Oudolta vaikuttava työkaveri

Vierailija kirjoitti:

Kunnioitan toisen introvertin luonnetta,

samoin toivon omaa introverttiyttäni

kunnioitettavan. Väkisin ei kannata

itseään tykö toiselle tehdä, se vain ajaa 

introvertin kollegan entistä kauemmaksi.

Miksi? Koska tyrkyttäminen ja tuputtaminen

[lisää vielä tekohymy] eivät metodeina

yksinkertaisesti pelitä. 

~Todennäköisesti näin ajattelee

jokaikinen i:vertti.  n 40+

 

Näin juuri. 

Tunnistaa että AP on ekstrovertti.

Ja todella utelias.

Mä sovin kuvaukseen aivan muuten paitsi iän puolesta. En vain ole kovin sosiaalinen ja ahdistun isossa porukassa. Ennen pandemiaa ei ollut kovasti paineita olla ryhmässä, kun asiat vaan lutviutui omalla painollaan ja luonnollisesti. Tuli käytyä lounaalla tai kahvilla niiden kanssa, jotka sattuivatsamaan atikaan olemaan paikalla. 

Nyt työyhteisössä yritetään vähän liikaa järjestää väen väkisin kohtaamisia, mikä tarkoittaa, että tavataan kerran pari kuussa isossa porukassa ja itselle ei vaan sellainen ole kovin mukavaa. 

Jotkut supersosiaaliset työkaverit eivät välttämättä osaa ajatella, että sellainen voi olla joillekin todella vaikeaa. Siksi vetäydyn ja vähän on sellainen olo myös, että teen vain muiden olon epämukavaksi, kun olen isossa porukassa niin kireänä (siis ahdistunut). 

Olen myös yrittänyt tuoda keskusteluissa omaa näkökulmaani esille, mutta tuntuu, ettei sitä oikein ymmärretä, että on erilainen ja välillä jopa vähätellään. Toitotetaan kyllä, että pitää hyväksyä erilaisuutta, mutta se ei sitten käytännön tasolla kuitenkaan toteudu.

Kyse ei ole siitä, että en pitäisi ihmisistä. Päin vastoin. Juttelen kyllä mielelläni ihmisten kanssa. 

Olen ihan mukava ja kiltti ihminen, mutta ehkä vetäytymiseni koetaan päin vastaisena, mikä ei todellakaan ole tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoi. Antakaa ihmisten olla rauhassa, jos ne vaikuttaa siltä, että eivät jaksa läpättää turhia ja vetäytyvät omiin oloihin. Mua ärsyttää ihan suunnattomasti silloin, kun en jaksa sitä sosialisointia ja haluisin vaan olla rauhassa, niin työkavereiden pitää oikein väen väkisin tulla juttelemaan "ahdistus" pois. "Mikä sulla on, koitas nyt piristyä, hymyiles nyt vähän". Mä olen mukava työkaveri suurimman osan ajasta, osallistun keskusteluihin ja nauran jutuille, olen sosiaalinen. Koska mä feikkaan! Joskus en vaan enää jaksa, pakko saada olla rauhassa ja vaikka sanoo suoraan, että voinko nyt tehdä nää mun työt ilman tota pskanjauhantaa, niin mulla on kuulemma heti joku masennus ja mua pitää piristää. Todella raivostuttavaa.

Meillä on yks toinenkin hyvin suuresti introvertti täällä, joka saa olla aina rauhassa. Kukaan ei häiritse sitä, kukaan ei käy koputtelemassa sen ovelle, että koita piristyä tai ootko masentunut. Se on mies, min

Niin... helppoa olla nainen töissä kun kaikki tukena

Kuin minä entisellä työpaikalla. Pieni yhteisö, jossa näennäisesti mukavaa porukkaa, mutta kuitenkin hirveää rasismia, asiakkaiden ja entisten kollegoiden arvostelua ja pilkkanimien keksimistä, juoruilua muiden ongelmista, sairauksista, eroista jne. Jonkin aikaa yritin hymistellä mukana, kunnes en pystynyt enää. Muutamaksi vuodeksi vetäydyin ja sitten läksin.

Et voi mennä iholle niin kuin nyt teet. Työt tehdään töissä, ei noin tunkeuduta ja leimata ketään oudoksi! 

Just noin kun yläpuolella sanoi, se on kiusaamista sekin jos aletaan puhua, että joku on OUTO. Ja, usein se erikoinen on fiksumpikin

Vierailija kirjoitti:

Just noin kun yläpuolella sanoi, se on kiusaamista sekin jos aletaan puhua, että joku on OUTO. Ja, usein se erikoinen on fiksumpikin

Juurikin näin.

Tiedättekö paljonko rupee ahdistamaan kun huomaa että joku on tarkkaillut/tuijottanut sinua 

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö paljonko rupee ahdistamaan kun huomaa että joku on tarkkaillut/tuijottanut sinua 

Totta, tämä on epämiellyttävää.