Suunniteltu sektio Suomessa

Alatiesynnytys. Synnytin 6,5 h käytännössä yksin kivuissani ja kuumeisena sairaalahuoneessa. Alussa vauvan päähän vietiin anturi jolla kahvihuoneesta? tarkkailtiin vauvan vointia. En siis saanut liikkua juuri yhtään, en kävellä tai kääntyä vaikka tunsin tarvetta. Tultiin huutamaan ja pelottelemaan vauvan voinnilla. Taustalla paha raskausdiabetes. Huutaakaan ei olisi saanut vaikka sattui. Syyksi paljastui sitten paha kohtutulehdus, joka  nosti kuumeen. Pidätyskyky meni puoleksi vuodeksi, ehkä siksi, että joku mokasi katetroinnin. Vauvasta pystyi huolehtimaan heti, kun ei sitä kukaan muukaan tehnyt. Kuulemma äiti paranee nopeammin. Lapsivuodekuume oli ihan hirveä ja siinä siis yritti vaan pysyä pystyssä ja hoitaa vauvaa vaikka tärisi horkassa. Läski kätilö vaan osoitti, että tuolta voit hakea ruokaa ja tossa kaapissa on lakanat. Siinä oli ainut synnärin apu. Epäilen jopa, että kohtelivat kuin paskaa koska olin sinkkuäiti. Vatsalihakset ei koskaan parane, mutta ne levisi jo raskaudesta.

Sektiokin on tehty. Se oli paljon hallitumpi ja turvallisempi kokemus. Hoitaisin itse tuhatkertaa mieluummin vauvaa vatsa viillettynä kuin alapää ja lantio samalla tavoin turmeltuneena kuumeessa.

Kohdun silpominen ei ole synnyttämistä vaan leikkaus

Siihen että (sairaala)synnytyksissä naisille aiheutuu lukuisia vaurioita on syynä ennemminkin synnytäst aktiivisesti haittaavat toimenpiteet ja metodit, muun muassa täysin sadistinen ja järjetön protokollan mukainen ylöspäin synnytys, pakotettu ponnistaminen ja luonnollisen synnytysprosessin toistuva katkaiseminen

Eli perus sairaalasynnytys on äärimmäisen vaarallinen ja riskialtis luonnollisen synnytysprosessin vastainen sekopää-voyerismi-raiskausspektaakkeli, ja sektio on teurastajan äkkiväärästi keksimä tapa vapauttaa kärsivä vaimo uskistaan (teurastaja kätilönä nyt ylipäätään aika huono idea)

Sairaalassa myös katkaistaan äidin ja lapsen luonnollinen syntymän jälkeinen prosessi täysin standardisoidusti, mikä rikkoo molempien psyykeen. Jos lääkäri keksii viedä vauvan toiselle osastolle jonkun pilipalisyyn perusteella, vauva ja äiti saavat tästä elinikäiset, peruuttamattomat traumat, imetyksen alku ja lapsivuoteus katkeutuvat (lapsivuoteus oleellinen osa synnytystä ja synnytyksestä palautumista), jne. jne. jne.

Tuo prosessi on yksinkertaisesti äärimmäisen sairas ja osa vakavaa rakenteellista seksuaalista väkivaltaa, joille altistuu jokainen, joka haluaa synnyttää. En suosittele sitä kenellekään, enkä todellakaan halua omien lasteni olevan missään tekemisissä näiden kidutussynnytysvauvojen kanssa

Minulla on tehty kaksi kiireellistä sektiota ja yksi suunniteltu sektio.

Ensimmäinen synnytys käynnistettiin 42+1, muttei edennyt ja vauva oli vinotarjonnassa, joten päädyttiin lopulta sektioon. Toinen synnytys käynnistettiin myös 42+1, mutta sekään ei edennyt ja sektioon päädyttiin lähinnä omasta tiukasta painostuksesta. En halunnut kärsiä monia tunteja kivuliaista supistuksista, koska synnytys ei etene ja lopulta päädyttäisiin kuitenkin sektioon. Sain käydä lääkärin kanssa tiukan keskustelun, mutta kävi onneksi seuraavana päivänä pahoittelemassa asiaa. (oli lukenut aiemman synnytyskertomuksen.)

Kolmas synnytys oli suunniteltu sektio 39+0, koska edellisten leikkausten takia ei voinut edes yrittää alatiesynnytystä. Onneksi, ei taaskaan supistuksen supistusta koko raskauden aikana, tuskin olisi käynnistynyt itsestään. 

Mutta asiaan: 

Olen ollut kaikista kolmesta jaloillani heti ensimmäisestä päivästä. (Kunhan on saanut luvan nousta ylös). Olihan se pystyssä oleminen ja kävely kivuliasta, mutta helpottui kyllä ajan kanssa. Vauvan ja arkiaskareet sain hoidettua. 

Itsellä ensimmäisestä palautuminen kävi nopeammin kuin seuraavista, mutta se kuulemma saattaa johtua arvessa olevasta arpikudoksesta. 

Muutoin sektiosta ei ole pahaa sanottavaa, ainoastaan imetys on ollut kovan työn takana, uskon sen johtuvan sekä sektiosta, että siitä että synnytykset eivät käynnistyneet luonnostaan. 

Lapset ovat olleet todella terveitä, eivätkä sairastaneet yhtään enempää kuin muutkaan, vaikka tällaistakin huhutaan sektion aiheuttavan. 

Pystyin siis molemmissa tavoissa heti kantamaan vauvaa vaikka sattui ja kävelemään lyhyitä n. 10 m matkoja ilman tukea. Matkat kokoajan piteni ja 5 päivänä onnistui jo kilometrin lenkki vauvaa repussa kantaen.

Haet sen pelkodiagnoosin, ei siinä muu auta. Ainoa pelkosektion läpikäynyt, jonka tunnen, on sattumoisin kätilö.

Sain sektion todella helposti, ei tarvinnut pelkopolilla käydä. Vetosin vain synnytyspelkoon ja faktahan on, ettei ketään voi pakottaa synnyttämään alateitse. Sektio meni hyvin, eikä pahemmin jännittänyt kun olin siihen hyvin "valmistautunut, ja niin tyytyväinen että sektion sain. Toivuin nopeasti, mutta toki eka viikkona mies hoiti enemmän vauvaa. Eiku sektioon vaan niin on yksi stessi vähemmän, jos on synnytyspelko.

Vierailija kirjoitti:

Kohdun silpominen ei ole synnyttämistä vaan leikkaus

Siihen että (sairaala)synnytyksissä naisille aiheutuu lukuisia vaurioita on syynä ennemminkin synnytäst aktiivisesti haittaavat toimenpiteet ja metodit, muun muassa täysin sadistinen ja järjetön protokollan mukainen ylöspäin synnytys, pakotettu ponnistaminen ja luonnollisen synnytysprosessin toistuva katkaiseminen

Eli perus sairaalasynnytys on äärimmäisen vaarallinen ja riskialtis luonnollisen synnytysprosessin vastainen sekopää-voyerismi-raiskausspektaakkeli, ja sektio on teurastajan äkkiväärästi keksimä tapa vapauttaa kärsivä vaimo uskistaan (teurastaja kätilönä nyt ylipäätään aika huono idea)

Sairaalassa myös katkaistaan äidin ja lapsen luonnollinen syntymän jälkeinen prosessi täysin standardisoidusti, mikä rikkoo molempien psyykeen. Jos lääkäri keksii viedä vauvan toiselle osastolle jonkun pilipalisyyn perusteella, vauva ja äiti saavat tästä elinikäiset,

Älä jauha paskaa. Sektio on synnyttämistä ja sektion läpikäynyttä kohdellaan aivan kuten muitakin synnyttäneitä. Vaikka on iso, vuotava leikkaushaava, niin itse joudut vaihtamaan lakanat ja hakemaan ruoat. Minulle on muuten tehty umpilisäkkeen leikkaus, josta tuli paljon pienempi haava ja vähäisempää vuotoa ja ei tarvinnut itse vaihdella lakanoita tai hakea ruokaansa. Olin muuten koko sairaalassaoloajan eli viisi vuorokautta kuivuneissa verilakanoissa, enkä oikein syönytkään. Ei ihme, että imetys ei onnistunut.

Minulle on tehty sektio kolme kertaa. Ei mitään ongelmaa ole ollut yhdelläkään kerralla. Lapset ovat olleet terveitä jne. Ensimmäisellä kerralla toki yritettiin alatiesynnytystä, mutta kun lapsella alkoi olla jo tukalat olot (ehkä minullakin) kun 24 tuntia oli yritetty, päädyttiin sektioon. Seuraavat synnytykset olivat automaattisesti sektioita eli suunnteltuja. Toivuin nopeasti. 

En ikinä halunnut synnyttää. On 4 lasta. Onneksi sektio olemassa. Lääkäreiden moraalissa ja lain kuuliaisuudessa olisi Suomessa toivomisen varaa.

Ymmärrän huolen lääketieteellisistä haitoista mutta tuo vatsalihakset ja pilates juttu on vähän outoa. Ehkä ajatukset muuttuvat kun saat lapsen syliisi <3 

Toisekseen suunniteltukin sektio voi muuttua muuksi, onneksi mulla oli kokenut kätilö ja lääkäri jotka ennustivat että vauva syntyy ennen varattua aikaa. Sektio tarjonnan vuoksi, muuten olisin synnyttänyt "normaalisti". Ainoa asia mitä pelkäsin oli epiduraali ja pari viikkoa stressasin siitä loppuraskaudessa koska tiesin sen olevan tulossa. 

Vauva syntyi etuajassa, parissa tunnissa keskellä yötä, ja hätäsektiopäätös tehtiin vasta matkalla leikkaussaliin. Seuraava päivä oli tokkurainen, vessaan en päässyt vaikka siihen kannustettiin. Päivästä kaksi sain omat vaatteet päälle ja vointi oli loistava. Kipulääkkeenä tasan kaksi buranaa hoitajan kehoituksesta. Haava parani hyvin ja lähdin heti liikkeelle vaunujen kanssa, nostamista piti varoa jonkin aikaa. 

Arpi on ja pysyy, vatsa kertoo että täällä on ollut joku. Yli kymmenen vuoden jälkeen olen ainoastaan kiitollinen kaikille jotka saivat vauvani terveenä maailmaan <3

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen synnytetty suunnitelulla sektiolla, toinen alateitse. Kävin ekasta pelkopolilla, missä oli selviä asiavirheitä ja jopa valehtelua, mutta pysyin tiukkana ja sain v****ilun kuuntelun jälkeen luvan sektioon. Vauva olo suurikokoinen ja perätilassa, lisäksi minulla sen verran ahtaat paikat, että myöhemmin kokenut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri sanoi, että en olisi millään saanut tuota vauvaa alateitse synnytettyä. Synnytyshän oli nopea, vaikein ja kivuliain oli puudutteen laitto. Jälkeen kivut olivat elämäni kauheimmat ja liikkuminen oli kaksi viikkoa hirveää, kuukauden kankeaa.

Toisen lopulta halusin kokeilla synnyttää alateitse, työstin tätä doulan ja vyöhyketerapian avulla. Synnytys kesti yli vuorokauden, jonka jälkeen vauva oli teho-osastolla kaksi päivää, minä terapiassa vuoden. Ainoa hyvä puoli oli nopeampi palautuminen, olin omilla jaloilla heti.

Vatsan ulkonäkö ja vatsalihakset eivät ole palautune

Kiitos tästä rehellisestä vastauksesta! 

Vierailija kirjoitti:

Kohdun silpominen ei ole synnyttämistä vaan leikkaus

Siihen että (sairaala)synnytyksissä naisille aiheutuu lukuisia vaurioita on syynä ennemminkin synnytäst aktiivisesti haittaavat toimenpiteet ja metodit, muun muassa täysin sadistinen ja järjetön protokollan mukainen ylöspäin synnytys, pakotettu ponnistaminen ja luonnollisen synnytysprosessin toistuva katkaiseminen

Eli perus sairaalasynnytys on äärimmäisen vaarallinen ja riskialtis luonnollisen synnytysprosessin vastainen sekopää-voyerismi-raiskausspektaakkeli, ja sektio on teurastajan äkkiväärästi keksimä tapa vapauttaa kärsivä vaimo uskistaan (teurastaja kätilönä nyt ylipäätään aika huono idea)

Sairaalassa myös katkaistaan äidin ja lapsen luonnollinen syntymän jälkeinen prosessi täysin standardisoidusti, mikä rikkoo molempien psyykeen. Jos lääkäri keksii viedä vauvan toiselle osastolle jonkun pilipalisyyn perusteella, vauva ja äiti saavat tästä elinikäiset,

Sen takia vissiin toi vastasyntuneiden ja synnttävien äitien kuolleisuus on Suomessa niin suurta, kun ne luonottomasti sairaalassa synnytetään. Eiku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä alatiesynnytyksen jälkeen oon hoitanut heti osastolla vauvat itse, maito on noussut ja oon pystynyt liikkumaan normaalisti, heti kotiin päästyä oon käynyt kävelyllä, kaupassa, siivonnut ihan niinkuin ennenkin, kahdessa viikossa on paino pudonnut takaisin normaaliin. Kolme synnystä ja vatsalihakset on kunnossa. Synnytykset on kestänyt 4-10h ja kivut ovat olleet ohi oikeastaan samantien kun vauva syntynyt. Jälkisupistuksia tietysti on mutta ne eivät ole niin kovia ja niitä on kestänyt pari päivää. Ihan buranalla pärjääkö synnytyksen jälkeen.

Minulla suunnitellun sektion jälkeen ihan sama. Vauvaa hoidin heti, kun puudutus salli kävelemisen eli samasta illasta alkaen, kotiin 4. päivänä synnytyksestä, kaupassa on pystynyt käymään normaalisti, samoin kävelyllä. Paino oli entisellään jo osastolla, ei ole tarvinnut erikseen pudottaa. Vatsalihakset kunnossa, Buranaa sain kahtena

Tämä on todella tärkeä pointti: hapenpuute. Muistan, kuinka peruskoulussa luokallani oli lapsi, joka oli osittain halvaantunut synnytyksen aikana juuri hapenpuutteesta. 

Monessa muussa maassa ei myöskään pääse valitsemaan. Esim. Ruotsissa on tehty päätös vähentää elektiivisiä sektioita ihan puhtaasti resurssien puutteen vuoksi. Suomessa pätee varmasti sama eli ei ole tarpeeksi sairaanhoidon resursseja ja kirurgeja jos sektioita tehtäisiin paljon enemmän. Tuo on sen tason rakenteellinen ongelma jolle ei voi lyhyellä tähtäimellä tehdä mitään, sillä työttömiä kirurgeja ja anastesialääkäreitä ei ole missään odottamassa.

Samaistun kyllä AP:n ajatuksiin ja pelkoon ja minulla olisi varmaan lapsi jos sektion saisi vaikka sitten maksamalla. Toisaalta mielenrauhaa alatiesynnytyksestä tuo se että tiedän useita naisia joille se ei ole ollut traumatisoiva ja katastrofaalinen kokemus. Ja onnistuneesta ja tavallisesta alatiesynnytyksestä tokenee nopeammin kuin siitä että koko vatsanpeitteet leikataan auki. 

Suunniteltu sektio synnytyspelon vuoksi. Sanoin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä haluavani sektion. Loppuraskautta kohden oli kaksi pelkopoli käyntiä joiden jälkeen lääkäri kirjoitti sektiolähetteen. Sovittuna aamuna sairaalaan. Valmisteluhuoneeseen ja tukisukat jalkaan. Leikkaus meni hyvin ainot ikävä oli selkäpuudutus jota ei meinattu saada monellakaan yrittämällä kohdilleen. Pian lapsi oli jo ulkona. Pyysin katetrin koska leikkauksen jälkeen seisominen huimasi. Seuraavana iltana katetri oli jo poissa. Vahvaa kipulääkettä sai pyytämällä. 2,5 päivää olin perhehuoneessa ja kolmantena päivänä kotiin. Turhaan pelkäät, se on yllättävän nopea toimenpide. Synnytin jyväskylässä. En ikinä suostuisi alatiesynnytykseen. Synnytyspelon lisäksi minulla oli vain sellainen olo että en HALUA synnyttää alakautta, tätä mieltä olin ehdottomasti jo ennen raskautta. Ketään ei suomessa pakoteta synnyttämään alateitse ellei nyt yhtäkkiä lapsi vaan ala syntyä eikä mitään ehdi tehdä. 

hankalaa raskauttani oli hieman helpompi kestää kun tiesin että se on ohi sovittuna päivämääränä ja sovittuun kellonaikaan.

Ja nykyisin kun synnytyssairaalan saa valita niin tosiaan täällä jyväskylässä on käytössä perhehuoneet kaikille synnyttäjille. Suosittelen valitsemaan paikan jossa on perhehuone jos mahdollista. 

Itse repeydyin ja kuuntelin kahden kätilön kinastelua siitä, miten repeämä pitäisi ommella. Yhden lapsen jälkeen noin parissa vuodessa olo alkoi tuntua omalta. Nyt neljän vuoden jälkeen olen jopa paremmassa kunnossa kun ennen synnytystä. Arpi on pehmentynyt ja vaikka pissasin housuun kaksi vuotta synnytyksestä, on keho nyt "ennallaan". Lantionpohja oli sen pari vuotta hukassa enkä tuntenut tai pystynyt jännittämään lantionpohjan lihaksia.

Meidän lähipiirissä lapset on tehty pienillä ikäeroilla niin, ettei edellisestäkään synnytyksestä olla palauduttu kunnolla.

Minua auttoi fysioterapia, ja jo ensimmäisellä kerralla sain tuntumaa lantionpohjan.

Sääli näitä lähipiirin naisia, joilla samaa vaivaa ollut, mutta tehneet vaan lisää lapsia. Siitähän on seurannut sitten niitä laskeumia ja virtsankarkailua.

Synnyttäisin silti mielummin uudelleen alakautta.

Ensimmäinen lapsi syntyi hätäsektiolla sydänäänten laskettua kahdesti hälyttävän rajan alle. Ihan normaalisti siis mentiin synnyttämään. Tästä ylenmääräisestä hoitohenkilökunnan paniikista (jolta se ainakin itsestäni siinä tilanteessa tuntui) johtuen vaadin seuraavan synnytyksen suoritettavan suunniteltuna sektiona, koska en halunnut enää joutua samaan epätietoisuuden ja paniikin tilaan. Pari henkilöä haastatteli ja kyseli syitä, mutta sain heidät vakuutettua, että asia on todellakin näin ja he kunnioittivat päätöstäni.

Mm. leikanneen lääkärin sanat ennen hätäsektiota ovat painuneet varmaan ikuiseksi ajaksi mieleen, kun nuori naislääkäri kiroaa juuri ennen kuin anestesia alkoi vaikuttamaan "V**TU, kun täällä ei ole oikeankokoisia hanskoja!!"

Toinen raskaus päättyi siis suunniteltuun sektioon ja siitä on pelkkiä hyviä muistoja.



Molemmista olin huoneessa/osastolla liikkeellä samana päivänä ja nuoremman syntymän jälkeen kotiin päästyämme kävin hänen kanssaan jo vaunuttelemassa ja hakemassa isoveli koulusta. Matkaa ei ollut kuin vajaa kilometri suuntaansa, mutta kuitenkin. 

Ei kannata stressata. Itselläni on takana yksi kiireellinen sektio ja yksi suunniteltu. Nopeasti toivuin molemmista. Toisen raskauden jälkeen jäi vatsalihasten erkaumaa, niin sitä tässä yritetään kuntouttaa. Myöhemminkin selviää, miten palautuu. Se ei kuitenkaan synnytyksestä johdu vaan raskauden aiheuttamasta venytyksestä. Saat kyllä helposti suunnitellun sektion, kun vain pyydät.

Itse kerroin neuvolassa jo heti alkuvaiheessa, että haluan suunnitellun sektion, koska edellisellä kerralla supistuksia ei tullut lainkaan edes kolmen päivästä käynnistyksen jälkeen. En halunnut ottaa riskiä, että lapsella ehtii taas sykkeet laskea. En ollut itsestäni huolissani, mutta vauvan mahdollinen happivaje pelotti.

Neuvolassa todettiin, että Suomessa ei ketään pakoteta alatiesynnytyksen ja sain helposti pyytämäni suunnitellut sektion. Toki tämä kysyttiin useammalla tapaamisella ja yksi ylimääräinen käynti tuli sieltä pelkopolista, mutta missään vaiheessa ei alettu kyseenalaistaa. Senkun vain toistat joka kerta kysyttäessä saman, että haluat sunnitellun sektion. Itse toimenpide sujui hyvin ja porukka leikkaussalissa oli ammattimainen. Annoin palautteeksi 10/10 Hyvinkään synnärille. 

Mietin samaa.

En ole oikein ikinä halunnut lapsia ja osasyynä siihen on se, että en halua synnyttää.

Alatiesynnytyksessä pelottaisi enemmän vauvan hapenpuute ja omat repeämät. Sektiossa taas muun tyyppiset komplikaatiot mahdollisia. 

Sitten puhutaan että sektiolapset sairastavat enemmän (astma ym),  mutta huonolla tuurilla synnytyksen aikainen hapenpuute vammauttaa lapsen. Toisaalta en näe laskelmia ja pidätyskyvyttömyyttä itselleni vaihtoehtona missään tilanteessa. 

On rahaa, on talo, on rakastava pitkäaikainen kumppani ja suhde voi hyvin. En tiedä vieläkään, haluanko lapsia. Ei tiedä puolisokaan. Tiedetään kyllä, että multa alkaa lisääntyisikä loppua jos sitä enää on edes jäljellä. Päätöksiä pitäisi pian tehdä. Toisaalta meidän elämä tuntuu ihanalta näinkin.

Jos päädytään  yrittämään lasta, niin luulen että päädyn suunniteltuun sektioon.