Kannattaako lapsen yrittäminen, jos se ei ole suurin haave?

Jos vanhemmuus ei ole ihan vastenmielinen ajatus, niin ehdottomasti kannattaa koittaa saada lapsi. Lapset tuo elämään todella paljon.

Ja: kerrasta harvoin tärppää, joten ensimmäinen raskaustesti kertoo totuuden. Jos se on negatiivinen, tuntuuko pahalta? Jos tuntuu, hanki lapsi. Positiivinen on aina pelottava ja jännittävä tulos.

Samaa olen miettinyt. Täysin samaa. Olen 33-vuotias nainen, jolla ei ole ikinä ollut mitään vauvakuumetta. Koiria on ja niitä olen aina tiennyt haluavani ja tiedän, että niitä tulee aina myös olemaan.

Ei kannata.

Kannattaa ja voi olla hyvä vanhempi. Lähtökohtaisesti jos ei ole täysin lasten hankkimista vastaan, niin yleisesti niiden hankkiminen kannattaa. Toki sitten on niitä, jotka arvioi omat voimavarat pieleen, mutta näitä on aika vähän. 

Ei kannata väkisin. Urakka saattaa yllättää.

Ei kannata. Siinä on aika moneksi vuodeksi vastuuta, jos huomaakin, että päätös oli väärä.

Keski-iässä ja ei vielä tiedä.

Vauvakuumetta ei kaikille tule. Mutta jos on ajatusta että haluaisi lapsen, kyllä se silloin kannattaa yrittää aloittaa ajoissa.

En nyt osaa oiken toisaalta vastata, kun en ole pääsi sisällä, että mitä aidosti ajattelet siitä että sinulla olisi lapsi. Lapsi tuo elämään paljon, mutta ne eivät tietenkään ole kaikki hyviä asioita.

Tärkeintä on ehkä se, että mietit vain, haluatko lapsen? Haluatko aidosti lapsen? Koska vauvana se ei kauaa pysy. Hän tulee olemaan taapero, leikki-ikäinen, esiteini, teini...Sinun tulee olla hänelle kauan aikaa se kaikista tärkein tukipilari. Haluatko sitä?

Ei ainakaan kannata venyttää nelikymppiseksi. Itse sain kaksi lasta 19-20 ikäisenä. Ystäväpiiri teki lapset 40 kieppeillä ja jokainen järkyttyi mitä tuli tehtyä. Itse kasvoin aikuisuuteen lasteni kanssa ja kyllä nyt yli nelikymppisenä on aivan ihanaa elämää aikuisten lasten kanssa.

Tuskin suurimmalle osalle vanhemmista lapsi on ollut elämän ainoa ykköstavoite. Ei minulle ainakaan. Silti noitten omien kasvun seuraaminen tuntuu todella palkitsevalta ja saa aikaan onnellisuudentunteita. Ei lapsen saaminen tarkoita, että muu elämä loppuu. Esim. työura on itselleni tärkeä ja palkitseva asia edelleen. Vanhemmuuteen myös kasvaa.

Minusta ihmisiä vaan on kahdenlaisia tässäkin asiassa. Toiset vauvakuumeilevat ja heistä vauvat on ihania ja toiset ei. Ja silti heistäkin tulee mainioita isiä ja äitejä ja ajattelevat vaikka että olisihan se hauska nähdä millaisia nuoria niistä omista lapsista tulee.. sitten kun se varsin tavallinen keskenmeno tulee niin tuntuu ihan kauhealta molemmista tyyppiesimerkeistä

Ap, lopeta ylianalysointi. Rohkeasti vain, anna mennä!

Voi seksiä harrastaa ihan huvittelumielessäkin ja se onkin todella mukavaa.

No jos ei ole vastenmielistä niin antaa tulla jos on tullakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vauvakuumetta ei kaikille tule. Mutta jos on ajatusta että haluaisi lapsen, kyllä se silloin kannattaa yrittää aloittaa ajoissa.

En nyt osaa oiken toisaalta vastata, kun en ole pääsi sisällä, että mitä aidosti ajattelet siitä että sinulla olisi lapsi. Lapsi tuo elämään paljon, mutta ne eivät tietenkään ole kaikki hyviä asioita.

Tärkeintä on ehkä se, että mietit vain, haluatko lapsen? Haluatko aidosti lapsen? Koska vauvana se ei kauaa pysy. Hän tulee olemaan taapero, leikki-ikäinen, esiteini, teini...Sinun tulee olla hänelle kauan aikaa se kaikista tärkein tukipilari. Haluatko sitä?

 

Se vauvakuume on sitä että haluaa lapsen. Mitä muuta? 

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihmisiä vaan on kahdenlaisia tässäkin asiassa. Toiset vauvakuumeilevat ja heistä vauvat on ihania ja toiset ei. Ja silti heistäkin tulee mainioita isiä ja äitejä ja ajattelevat vaikka että olisihan se hauska nähdä millaisia nuoria niistä omista lapsista tulee.. sitten kun se varsin tavallinen keskenmeno tulee niin tuntuu ihan kauhealta molemmista tyyppiesimerkeistä

Vauvakuume on sitä, että haluaa lapsen. Jotkut tosiaan haluavat lapsen vain sen takia kun tykkäävät vauvoista, ja sehän on ihan typerää kun lapsi on vauva vain ensimmäisen vuoden. Ei lapsen kaikista kehitysvaiheista tarvitse tykätä, se lapsi on kuitenkin vain vähän aikaa lapsi ja ne kehitysvaiheet menee nopeasti aina ohi, suurimman osan aikaa elät aikuisen lapsen vanhempana jos elät normaalipituisen elämän. Se lapsi on tärkeä ihan omana ihmisenään, ajattelevana persoonana, omana erityisenä itseään, perheenjäsenenä, ei minään vauvana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvakuumetta ei kaikille tule. Mutta jos on ajatusta että haluaisi lapsen, kyllä se silloin kannattaa yrittää aloittaa ajoissa.

En nyt osaa oiken toisaalta vastata, kun en ole pääsi sisällä, että mitä aidosti ajattelet siitä että sinulla olisi lapsi. Lapsi tuo elämään paljon, mutta ne eivät tietenkään ole kaikki hyviä asioita.

Tärkeintä on ehkä se, että mietit vain, haluatko lapsen? Haluatko aidosti lapsen? Koska vauvana se ei kauaa pysy. Hän tulee olemaan taapero, leikki-ikäinen, esiteini, teini...Sinun tulee olla hänelle kauan aikaa se kaikista tärkein tukipilari. Haluatko sitä?

 

 

Se vauvakuume on sitä että haluaa lapsen. Mitä muuta? 

Vauvakuume on sitä, että haluataan lapsi just nyt heti. Vauvakuume ei ole sitä, että halutaan lapsi, mutta ei pakonomaisesti, eli tulee jos tulee.

Viime kädessä lastensuojelu päättää sen, että ovatko vanhemmat hyviä vai huonoja. Käytännössä kaikista perheistä tehdään jossain vaiheessa lasu, jolloin lastensuojelu tulee tekemään kotitarkastuksen ja selvittää perheeseen liittyvät huolet kuten kasvatusvirheet.

Kannattaa, koska usein vasta silloin tajuaa mikä on tärkeää elämässä ja mitä haluaa. 

Lasten hankkiminen on luonnollista ja hauskaa. Niiden kasvua on ihana seurata ja turvata. Ihmisen tärkein tehtävä evoluution kannalta on lisääntyminen. Kun niin tekee elämä on täydellinen kaikista huolista huolimatta. 

Mulla pari kaveria nelikymppisenä havahtui, että haluaakin lapsen. Sit ei enää onnistunut. Toiselta löytyi selkeä syy ja yrittivät hetken lääketieteen avulla kunnes luovuttivat. Jos yritys olisi alkanut aiemmin ja "ongelma" olisi havaittu 10 vuotta sitten, olisivat ehkä voineet saada lapsen. Mä sanoisin, että jos yhtään kiinnostelee, kannattaa yrittää. Mulla kaksi kouluikäistä lasta ja vaikka ovat ns. neuroepätyypillisiä, niin elämä on aika leppoisaa ja mukavaa niiden kanssa. Toki teinivaihetta en ole vielä kokenut. Mullakaan ei varsinaista vauvakuumetta ollut ja olen aina suhtautunut vanhemmuuteen melko rennosti (ehkä juuri siitä syystä).