3-vuotiaan pojan agressiiviset leikit!?
Pojallamme on viime kuukausina ilmennyt agressiivisia leikkejä ja myös uhmatilanteissa käyttäytyy hyökkäävästi, vihaisesti. Leikeissä mm. autot törmäilevät rajusti ja eläimet taistelevat ja syövät toisiaan. Pyssyjä, miekkoja tms meillä ei ole ollut leluina koskaan. Monesti menee myös ns. toisten silmille hyökkäilemään leluilla tai suoranaisesti rikkoo toisten leikkejä. Mistähän tälläinen käytös voisi johtua?
Perhe-elämässämme ei ole ollut muutoksia viime aikoina. Poika on pph:lla hoidossa ja luotan hoitotädin osaavan käsitellä lastamme, on hyvin tomera ja määrätietoinen hoitaja. Uhmakohtauksen tiimellyksessä poika usein alkaa irvistelemään, murisemaan ja näyttämään nyrkkejä äidille ja isälle, joskus harvoin hoitajalle tai jollekin tuttavallamme. Poika ei lyö ja monesti tälläisen kovan kohtauksen jälkeen alkaa itkemään kovasti ja haluaa syliin. Tuntuu kuin poika pelästyisi itsekin reaktiotaan. Puheen kehitys on hieman jäljessä ikäisiään ja monesti yritän auttaa poikaa ilmaisemaan tunteensa sanallisesti, kysyn " onko paha mieli, suutuitko koska tapahtui näin ja näin" jne. Käytämme jäähyä rangaistuksena ja panostamme asioiden selittämiseen; kerromme miksi joutuu jäähylle, miksi jotakin asiaa ei saa tehdä jne. Pph käyttää samoja tekniikoita.
Kertokaa kokemuksianne ja antakaa vinkkejä miten suhtautua näihin kohtauksiin ja agressiivisiin leikkeihin, kiitos! Tuntuu, että omat konstit & voimat alkavat pikkuhiljaa ehtymään!
Kommentit (6)
lapsethan käsittelevät leikeissään niitä asioita joita mm pelkäävät, jotka aiheuttaa hämmennystä ja joita on muutoin vaikea käsitellä. Antaisin leikkiä noita törmäily ja syömisleikkejä, kunhan siinä ei muut joudu vaaraan. Rajutkin leikit kannattaa turvallisuuden rajoissa hyväksyä, sillä ne tukevat mm lapsen puheen kehitystä.
Jos itseäsi vaivaavat raisut touhut, voit koittaa jutella lapsen kanssa, kysellä miksi se auto törmäsi ja mitä siinä tapahtui, eli antaa lapselle mahdollisuus purkaa niitä asioita joita leikeissään käsittelee.
Eli niin kauan, kun kukaan ei joudu leikeistä oikeasti kärsimään, voi mielestäni antaa lapsen leikkiä ihan mitän haluaa =)
Pojat ovat luonnostaan rajumpia kuin tytöt. Ainakin keskimääräisesti. Poikien täytyy saada riehua ja varsinkin painiminen on hyväksi. Tottakai leikit menee tuonikäisillä välillä yli, mutta kaikkia taitoja täytyy opetella. Ja täytyy puuttua jos satuttaa tai häiritsee kauheesti muita.
Kyllä meillä on merirosvomiekkoja ja pyssyjä. Jos ei olis kepit ajais saman asian, joten en ole ajatellut että olisivat pahasta. Kunhan ei satuta muita niillä.
Tarhassa ainakin sanovat että poika on peruspoika riehuli :)
Meillä kesäkuussa 4 v täyttävä poika ja tekstisi olisi yhtä hyvin voinut olla oma kirjoitukseni.
Meillä autot " taistelee" (eli törmäilee toistensa kanssa), eläimet taistelee ja syövät toisiaan, kepit ovat pyssyjä joilla " pamataan" (ammutaan) lentokoneita, ihmisiä ym. Kun oikein suuttuu niin takoo jalkaa ja näyttää nyrkkejä ja joskus yrittää käydä kimppuun.
Kun saa tällaisen kohtauksen, että käy kimppuun niin kaappaan syliin ja yritän rauhallisella äänellä keskustella ja kysellä mistä on kyse. Kyselen myös suutuitko äidille koska en esim antanut keksiä ennen ruokaa. Meillä myös kovasti huutaa " minä tapa tinua" = minä tapan sinut jos ei saa tahtoaan läpi.
Poika aina ollut tempperamenttinen laspi jolla paljon omaa tahtoa (on tullut äitiinsä). Esimerkki eilisillasta. Poika halusi päivällisen jälkeen hiihtämään. Puimme päälle (monen autoparkkeerauksen ja suostuttelun jälkeen saimme puettua) ja menimme kellariin hakemaan sukset. Kauheella vaivalla saimme sukset jalkaan ja poika lähti hiihtämään. Hiihdettyään viisi meteriä alkoi takoa jalkaa maahan ja huutamaan kurkkusuorana " haluan nämä pois" (siis sukset). Naapurikin tuli jo parvekkeelle katsomaan tapanko lastani pihalla kun noin huutaa. Syytä kohtaukseen en tiedä mutta sen verran sain pojasta irti, että kuulemma pelkää suksia ja kaatumista. Yritä nyt siinä pihalla sitten raivoavalle lapselle puhua järkeviä. Reissu päätyi siihen, että otimme sukset pois ja menimme sisälle. Taidetaan pitää taukoa siinä hiihtämisessä. Ja muute aamupäivällä oli ihan sama homma.
Taitaa tuo kaikki olla ihan normaalia käytöstä tuon ikäiselle. Toivottavasti menee kohta ohitse, on aika hermojaraastavaa touhua.
Tsemppiä!
Hempuli:
Leikeissä mm. autot törmäilevät rajusti ja eläimet taistelevat ja syövät toisiaan.
Mulla on 3 kpl noita pieniä " villi-ihmisiä" - kaksi ovat päässeet jo kouluikään ja kuopus täytti pari kk sitten 4. Mun pojat ovat kuulemma (pk-tätien ym.) mukaan olleet aina perusrauhallisia tapauksia, ja kieltämättä ehkä ovatkin. Mutta " rauhallisuudesta" huolimatta kyseisenlaisia leikkejä on leikitty aina aika ajoin ja kyllä ne itseänikin aina vähän jotenkin kauhistuttivat - ainakin aluksi. Nyt vanhempana ja viisaampana ;) ajattelen, että ne ovat oikeasti ihan hyvästäkin. Eikös Jari Sinkkonenkin ole tuonut esille, miten poikien pitää saada olla poikia? Se ei toki tarkoita sitä, ettei pojilla tarvitse olla rajoja, päin vastoin. Ne ovat tärkeitä kaikille lapsille - rajoja ja rakkautta! :-) Me olemme kuitenkin biologisia olentoja ja pienillä miehillä on tarve oppia taistelemaan ym. Vaikkei sitä taitoa metsästykseen enää tarvitakaan...
Oli aika, jolloin (20 v sitten...) nuorena ja naiivina ajattelin, että kasvatuksella voi kaventaa sukupuolieroja ja pojille vaan nuket, niin saadaan lisää pehmoisiä tulevaisuudessa, ja tytöille autoja, niin maailmasta tulee tasa-arvoinen. No, ei se mene oikeasti niin... ;-) Pojat ON poikia, joskin temperamenttieroja tietenkin on ja sekin on väärin, että pojan pitää automaattisesti olla riehuvaa sorttia.
Mutta siis tapani mukaan aiheesta jo syrjähdettyäni haluaisin lohduttaa ja sanoa, että poikasi tosiaan on uhmaikäinen ja kehittyy kognitiivisesti huimaa vauhtia. Tuonikäisillehän esimerkiksi hulppeat mielikuvitustarinat ovat tyypillisiä, he saattavat itsekin seikkailla niissä ja kertoa niitä " tosina" suinkaan tarkoittamatta valehdella. Kuitenkaan en halua vähätellä " ongelmaasi" - tiedän oikein hyvin sen arjen taiston syövän voimia... Itse ehdotan lääkkeeksi noita suht tiukkoja rajoja - eli raja aggressiivisuudessa täytyy vetää esim. toisten satuttamiseen. Itse en niin hirveän avoimesti tuomitsisi noita " katastrofileikkejä" . Olen itse ratkaissut asian niin, että olen hurjimpia saattanut kommentoida olemalla empaattinen syötyä osapuolta kohtaan ;-) tms. ja totta kai moraalista ja elämänmenosta voi ihan pienenkin kanssa keskustella, hänen tasollaan.
Minusta kuulostaa siltä, että te olette jo aika hienosti tilanteet hoitaneetkin! Mikäs sen parempaa kuin asioista jutteleminen - rauhallisesti. Oikeassa varmaan olet siinä, että lapsi saattaa itsekin säikähtää omaa uhmaansa ja voimiaan - ja siinä tarvitaan kiukusta huolimatta (tai sen jälkeen) äidin/isän lämmintä syliä ja tietoa, että on rakastettu ja turvassa.
Kyllä siitä teidän nuoresta miehestä vielä oikein hyvä tulee! Jaksamista teille!
Tässä pari keskustelua pienistä pojista viime viikolta, jos et sattunut lukemaan...
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9574161&p=8&tmode=1&smode…
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9640655&p=6&tmode=1&smode…
Jos minä ihan oman mielipiteeni sanon niin minusta tuo kuitenkin kuulostaa ihan normaalilta uhmaikäisen käytökseltä.
Ja vaikka pph olisi kuinka pätevä, en usko että hänelläkään välttämättä riittää aikaa oikein kunnolla keskustella pojan kanssa, aika menee perusjuttuihin kuitenkin suurimmalta osalta, aina pitää samalla katsoa muidenkin perään, eikä hän välttämättä katso asiaa vastuulleen, ehkä puuttuu peliin vain silloin kun joku toinen lapsi joutuu hyökkäyksen kohteeksi, hän ehkä vain katkaisee tilanteen ja se on sillä hyvä. Se ei aina kuitenkaan riitä.
Minun samanikäinen tyttöni on ainoa lapsi ja ollut kotihoidossa 3v. asti. Hänellä ei näinollen ole maailman parhaat sosiaaliset taidot vaikka hyvää vauhtia onkin parissa kuukaudessa mennyt eteenpäin päiväkodin aloitettuaan. Tytön kanssa olen havainnut tosi hyväksi kirjat ja tarinat aiheesta. Esim. päivän päätteeksi voin kertoa keksityn sadun hiukan erinimisestä tytöstä jolle kävi aivan samoin kuin tyttärelle samana päivänä (esim. löi jotakin tai oli muuten tuhma) ja satu loppuu aina niin että tarinan tyttö hoitaa asian " oikealla tavalla" eli pyytää anteeksi lyötyään jne. ja kaikilla on hauskaa yhdessä jne. Tämä saa tytön ajattelemaan kerta kerran jälkeen ja samoin kirjat joissa käsitellään asioita mitkä sivuavat hänen arkielämäänsä. Haluaa lukea niitä aina uudelleen ja uudelleen. Samaistuminen on tärkeää lapselle ja varsinkin silloin jos omat sanat eivät vielä riitä kertomaan miltä tuntuu.
Sitten kun tyttö käyttäytyy huonosti; huutaa jotain päin naamaa tai muuten on epäkunnioittava, on väkivaltainen jotain kohtaan, heittelee tavaroita tai uhittelee- koitan vain aina jaksaa perinpohjin selittää miltä se siitä toisesta tuntuu kun joku hyppii naamalle tai lyö tai huitoo jollain lelulla. Ja sanon vain painokkaasti että ei saa lyödä tms. Meillä tämä on ainakin menossa nähtävästi ohi ja järki on alkanut ilmeisesti jo pakottaa päätä, kun tuollainen ruma käytös on selvästi vähentynyt. Nykyään hakee sillä vain huomiota, siis tulee huitomaan ja karjumaan jne. minulle tai kiusaa lemmikkejä silloin kun minulla on kiire tai olen esim. puhelimessa. Vielä muutama kk sitten tilanne oli paljon pahempi.
Uhma ei ole lähellekään hellittänyt, pahenee vaan, mutta osaa jo hiukan hillitä itseään ja purkaa ja kanavoi kiukkunsa huutamiseen ja tavaroiden viskomiseen, nyt osaa ottaa jo muut ihmiset paremmin huomioon.
Paljon voimia teille pikkumiehen kanssa, pysykää tiukkoina ja tehkää selväksi kuinka rumaa kyseinen käytös on ja että ette sitä hyväksy.