Poliisi otti kiinni 41 rähinöivää äärivasemmistolaista anarkistia itsenäisyyspäivänä
Kommentit (510)
Ellei olisi ollut sitä 612-mielenosoitusta niin ei nällä äärivasemmistolaisillakaan olisi ollut mtään porukkaa jota vastustaa äärikeinoin.
Yhteistä ja ominaista näille molemmille ryhmille on se että molemmat koostuvat suurimmalta osaltaan nuorista jonkun ääriajattelupiirin jäsenistä.
Sekä se ettei kumpikaan näistä ryhmistä kaihda äärikeinojen käyttöä .
Ei varsinkaan niitä ryhmiä kohtaan jotka avoimesti,manifestoivasti ja julkisesti esiintyvät heidän vastustajinaan.
Tilanne ja henki on siis aivan molemmissa ryhmissä tämä sama, ja kun nämä kulkueet kadulla kohtaavat tiivistyy tyhmyys joukossa kummallakin puolella ja pienikin huuto sen toisen ryhmän puolelta yleensä riittää kollektiivisen väkivaltareaktion laukaisemiseen väkijoukossa.
On selvää että mellakkapoliisia tarvitaan tällaisten ääriryhmittymien mellakointihalujen kurissa pitämiseksi eli sen varmistamiseksi ettei :
1. tulisi ruumiita,
2. mielenosoituksen osanottajia vammautuisi
3. ettei sen ulkopuolisia sivullisia siinä loukkaantuisi
4. ettei julkisia paikkoja, tai yksityisomaisuutta (esim. autoja, liikkeitten ikkunoita tms.) rikottaisi tai tärveltäisi.
NÄMÄ ovat ,vapaan mielipideilmaisun maissa,kuten esim. Suomessa, niitä syitä miksi poliis voi puuttua mielenosoitukseen.
Eli siis sinänsä siihen MIELIPITEEN ilmaisuun ei Suomessa puututa , eikä SEN takia kukaan vankilaan joudu,että kantaa jossain luvan saaneessa mielenosoituksessa jotain banderollia ,tai kylttiä jossa (esim. vaaditaan hallitukselta, tai päättäjiltä) jotain toimia ,tai niiden tehostamista tms. tai kritisoidaan niitä.
Tietenkään kylteissä ei saa olla mitään ,esim. väkivaltaan suoraan kehottavia laittomia julkisia uhkauksia ym. sen suuntaisia ja luontoisia tekstejä , mutta sananvapauslain piiriin sellaisten esittäminenhän ei kuulukaan.
Ei sen enempää julkisesti kuin ,vaikka sitten vain kahdenkin ihmisen välillä yksityisesti.
Kaikki ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat uhat poliisin on ,tottakai, torjuttava ja näinhän meillä Suomessa poliisin toimesta pääsääntöisesti (ja ilman korruption pelkoa ) yleensä onnistutaankin tekemään.
Siitä kiitos heille, 'lain miekan' meillä edustajille,suomalaiselle poliisihenkilöstölle.
Vierailija kirjoitti:
Vas kuormittaa vankilat ja putkat.Paljonko oli putkan pahnoilla viime yönä äärivassareita kaiketi?Yrittivät varastaa poliisin asetta.
Ei kyllä kuormita vankiloita. Kyllä siellä on pikemminkin persut edustettuna, jos joku poliittinen puolue.
Vierailija kirjoitti:
On paljon ihmisiä, esim. vanhoja SDP:n vankkumattomia kannattajia, jotka eivät ymmärrä poliittisella kentällä tapahtunutta muutosta. Heille on vain riistävä oikeisto ja sorrettu vasemmisto. Kun mediat tarkoituksellisesti viikon vouhkaavat pahasta äärioikeistosta, se jää heille mieliin.
Nykyään jakolinjahan on:
1. Kansallismieliset Suomen itsenäisyyttä kunnioittavat ja vaalivat tavalliset veronmaksajat (eli tämä median mollaava muka äärioikeisto)2. Ja toisella puolella globaali, anarkistinen vihervasemmisto, jonka mielestä rajat voidaan avata ja toivottaa tervetulleiksi meidän sosiaaliturvalla elämään kaikki
En itsekään ymmärrä vihervasemmistoa enää. Olen siis ennen äänestänyt Vihreitä, koska olen luonnosta ja luomusta kiinnostunut, myrkkyjä vihaava koulutettu nainen ja äiti. Nykyään viimeinen puolue, jota äänestäisin on anarkistinen Vihreät.
Todennäköisesti EU:n on hienosti valjastanut vihreät kainalosauvakseen. EU:n on markkinaorganisaatio, jonka tehtävä on edistää kauppaa ja tuotantoa, siis pienen eliitin ja suuryritysten etuja ajava organisaatio, jolla ei olisi tarpeeksi kannatusta ilman kainalosauvaa. Vihreistä tehtiin se ilmastonmuutos hörhöilyn, avulla.
Mitä nämä Poliisia vastustaneet, mellakoineet, anarkistiset viher-vasemmisto nuoret haluavat? Vain riehua ja hommata merkintä henkilötietoihin Poliisin rekisteriin? Siitä onkin hyötyä, kun hakee opiskelemaan, työpaikkaan jne. Leima on otsassa ja näin sen pitää ollakin. Kun aikuistuvat voi, että harmittaa. Voi tietysti olla, ettei tämä heikompi aines edes yritä päästä opiskelemaan tai töihin ja veroja maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän näille varisverkostoille yms kommunisteille rahoitus ja ohjeet tule itänaapurista. Haalivat toimintaan mukaan yksinkertaisia, vaikutteille alttiita hölmöjä ja sinisilmäisiä nuoria.
Näinhän se menee. Kaikki heidän toimensa on kuin suoraan Kremlin oppikirjasta.
Kaikkien suomalaisten vassari puolueiden juuret on entisessä Neuvostoliitossa, valtiossa jonka koko yhteiskuntajärjestelmä
perustui kaikenlaiseen valehteluun, kusetukseen ja huijaukseen.
Eipä ole ihme, kun vassarit täälläkin on nämä samat opit omaksuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistoöyhöillä paska osui tuulettimeen ja nyt on iso peiliinkatsomisen paikka.
Hävetkää!
HÄVETKÄÄ!
Kenellähän on peiliin katsomisen paikka kun persu osallistuu kulkueeseen jossa tehdään käsi ojossa kunniaa lapin polttajille Suomen itsenäisyyspäivänä?
Miksi persut eivät saisi rauhanomaisesti puolueettomassa kulkueessa kunnioittaa veteraaneja vaikka heillä olisi puolue taustaa jossain niin estääkö se jotain? Onko heiltä isänmaan kunnioitus kiellettyä?
Noin minäkin sen näkisin.
Vassareillahan ei isänmaata edes olekaan. Aate on heille se kaikkein tärkein.
Vassaritkin olisi tervetulleita kulkueeseen kun jättävät puolueellisesti asiat pois ja osaisivat käyttäytyä, kuten sivistysvaltiossa käyttäydytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän näille varisverkostoille yms kommunisteille rahoitus ja ohjeet tule itänaapurista. Haalivat toimintaan mukaan yksinkertaisia, vaikutteille alttiita hölmöjä ja sinisilmäisiä nuoria.
Näinhän se menee. Kaikki heidän toimensa on kuin suoraan Kremlin oppikirjasta.
Kaikkien suomalaisten vassari puolueiden juuret on entisessä Neuvostoliitossa, valtiossa jonka koko yhteiskuntajärjestelmä
perustui kaikenlaiseen valehteluun, kusetukseen ja huijaukseen.
Eipä ole ihme, kun vassarit täälläkin on nämä samat opit omaksuneet.
Ja demarien juuret ilmeisesti juontaa nazzisaksaan.
Vassarit on nistejä. Mielummin Saksa kuin Venäjä XD Jauhojengillä menny "linet" sekaisin ja historian tuntemus aika kehno. Hyvä jos Suomen osaavat sijoittaa kartalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei julisteta liikennekannalle panoa ja hoideta vassarit muutamassa päivässä pois päivänjärjestyksestä. Ei niistä on käyny inttiäkään kuin korkeintaan 10%. Olis kyllä äärimmäisen helppo taski. Sen jälkeen ei olisi noita hulluja noissa mielenosoituksissakaan. Ne ymmärtää vaan lyijyä samaan tapaan kuin hengenheimolaiset idässä
Voi reppanaa. Te läskit ette ehtisi edes sormeanne nostaa kun olisitte alivoimaisia. Suurin osa intin käyneistä on demari ja vasemmisto duunareita.
Kelaelättejä suurin osa,ei ne jaksaisi mitään kun tukiakin on leikattu.
Niin sellaisia ne persut on ja lisäksi lihavia ja huonokuntoisia.
Anteeksi vaan mutta tehän siinä itkette tukien menetyksiä, kun ette käy töissä? Ja joo teidän vetoavusta Venäjästä ei hirveesti ollu apua XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei julisteta liikennekannalle panoa ja hoideta vassarit muutamassa päivässä pois päivänjärjestyksestä. Ei niistä on käyny inttiäkään kuin korkeintaan 10%. Olis kyllä äärimmäisen helppo taski. Sen jälkeen ei olisi noita hulluja noissa mielenosoituksissakaan. Ne ymmärtää vaan lyijyä samaan tapaan kuin hengenheimolaiset idässä
Voi reppanaa. Te läskit ette ehtisi edes sormeanne nostaa kun olisitte alivoimaisia. Suurin osa intin käyneistä on demari ja vasemmisto duunareita.
Me ollaan hoidettu teidät kerran ja se onnistuu toistamiseen. Miksi te sitten hävisitte viimeksi, jos ootte olevinaan kovia tyyppejä? Suurin osa nistejä ja mielenterveysongelmaisia
Kannattaa opetella historiaa idiootti. Vai meinaatko että Saksa tulee pelast
Eli luotat Venäjän vetoapuun jos tulisi sisällissota. Hah! Puhuit itsesi pussiin. Jooh ei me valkoiset varmaan Saksalta saataisikaan vetoapua, mutta te varmasti saisitte...Siitä ei oo epäilystäkään
Korviin särähti anarkistien huutama iskulause "kadut kuuluu meille, ei rasisteille". Sen voi tulkita viittauksena jonkinlaisiin korttelikomppanioihin. Onko tietoa siitä, onko näillä mielenosoittajilla yhteyksiä katujengeihin tai muihin rikollisryhmittymiin?
Parempi olisi kun poliisit pysyisivät poissa noista tilaisuuksista, niin punikkiongelma katoaisi nopeasti.
Ry ssiä ketjussa seassa ja provosoivat.
Toki useampi anarkomarkokin haaveilee väkivallasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistoöyhöillä paska osui tuulettimeen ja nyt on iso peiliinkatsomisen paikka.
Hävetkää!
HÄVETKÄÄ!
Kenellähän on peiliin katsomisen paikka kun persu osallistuu kulkueeseen jossa tehdään käsi ojossa kunniaa lapin polttajille Suomen itsenäisyyspäivänä?
Miksi persut eivät saisi rauhanomaisesti puolueettomassa kulkueessa kunnioittaa veteraaneja vaikka heillä olisi puolue taustaa jossain niin estääkö se jotain? Onko heiltä isänmaan kunnioitus kiellettyä?
Onko sen kulkueen pakko olla nimenomaan kansallissosialistien järjestämä?
Vierailija kirjoitti:
Korviin särähti anarkistien huutama iskulause "kadut kuuluu meille, ei rasisteille". Sen voi tulkita viittauksena jonkinlaisiin korttelikomppanioihin. Onko tietoa siitä, onko näillä mielenosoittajilla yhteyksiä katujengeihin tai muihin rikollisryhmittymiin?
Ovat omaksuneet täysin "Die Strassen frei"-ideologian henkisiltä veljiltään 1930-luvun Saksasta. Onnittelut.
PS haluaa vastakkainasettelua. Sitä se tulee saamaan joten ei pitäisi olla valittamista??
SUOMI ILMAN STALINISTEJA
SUOMI ILMAN STALINISTEJA
SUOMI ILMAN STALINISTEJA
SUOMI ILMAN STALINISTEJA
SUOMI ILMAN STALINISTEJA
Vierailija kirjoitti:
Olen isänmaallinen oikeasti. Nämä mustiin pukeutuvat, naamioituneet, epävireisesti sotarummuttavat, na tsitervehdyksiä esittävät, uhkaavat tyypit pois mun isänmaallisuudesta.
Kouluttautukaa, menkää töihin, maksakaa veroja. Perustakaa yrityksiä, istuttakaa puita. Niitä ulkomaalaisille mahdollisesti maksettavia tukia ei annettaisi teille kuitenkaan. Te pelotatte pois ne kouluttautuneet ulkomaalaiset, joita Suomi todella tarvitsee.
Minkälaista kuvaa Suomi antaa ulkomaille, kun tällainen porukka saa poliisin suojeluksessa esiintyä itsenäisyyspäivänä pääkaupungin keskeisimmillä paikoilla, jopa eduskuntatalon edessä? Mua hävettää.
Hyvä kirjoitus! Olen samaa mieltä.