Olen järkyttynyt. Iso onnettomuus oli lähellä.
Kädet vapisee vieläkin.
Olin normaalisti ajamassa kotiin autolla. Vauhtia noin 40 km/h. Ohitin suojatien ja samassa huomaan, kun kaksi mustiin pukeutunutta poikaa ylittää tien juosten kohdasta missä ei ollut suojatietä vähän matkan päässä minusta. Tein äkkijarrutuksen. Juuri ennen kun sain auton pysäytettyä autoni keulan edestä tien yli juoksi vielä yksi poika, vaikka vastaan tuli auto. Vastaantullut autokin pysähtyi. Ajoin tien sivuun ja puhuttelin poikia. Olivat varmaan noin 12-14 vuotiaita. Leikkivät kuulemma leikkiä, kuka uskaltaa juosta lähimpää autoa. Vaarallinen leikki. Näytin heille miten paljon mun kädet tärisivät ja pyysin heitä lopettamaan tuon leikin. Laitoin paikalliseen puskaradioon viestin, koska minua jäi harmittamaan, etten pyytänyt lapsia soittamaan kanssani vanhemmilleen. Mielestäni lasten vanhemmilla olisi ollut oikeus tietää, mitä lapset leikkivät. Onneksi yksi vanhempi tunnisti lapsensa kuvauksen facebookissa ja hän lupasi jutella asiasta lapsensa kanssa.
Olkaahan varovaisia liikenteessä ja keskustelkaa lastenne kanssa, että liikenne ei ole leikkipaikka. Onneksi tällä kertaa mitään ikävää ei tapahtunut. Ei ollut monesta metristä kiinni, ettei viimeisin poika olisi jäänyt minun tai vastaantulevan auton alle. Se oli niin lähellä, että sydän hakkaa edelleen tuhatta ja sataa kun edes ajattelen asiaa.
Kommentit (50)
Tuttuni oli leikkinyt kavereidensa kanssa samaa leikkiä lapsena junaradalla. Pikkuveli voitti. Eloon jääneet sisarukset traumatisoituivat pahasti näkemästään.
Niillä on varmasti ADHD, pitää ymmärtää, ei saa torua, lääkkeitä vaan naamariin
Maailmassa lapsia riittää, luonto kyllä hoitaa tyhmät pois🤣
Vierailija kirjoitti:
Huh. Onneksi enkelit olivat matkassa tällä kertaa.
Enkelitkö ap:n autoa ajoi? Miksi ne eivät estäneet poikia loikkimasta tielle?
Vierailija kirjoitti:
Huh. Onneksi enkelit olivat matkassa tällä kertaa.
Oletko vetänyt jotain psykedeelisiä sieniä?
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa lapsia riittää, luonto kyllä hoitaa tyhmät pois🤣
Riemuidiootti 🤪 Varmaan tosi riemuissas ajaisit autoa sen jälkeen kun lapsi on jäänyt alle. Mutta eipä sun tarvitse ajella kun taida edes korttia löytyä autosta puhumattakaan.
Minun edestäni sujahti sähköpotkulaudalla kaksi mustiin pukeutunutta, varmaan alle 10 vuotiasta lasta. Lautakin oli pieni ja kahdelle varsinkin. Katuvalojen välissä eikä suojatiellä, joka olisi ollut vain muutaman kymmenen metrin päässä. Ei minkäänlaista heijastinta edes kengissä. Puhukaa lapsille, ovat he kuitenkin arvokkainta mitä teillä ja meillä on!
Vierailija kirjoitti:
Tuota on leikitty iät ja ajat
Olkoonkin. Toivottavasti nämä lapset eivät enää koskaan leiki sitä. Pelästyin ihan kamalasti. Onneksi heti kun näin ne kaksi lasta tein heti äkkijarrutuksen. Ja onneksi myös vastaantulija teki. En osaa edes kuvailla miten pienestä raosta tämä viimeinen poika juoksi. Onneksi lapset ovat kunnossa. Toivon että he eivät enää koskaan tee tuota. Jännittää lähteä seuraavan kerran autolla liikkeelle. Olen aina ollut varovainen, mutta silti tuo tilanne kävi niin yllättäen. Ap
Pitää aina ajaa hitaasti vilkkaissa kohdissa joissa on suojatie. Lapset ja nuoret voivat juosta tai joku ihminen astua tielle. Ei auta autoilijoiden kiihdyttää heti kun muutama on mennyt, joku voi kaatua taaksepäin liukkaalla tai sivulle, ihmiset eivät ymmärrä sitä. Toisaalta jos osa jää odottamaan kulkijaa joka on todella kaukana tai ei ole tulossa, sekin on outoa, silloin voi mennä tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa lapsia riittää, luonto kyllä hoitaa tyhmät pois🤣
Varmasti ajattelisit noin jos kyseessä olisi sinun lapsesi.
Mielestäni ulkovaatteissa pitäisi olla lakisääteisesti tietty pinta-ala kiinteää heijastavaa materiaalia. Kaikki kun eivät lisäheijastimia käytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa lapsia riittää, luonto kyllä hoitaa tyhmät pois🤣
Varmasti ajattelisit noin jos kyseessä olisi sinun lapsesi.
No onhan tuo nyt maailman typerin leikki. Leikkivät hengellään, kirjaimellisesti. Darwin.
Myös pimeät pyöräilijät ovat iso ongelma
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ulkovaatteissa pitäisi olla lakisääteisesti tietty pinta-ala kiinteää heijastavaa materiaalia. Kaikki kun eivät lisäheijastimia käytä.
Eli leikki olisi susta ollut hyväksyttävää jos heillä olisi heijastimet? Eiköhän syyllisiä ole vain ja ainoastaan nuo pojat, ei mikään heijastimen puute.

Eiköhän huoltajat ole syyllisiä myös. He ovat kuitenkin lastensa kasvatuksesta ja turvallisuudesta vastuussa.
Sain sullottua jättidildon suoleeni. Olin kans järkyttynyt.
Huh. Onneksi enkelit olivat matkassa tällä kertaa.