheen ongelma ei ole, että arki olisi täytetty paikasta toiseen juoksemisella, olisi hirveästi harrastuksia, luuhattaisiin kauppakeskuksissa, kyläiltäisiin siellä sun täällä. Päin vastoin, noita on aika vähän, ja koen nimenomaan saavani voimia siitä, että esimerkiksi taaperotempussa (1 x kk) lapsen huomio suuntautuu edes osittain muualle kuin minuun, vaikka minun onkin siellä oltava ihan samalla tavalla jatkuvasti läsnä ja lasta varten kuin arjessakin.
Vinkkejä, ajatuksia, tsemppejä...?
Kommentit (77)
Ihan hyvin voi laittaa lapsen jotain Pikku Kakkosta katsomaan. Jos katsoo telkkarista, tajuaa kyllä, ettei sitä tule sieltä koko ajan (kuten muilta laitteilta) ja kinuaa vähemmän. Tosin kaikki lapset eivät edes kiinnostu, esikoiseni jaksoi noin pienenä lähinnä alkutunnarin verran! En paljon ehtinyt kahvia juoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. En tajua mitä jotkut haikailevat pikkulapsiajasta. Karmeaa.
Lapsi tarvitsee vanhempiaan ja se on yllätys. Noin pieni lapsi ja jo nyt pitäisi saada koko ajan lisää omaa aikaa. Tsiisus.
Teille, jotka kommentoitte: "Tuliko yllätyksenä, lälläslää" "Ei minun lapseni ollut noin tarvitseva, mikä johtui tietysti ylivertaisista äititaidoistani eikä siitä että lapset ovat erilaisia" yms.
Tuliko teille hyvä mieli, kun pääsitte kuittailemaan uupuneelle, apua pyytävälle pikkulapsen äidille tuollaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.
Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.
Vierailija kirjoitti:
Teille, jotka kommentoitte: "Tuliko yllätyksenä, lälläslää" "Ei minun lapseni ollut noin tarvitseva, mikä johtui tietysti ylivertaisista äititaidoistani eikä siitä että lapset ovat erilaisia" yms.
Tuliko teille hyvä mieli, kun pääsitte kuittailemaan uupuneelle, apua pyytävälle pikkulapsen äidille tuollaista?
Hyvin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa ja ymmärrän että nämä asiat eivät aina logiikkaa tottele, mutta miksi ihmeessä yritätte toista jos yhden terveen noin pienen ja vielä päivähoidossa olevan lapsen hoitaminen kahden aikuisen (apuna isovanhemmat) toimesta on noin rankkaa?
Älkää nyt ainakaan uskoko sitä että kaksi menee siinä missä yksikin.
En halua vähätellä, mutta pienet on murheet jo lapsi haluaa syliin etkä saa lehteä lukea rauhassa. Tai käydä vessassa yksin. Tai laittaa ruokaa yksin.
Kuulkaas, sitä se lapsiperhe-elämä on.
Lapsi tarvitsee vanhempaansa.
T. 2v, 2v ja 4v lasten isä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin olisit meidän tilannetta kuunnellut. Meklläkin on aivan ihana pieni ja rauhallinen 2,5-vuotias lapsi mutta vaatii huomiota melkein koko ajan. Ei yksinkertaisesti suostu leikkimään yksin juuri koskaan, etenkään silloin kun itsellä on sellainen olo että aivot tarvitsevat hetken taukoa vuorovaikutuksesta. Jos minulla on sellainen olo että on pakko hetken vaan olla, laitan telkkarista pyörimään Puistopartion, Auttaja Autot, Laula Leon kanssa tai Isot koneet. Noita jaksaa töllöttää suunnilleen 15 minuuttia rauhassa. Jos mies on kotona, sanon että menen hetkeksi makkariin ja laitan oven kiinni. Sekin toimii oikein hyvin molempiin suuntiin tietysti.
En koe että 15 minuuttia silloin tällöin voi mitenkään pilata lasta. Jos jompi kumpi on kotona koko päivän lapsen kanssa, saattaa näitä viisitoistaminuuttisia tulla 3 tai neljäkin jos on vanhemmalla rasittunut olo.
"Meillä toimi aikanaan, että laittoi muumit telluun pyörimään" TÄMÄ! Ette ole läsnä, aina vaan telkkari telkkari telkkari!
OLKAA LÄSNÄ: Lukekaa lapselle, laulakaa lastenlauluja, kotiin tullessa vartti "keskustelua" halailua pussailua,leiki vähän aikaa lapsen kanssa, sitten vasta "menes vähäksi aikaa leikkimään, äiti/isi laittaa....Kun ulkoistaa itsestään lapsen, saa just tommosen kitisevän roikkujan! EI lapsen ole tarkoitus olla yksin niin että äiti saa "omaa aikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Meillä toimi aikanaan, että laittoi muumit telluun pyörimään" TÄMÄ! Ette ole läsnä, aina vaan telkkari telkkari telkkari!
OLKAA LÄSNÄ: Lukekaa lapselle, laulakaa lastenlauluja, kotiin tullessa vartti "keskustelua" halailua pussailua,leiki vähän aikaa lapsen kanssa, sitten vasta "menes vähäksi aikaa leikkimään, äiti/isi laittaa....Kun ulkoistaa itsestään lapsen, saa just tommosen kitisevän roikkujan! EI lapsen ole tarkoitus olla yksin niin että äiti saa "omaa aikaa".
Ei se kuule vain toimi noin. 2-vuotias lapsi on todella pieni vielä ja on ihan normaalia että hän tarvitsee vanhempiaan. Ja on myös omasta mielestäni erinomaista vanhemmuutta, että lapsen tarpeisiin vastataan. Kyllä se lapsi oppii itsenäisesti leikkimään kun sen aika tulee. Askel askeleelta ja pienissä pätkissä.
Jos minun lapseni roikkuu itkien puntissa tai seuraa itkien että haluaa syliin, ei minulla ole sydäntä sanoa että mene pois siitä leikkimään itseksesi. Tottakai otan lapsen syliin ja annan hänelle huomiota.
Kasvoihan teistäkin hyviä, joiden elämää ei oltu koko ajan juontamassa, kun olitte lapsia. Musta niille lapsille voi myös opettaa, että välillä saa olla rauhassa ja omissa ajatuksissaan ja että vessassa käydään ovi kiinni. En ole syntynyt Suomessa ja lapseni on nuori aikuinen, joten mielipiteeni ei ole validi, tähän maahan mahtuu vain yksi kerrallaan. (Palstalla vuodesta 2000.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"sain sentään sellaisen pienen levähtämisen hetken ilman jatkuvaa tarvetta puhua paapattaa ja sanallistaa kaikkea mitä lapsi tekee. Mutta kun lumi tuli maahan, loppui taaperon kiinnostus ulkoiluun kuin seinään ja käytännössä kitisee syliin niin kauan kunnes pääsee syliin, ja sieltä ei sitten enää lasketakaan takaisin maahan."
Tuossa se ongelman ydin tiivistettynä tulikin.
Vilpittömästi kysyn, että mitä sitten teen? Odotan, että kitinä muuttuu itkuksi ja edelleen kieltäydyn ottamasta syliin? Minä seison hangessa ja lapsi itkee istuen vieressä? Kun siis koen tuntevani lapseni kyllä ja tiedän, että hän ei pidä siitä, että lumessa ei voi leikkiä samanlaisia leikkejä, toppahaalarissa on kömpelömpi liikkua ja talvirukkasilla on hankala tarttua mihinkään. Olen ajatellut, että näin pienten kohdalla ei syliä ole tarpeen rajata enempää kuin sitä arjessa iha
No, älkää menkö pihalle jos siellä on lapsen mielestä tylsää. Mikä pakko siellä on kökkiä jos kukaan ei saa siitä mitään nautintoa?
Ja mitä se isä tekee lapsensa kanssa? Tai yipäätään sitten kaikki illat ja viikonloput?
Ja ei, ei tarvitse koko ajan olla sanoittamassa sitä lasta, eikä missään nimessä saa sekaantua väkisin lapsen leikkeihin. Siksi sanotaan että leikki on lapsen työtä, että lapsella on huima mielikuvitus, ja hän kehittyy sillä että käyttää sitä mielikuvitusta. Sun lapsi alkaa olla siinä iässä että alkaa osata pikkuhiljaa leikkiä. Jos lapsi pyytää sinua olemaan vaikka hänen kokkailujensa maistaja, sen verran voit osallistua, maistat ja sanot nam, kylläpä on hyvää. Mutta et mene lapsen kanssa sekoittamaan kattilaa tms. Anna lapsen olla rauhassa niin oppii olemaan rauhassa. Se on hirveä karhunpalvelus lapselle kun hyörii jatkuvasti ympärillä. Hän ei osaa sitten isonakaan keskittyä mihinkään itse, vaatii koko ajan että joku muu viihdyttää, ei pysty olemaan yksin, ei pysty lukemaan kirjoja, piirtämään, rakentamaan legoilla tms. yksin. Sillä saa kyllä lapsen adhd:ksi käytökseltään vaikka aivoissa ei alunperin olisi mitään vikaa.
Anna katsoa telkkaria jos haluaa, ei lapsi siitä oikeasti rikki mene. Mun lapset ovat saaneet "ruutuaikaa" mielin määrin, eikä ole mitään haittaa ollut, päinvastoin sanavarasto on kasvanut ja niistä piirretyistä voi jopa oppia jotain muutakin.
Äläkä kiellä koko ajan kaikkea. Valitse taistelusi tarkkaan, silloin voitat varmemmin ne.
Äläkä missään nimessä tee toista lasta, eivät viihdytä toisiaan. Esikoinen on vielä niin pieni, ja saanut sulta kaiken mahdollisen huomion, kun tulee vauva, hän tuntee itsensä petetyksi ja syrjäytetyksi, ja kostaa sen vauvaan. Heti kun selkäsi käännät hakkaa vauvaa jollain. Anna esikoisen kehittyä rauhassa. Tulevat tappelemaan verisesti koko ikänsä, koska esikoinen tuntee aina että kuopus vei hänen elämänsä, ja kuopus tuntee aina, että sisarus on kiusannut häntä koko ikänsä ja ollut epäreilu.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on. Ja kannattaa vaan jaksaa, koska mitä paremmin kasvatat ja opetat lapsen pienestä asti, sitä helpompaa on sitten kun on koululainen ja teini. Koska jos siinä vaiheessa on ongelmia, niin ne ovat aika paljon isompia kuin se ettet saa keskittyä aamun sanomalehteen.
Sen lapsen voi opettaa olemaan rauhassa, keskittymään ja puuhaamaan itsekseen. Sille pitää opettaa mikä on fiksua ja miten kohdellaan muita hyvin. Lasta pitää auttaa oppimaan kestämään vähän tylsyyttä ja odottamista, pitkäjänteisyyttä ja aitä että ei heti anneta periksi jos tuntuu vaikealta tai raskaalta. Ja tietysti kannattaa koko ajan siinä sivussa opettaa matemaattista ajattelua, luonnontieteitä, miten yhteiskunta toimii, satuja ja tarinoita ja uteliaisuutta.
Kaikki tuo vaatii että vanhempi jaksaa olla vuorovaikutuksessa ja oikeasti keskittyä siihen lapseen ja vähän miettiä, että mitä milloinkin tehdään. Mutta se maksaa kyllä sen vaivan takaisin, sitt
Huh. Luonnontieteitä ja matemaattista ajattelua? Tässä viestissä oli oikeastaan sanallistettuna nykypäivän vanhemmuuden (lue: äitiyden) kohtuuttomat vaatimukset. Tietysti vielä höystettynä pelottelulla: Jos et pienenä kasvata, tulee teininä karmeat ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa ja ymmärrän että nämä asiat eivät aina logiikkaa tottele, mutta miksi ihmeessä yritätte toista jos yhden terveen noin pienen ja vielä päivähoidossa olevan lapsen hoitaminen kahden aikuisen (apuna isovanhemmat) toimesta on noin rankkaa?
Älkää nyt ainakaan uskoko sitä että kaksi menee siinä missä yksikin.
Tämä. Niin tämä. Kaksi lasta on vähintään tuplasti raskaampaa kuin yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä toimi aikanaan, että laittoi muumit telluun pyörimään" TÄMÄ! Ette ole läsnä, aina vaan telkkari telkkari telkkari!
OLKAA LÄSNÄ: Lukekaa lapselle, laulakaa lastenlauluja, kotiin tullessa vartti "keskustelua" halailua pussailua,leiki vähän aikaa lapsen kanssa, sitten vasta "menes vähäksi aikaa leikkimään, äiti/isi laittaa....Kun ulkoistaa itsestään lapsen, saa just tommosen kitisevän roikkujan! EI lapsen ole tarkoitus olla yksin niin että äiti saa "omaa aikaa".
Ei se kuule vain toimi noin. 2-vuotias lapsi on todella pieni vielä ja on ihan normaalia että hän tarvitsee vanhempiaan. Ja on myös omasta mielestäni erinomaista vanhemmuutta, että lapsen tarpeisiin vastataan. Kyllä se lapsi oppii itsenäisesti leikkimään kun sen aika tulee. Askel askeleelta ja pienissä pätkissä.
Jos minun lapseni roikkuu itkien puntissa tai seuraa i
Sepä se, kun lapsen antaa alusta asti olla myös rauhassa, hänestä ei tule tuollaist puntissa kitisijää. Ei mun lapset ole koskaan olleet sellaisia, ja ovat saaneet huomiota tarpeen vaatiessa, mutta ovat antaneet minunkin olla rauhassa, katsoa telkkaria tai lukea kirjaa. Lapsen pitää opetella leikkimään itsekseen, koska se kehittää aivoja, ja lapsi voi aivan hyvin halutessaan katsoa jotain piirrettyä.
Ruutuaika on nykyajan keksintö, mutta onko se ruutuajan rajoittaminen oikeasti tehnyt mitään hyvää lapsille? Yhä enemän on kaikenlaista käytöshäiriötä ja koulussa eivät tunnu pärjäävän enää juuri kukaan. Ysärin lapset jotka sai vielä katsoa telkkaria, ovat pärjänneet pisatutkimuksissa huomattavasti paremmin kuin nämä nykyajan rajoitetut lapsiparat, joiden ympärillä hellikopteriäidit pörrää, eivätkä saa hetken rauhaa olla omissa ajatuksissaan.
Annan kolmevuotiaani katsoa telkkaria aika paljon. Ei olla laskettu ruutuaikaa, aamulla ja illalla katsoo. Ei siihen kovin kauan jaksa keskittyä ja tietysti aina tulee mieluummin tekemään jotain yhteistä jos ehdotan tai jonnekin ollaan lähdössä. Mutta kotona meillä saa olla rennosti ja katsoa ohjelmia. Lapsella on todella laaja sanavarasto ja aina yllätyn, miten paljon jo tietää eri asioista. Itsekin lapsena katsoin käytännössä vapaasti videoita ja olen ihan elämässä menestynyt, insinööriksi lukenut ihminen. En ole kovin puhelias itse ja jatkuva vuorovaikutus on mulle raskasta, joten olen vaan tyytyväinen kun lastenohjelmat on olemassa josta oppii niin paljon. Ei ne ole mikään mörkö, sellainen on niin tunkkaista ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko uuvateille oikeasti vielä vuonna 2024 shokkiyllätyksenä se että pikkulapsiaika on rankkaa?
Anna lapsi huostaan jos paukut ei riitä.
Eihän ap ole sanonut, että pikkulapsiaika on RANKKAA. Vaan on erittäin osallistuva vanhempi, kun ei lykkäse lastaan tv:tä tuijottamaan tms. Ja silti lapsi pitäisi ottaa huostaan?
Alue: Aihe vapaa
Syntymä on kuolemantuomio :(