Lue keskustelun säännöt.
Minulle suurin ongelma henkilökohtaisesti on se, että
27.11.2024 |
Esim. Kaverittomuudesta tehdään hirveä haloo. Nimenomaan niin, että ulkopuoliset tekevät siitä haloon. Minulla on ollut jo vuosia ongelmana se, etteivät ihmiset tunnu mitenkään tajuavan, etten oikeasti JAKSA mitään roikkuvia takiaisia. Jos olen yrittänyt tutustua jonkun kanssa, olen hyvin äkkiä saanut huomata, että hän takertuu minuun kuin iilimato, yök. Toinen ryhmä on ne selkeästi kateelliset, jotka heittävät aina jotain inhottavia kommentteja, joista tulee huono ja hämmentynyt fiilis. En myöskään halua (halunnut) olla entisaikojen kavereiden kanssa vain tottumuksen takia. Ei ole pitkä aika siitä, kun yksi entisen kaveriporukkani tyyppi bongasi minut somesta ja kommentoi jotain. Vaihdoimme muutaman sanan, mutta minuun iski ihan kamala ahdistus ja taisin poistaa lopulta sen profiilin ja tehdä uuden. Heissä oli tavallaan kaksi puolta. Ihana ja fiksu puoli, ja sitten... Jotain ihan muuta. En edes halua alkaa avautumaan. En niinkään koe että minulle olisi tehty mitään pahaa, mutta... No en jaksa siitä sen enempää. Nykyään tutustun kyllä hiljalleen ihmisiin netissä, ja tarkoituksena on löytää kavereita, joiden kanssa voisi nähdä joskus. Minulle on myös ihan ok, että jotkut jäävät vain nettiin. Ei kaikkien tarvitse välttämättä olla livekavereita. Mutta en tosiaankaan halua mitään kaveriporukkaa, en jaksa sellaista. Tai tavallaan porukka sopii minulle parhaiten, koska en ole aina niin puhelias, mutta porukassa on AINA vähintään se yksi, joka ei ole niin läheinen... Enkä jaksa hengailla sellaisten kanssa.
Kommentit (4)
En itsekään halua nähdä tai jutella kavereiden kanssa kuin ryypätessä muutaman kerran vuodessa. Eikä luultavasti kovinkaan paljoa haittaisi jos näitä ryyppyreissujakaan ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaikeaa. Eikä mikään ole oikeasti muuttunut. Olen aina ollut tällainen. En minä erakkona voisi elää, joskus kaipaan kunnolla ihmisiä ympärilleni. Mutten voi sietää sitä, että minulle soitellaan ja viestitellään, kinutaan milloin minnekin menoon... Ei. En vain pysty sellaiseen. Mielelläni lähden shoppailuseuraksi. Joskus on kiva käydä laivalla. Baariin voin lähteä bailaamaan. Mutta en jatkuvasti, toistuvasti, säännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on joskus tylsää. En koskaan itke sitä, ettei ole seuraa johonkin. Minulla oli vuosia, vuosia sitten kriisi. Työnsin ihmiset pois. En ollut pätkän vertaa kiinnostunut kenestäkään. Ehkä osa minusta odotti, että aidot ystävät eivät antaisi niin tapahtua? Mutta kaikki antoivat sen tapahtua. Ja minun vain kadota. Katkeroiduin lopulta siitä, että kun en yhtäkkiä sanonut mitään, minullekaan ei sanottu mitään. Aivan kuin eivät olisi voineet kysellä kuulumisia ja ihmetellä miksi olen niin etäinen yhtäkkiä. Siitä tämä lähti. Silloin tunsin, että ihmiset ovat kaksinaamaisia ja feikkejä.
Mistäköhän tässäkin on ollut kysymys?
Minulla on joskus tylsää. En koskaan itke sitä, ettei ole seuraa johonkin. Minulla oli vuosia, vuosia sitten kriisi. Työnsin ihmiset pois. En ollut pätkän vertaa kiinnostunut kenestäkään. Ehkä osa minusta odotti, että aidot ystävät eivät antaisi niin tapahtua? Mutta kaikki antoivat sen tapahtua. Ja minun vain kadota. Katkeroiduin lopulta siitä, että kun en yhtäkkiä sanonut mitään, minullekaan ei sanottu mitään. Aivan kuin eivät olisi voineet kysellä kuulumisia ja ihmetellä miksi olen niin etäinen yhtäkkiä. Siitä tämä lähti. Silloin tunsin, että ihmiset ovat kaksinaamaisia ja feikkejä.