Miten tällainen riita parisuhteessa ratkaistaan?

Se ratkaistaan puhumalla suoraan, eikä osoittamalla mieltä sanomalla jotain muuta kuin ajattelee. Silti samalla antaa ymmärtää, että ajattelee jotain muuta kuin sanoo. 

Ei kai aikuiset mitään synttäreitä juhli enää. 

Nyt tilanne on se, että mies ahdistuu kun olisi aika muistaa minua ja ei ymmärrä, miksi minä en enää halua vastata mitään, kun toinen tulee selvästi valmiiksi turhautuneena kysymään että mitä minä nyt sitten haluan. Ei tee mieli vastata muuta kuin että "en tarvitse mitään". Ja se sitten taas ärsyttää miestä vielä enemmän. 

Miten tämänkin ongelman ratkaisee muuten, kuin että minä lakkaan viettämästä synttäreitä? Eilen en jaksanut tehdä kakkua, joten tänään ei sitten ole edes  synttärikakkua 😔 Mies ei sitä ole hankkinut koska sanoin leipovani sen (en halunnut pyytää leipomosta kallista kakkua). 

***

Vastaisin tähän kirjoituksen loppuosaan... En enää koskaan vastaa 'en tarvitse mitään'... voin lisätä toivomuslistani loppuun, että oikeasti en tarvisisi yhtään mitään koska minulle riittää tämä meidän rakkaussuhde. Mutta eilen tajusin, että NAISET - JA MIEHETKIN - OVAT YMMÄRTÄNEET AIVAN VÄÄRIN SEN ETTÄ MIES HALUAA OMISTAA NAISENSA... Se ei tarkoita että nainen olisi jotenkin myynnissä ja hänen hintansa voitaisiin arvioida rahassa ja olisi markkinat naisille, jossa miehet voisivat vapaasti ostaa itselleen ties minkä 'orjan'... Isänikin sanoi muinoin sheikille joka kosi minua, että meillä eivät naiset ole myynnissä. Se tarkoittaa että nainen on niin arvokas että hänellä ei ole hintaa rahassa... Mutta ymmärrän, että mies haluaa omistaa naisensa... JA OIKEASTAAN NAINENKIN MIEHENSÄ... kristinuskon mukaan heidän kehonsa kuuluva toinen toisilleen eivätkä jaettaviksi useiden kanssa... tämä partnerin omistaminen liittyy jotenkin siihen että täyttyy/haluaa täyttyä tällä partnerillaan JA ANTAA TÄLLE KAIKKEA PARASTA... nainen synnyttää yhteiset rakkauslapset, mutta mies huolehtii materiasta... ensinnäkin ruokaa perheelle, sitten myös talon jne... TÄMÄN KAIKEN HÄN HALUAA LAHJOITTAA NAISELLEEN... Itse olen aina ajatellut että naisena minulla olisi hirveää jos olisin sinkku ja minulla olisi paljon omaisuutta... en haluaisi että omaisuus ja raha varaisi ajatusmaailmani. Paljon tärkeämpänä pidän sitä että naisena minulla on asioita, joita voin antaa perintönä lapsilleni, mutta joita ei mitään voi ostaa millään rahalla. Olen aivan tasavertainen mieheni kanssa - hän on mies ja minä nainen ja yhdessä olemme yksi... ei minua niin vain vaihdeta keneenkään toiseen naiseen... en tiedä sitten olenko jotenkin poikkeva tässä, mutta näin on omalla kohdallani ja taidan olla aika onnellinen nainen vaikka minulla ei ole juuri mitään maallista... JOS MINULLA OLISI MIES NIIN HÄN SAA KANTAA MINULLE NIIN PALJON KUIN IKINÄ JAKSAA VAIKKA EN TARVITSISI YHTÄÄN MITÄÄN... Juuri nyt voisin laittaa pitkän listan ja asiat olisivat lähinnä sellaisia että uusisin yhteistä kotiamme yms... MITÄÄN TURHAA ROSKAA EN HALUA... KIITOS MIEHENI JOS KANNAT MINULLE LAHJOJA  JA VAIKKA OIKEIN PALJON. YMMÄRRÄN ETTÄ NE OVAT ERÄÄNLAINEN RAKKAUDENOSOITUS - SUORANAINEN SELLLAINEN... mutta kaikki tulee yhteiseksi hyväksemme... Nyt kaikki AV-mammat heti huutaa että täällä kirjoittelee joku täysi pähkähullu! No ajatelkaa sitten. En ole koskaan voinut olla minkään sortin feministi koska meidän piireissämme naiset ovat aina olleet arvokkaita eikä ole ollut vastaanasettelua mies-nainen vaan he yhdessä ovat PARISKUNTA... mies ja nainen toinen toistensa elinikäisiä kumppaneita! Taas 666 numerona=???!!!

Sinä sanoit ettei tarvitse mitään.

Sinä et sitten kuitenkaan leiponut.

Sinä et halunnut kallista valmiskakkua.

Sinä ehkä osaat tämän yhtälön ratkaista?

Pyydä ensi vuonna kahvit leipomokakkuineen, kerro vaikka lapsille millaisista kakuista pidät niin osaavat valita oikein, mies ei sellaisiin kiinnitä huomiota vaikka teippaisit sille lapun otsaan jossa lukee juustokakku tai vadelma.

Onnea syntymäpäivänä ap!

Ehkä se on niin että toinen myös tunnevammaisessa tai väkivaltaisessa perheessä saa vähän kiinni sun ajatusmaailmasta. Se ahdistus on niin kokonaisvaltaista ja lähes mahdotonta selittää, miehen kommentit vain pahentavat asiaa. Moni vielä aikuisenakin uskottelee itselleen että lapsuus oli hyvä ja syyttää kumppania tunnelman pilaamisesta vaikka totuus on se että syyttäjää ärsyttää kun toinen uskaltaa sanoa että kaikki ei ollut hyvin. 

Ehdotan että jos jaksat, keksit pientä kivaa tänään koko perheelle, vaikka se kaupan valmiskakku ja jätskiä, ja ostat itsellesi lahjan, edes pienen. Olet varmasti sen ansainnut! 

Jos mies valittaa kakun hinnasta, voit ihan hyvin sanoa että enkö muka ole sen arvoinen ja synttärit on vain kerran vuodessa. Vaihtoehtoisesti hän voi leipoa kakun lasten kanssa.

Eli sä olet heittäytynyt marttyyriksi joka kieltäytyy kommunikoimasta aikuismaisesti ja syytät sitten miestä siitä että hän ei lue ajatuksiasi. Joo-o, tässäpä se resepti onnelliseen yhteiseloon onkin.

Aivan sekopäistä  " sanoin leipovani kakun, mutta en jaksanut leipoa enkä halua, että mies ostaa kalliin kakun."

"En ole kokenut juhlaa, sovimme, että ostetaan lahjat, sitten mies ei halunnutkaan..."

Mitö siis ap oikeasti haluat ja miksi? Jospa ostaisit itse itsellesi kakun ja lopetat tuon "haluan, en halua, olisin halunnut, mutta en sittenkään halua" - leikin. 

Vierailija kirjoitti:

Eli sä olet heittäytynyt marttyyriksi joka kieltäytyy kommunikoimasta aikuismaisesti ja syytät sitten miestä siitä että hän ei lue ajatuksiasi. Joo-o, tässäpä se resepti onnelliseen yhteiseloon onkin.

Et tainnut jaksaa lukea vastauksia, ap on kyllä kommunikoinut ja pyytänyt ja sanonut, mutta mies ei halua mitään tehdä. 

Ei toi ole mikään riita, vaan itse aiheutettu ongelma ja täysin turha sellainen.

Minulla on ollut tuollainen mies, joka ei osannut luonnostaan huomioida. 

 

Tuli selvästikin hänen lapsuusperheensä perintönä. Isänsä ei osannut huomioida, joten äiti martyyrisesti järkkäsi aina kaiken. 

Niinpä poika ei koskaan nähnyt isänsä huomioivan äitiään mitenkään, eikä ymmärtänyt asiasta mitään.

 

Tee palvelus oman lapsenne tulevaisuudelle ja sanot miehelle,

vaikka en ole tottunut saamaan välittämistä, niin nyt sen sanon: kuten monet muutkin, myös tämä nainen tarvitsee jonkinlaisen arjen yläpuolelle kohottavan syntymäpäivälahjan mieheltänsä. Sellainen erityishuomio saisi oloni tosi iloiseksi. En halua, että lapsemme näkee tällaista parisuhdemallia, jossa huomioiminen on yksipuolista, enkä toivo hänen meidän esimerkkimme vuoksi päätyvän sellaiseen parisuhteeseen. Voidaan jutella lisää tästä, millaisista juhlapäivistä kumpikin meistä innostuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sä olet heittäytynyt marttyyriksi joka kieltäytyy kommunikoimasta aikuismaisesti ja syytät sitten miestä siitä että hän ei lue ajatuksiasi. Joo-o, tässäpä se resepti onnelliseen yhteiseloon onkin.

Et tainnut jaksaa lukea vastauksia, ap on kyllä kommunikoinut ja pyytänyt ja sanonut, mutta mies ei halua mitään tehdä. 

Sä et tainnut jaksaa lukea koko viestiä, on kommunikointia ja on aikuismaista kommunikointia. Toisesta ei tässä tapauksessa ole jälkeäkään.

Lapsellinen kana-aivo oot. Osta kakku.

Onko miehen kanssa muutkin asiat yhtä vaikeita? Veikkaan ettei syntymäpäivä ole ainoa tilanne jossa järkevä keskustelu on mahdotonta.

Onko teillä rahahuolia? Jos oikeasti ei tarvitse laskea senttejä jotta selviää seuraavaan palkkapäivään, niin tykkäisin kyllä itse huonoa jos mies sanoisi ettei minulle voi ostaa kakkua kun se on liian kallis. Kakun saa kuitenkin muutamalla kympillä. Ja on kyllä todella avutonta jos aikuinen ihminen ei pysty järjestämään lapsille muutaman tunnin hoitopaikkaa omien sukulaistensa kanssa eikä pysty valitsemaan edes ravintolaa. Onko mies varmasti ihan normaali, tuollainen lukkiutuminen ja asioiden vaikeus kuulostaa todella oudolta?

Ja ap:n kannattaa jatkossa yrittää oikeasti sanoa muille ihmisille jos on jotain toiveita eikä lähteä sille no ei mulle mitään tarvi olla -linjalle.

Vierailija kirjoitti:

lopetat tuon "haluan, en halua, olisin halunnut, mutta en sittenkään halua" - leikin.

Mutta kun sillä on niin kiva vetää toisen pata jumiin. Teki mies mitä tahansa niin aina menee väärin.

No itsehän en viitsisi katsella kovin pitkään sellaista puolisoa jonka mielestä en ansaitse mitään muistamista ja vaivannäköä edes juhlapäivinä, ja jonka kanssa ei voi keskustella asioista millään tavalla järkevästi ja rakentavasti.

Tästä lähtien en itsekään pistäisi tikkua ristiin miehen vuoksi, ilmoittaisin että jos minulle tärkeisiin asioihin suhtaudutaan tuolla tavalla ja lahjatoiveitakin kysytään vain pakosta ja vihamielisellä asenteella, niin turha kuvitella että minäkään enää panostan häneen millään tavalla.

Äitini on ap:n kaltainen. Mitään ei saisi järjestää ja viettää kun etukäteen kysytään aiheesta. Ei hän mitään tarvitse, ei hänelle nyt mitään. Ja suuttuu aivan vietävästi, jos ei ole mieleistä sitten järkätty. Joka kerta pelottaa ne hänen tärkeät päivänsä, että miten onnistutaan ettei suutu. Jos ap haluaa herättää perheessään puhdasta pelkoa, niin jatkaa vaan samalla marttyyrituulellaan. Mitään se ei kuitenkaan paranna sitä perhedynamiikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut tuollainen mies, joka ei osannut luonnostaan huomioida. 

 

Tuli selvästikin hänen lapsuusperheensä perintönä. Isänsä ei osannut huomioida, joten äiti martyyrisesti järkkäsi aina kaiken. 

Niinpä poika ei koskaan nähnyt isänsä huomioivan äitiään mitenkään, eikä ymmärtänyt asiasta mitään.

 

Tee palvelus oman lapsenne tulevaisuudelle ja sanot miehelle,

 

vaikka en ole tottunut saamaan välittämistä, niin nyt sen sanon: kuten monet muutkin, myös tämä nainen tarvitsee jonkinlaisen arjen yläpuolelle kohottavan syntymäpäivälahjan mieheltänsä. Sellainen erityishuomio saisi oloni tosi iloiseksi. En halua, että lapsemme näkee tällaista parisuhdemallia, jossa huomioiminen on yksipuolista, enkä toivo hänen meidän esimerkkimme vuoksi päätyvän sellaiseen parisuhteeseen. Voidaan jutella lisää tästä, millaisista juhlapäivistä kumpikin meistä inn

Itse olen joutunut sivusta seuraamaan marttyyriäitini käytöstä äitienpäivänä, isänpäivänä ja jouluna. Kaikki oli usein jotenkin väärin tai vääränlaista. Hän antoi jopa takaisin hänelle ostettuja lahjoja. 

Nykyään lähetän hänelle kortin äitienpäivänä ja jouluna, niitä ei ole vielä tullut takaisin.

Juhlat on lapsille, ei pilata niitä.

Vierailija kirjoitti:

Mies vaikuttaa autistilta. Joku kompromissi pitäisi löytyä. Mutta ei se voi olla se, että sinun synttäreitä ei juhlita.

Kyllä me autistit osaamme olla tosi hyviäkin kumppaneita. Ei ole mitenkään autisteille ominaista olla ottamatta huomioon muita ja vihjata, ettei heillä ole merkitystä.