Kaduttaa, että olen ikinä suostunut kummiksi..
Näin joulun alla etenkin, kun ostaa lahjoja ja ne rahat tulisivat tosiaankin tarpeeseen omien lapsien lahjoihin. Varmaan olen kamala ihminen ajatellessani näin, mutta eipä voi mitään.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Sepä se. Kummi on lahja-automaatti ainakin 18 v. Kiitoksia ei tule koskaan eikä mitään kortteja tai piirustuksia. Valokuvista puhumattakaan.
Kuka ottaa minkäkinlaisen roolin. Lahjova kummi saa olla lahja-automaatti ihan omasta valinnastaan.
Vierailija kirjoitti:
Et osta mitään. Meidän suvussa kummit ovat olemassa vain sen vuoksi, koska lasta ei voi muuten kastaa. Jokainen vanhempi hoitaa lahjojen ostamiset lapsilleen ihan itse.
Näin mekin ollaan lastemme kummien kanssa sovittu.
Onneksi ainoa kummilapsi jo parikymppinen eikä lahjoja ole tarvinnut enää vuosiin ostaa. Mua pyydettiin nuorena kummiksi ja omat lapset nyt vielä aika pieniä. Onneksi ei tarvi samaan aikaan ostaa lahjoja omille sekä kummilapsille. Kauhuissani kuuntelen toisten juttuja rahan menosta jouluna kun kummilapsia saattaa olla jopa lähes kymmenen omien lasten lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole sitten hoitanut kummiuttasi muuten kuin pakollisia lahjoja hankkimalla? Se kummilapsi on ihan oikea ihminen, kannattaa tutustua. Ties vaikka tykkäisit.
Ei ketään oikeasti muiden kakarat kiinnosta. Kummiksi suostutaan, kun ei kehdata kieltäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Onko se niin, että jos on omia lapsia, ei kiinnosta yrittää tutustua niihin kummilapsiin? Minulla on kolme kummilasta, kaikkiin olen yrittänyt luoda henkilökohtaisen suhteen. Olen järjestänyt kummipäiviä ja lähettänyt kortteja matkoilta. Haluan olla heille yksi turvallinen aikuinen lisää.
Ihana kummi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole sitten hoitanut kummiuttasi muuten kuin pakollisia lahjoja hankkimalla? Se kummilapsi on ihan oikea ihminen, kannattaa tutustua. Ties vaikka tykkäisit.
Ei ketään oikeasti muiden kakarat kiinnosta. Kummiksi suostutaan, kun ei kehdata kieltäytyä.
Tämä. Olin silloin just 20v. täyttänyt. Kokematon, naiivi. Ajattelin sen olevan kiva juttu silloin. Nykyään ei.
Joo kondomi valistus on tärkeetä. Hienoa että opetat kumin käyttöö
Jep. On se ihan turha nakki. Ja turha odottaa arvostusta.
Nojaa. Lapseni kummisetä ei ole ikinä ostanut yhtäkään lahjaa. Ei se pakollista ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se niin, että jos on omia lapsia, ei kiinnosta yrittää tutustua niihin kummilapsiin? Minulla on kolme kummilasta, kaikkiin olen yrittänyt luoda henkilökohtaisen suhteen. Olen järjestänyt kummipäiviä ja lähettänyt kortteja matkoilta. Haluan olla heille yksi turvallinen aikuinen lisää.
Ihana kummi!
Oi kiitos! Tuli hyvä mieli :) en todellakaan ole täydellinen, mutta yritän ainakin!
Eiks kummin opetus ole huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta eikä olla mikään lahjasäkki.
Oma kummitytär jo aikuinen. Lahja-automaatti olin sen 18 v ja sen jälkeenkin laittelin joulukortteja jne pidin yhteyttä. Olin lapsen kanssa, kun oli pienempi, vein huvipuistot ja risteilyt ja kylpylät. Yhtäkään koulukuvaa en saanut vuosien varrella, kertaakaan ei soittanut mulle päin. Ei edes aikuisena, kun sai oman lapsen, senkin tiedon kuulin mutkan takaa. Kiittämättömyys on maailman palkka! Vastavuoroisuutta vähän hain, nyt ei sitten olla tekemisissä ollenkaan, kun en jaksa olla se organisaattori, joka aina ottaa yhteyttä.
"Kummin tehtävä onkin olla lapsen ja vanhempien tukena erilaisissa elämän tilanteissa. Kummilapsen kanssa voi ihmetellä elämää, sen iloja ja suruja ja puhua kaikesta mikä on elämässä tärkeää ja arvokasta. Kummin hengellistä tehtävää voi toteuttaa myös rukoilemalla kummilapsen puolesta."
Mun systeri valitti, kun en tuo kummilapselle matkoilta tuliaisia ja osta lahjoja. Toin kyllä omaan budjettiini sopivia, mutta eihän niitä laskettu. Eikä sillä ollut mitään väliä, että lapsi tykkäsi. Ei ollut äidille tarpeeksi hienoja.
Tykkään olla kummi. Antamani lahjat ovat usein vaatimattomia ja sellaista, jota lapsen on kerrottu tarvitsevan. Aina olen saanut kiitokset. Odotan sitä, että kummilapseni vähän vielä kasvavat ja pääsevät yökylään sun muuta. Ei sen lahjan tarvitse olla kallis, kummilapseni ollessa vielä vauva joululahjani oli yhteinen vaunulenkki ja äiti sai nukkua sen aikana.
Älkää ostako kummeille lahjoja. Antakaa omaa aikaa ja läsnäoloa. Soittakaa vaikka puhelu.
Kummin tehtäväthän lakkaa käytännössä, kun lapsi pääsee ripille. Ei sitä tarvitse sen jälkeen enää murehtia toimiiko muiden mielen mukaan.
Meillä ei ole lapsia kastettu, kun ei kuuluta kirkkoon ja koko kuvio nimenantoineen ja kasteineen on niin kliseinen. Ymmärrän ne, jotka oikeasti muutenkin käyvät kirkossa ja ovat uskossa, mutta että jollekin pitää olla nämä kaikki, vaikka haluavat vaan pitää käytännössä vaan jotkut nimeämisjuhlat, koska ne kuuluu pitää.
Kummihullu taas vauhdissa. Hohhoijjaa.
Vierailija kirjoitti:
Et osta mitään. Meidän suvussa kummit ovat olemassa vain sen vuoksi, koska lasta ei voi muuten kastaa. Jokainen vanhempi hoitaa lahjojen ostamiset lapsilleen ihan itse.
Näin varmaan minunkin kohdallani. En edes tiedä, ketkä ovat kummejani.
Musta olis hauska olla jonkun täti tai kummi. Ottaa vain rusinat pullista lasten suhteen. Välillä ostaa jonkun Plaston traktorin ja viedä HopLopiin. Isompana sit juoda viiniä ja keskustella elämän tarkoituksesta.