Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä ettei elämästä tullut sen suurempaa? Elämä on ollut selviytymistä lähes koko elämän ajan.
29.11.2024 |
Elämä nyt ei tietenkään ole mitään minulle velkaa ja jos olisin vain osannut valita toisin monissa mutkissa, olisin sen tehnyt.
Sen sijaan sitten tein vääriä valintoja. Elämässä ollut monta jaksoa masennuksen kanssa ja vain yrittämistä olla mukana normaalissa elämässä. Mitään suurempaa uraloistoa ei ole ollut ja vaikeat ajat tekivät sen että olen vain tehnyt mitä olen jaksanut mutta en mitään potentiaalin mukaista. Kiittää saan että töitä kuitenkin ollut ja on ainakin toistaiseksi vieläkin.
Raha-asiat ovat todella huonosti, siinä omat kipuilunsa ollut mutta ei voi mitään enää. Ei parisuhdetta, ei lapsia, ei oikein ystäviäkään. Paljon on stressiä elämässä ja ne kaatavat. Liikaa asioita jotka vain järkyttävät vaikka olen yrittänyt neutraalisti ja järkevästi asiat ottaa vastaan. Ei silti vain ihminen jaksa vaikka olen kuvitellut olevani vahvakin.
Pitäisi vain hyväksyä että asiat ovat menneet näin. On minulla hyviäkin asioita elämässä joita osaan arvostaa.
Nyt on tilanne että olen vain todella loppu. Yritän kuitenkin vain hengittää ja selvitä tästäkin.
Kommentit (19)
Ei sitä voi hyväksyä. On valittava joko päihteet tai se toinen suunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos lopettaisit masentumisen ja menisit töihin?
Tämä varmaan loukkaa sinua syvästi mutta itse uskon, että jokaisesta löytyy elämänilo ja kaikki ei ole vaan sitä löytänyt. Samoin jokaiselle on parisuhde ja työpaikka mutta ei vaan ole niitä löytänyt.
Jos niitä ei löydy läheltä, niin sitten etsittävä kauempaa. Ei kukaan rajoita sinua paitsi sinä itse.
Suurimmalla osalla se varmasti on juuri noin. Jotkut onnekkaat saavat kaiken ja silti eivät ole tyytyväisiä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla se varmasti on juuri noin. Jotkut onnekkaat saavat kaiken ja silti eivät ole tyytyväisiä mihinkään.
Ja tässä sä pääset sen ajatuksen äärelle, että lopulta ei ole kyse siitä mitä saavuttaa vaan siitä, että löytää sisäisen rauhan itsensä kanssa sen suhteen mitä elämä on ja siitä tuli.
se auttaa kun tajuaa ettei jumalaa ole olemassa. siinä vapautuu samalla syyllisyydestä kun et kärsikkään rangaistusta tekojesi mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
se auttaa kun tajuaa ettei jumalaa ole olemassa. siinä vapautuu samalla syyllisyydestä kun et kärsikkään rangaistusta tekojesi mukaan.
Ei muuten edes auta
Olet päässyt/selvinnyt tänne saakka. Moni jäänyt matkan varrelle. Itse olen 58 vuotias ja tajusin just vasta että minähän olen päässyt jo pitkälle. Nyt alkaa matkan päätepiste näkyä mutta vielä menen elämässä eteenpäin. Monelle on käynyt paljon huonommin. Jokainen omilla voimillaan ja resursseillaan, päivä kerrallaan. Kukaan ei saa elämältä kaikkea, jotkut ei yhtään mitään. Pitää opetella joka päivä olemaan kiitollinen siitä mitä on saanut. Mitäänhän täältä ei mukaansa saa, ainakaan materiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se auttaa kun tajuaa ettei jumalaa ole olemassa. siinä vapautuu samalla syyllisyydestä kun et kärsikkään rangaistusta tekojesi mukaan.
Ei muuten edes auta
kyllä se auttaa, muuten olisi kärsinyt aiheettomasti vaikka olisi elänytkin suht moitteetonta elämää verrattuna muihin.
Selviytyminen on sekin jotain. Jotka ovat suuria, vain haahuilevat saamatta paljoa aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monta on loppu marraskuun pimeyteen ja sateisiin
Mulla oli tuskallista johonkin neljävitoseksi asti. Viimeiset vajaa kymmenen vuotta ollut sellaista ettei enää ahdista, en murehdi enkä vatuloi. Vanhempien kuolemat oikeastaan ainoa asia minkä tiedän vaikuttavan tulevaisuudessa.
Eli vaikka itse mietin pitkään että elämäni on ihan roskaa ja loputonta suota niin nyt ei tunnu enää tuolta. Tiedän omat iloni ja vaalin niitä. Perusasiat,perusturva ok, rahaa ei ole tosin mällättäväksi. Kurjat ihmissuhteet poistin. Nuo kaikki vaikuttavat paljon nykyiseen perustyytyväisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa se on, mutta yritän itse olla enempää katkeroitumatta ja märehtimättä kurjuuttani, joka sai jo alkunsa lapsuuden oloista. Minusta tuli läheisriippuvainen jota asiaa osa lähipiiriä käyttää vieläkin hyväksi. Minulla on jäänyt oma elämä elämättä, rahanikin ovat menneet huonosti pärjäävien läheisten auttamiseen. Oma vika kai tämä on, olisi pitänyt yrittää irtiottoa lähipiiristä jo aikaa sitten ja olla enemmän itsekäs. Minkäs teet luonteellesi jos se ei anna sinulle rauhaa elää tätä elämää jos et varmuudella tiedä, että muilla on kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos lopettaisit masentumisen ja menisit töihin?
Tämä varmaan loukkaa sinua syvästi mutta itse uskon, että jokaisesta löytyy elämänilo ja kaikki ei ole vaan sitä löytänyt. Samoin jokaiselle on parisuhde ja työpaikka mutta ei vaan ole niitä löytänyt.
Jos niitä ei löydy läheltä, niin sitten etsittävä kauempaa. Ei kukaan rajoita sinua paitsi sinä itse.
Mitä jos lukisit aloituksen ennen kuin kommentoit?
Eikö ihmiset osaa oikeasti enää lukea? Tai ymmärrä lukemaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos lopettaisit masentumisen ja menisit töihin?
Tämä varmaan loukkaa sinua syvästi mutta itse uskon, että jokaisesta löytyy elämänilo ja kaikki ei ole vaan sitä löytänyt. Samoin jokaiselle on parisuhde ja työpaikka mutta ei vaan ole niitä löytänyt.
Jos niitä ei löydy läheltä, niin sitten etsittävä kauempaa. Ei kukaan rajoita sinua paitsi sinä itse.
Sinulta puuttuu täysin empaattisuus ja toisen asemaan asettuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa se on, mutta yritän itse olla enempää katkeroitumatta ja märehtimättä kurjuuttani, joka sai jo alkunsa lapsuuden oloista. Minusta tuli läheisriippuvainen jota asiaa osa lähipiiriä käyttää vieläkin hyväksi. Minulla on jäänyt oma elämä elämättä, rahanikin ovat menneet huonosti pärjäävien läheisten auttamiseen. Oma vika kai tämä on, olisi pitänyt yrittää irtiottoa lähipiiristä jo aikaa sitten ja olla enemmän itsekäs. Minkäs teet luonteellesi jos se ei anna sinulle rauhaa elää tätä elämää jos et varmuudella tiedä, että muilla on kaikki hyvin.
Olet sisäistänyt syvälle kristillisen kasvatuksen. Sen tuosta ymmärtää. Olet elänyt sääntöjen mukaan, annat paidan vaikka päältäsi muiden ihmisten hyväksi. Oma elämäsi jää elämättä koska se on ilotonta puurtamista niin kuin kunnon kristityn elämä on, koska tähän maailmaan kiintyminen ja tästä maailmasta nauttiminen on syntiä. Olen elänyt tuon ja se on tietoinen päätös tehtävä joka päivä olla auttamatta muita ja pitää huoli vain itsestään. Aina se ei onnistu. Nyt joulun alla kun olen avustanut perinteisen tapaan sukulaisia niin heille se on heti merkki että rahahanat on auki ja mikään määrä apua ei enää riitä eikä heitä hävetä pyytää. On laitettava rajat, että tämä on budjettini ja se siitä. Enempää ei tule.
Itsekin haaveilin pääseväni kauas kotikulmilta ja asuvani jossain idyllisessä vanhassa talossa perheeni kanssa. Ja tekeväni jotain motivoivaa ja mukavaa koulutusta vastaavaa työtä. Sen sijaan olosuhteiden pakosta palasin kotikulmilleni, masennuin kesken opiskeluiden ja keskeytin ne. Teen tappotylsää pienipalkkaista työtä ja maksan lainaa tylsästä asunnosta. Kyllähän se harmittaa ja tiedän, etten pääse tästä eteenpäin. Sain sentään ihanat lapset, jotka tuovat iloa elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla se varmasti on juuri noin. Jotkut onnekkaat saavat kaiken ja silti eivät ole tyytyväisiä mihinkään.
Suurimmalla osalla suomalaisista ei missään nimessä, mutta tietyllä prosentilla kyllä. Tietenkin pettymys on subjektiivinen tunne ja toisen pettymys voi olla toisen onnistuminen. Mutta jos otetaan suurimman osan hyväksi ja onnistuneeksi elämäksi kokema kokonaisuus niin kyllä siihen varmaan ainakin puolet yltää.
Olen 58v. ja siinähän tuo menee. Mitää erikoista en elämälleni vaatimukseksi laittanut. Sen olen saanut mitä halusin tai nuorena kuvittelin millaista sitten "aikuisena" elämä pitäisi olla. TS. oman talon, akan ja lapset. Auto on ihan paska mutta saa ollakin. Omaisuutta ei oikein ole. Ei ole huvilaa ei huvijahtia. Enää ei edes työpaikkaa, koska kesällä lensin pihalle nuorempien rynniessä tilalle. Oli luvattu eläkepaikkaa mutta eipä sitten ollutkaan. Työni tein aina kunnolla ja ylitöinäkin mitään kyseenalaistamatta. Pidin työpaikan puolia lomieni kustannuksella mutta arvostus näemmä sitten pelkkä nolla? Tässä iässä ei tarvitse enää työpaikoja turhaan kysellä. Nuorempanakin oli ongelmia työn saannissa, kun ei kaikkein hehkein ole eikä koulutustaso viimmoisen päälle. Nyt olenkin alkanut vain eläkesuuntautumaan. Jos jotain ilmenee, se tehdään mutta muutoin en näe mitään vaivaa työasioiden suhteen enää. Rikkauksia ei tullut mutta en minä niitä koskaan kaivannutkaan. Ikinä ei ole ollut nälkä eikä vilu eikä maksuvaikeuksia. aina on rahat riittäneet kun han on elänyt suu säkkiä myöten. Kaiken mitä voin olen itse tehnyt. Siinä on säästynyt paljon. Nykyajan auto alkaa vain olemaan sellaisia, että varmaan joutuu alkaan käyttämään korjaamopalveluitakin tuulevaisuudessa. Se on kallista se. Mutta se siitä sitten. Mietitään sitä sitten kun on sen aika. Se moro sano.
Minkä ikäinen olet?