Hoitajilta vietiin joulupuuro Poliitikot valmistelevat omiin palkkioihinsa lähes 60 prosentin korotusta
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen säästöt näyttäytyvät erikoisina: hoitajien joulupuuroperinne katkaistaan, mutta poliitikkojen kokouspalkkioita ollaan nostamassa roimasti.
Sehän se oli sotehimmelin tarkoituskin lisää johtajia ja isokenkäisiä veronmaksajien piikkiin, kohta ollaan kaikki julkisella sektorilla johtajan pestissä työttömyys on selätetty.
Kommentit (48)
Keksin hyvän säästöidean terveydenhuoltoalalle: kaikkien alalla toimivien pitää itse kustantaa työvaatteensa ja niiden huolto. Valtava säästö keskuspesulalaskussa. Samoin maskit, hanskat yms. pitää kustantaa itse.
Sitten potilasvuodevaatteet, pyyhkeet ja vaatteet pitää tehdä kierrätyskuitumateriaalista, jotka voidaan käytön jälkeen lähettää jatkojalostulseen ja pelletöidä uusiokäyttöä varten, taas tulee säästöä pesulakuluissa.
Televisiot, radiot ja ylimääräiset lamput pois osastoilta yms. säästyy sähköä. Ruokavalio keitto- ja vellipainotteiseksi. Ruokajuomana vesi 2 dl/ateria. Kahvit ja teet omakustanteisesti. Ei pullaa yms. Veden jakeluun 2-4 tunnin tauko/päivä 11-15 välillä.
Tässä muutamia selvää säästö tuovia kikkoja. Voi siirtää käytäntöön vaikka heti.
Kuulostaa siltä, että päättäjät kerjämällä kerjää verta nenästään. Tuohan on keskisormen näyttämistä hoitajille. Jokainen tietää, että muutaman sentin puuroannos olisi täysin mahdollista tarjota, jos edes hiukkasen hyvää mieltä haluttais jakaa.
Kysymyshän on eleestä, ei mistään muusta. Hävetä saa, hävetä todellakin.
Vierailija kirjoitti:
Uiuiui eikö hoitajilla ole varaa vai taitoa keittää puuronsa ihan itse.
Sodit nyt väärää osapuolta vastaan tässä. Kyse on periaatteesta. Vaikka et kai sinä sellaisista mitään tajua, trolli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tiedetään, että itse voi ruokansa ostaa ja niinhän me tehdäänkin.
Oli vaan aika kiva joulujuttu, kun talo tarjos puurot.
Ja sehän ei tietenkään enää käy. Kansa kadehtii meiltä kerran vuodessa tarjottavat puurotkin. Hou hou, hyvää joulua itse kullekin säädylle🎅🏻
"Kansa" ei kadehdi teiltä mitään
Vierailija kirjoitti:
Meiltä hyvinvointipiiri leikkasi joulun alle varatut tyhy -rahat (50 e) pois, mutta tilalle tuli hyvinvointipiiriä mainostava tarra-arkki, jonka alupäällikkö kävi jakamassa jokaiselle vuorossa olevalle henkilökohtaisesti ja alueen johtajalle tulospalkkio.
Naurattais, jollei itkettäis, kun tietää että totista totta.
Vierailija kirjoitti:
Meiltä hyvinvointipiiri leikkasi joulun alle varatut tyhy -rahat (50 e) pois, mutta tilalle tuli hyvinvointipiiriä mainostava tarra-arkki, jonka alupäällikkö kävi jakamassa jokaiselle vuorossa olevalle henkilökohtaisesti ja alueen johtajalle tulospalkkio.
Näiltä on mennyt (vai onko koskaan ollutkaan) täysin todellisuuden taju. Ihmisiä nöyryytetään jakamalla jotain tarroja. Mitä noiden päässä oikein liikkuu. No, fiksut "lahjan" vastaanottajat hymähtävät ja heittävät samantien arvokkaan joululahjan lähimpään roskikseen ja jatkavat töitään.
Vierailija kirjoitti:
Sisällissotaa odotellessa
Kyllä, rahastava rikas eliitti on Suomessa paljon suurempi uhka muille suomalaisille kuin Venäjä koskaan.
Jos johtamisesta ei tarvitse maksaa mitään, miksi vasemmistolaiset perusta firmaa, jossa johtaja on joku 9 euroa päivä -harjoittelija?
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä tässä voi tehdä? Minä vastustan tätä, mutta en voi sille mitään. Kukaan ei kerro keinoja miten puuttua tuohon. Jos sellaiset keinot olisi, puuttuisin. Mutta niitä ei tunnu olevan. Vtuttaa tuo ja ihan selvää sadismiahan se taas on. Ei huvita olla potkittavana.
Lopeta oikeistopsykopaattien äänestäminen.
Onhan tuo melkoista. Mitä se kustannus mahtaisi olla, ei ainakaan enempää kuin 50 senttiä nuppi. Eurolla saa jo ihan kaupastakin kilon puuroriisiä. Kyllä jokainen voi keittää puuronsa kotonakin, ei siitä ole kyse, mutta aika monessa paikassa on jotain työnantajan kustantamia joululounaita ym. niin kyllähän tuo aika hiljaiseksi vetää.
No meillä koulumaailmassa joskus työnantaja kustansi sentään joululounaan kouluruokalassa, eli sen saman ruoan kuin oppilaillekin, minkä tekokustannukset on jotain euron kahden luokkaa, toki kaupungista riippuen. Ei ole enää vuosikausiin ollut koululla rahaa tuohonkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos johtamisesta ei tarvitse maksaa mitään, miksi vasemmistolaiset perusta firmaa, jossa johtaja on joku 9 euroa päivä -harjoittelija?
Tolkku se on maksamisessakin, ääliö.
Mitenhän tässä tulee mieleen se fakta, että Suomessa on huono johtamiskulttuuri. Tässä erinomainen esimerkki siitä. Samalla kun nämä istuvat sponsoroidulla (= meidän maksamalla) joululounaalla, 60 -100 e/ henkilö, joku heidän juoksupoika käy jakelemassa joululahjatarroja alimpaan kastiin kuuluvalle rahvaalle. Rahvaalle, joka tekee ne oikeat työt.
Tuollainen korotus politiikoille osoittaa vaan millainen käsitys heillä on rahasta ja sen määrästä tämän niukkuuden keskellä.
Silloin kun nuukaillaan ja säästetään niin se hyväksytään paremmin kun kaikki osalliset osallistuvat kuka milläkin tavalla.
Nykysin tuntuu ettei edes yritetä luoda minkäänlaista yheishenkeä mikäli ollaan ylempänä päättämässä alempien asioista.
Politiikkojen tulisi tietää paikkansa että ovat hoitamassa yhteisiä asioita eikä omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Sisällissotaa odotellessa
Kyllä tässä tulee ihan muu sota. Päättäjät varmaan jatkavat palkkioiden nostamista sen varjollakin.
Itse jätin sote maailman taakseni kun kyllästyin surkeaan johtamiseen ja hallinnon paapomiseen. Suututti niin paljon tämä uutinen että kävin jättämässä yleisen palautteen Varhan sivuilla. Kädetön olo näitä lukiessa.
Ne johtajat on sitten varmaan olleet todella huikean tuottavia eiks vaan? Koska palkka määräytyy ainoastaan ja vain tuottavuuden perusteella eiks vaan?
Sillähän ei ole mitään tekemistä, että ne ketkä johtajien palkkaa nostaa on ne samat tyypit jotka korotettua palkkaa saa. Ei, ei toki. Ei mitään tekemistä. Systeemi toimii ihan justiinsa kuten pitää eiks vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltä hyvinvointipiiri leikkasi joulun alle varatut tyhy -rahat (50 e) pois, mutta tilalle tuli hyvinvointipiiriä mainostava tarra-arkki, jonka alupäällikkö kävi jakamassa jokaiselle vuorossa olevalle henkilökohtaisesti ja alueen johtajalle tulospalkkio.
Näiltä on mennyt (vai onko koskaan ollutkaan) täysin todellisuuden taju. Ihmisiä nöyryytetään jakamalla jotain tarroja. Mitä noiden päässä oikein liikkuu. No, fiksut "lahjan" vastaanottajat hymähtävät ja heittävät samantien arvokkaan joululahjan lähimpään roskikseen ja jatkavat töitään.
mistäs yrityksestä nää tarrat on hankittu? Ja paljonko. maksoi?
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, miten tälle puuroannokselle saadaa hintaa yli 13 euroa per nuppi?
Just meinasin kirjoittaa saman. Toki tuohon varmaan kuuluu lisukesalaatti, leipä ja juoma ja kahvi, mutta silti. Minun työpaikallani sairaalassa henkilöstöravintolassa tuollainen puurolounas maksaa 9€.