Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli riidasta, ero?
09.12.2024 |
Olen yrittänyt työstää nyt vuoden riitaa, jossa mies loukkasi minua todella henkilökohtaisella asialla ja sotki riitaan äitiyteni ja ulkonäköni. Itsekin riidassa ensin sanoin rumasti, mutta mielestäni asiat saavat riidellä, eivät ihmiset ja en koskaan riidellessä menisi henkilökohtaisuuksiin tai haukkuisi toista ihmisenä yms.
Tuntui fyysisesti, kuin mies olisi hakannut puukolla rintaani. Edelleen todella vaivaa, miksi mies olisi haukkunut äitiyttäni ja luonnettani jos ei tarkoita asiaa ja myöhemmin silmät kirkkaina sanoisi, kuinka haluaisi yhteisiä lapsia yms. Ollaan naimisissakin.
Mies on ollut tietenkin todella pahoillaan, ja kävimme asiaa niin paljon läpi, että mies ei enää jaksanut ja alkoi ärsyyntyä kun otin asian puheeksi. Koen, että en pysty tätä yksin viemään maaliin saakka, ja mies ei voi enää menneisyyttä muuttaa eikä halua mitenkään selvittää enää asiaa niin että kokisin oloni jälleen hyväksi.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ansaitsee parempaa.
Samaa mieltä, mutta nainen voisi päättää, että tarjoaisi sen paremman version itsestään, eikä antaisi periksi luonteensa tai mielenterveysongelmiensa kanssa.
Aloituksen luettuani ajattelin ensin, että vaikuttaa keksityltä koko juttu. Ap sai niin paljon yläpeukkuja kommentteihinsa, ettei se voi olla mahdollista. Onko hänen ajatusmaailmansa niin tavallinen nykyään? En tunne ainoatakaan hänen tavallaan ajattelevaa.
En tunne ketään naista, joka sydämistyisi riidasta niin, että vatvoisi asiaa vuoden, kävisi terapiassa eikä tokeentuisi. Sanoo, että _mies_ ei saa häntä tuntemaan oloaan paremmaksi. Mies on jo vuoden pyydellyt anteeksi ja vakuutellut. Eikö tällä naisella ole itsellä mitään vastuuta pääkopastaan? Mahtoiko hänen itse riidassa sanomat asiat olla mitään pikkujuttuja sitten, jos mies loukkasi häntä niin pahasti? M
Eli mies oli siis täysin oikeassa silloin riidan aikana, kun sanoitti ääneen Ap:n vaikean luonteen. Siitähän tämä vuoden kestänyt vatvominen johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei elämän kuulu olla riitelyä ja pahaa mieltä. Ei ihmiset, jotka haluavat satuttaa, oikeasti rakasta. Meidät on vain aivopesty kestämään tätä sontaa, jota parisuhteeksi sanotaan. 90% olisivat onnellisempia ilman, jos oppisivat ensin tuntemaan itsensä.
Olen niin samaa mieltä kanssasi kommenttisi alusta. Lopusta en kaikesta. Huono parisuhde on kyllä sontaa. Pitäisi oppia tuntemaan itsensä ja ennen kaikkea oppia, miten itse voisi olla hyvä puoliso. Avioliitto, johon molemmat sitoutuvat etsimättä koko ajan omaa etuaan, tai olematta vallanhimoisia, hioo molemmista pahimmat särmät pois. Minusta molempien pitäisi ajatella avioliitossa enemmän toisen etua kuin omaansa. Silloin heillä olisi ainakin 98% prosentin todennäköisyys tulla onnellisiksi. Avioliitossa useimmilla on sekä hyviä että huonoja aikoja. Kaikkien avioliitto ei suinkaan ole sontaa vaan paras asia elämässä.
On mahdollista koko ajan, useissa parisuhteissa peräkkäin, yrittää samalla tavalla oma etu edellä oppimatta virheistään. Ehkä ajattelee, että tekee heti rajat selväksi ja on vahva, eikä anna periksi. Tai yrittää olla aina samaa mieltä. Mitä kenelläkin luonteessa on. Valitsee ehkä aina kumppanin, jonka kanssa ei voi muuta kuin triggeröityä, riidellä ja luovuttaa. Sen jälkeen on helposti onnellisempi yksin.
Jotkut yrittävät kerta toisensa perään löytää jonkun, joka tekee onnelliseksi. Jokaisen yrityksen kanssa halutaan tehdä lapsia. Ap sanoi, että mies moitti hänen äitiyttään ja haluaa silti lapsia p:n kanssa. Tätä tarkoitin kysyessäni aiemmin niistä lapsista. Olisi omalta ja lastenkin kannalta parempi, jos oppisi virheistään, oppisi olemaan parisuhteessa. Puoliso näytti olevan kehityskelpoinen, mutta itsekin pitäisi olla. Onni lähtee aikuisella itsestä ja vain lapsilla ulkopuolelta.
Kunnioitan. Olet vahva ja rohkea nainen. Annat ap:lle hyviä neuvoja omasta kokemuksestasi.
Jäin pohtimaan, onkohan ap:lla ja miehellään ollut molemmilla lapsuudenkodissaan samankaltainen tilanne kuin sinun miehelläsi? Sehän voi vaikuttaa tyttöön niin, että hän kääntää asiat sisään itseensä. On passiivis-aggressiivinen, vatvoo asioita ja räjähtelee itsekin kun paine kasvaa liian suureksi.
Vierailija kirjoitti:
"Riidellessään haluaa satuttaa, teitte niin molemmat. "
En minä ainakaan halua toista satuttaa vaikka joskus riitelemmekin. Mistä ihmeestä tulee ajatus että olisi jotenkin normaalia haluta satuttaa omaa rakastaan?
Miksi sitten riitelet? Etkö ymmärrä, että ritely sanallisellakin tasolla satuttaa toista. Neuvottelu ja keskustelu ovat eri asia kuin riitely.
Vierailija kirjoitti:
"Riidellessään haluaa satuttaa, teitte niin molemmat. "
En minä ainakaan halua toista satuttaa vaikka joskus riitelemmekin. Mistä ihmeestä tulee ajatus että olisi jotenkin normaalia haluta satuttaa omaa rakastaan?
Minulla siitä, että ymmärrän sanan riitely näin: Eri mieltä ollessa sanotaan rumasti, nimitellään ja kilpaillaan siitä, kumpi loukkaa pahemmin. Riitelyssä on usein halu alistaa toinen tahtonsa alle ja satuttaa. Annetaan vihan tunteen hallita tilannetta. Riita voi päättyä myös fyysiseen väkivaltaan.
Keskustelu on tilanne, jossa ei yritetä satuttaa (fyysisesti tai psyykkisesti), vaikka oltaisiin eri mieltä. Pyritään ymmärtämään vastapuolta ja etsitään kompromissia, jos ei päästä yhteisymmärrykseen. Keskustelussa molemmat tietävät, ettei toinen halua satuttaa, vaan pyrkii ymmärtämään. Jos keskustelussa silti jokin sana osuu pahasti, voi vetää henkeä ja kysyä tarkoititko että..
Keskustelussa tulee harvoin tilannetta, että kummankaan pitäisi pyytää anteeksi veristä loukkausta, koska toista kohdellaan kunnioittavasti. Kuten kohdellaan erityisesti rakasta ihmistä.
Näin itse ajattelen. Olemmeko me samaa mieltä asiasta keskustelun jälkeen, vai haluammeko vielä jatkaa keskustelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Öh, joku syyhän siinä on, ttet pysty päästämään irti tai antamaan anteeksi. Ehkä näet, että mies tarkoitti asiaa ja etteivät anteeksipyynnöt ole muuta kuin sanahelinää.
Olisi kiinnostava tietää, mikä tuo loukkaus oli. Koska ilmeisesti et edes järjentasolla pysty moista antamaan anteeksi, niin ehkä muut voisivat tuoda jotain uutta näkökantaa tähän, mikä helpottaisi.
Ja unohda nuo, jotka haukkuvat kiukuttelijoiksi. Osa ihmisistäei pysty ymmärtämään, että ihmisillä on tunteita. Toki tässä kohdin pitäisi pystyä tekemään ratkaisu, että oliko loukkaus todella liian paha, jolloin vain ero auttaa. Vai onko se jokin, minkä voi hyväksyä syystä tai toisesta.
Ei kai kukaan sanonut, ettei tunteita saisi olla? Puhe oli tunteiden hallinnasta, siitä ettei ole hyvä mennä tunteidensa mukana. Tunteita voi hallita ajatuksillaan.
Jos käy vuoden terapiassa eikä se auta, pui vuoden ajan asiaa eikä saa käsiteltyä eikä anna anteeksi. Odottaa että mies _tekee_ hänet jotenkin mystisesti onnelliseksi eikä mikään riitä, mitä se sitten on? Kyllä puhuisin enemmän kiukuttelusta (joka on tekemistä) kuin loukkaantumisesta (tunne).
Eikö ap sanonut aloituksessa näin: Mies arvosteli ap:n äitiyttä ja ulkonäköä? Oliko äitiyden arvostelu aiheellista vai aiheetonta? Miksi äitiyden arvostelu (ei yhteisiä lapsia) tai ulkonäön arvostelu (asiatonta) iski niin kipeästi, ettei vuoden terapia ja jatkuva keskustelu helpota?
Joillain lailla tämä voi herättää ajatuksen siitä, että terapiassa olisi hyvä keskustella enemmänkin tunteista, äitiyden haasteista ja tukea painonhallintaa. Juurisyy ei ehkä hoidu kuntoon syyttämällä asiasta miestä, joka otti puheeksi.
Toivon, ettei tämä jatku nyt sillä, että ap unohti kertoa jotain oleellista epämiellyttävää miehestään..ettei kyse itse asiassa ollutkaan vain äitiyden ja ulkonäön arvostelusta..miehen kanssa, joka on vuoden yrittänyt pyytää anteeksi ja ollut pahoillaan..se ei oikein sopisi kuvaan.
Öh, joku syyhän siinä on, ttet pysty päästämään irti tai antamaan anteeksi. Ehkä näet, että mies tarkoitti asiaa ja etteivät anteeksipyynnöt ole muuta kuin sanahelinää.
Olisi kiinnostava tietää, mikä tuo loukkaus oli. Koska ilmeisesti et edes järjentasolla pysty moista antamaan anteeksi, niin ehkä muut voisivat tuoda jotain uutta näkökantaa tähän, mikä helpottaisi.
Ja unohda nuo, jotka haukkuvat kiukuttelijoiksi. Osa ihmisistäei pysty ymmärtämään, että ihmisillä on tunteita. Toki tässä kohdin pitäisi pystyä tekemään ratkaisu, että oliko loukkaus todella liian paha, jolloin vain ero auttaa. Vai onko se jokin, minkä voi hyväksyä syystä tai toisesta.