Pelokkaat ja stressaantuneet nuoret naiset

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut työpaikan nuorissa naisissa. Pelätään miehiä, ahdistelua, syrjintää, työssä potentiaalisia vaaroja (tyyliin kynnys). Ja siis ilman syytä, ihan vaan varmuuden vuoksi ja etukäteen. 



Minusta esim. hirveää että jos on jotenkin sosiaalisesti kömpelö, vähemmän viehättävä tms. mies, niin se muka on pelottava. Siis miten niin? Itse olen oppinut että aikuisena siedän vähän erilaisuutta ja kohtelen kaikkia ystävällisesti. Yritän ymmärtää just sitä erilaisuutta, ja sillä tavalla ihmiset yleensä saakin kuorestaan. Nämä eivät todellakaan edes yritä.

Toinen asia on se, että töissä ei tehdä hommia jotka ei ole kivoja. Ei siis, vaikka on itse hakenut ja on valittu siihen hommaan. Kyllä näiden kanssa saa olla ihmeissään. Jos jollain on vielä tervettä järkeä niin tervetuloa meille töihin.

No kyse ei välttämättä siitä ole. Esimerkiksi kun kurssilla olin ja täytimme taulukkoa johon kaikki vastasivat, opettaja epäili vastauksiani tekoälyllä tehdyiksi, kun oli oikeasti hyviä, ja sitten vielä pyyhki pois ja kirjoitti itse tilalle. Teki näin vain minulle, ei muille. Ja se, että miehet puhuvat nuoresta naishenkilöstä, kuin hän olisi jokin esine, vaikkakin arvokas, niin on se siltikin naisen esineellistämistä. Tämä kaikki on ALISTAMISTA. 

Tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen; On nyt kovin pinnalla tämä tunnepuhe kaikkialla. Usein vain unohdetaan mainita se, että tunteista puhuminen eli niiden analysointi ja vellominen ei ole tunteiden käsittelyä, eikä johda yleensä mihinkään hyvään. Tunne on tunne ja se käsitellään tuntemalla eli istutaan vaikka hetkeksi alas ja annetaan tunteen tulla, se kestää keskimäärin vajaat pari minuuttia. Sitten eteenpäin. 

Kyllä etenkin niissä kympin tytöissä on ennenkin on ollut neuroottisia täydellisyyden tavoittelijoita, jotka ahdistuivat kaikesta. Ennen ei vaan ollut niin suurta joukkoa samanlaisia, johon samaistua. Olen 55-vuotias ja tunnistan ilmiön jo omilta koulu- ja opiskelija-ajoiltani. Osa on oppinut vuosien mittaan relaamaan vähän. Jotkut stressaavat omien lastensakin puolesta ja ovat aivan varmasti periyttäneet omat pelkonsa omille lapsilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahvilassa oli nuorten naisten porukka tapaamassa toisiaan niin eiköhän yks heti kysynyt eräältä että oletko töissä, varmaan tiesi ettei ole ja pääsi näin tilanteen herraksi. Seurasi pitkä hiljaisuus ja kysytty alkoi sitten änkyttään vastausta tuskaisen naurahtelun säestämänä. Veikkaan että ahdistus lisääntyi.

Jonkun pitäisi opettaa sille ahdistuneelle miten kuspäiden kuspäisyyteen kannattaa vastata/suhtautua. Niitä kun valitettavasti riittää.

Siihen suhtaudutaan niin, että poistuu paikalta. Pelin voittaa vain se joka ei suostu pelaamaan.

Mulla oli masennus, ahdistushäiriö sekä ptsd jo 90-luvulla. Ei ole uusia asioita nämä. Huomasin kyllä silloin että naiset eivät seuraa politiikkaa eikä muita uutisia, askarrellaan ja kikatellaan vaan. No mistä sä ahdistut kun et mistään mitään tiedä? Onneksi on nykyään netti, löydän ulkomailta ikäistäni keskusteluseuraa. 

Joillain on oikeasti traumoja, pahojakin mutta nämä mimosat joita "ahdistaa" koko ajan koska sillä saa huomiota ja hyväksyntää, huhhuh mitä touhua. Tuollainen kaveripiiri on todella toksinen, kaikki uhriutumissomepaska siihen päälle tietysti 👌

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 36-vuotias. Korona varmaankin pilasi monelta tärkeitä vuosia. Muutama sukulaistyttö on niin ahdistunut, ettei halua tulla sukujuhliin, koska suuressa kokoontumisessa voi saada vaikka flunssan.

Tai sitten ne ei kerro oikeaa syytä. Moni tyttö ei halua mennä sukujuhliin, koska siellä pitäisi puhua tuntemattomien kanssa, ottaa katsekontaktia yms. Ja tämä ei nyt ole pelkkää mutua, minulla on kaksi sellaosta tyttöä ja sisaruksen tyttö on samanlainen. Ei ne flunssaa pelkää. 

Lukiolaisetkin saattavat ahdistua luokassa, kun heille esittää kysymyksen. Mitäpä jos vastaa väärin ja joutuu lopulta pilkattavaksi someen. Ennen saatettiin vain hörähtää luokassa ja tilanne haihtui. Nyt ilkkumisesta jää jälki maailman tappiin.  

Tuntuu, että terve itseluottamuskin on hukassa. Ei osata olla armeliaita itselle.

 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli masennus, ahdistushäiriö sekä ptsd jo 90-luvulla. Ei ole uusia asioita nämä. Huomasin kyllä silloin että naiset eivät seuraa politiikkaa eikä muita uutisia, askarrellaan ja kikatellaan vaan. No mistä sä ahdistut kun et mistään mitään tiedä? Onneksi on nykyään netti, löydän ulkomailta ikäistäni keskusteluseuraa. 

En tiedä missä piireissä kuljet/kuljit mutta kyllä minun ystäväpiirissäni on aina uutisia seurattu, Hesaria tilattiin jo parikymppisinä opiskelijoina. Myös oma lukioikäinen tytär seuraa päivittäin uutisia, aikoo myös kirjoittaa ensi keväänä yhteiskuntaopin. 

Vierailija kirjoitti:

Lukiolaisetkin saattavat ahdistua luokassa, kun heille esittää kysymyksen. Mitäpä jos vastaa väärin ja joutuu lopulta pilkattavaksi someen. Ennen saatettiin vain hörähtää luokassa ja tilanne haihtui. Nyt ilkkumisesta jää jälki maailman tappiin.  

 

Tämä on todellinen ongelma. Sitä "tyhmää vastausta" saatetaan puida jodelissa jo seuraavalla tauolla. Helpompaa on kieltäytyä vastaamasta kuin ottaa riski. Ja entä jos pidät esitelmää ja joku kuvaa salaa...? 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuminen ja uupuminen on trendikästä, ja niistä on tullut taikasanoja joilla voi helpottaa omaa arkea, luistella vastuusta ja vältellä kaikkea epämieluista.

Katsele vaikka amerikkalaisia poliisivideoita, joka ikinen kännissä ajamisesta tai muusta perseilystä epäilty nuori nainen mainitsee taikasanat I HAVE ANXIETY takuuvarmasti pidätystilanteessa.

En nyt sanoisi, että niissä on mitään trendikästä. Ehkä sitä voi kutsua trendiksi, että juuri nuo aiheet ovat puheen keskiössä juuri nyt. Kyllä lukemattomat lapset ja nuoret olivat 80-luvulla ahdistuneita kylmänsodan pelossa, aidsin, happosateiden, Tchernobyl ja muun väkivallan keskellä. Sitten 90- luvulla kaikkia kyllä ahdisti ja pelotti lama ja sen vaikutukset. Niistä vaan ei puhuttu, mutta kyllä monia ahdisti ja paljon. Ehkä sitä sitten turutettiin enemmän viinalla?

En tiedä milloin tuo omista ongelmista ääneen puhuminen alkoi, mutta pitkään on ollut vallalla ajatus kulissien ylläpitämisestä. En usko, että koko sanontaa edes käytetään nykymaailmassa. Nyt kaikki kerrotaan ääneen muille. Nuorten kohdalla.

Muistan olleeni todella ahdistunut nuorena, mutta en usko koskaan myöntäneeni tai sanoneeni sitä kenelläkään. Enkä usko, että kukaan olisi halunnut kuulla edes siitä.

Vieläkin sanoisin ettei se vieläkään ole monen yli 45 vuotiaan kaveripiirissä mahdollista puhua sellaisesta. Se tulkitaan heti negatiiviseksi ja valittamiseksi ja sinut pudotetaan porukasta, koska kuka nyt negatiivista tyyppiä haluaa kaveriporukkaan? Nyt pitää tuoda vain positiivisuutta ja iloa. Siihen jopa kannustetaan, että poista kaikki negatiiviset ihmiset elämästäsi, ihan lehtijutuissa jopa. Joten paras vaan olla puhumatta siitä ahdistuksesta tai mielenterveyden horjumisesta ja hymyillä leveästi ja nauraa skumppalasi kädessä, jos meinaat pitää kaverisi.

Nykyisin vallitsee vanhemmilla aikuisilla käsitys, että terapeutit ovat sitä varten, että heille puhutaan. Ei ystäville. Ehkä se on muuttunut? Nuorilla ei ehkä ole varaa terapiaan ja puhuvat pakosta keskenään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin 2000-luvun alussa hirvittävän pelokas ja ahdistunut oltuani vuosikausia koulukiusattu. Kyllä sitä ahdistusta silloinkin oli monella. Erona nykyiseen oli se, että omista ongelmista ei voinut puhua juuri kenellekään vaan itse piti selvitä. 

 

Eikö ole ihan hyväkin, jos nykynuoret puhuvat vaikeuksistaan? 

No ei automaattisesti. Voi toki olla, että kun niitä haasteita saa sanoitettua ja käytyä läpi keskustellen, niin ne helpottaa. Tai niihin saa uutta perspektiiviä, jolloin niiden työstämisessä pääsee etenemään.

Mutta vaikeuksista puhuminen voi olla myös vellomista ja samojen asioiden toistelua. Tai ahdistuksen lietsomista, jos niitä 

 

Ei, kyse on siitä, että nuorikin voi laittaa rajat. Tiedän läsnäoloni voiman eikä se ole mikään itsestäänselvyys. Silloin kun rajojani ei kunnioiteta, poistun paikalta.

Miten tuo liittyy ylläolevaan?

Vierailija kirjoitti:

Joillain on oikeasti traumoja, pahojakin mutta nämä mimosat joita "ahdistaa" koko ajan koska sillä saa huomiota ja hyväksyntää, huhhuh mitä touhua. Tuollainen kaveripiiri on todella toksinen, kaikki uhriutumissomepaska siihen päälle tietysti 👌

Taitaa olla se liika huomio kyllä se ahdistuksen juurisyy

Teitä vanhuksiahan täällä ahdistaa kun jaarittelette 🤣

Kysymykseesi "Miten tuo liittyy ylläolevaan?"

Siinä puhuttiin ahdistuksessa vellomisesta ja uhrikuvan luomisesta. En nyt ollut varma että kuka/mikä taho siinä kontekstissa, mutta pointtini oli se, että ei tarvitse jäädä vellomaan ahdistuksessa tai uhriutumaan epämukaviin tilanteisiin vaan niistä voi poistua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuminen ja uupuminen on trendikästä, ja niistä on tullut taikasanoja joilla voi helpottaa omaa arkea, luistella vastuusta ja vältellä kaikkea epämieluista.

Katsele vaikka amerikkalaisia poliisivideoita, joka ikinen kännissä ajamisesta tai muusta perseilystä epäilty nuori nainen mainitsee taikasanat I HAVE ANXIETY takuuvarmasti pidätystilanteessa.

En nyt sanoisi, että niissä on mitään trendikästä. Ehkä sitä voi kutsua trendiksi, että juuri nuo aiheet ovat puheen keskiössä juuri nyt. Kyllä lukemattomat lapset ja nuoret olivat 80-luvulla ahdistuneita kylmänsodan pelossa, aidsin, happosateiden, Tchernobyl ja muun väkivallan keskellä. Sitten 90- luvulla kaikkia kyllä ahdisti ja pelotti lama ja sen vaikutukset. Niistä vaan ei puhuttu, mutta kyllä monia ahdisti ja paljon. Ehkä sitä sitten turutettiin enemmän viinalla?

En tiedä milloin tuo omista ongelmista

Ei pelottanut lapsena kasarilla. Lapset ei turruta itseään millään viinalla, haloo nyt taas tuota logiikkaa. Avainsana on - tähänkin - älypuhelimet, joita jatkuvasti räpläämällä keksit varmasti itsellesi ahdistuksen aiheet ja vertaiset siihen. Ei meillä onneksi ollut sellaista. 

Puhelin on syy nuorten aikuisten ahdistuksen samoin kuin lasten käytöshäiriöihin. Ne Itä-Suomen ADHD-tapaukset, ottakaapa puhelin ja pelikoneet pois, vähenee diagnoosit takuuvarmasti. En käsitä miksi tätä ei kukaan sano ääneen, tai tee mitään asialle.

Vierailija kirjoitti:

aloitin työt 7-vuotiaana maatilalla. Ei siinä ollut aikaa ahdistua kun työt oli tehtävä. Päivän olen ollut 65-vuotisen työurani aikana saikulla. Silloin leikattiin umppari ja lääkärin ohjeen mukaan lepäilin. Hiihdän 30 kilometriä helposti.

Tässä sulle urhoollisuusmitali. Hyvä sinä! 🎖

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuminen ja uupuminen on trendikästä, ja niistä on tullut taikasanoja joilla voi helpottaa omaa arkea, luistella vastuusta ja vältellä kaikkea epämieluista.

Katsele vaikka amerikkalaisia poliisivideoita, joka ikinen kännissä ajamisesta tai muusta perseilystä epäilty nuori nainen mainitsee taikasanat I HAVE ANXIETY takuuvarmasti pidätystilanteessa.

En nyt sanoisi, että niissä on mitään trendikästä. Ehkä sitä voi kutsua trendiksi, että juuri nuo aiheet ovat puheen keskiössä juuri nyt. Kyllä lukemattomat lapset ja nuoret olivat 80-luvulla ahdistuneita kylmänsodan pelossa, aidsin, happosateiden, Tchernobyl ja muun väkivallan keskellä. Sitten 90- luvulla kaikkia kyllä ahdisti ja pelotti lama ja sen vaikutukset. Niistä vaan ei puhuttu, mutta kyllä monia ahdisti ja paljon. Ehkä sitä sitten turutettiin enemmän viinalla

Ehkei sinua, mutta kyllä monia pelotti. Silloin jopa järjestettiin rauhanmarsseja, koska ydinsotaan uhka oli todellinen. Puhumatta nyt aidsista. Moni seitsemänkymmentä luvun lapsi on vieläkin traumatisoitunut siitä seksuaalivalistuksesta mitä silloin oli. Se ei ollut vain sairaus, vaan kuolemantuomio silloin. Mutta jos 80- luvulla on ollut 4 vuotias niin ei kai sellaisesta tiedä. Muistan kuinka meillä koulussa koko koulu kerättiin suureen saliin ja pidettiin ns. tiedottamistilaisuus aiheesta ja vieläkin, kun tapaan uuden ihmisen ajattelen ensin onkohan hänellä hiv. Melkein 40 vuotta myöhemmin siis.

Mitä alkoholin juontiin tuli, niin silloin suurin osa aloitti juomisen 12-13 vuotiaina, jos aloitti. Silloin seiskalle alkoivat ensimmäiset kotibileet ja niissä juotiin alkoholia. Minusta 12 vuotias on lapsi ja 13 nuori. Mutta kai se on makuasia, miksi laskee minkäkin. Tosin tunsin myös muutaman, jotka olivat aloittaneet jo viidennellä luokalla juomisen. Tiedä häntä sitten miksi joivat, ahdistusta tai typeryyttään, mutta joivat kuitenkin.

Minä taas väitän, ettei jotkut tiktokit tai instat ahdistusta aiheuta. Ihan kuten ei televisiosarjatkaan. Ei kukaan ahdistunut, vaikka näkivät Dallasin, Falcon Crestin tai Dynastyn rikkaiden elämää tai Revlonin mainokset silloin. 

Nuorten käytökseen vaikuttaa kaikki. Rap musiikki, ruumiillisen kurittamisen puute, rikkinäiset perheet, liikaa vapaa-aikaa, väkivallan ihannointi jne. Ja varmasti myös addiktoituminen puhelimeen ja peleihin, mutta en tiedä ahdistaako ne. Ehkä se ahdistaa, kun ne otetaan pois pikemmin? 

Mutta jos nuorella on se puhelin kädessä, ei se puhelin häntä ahdista, eikä ne kissavideot tiktokissa. 

Kaikilla on varmasti ollut ahdistusta, mutta sen kanssa joutui vaan elämään ja puskemaan silti eteenpäin. 

Avataanpa nyt niitä jalkoja niin setä hoitaa stressit pois ...

Usko,toivo ja rakkaus.

Jos nämä elämän peruspilarit puuttuvat elämästäsi,varmasti ahdistaa.

Näitä arvoja vain  pilkataan nykyään ja pidetään turhana hölynpölynä.

Eipä ne ehkä olekaan ihan turhia, jos niiden avulla koet mielenrauhaa ,olipa maailmassa millainen myllerrys tahansa.

Mikäpä olisi tärkeämpää kuin mielenrauha, ei niin mikään.