Kumpi on terveellisempää? Syöt vähän epäterveellistä ruokaa ja pysyt hoikkana vai syöt liikaa terveellistä ruokaa ja lihot?
Tämä dilemma on edelleen ratkaisematta. Asiaa ei ole tutkittu riittävästi. Jos syöt pelkäästään pikaruokaa ja pizzaa todella vähän ja pysyt siksi hoikkana. Tai sitten syöt oikeaoppista terveellistä ruokaa, mutta määrällisesti liian paljon ja lihot siitä syystä. Kumpi on terveellisempää?
Kommentit (83)
Asiaahan on tutkittu, mutta aloittaja ei ole osannut etsiä tietoa oikeilla sanoilla tai oikeasta lähteestä. On käsite "laiha lihava", jolloin ihminen on hoikka, mutta huonosta ruokavaliosta ja liikkumattomuudesta johtuen elimistössä on liikaa rasvaa lihaksiin verrattuna ja siksi elimistöön kohdistuvat aikalailla samat riskit kuin lihavalla JA sen lisäksi esiintyy puutostiloja. Kun taas terveellistä ruokaa ylensyövät saavat kuitenkin vitamiinit ja hivenaineet ja usein heillä on lihasmassaa kuitenkin enemmän laihaan lihavaan verrattuna.
Ja kyllä, terveellisellä ruokavaliolla voi saada itsensä lihavaksi, jopa niillä porkkanoilla. Tässä ilmeisesti tarkoitetaan ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Ajatellaan että minä ja vaimoni söisimme molemmat samaa terveellistä ravitsemussuositusten mukaista ruokaa saman verran. Päivässä vaikka 2400 kaloria, minkä minä kulutan helposti jopa ilman erillistä hikiliikuntaa, koska olen normaalipainoinen mies. En siis liho. Vaimoni painaa 30 kg vähemmän ja samalla ruualla hän lihoisi, koska ei pienestä koostaan johtuen kykene polttamaan saman verran kaloreita kuin minä ellei liiku ylenmäärin. Jos ruoka on samaa ja samat määrät, niin miten se muuttuisi terveellisestä epäterveelliseksi riippuen riitä kenen lautasella se on?
Riippuu siitä, paljonko lihoo. Jos on lievä ylipaino, mutta saa riittävästi laadukasta ravintoa, niin väittäisin sen olevan parempi vaihtoehto. Monet sairaudet johtuvat tai puhkeavat ravintoainepuutosten takia. Esim d-vitamiinin puutteen on todettu tutkimuksissa olevan yhteydessä hyvinkin monen sairauden puhkeamiseen. Vain yhden esimerkin mainitakseni.
Vierailija kirjoitti:
Kape Aihisen ruokaohjelmassa oli useampikin ylipainoinen vegaani.
Lienevät niitä sipsi-kaljavegaaneja.
Vierailija kirjoitti:
Asiaahan on tutkittu, mutta aloittaja ei ole osannut etsiä tietoa oikeilla sanoilla tai oikeasta lähteestä. On käsite "laiha lihava", jolloin ihminen on hoikka, mutta huonosta ruokavaliosta ja liikkumattomuudesta johtuen elimistössä on liikaa rasvaa lihaksiin verrattuna ja siksi elimistöön kohdistuvat aikalailla samat riskit kuin lihavalla JA sen lisäksi esiintyy puutostiloja. Kun taas terveellistä ruokaa ylensyövät saavat kuitenkin vitamiinit ja hivenaineet ja usein heillä on lihasmassaa kuitenkin enemmän laihaan lihavaan verrattuna.
Ja kyllä, terveellisellä ruokavaliolla voi saada itsensä lihavaksi, jopa niillä porkkanoilla. Tässä ilmeisesti tarkoitetaan ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Ajatellaan että minä ja vaimoni söisimme molemmat samaa terveellistä ravitsemussuositusten mukaista ruokaa saman verran. Päivässä vaikka 2400 kaloria, minkä minä kulutan helposti jopa ilman erillistä hikiliikuntaa, koska olen normaalipainoinen mie
Ihminen voi olla hyvässä ja rasvattomassa kunnossa vaikka söisi pelkkää pizzaa kunhan ei vain syö liikaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu siitä, paljonko lihoo. Jos on lievä ylipaino, mutta saa riittävästi laadukasta ravintoa, niin väittäisin sen olevan parempi vaihtoehto. Monet sairaudet johtuvat tai puhkeavat ravintoainepuutosten takia. Esim d-vitamiinin puutteen on todettu tutkimuksissa olevan yhteydessä hyvinkin monen sairauden puhkeamiseen. Vain yhden esimerkin mainitakseni.
Pikaruokaa syövä voi ottaa vitamiinit pillereistä.
Aika paljon saa vetää terveellistä ruokaa lihoakseen ihan hulluihin lukemiin
Mun kokemus on, että terveellistä ruokaa syömällä ei oikeastaan voi lihoa. Jos syöt sitä liikaa, nälkä vaan tulee seuraavan kerran ehkä 6-7 tunnin kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaahan on tutkittu, mutta aloittaja ei ole osannut etsiä tietoa oikeilla sanoilla tai oikeasta lähteestä. On käsite "laiha lihava", jolloin ihminen on hoikka, mutta huonosta ruokavaliosta ja liikkumattomuudesta johtuen elimistössä on liikaa rasvaa lihaksiin verrattuna ja siksi elimistöön kohdistuvat aikalailla samat riskit kuin lihavalla JA sen lisäksi esiintyy puutostiloja. Kun taas terveellistä ruokaa ylensyövät saavat kuitenkin vitamiinit ja hivenaineet ja usein heillä on lihasmassaa kuitenkin enemmän laihaan lihavaan verrattuna.
Ja kyllä, terveellisellä ruokavaliolla voi saada itsensä lihavaksi, jopa niillä porkkanoilla. Tässä ilmeisesti tarkoitetaan ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Ajatellaan että minä ja vaimoni söisimme molemmat samaa terveellistä ravitsemussuositusten mukaista ruokaa saman verran. Päivässä vaikka 2400 kaloria, minkä minä kulutan helposti jopa ilman erilli
Ihminen voi olla hyvässä ja rasvattomassa kunnossa vaikka söisi pelkkää pizzaa kunhan ei vain syö liikaa sitä.
Ei pidä paikkaansa. Näytäpä yksi sellainen ihminen. Niitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Asiaahan on tutkittu, mutta aloittaja ei ole osannut etsiä tietoa oikeilla sanoilla tai oikeasta lähteestä. On käsite "laiha lihava", jolloin ihminen on hoikka, mutta huonosta ruokavaliosta ja liikkumattomuudesta johtuen elimistössä on liikaa rasvaa lihaksiin verrattuna ja siksi elimistöön kohdistuvat aikalailla samat riskit kuin lihavalla JA sen lisäksi esiintyy puutostiloja. Kun taas terveellistä ruokaa ylensyövät saavat kuitenkin vitamiinit ja hivenaineet ja usein heillä on lihasmassaa kuitenkin enemmän laihaan lihavaan verrattuna.
Ja kyllä, terveellisellä ruokavaliolla voi saada itsensä lihavaksi, jopa niillä porkkanoilla. Tässä ilmeisesti tarkoitetaan ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Ajatellaan että minä ja vaimoni söisimme molemmat samaa terveellistä ravitsemussuositusten mukaista ruokaa saman verran. Päivässä vaikka 2400 kaloria, minkä minä kulutan helposti jopa ilman erillistä hikiliikuntaa, koska olen normaalipainoinen mie
Väitän, että porkkanoilla ei pysty lihomaan. Ei todellakaan. Koska saavuttaessaan kylläisyyden ihminen lopettaa syömästä. PAITSI jos eteen isketään suklaapatukka. Silloin ei normaalit säätelymekanismit toimi.
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä lihoin lievästi ylipainoiseksi pääosin terveellisellä ruoalla. Se oli ihan yksinkertaista matematiikkaa eli söin enemmän kuin kulutin. Ja terveellinen ruoka ei tarkoita pelkkää porkkanaa ja salaatinlehtiä, vaan myös mm. täysjyväviljaa, hyviä rasvoja, kalaa, vaaleaa lihaa, kananmunia, vähärasvaisia maitotuotteita. Toki "terveellinen ruokavalio" tarkoittaa kokonaisuudessaan oikeaa eli sekä sisällöllisesti että määrällisesti terveellistä ruokavaliota, mutta nyt oli puhe vain "terveellisestä ruoasta". Minä esim. söin liikaa banaania, ruisleipää margariinilla, maustamatonta jugurttia, vähäsokerista mysliä yms. sinänsä terveellistä, mutta määrä oli kulutukseen nähden liikaa. Veriarvot pysyivät silti hyvinä ja painoindeksi vain vähän ylipainon puolella.
Toisaalta olen ollut alipaion rajoilla sellaisella ruokavaliolla, jossa söin hyvin vähän, mutta epäterveellisesti. Päivän ruoka saattoi sisältää sukla
Jätä pois margariini ja sokerinen mysli niin taatusti et liho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveellisellä ruokavaliollakin voi lihoa jos esim syö liikaa pähkinöitä ja siemeniä. Niitä tulee helposti liikaa, koska ovat erittäin energiapitoisia, samoin ruokaöljyä voi käyttää liikaa.
Samoin tummaa suklaata voi syödä liikaa. Moni suunnittelee syövänsä vain pari palaa sitä, mutta se usein karkaa käsistä ja menee koko levyllinen suklaata kerralla.
Oletko syönyt ikinä tummaa suklaata? Sitä ei kyllä voi syödä enempää kuin pari pslaa kerralla.
Lihavuus on paljon suurempi syöpä ja sydänkohtausriski kuin lihan syöminen ja laihana pysyminen. Lihan syönnin haittavaikutuksista ei ole selkeää näyttöä, mutta lihavuuden haitallisuudesta on.
Vierailija kirjoitti:
Verisuonet tukkeutuu roskaruuasta
Kyllä, hiilihydraatteja ja kasvisrasvoja syömällä.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon saa vetää terveellistä ruokaa lihoakseen ihan hulluihin lukemiin
2dl raakaa riisiä on 700 kcal. Tuollainen määrä menee helposti yhdellä aterialla.

HH ja tärkkelyspitoista ruokaa voi mättää helposti liikaa. Lihaa ja eläinrasvaa on sen sijaan hankala syödä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Verisuonet tukkeutuu roskaruuasta
Verisuonet tukkeutuvat kun syöt liikaa kaloreita ja lihot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveellisellä ruokavaliollakin voi lihoa jos esim syö liikaa pähkinöitä ja siemeniä. Niitä tulee helposti liikaa, koska ovat erittäin energiapitoisia, samoin ruokaöljyä voi käyttää liikaa.
Samoin tummaa suklaata voi syödä liikaa. Moni suunnittelee syövänsä vain pari palaa sitä, mutta se usein karkaa käsistä ja menee koko levyllinen suklaata kerralla.
Oletko syönyt ikinä tummaa suklaata? Sitä ei kyllä voi syödä enempää kuin pari pslaa kerralla.
Levyllinen 86% menee helposti yhdellä istumalla.
Minun suvussa ei ole kenellekään sydänkohtausta. Kaikki ovat eläneet noin 80-uotiaaksi. Nykyaikana diabetes räjähtynyt käsiin ihmisen ylensyönnin takia. Jopa lapset sairastuvat kakkostyypin diabetekseen lihavuuden takia. 60-luvulla diabetes oli todella harvinainen.