Ärsyttää ihmiset joilla on olleet hyvät lapsuudenperheet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä juuri mikään niin paljoa kuin aikuinen ihminen, joka on jäänyt henkisesti jumiin lapsuutensa ja uhriutuu eikä pysty sen takia ottamaan vastuuta itsestään, tunteistaan ja teoistaan.

Minua ärsyttää aikuiset, joilla eivät kykene tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Huono lapsuus jättää aina jälkensä ihmiseen. Tietysti aikuisena on osattava käyttäytyä, mutta jos on elämänsä ensimmäisen parikymmentä vuotta lytätty ja satutettu, niin siitä ei ihan hetkessä toivu.

Joo, mutta ei voi koko elämäksi jumiutua siihen. 

Entä jos joillakin oli kulissia. Eli kaikki ei ollut täysin miltä näyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Perhettään kun ei voi valitettavasti valita, paitsi sitten aikuisena. On älytöntä tuntea ärtymystä asiasta, joka ei ole kenenkään vallassa. Paitsi vanhemmaksi soveltumattomien ihmisten pitäisi ymmärtää jättää lapset tekemättä.

Todellakin näin. On ihmisiä joiden olisi koskaan pitänyt lapsia hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos joillakin oli kulissia. Eli kaikki ei ollut täysin miltä näyttää. 

Oletko elänyt siis itse itsesi kanssa kulississa kun spekuloit itsellesi tuntemattomien asioilla?

Helppo huudella sivusta, että pitää vaan päästä yli ja olla aikuinen, rakastaa itse itseään ja ottaa vastuu tunteistaan jne. Normaalin lapsuuden eläneen on vaikea sisäistää, miten paljon huono kohtelu ihmiseen vaikuttaa. Jos ei ole saanut rakkautta äidiltään, niin on hyvin vaikea kokea olevansa rakkauden arvoinen aikuisenakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä juuri mikään niin paljoa kuin aikuinen ihminen, joka on jäänyt henkisesti jumiin lapsuutensa ja uhriutuu eikä pysty sen takia ottamaan vastuuta itsestään, tunteistaan ja teoistaan.

Minua ärsyttää aikuiset, joilla eivät kykene tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Huono lapsuus jättää aina jälkensä ihmiseen. Tietysti aikuisena on osattava käyttäytyä, mutta jos on elämänsä ensimmäisen parikymmentä vuotta lytätty ja satutettu, niin siitä ei ihan hetkessä toivu.

Joo, mutta ei voi koko elämäksi jumiutua siihen. 

Ei se ole mikään valinta, että päätänpä nyt jumiutua lapsuuteeni.

Vierailija kirjoitti:

Helppo huudella sivusta, että pitää vaan päästä yli ja olla aikuinen, rakastaa itse itseään ja ottaa vastuu tunteistaan jne. Normaalin lapsuuden eläneen on vaikea sisäistää, miten paljon huono kohtelu ihmiseen vaikuttaa. Jos ei ole saanut rakkautta äidiltään, niin on hyvin vaikea kokea olevansa rakkauden arvoinen aikuisenakaan.

Harmi sinulle. Mutta se on sinun ongelmasi. Et voi kipata sitä muiden syyksi tai kohdella muita huonosti tuon vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo huudella sivusta, että pitää vaan päästä yli ja olla aikuinen, rakastaa itse itseään ja ottaa vastuu tunteistaan jne. Normaalin lapsuuden eläneen on vaikea sisäistää, miten paljon huono kohtelu ihmiseen vaikuttaa. Jos ei ole saanut rakkautta äidiltään, niin on hyvin vaikea kokea olevansa rakkauden arvoinen aikuisenakaan.

Harmi sinulle. Mutta se on sinun ongelmasi. Et voi kipata sitä muiden syyksi tai kohdella muita huonosti tuon vuoksi.

Niin on minun ongelma. En väitä että tämä olisi kenenkään syy enkä kohtele muita huonosti tämän vuoksi.

Silti tuntuu välillä kurjalta sekin, että ei edes yritetä ymmärtää ja oletetaan, että purkaisin traumani muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä juuri mikään niin paljoa kuin aikuinen ihminen, joka on jäänyt henkisesti jumiin lapsuutensa ja uhriutuu eikä pysty sen takia ottamaan vastuuta itsestään, tunteistaan ja teoistaan.

Minua ärsyttää aikuiset, joilla eivät kykene tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Huono lapsuus jättää aina jälkensä ihmiseen. Tietysti aikuisena on osattava käyttäytyä, mutta jos on elämänsä ensimmäisen parikymmentä vuotta lytätty ja satutettu, niin siitä ei ihan hetkessä toivu.

Joo, mutta ei voi koko elämäksi jumiutua siihen. 

Ei se ole mikään valinta, että päätänpä nyt jumiutua lapsuuteeni.

Ei tietenkään, mutta se on oma valinta, että alkaako työskennellä päästäkseen pois siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo huudella sivusta, että pitää vaan päästä yli ja olla aikuinen, rakastaa itse itseään ja ottaa vastuu tunteistaan jne. Normaalin lapsuuden eläneen on vaikea sisäistää, miten paljon huono kohtelu ihmiseen vaikuttaa. Jos ei ole saanut rakkautta äidiltään, niin on hyvin vaikea kokea olevansa rakkauden arvoinen aikuisenakaan.

Harmi sinulle. Mutta se on sinun ongelmasi. Et voi kipata sitä muiden syyksi tai kohdella muita huonosti tuon vuoksi.

Niin on minun ongelma. En väitä että tämä olisi kenenkään syy enkä kohtele muita huonosti tämän vuoksi.

Silti tuntuu välillä kurjalta sekin, että ei edes yritetä ymmärtää ja oletetaan, että purkaisin traumani muihin.

Moni noin tekee ja pitää sellaista täysin oikeutettuna ja kannustavat jopa muitakin sellaiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä juuri mikään niin paljoa kuin aikuinen ihminen, joka on jäänyt henkisesti jumiin lapsuutensa ja uhriutuu eikä pysty sen takia ottamaan vastuuta itsestään, tunteistaan ja teoistaan.

Minua ärsyttää aikuiset, joilla eivät kykene tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Huono lapsuus jättää aina jälkensä ihmiseen. Tietysti aikuisena on osattava käyttäytyä, mutta jos on elämänsä ensimmäisen parikymmentä vuotta lytätty ja satutettu, niin siitä ei ihan hetkessä toivu.

Joo, mutta ei voi koko elämäksi jumiutua siihen. 

Ei se ole mikään valinta, että päätänpä nyt jumiutua lapsuuteeni.

Katkeruus on valinta

Vierailija kirjoitti:

Helppo huudella sivusta, että pitää vaan päästä yli ja olla aikuinen, rakastaa itse itseään ja ottaa vastuu tunteistaan jne. Normaalin lapsuuden eläneen on vaikea sisäistää, miten paljon huono kohtelu ihmiseen vaikuttaa. Jos ei ole saanut rakkautta äidiltään, niin on hyvin vaikea kokea olevansa rakkauden arvoinen aikuisenakaan.

Tai isältään. Hyvä isä on keskeisen tärkeä myös tyttären itsetunnon kehittymiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä juuri mikään niin paljoa kuin aikuinen ihminen, joka on jäänyt henkisesti jumiin lapsuutensa ja uhriutuu eikä pysty sen takia ottamaan vastuuta itsestään, tunteistaan ja teoistaan.

Minua ärsyttää aikuiset, joilla eivät kykene tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Huono lapsuus jättää aina jälkensä ihmiseen. Tietysti aikuisena on osattava käyttäytyä, mutta jos on elämänsä ensimmäisen parikymmentä vuotta lytätty ja satutettu, niin siitä ei ihan hetkessä toivu.

Joo, mutta ei voi koko elämäksi jumiutua siihen. 

Ei se ole mikään valinta, että päätänpä nyt jumiutua lapsuuteeni.

Katkeruus on valinta

Niin on. Moni projisoi lapsuudesta kumpuavat traumansa aikuisena ihmisiin jotka eivät ole millään tavalla osallisia niihin traumoihin. Sellainen projisoija on todella törkeästi ja vastuuttomasti käyttäytyvä ihmisen muotoinen kuori.

Ärsyttää lähinnä silloin, kun eivät yhtään ymmärrä kuinka onnekkaita ovat. Luulevat vain olevansa omin ansioin onnistuneita ja menestyviä, vaikka taustalla on siis vakaa ja rakastava kasvuympäristö ja vanhempien jatkuva tuki, perinnöt yms muu materiaalinen hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo huudella sivusta, että pitää vaan päästä yli ja olla aikuinen, rakastaa itse itseään ja ottaa vastuu tunteistaan jne. Normaalin lapsuuden eläneen on vaikea sisäistää, miten paljon huono kohtelu ihmiseen vaikuttaa. Jos ei ole saanut rakkautta äidiltään, niin on hyvin vaikea kokea olevansa rakkauden arvoinen aikuisenakaan.

Tai isältään. Hyvä isä on keskeisen tärkeä myös tyttären itsetunnon kehittymiselle.

Näinkin. Mutta on niitäkin isiä jotka omalla pitkäaikaisella käytöksellään osoittavat täysin vääristyneen mallin lapselle miten toisia ihmisiä on oikeutettua kohdella. 

Älä huoli! Jos tällaisen hyvän perheen lapsi päätyy psykodynaamiselle terapeutille, on hänelläkin kohta ollut onneton lapsuus.

KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ HANKKIA ONNETON LAPSUUS!

Vierailija kirjoitti:

Mua taas vtuttaa kaikki jotka saa yhtään perintöä! Minä en saa mitään!

Aattele, mun isäni 70-luvulta lähtien kantanut juopon viittaa. Töitä ei juuri tehnyt, sossun luukussa asui. Me saatiin broidin kanssa perintöä hänestä. Hän oli juuri ennen kuolemaansa perinyt vanhempansa, mutta eivät olleet sisarineen kerenneet myydä isovanhempien omaisuutta. Sitä ei paljon ollut, mutta saatiin veljen kanssa 320 euroa per nuppi.

Mä olen perinyt vanhan sillanalus juopon. Jos sulla olisi joku kaukainen sukulaistäti, miljonääri, joka kannattaiskin periä?

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää lähinnä silloin, kun eivät yhtään ymmärrä kuinka onnekkaita ovat. Luulevat vain olevansa omin ansioin onnistuneita ja menestyviä, vaikka taustalla on siis vakaa ja rakastava kasvuympäristö ja vanhempien jatkuva tuki, perinnöt yms muu materiaalinen hyvä.

Itellä oli lapsuus melko turvaton. Oli alkoa, väkivaltaa ym. Silti olen saanut itteni pidettyä ihmisenä ja suhteellisen kasassa. Olen kyllä "sairastunut " siihen, että pitää itse pärjätä ja huolehtia. Otan vetovastuun kaikesta todella helposti ja on vaikea antaa sitä muille. Pelkään, että jokin menee pieleen. Olen myös "hakannut " päätä seinään ja mokaillut nuorempana. Ajattelen aina muita ensin ja esimerkiksi ilahdun enemmän siitä , että saan antaa muille,kuin että saan itse jotain. Olen kyllä melko tiukka ja vaativa itseä kohtaan sekä odotan tiettyjä asioita myös vaikka lapsilta. Esimerkiksi perseilystä on saanut kuulla teinit melkomoista saarnaa ja joskus jopa huutoa. 

Mutta kaikin kaikkiaan olen päässyt sieltä lapsuuden pskasta ihan ihmisen tasolle. Samoin sisarukset. Kaikki ollaan kyllä sairastuttu vahvuuteen ja kaikilla meillä on sellainen olo, että olemme ikään kuin vastuussa kaikesta omissa perheissämme. Teemme kyllä kaiken sen eteen, että kaikilla olis mahdollisimman hyvä olla. Ja minä olen siis nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä juuri mikään niin paljoa kuin aikuinen ihminen, joka on jäänyt henkisesti jumiin lapsuutensa ja uhriutuu eikä pysty sen takia ottamaan vastuuta itsestään, tunteistaan ja teoistaan.

Minua ärsyttää aikuiset, joilla eivät kykene tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Huono lapsuus jättää aina jälkensä ihmiseen. Tietysti aikuisena on osattava käyttäytyä, mutta jos on elämänsä ensimmäisen parikymmentä vuotta lytätty ja satutettu, niin siitä ei ihan hetkessä toivu.

Joo, mutta ei voi koko elämäksi jumiutua siihen. 

Ei se ole mikään valinta, että päätänpä nyt jumiutua lapsuuteeni.

Katkeruus on valinta

Lapsuuden ongelmiin voi jumiutua muutenkin kuin katkeroitumalla.

Yhtenä jouluna minun äiti sekos ja alkoi heittelee huonekaluja parvekkeelta alas. Sil oli joku riiiitä isän kans ja isä lähti menee eikä sen jälkeen näkynyt 30 vuoteen