Ärsyttää ihmiset joilla on olleet hyvät lapsuudenperheet

Mä osaan kyllä ajatella, että hyvään perheeseen syntynyt on onnekas. Kun kotoa on saanut emotionaalista pääomaa, niin elämässä pärjää paremmin ja osaa luoda terveitä ihmissuhteita.

Harmittaa äärettömästi, kun itse en ole syntynyt tuollaiseen perheeseen. Olen elämää kokemattomien duunarivanhempien vahinkolapsi. Olivat parikymppisiä joutuessaan väkisin leikkimään perhe-elämää. Heillä oli viharakkaussuhde minua kohtaan. Koin fyysistä ja henkistä väkivaltaa, jouduin kulkemaan huonoissa vaatteissa joista osa oli rikki tai liian pieniä. Isäni oli epävakaa, aggressiivinen, itsekeskeinen ja peliongelmainen. Äitini tunnekylmä ja joissain tilanteissa muistutti enemmän kiukuttelevaa teiniä kuin kypsää aikuista. Vanhempiani ärsytti olemassaoloni ja näyttivät sen ajattelematta tunteitani. Kertoessani äidilleni sukulaismiehen sorkkineen minua rinnoista, niin tuhahti vain tympeällä ilmeellä.

Elän yksinäisen ihmisen peruselämää. Olen valinnut näin, sillä olen aina ajautunut parisuhteisiin tunnekylmien ja ilkeiden persoonien kanssa. Siksi tein vuosia sitten päätöksen elää yksin. Lapsia en ole myöskään tehnyt. Isäni olen jo vuosia sitten heivannut elämästäni, äitini kanssa ok välit. Mutta aina on ollut suuri katkeruus siitä, miksi minun kohtaloni oli syntyä vanhemmille, jotka osittain inhosivat minua ja purkivat kaiken pahan olonsa minuun. Voi kunpa asiat olisivat toisin.