Mitä tatuoinnit kertovat ihmisestä?
Kommentit (45)
Ei sen enempää kuin hiustenväri, lemmikkieläin, kengän koko tai muukaan yksittäinen tiedon palanen.
Ja kertoo nimenomaan harkintakyvyn puutteesta ja huomion hakuisuudesta.
Minusta on jotenkin lapsellista, että jotkut ajattelevat tatuoitujen olevan juntteja, typeriä tms.
Millainen maailmankuva on ihmisellä, joka kategorioi toista tällaisten yksittäisten asioiden mukaan? Oli se sitten tatuointi, hiukset, kenkien lukumäärä jne.
En tarkoita, että kaikesta pitäisi pitää tai kovasti ihailla. Itse en esimerkiksi pidä rastoista, mutta ei tulisi mieleenikään ajatella että rastapäiset ovat jotenkin huonompia/tyhmempiä/sivistymättömämpiä kuin minä.
Mielikuvat, silloin kun ei viitata älykkyysosamäärään, sosiaaliseen asemaan ym., ovat asia erikseen.
Kyllähän monista asioista syntyy mielikuvia; punatukkaiset temperamenttisia jne.
Mutta ihmettelen tosiaan ihmistä, jonka mielikuviin tulee heti toisen älykkyys, sosiaalinen asema tms.
Jopas oli avautuminen :D
ja jotakin oleellista ihmisestä.
musta tatuoidut ihmiset seuraavat liikaa massan liikkeitä ja ovat mielikuvituksettomia.
ei sillä hirveästi voi huomiotakaan saada ;)
Minulla on yksi tatuointi. Sen ottamista harkitsin 11 vuotta, ettei mitenkään impulsiivisesti repäistynä känni-illan jälkeen. Se on ainutlaatuinen, kellään ei ole samanlaista. Älykkyysosamääräni on 135. En jaottele ihmisiä juntteihin ja überk00leihin tms.
Tatuointi liittyy minun elämääni ja se on henkilökohtainen. En ottanut sitä voidakseni todistaa kenellekään mitään tai voidakseni näyttää sitä ihmisille. Se on ikuisesti minun ja muistuttaa minua tärkeästä asiasta. En todellakaan ole teini tai juuri mitään muutakaan, mitä tässä ketjussa on arveltu tatuoinnin ottajan olevan.
he ovat, tai ovat olleet halpoja, eli on jaettu kaikille.....
Muutan mielipiteeni heti kun tapaan naisen, jolla on tatuointi ja joka ei ole koskaan ollut jakorasia, sittenmyönnän että näin on vain 99% tapauksissa.....
Ja se mitä on tatuoitu, mutta koko kehon tatuoiminen on musta rumaa.
Tietyssä kohdassa tatuointi korostaa
Tuo nyt kertoo vain itsestäsi ja missä piireissä liikut.. ;)
-5-
Jokaisella ON jokin esine tai muu vastaava muistuttamassa tietystä tapahtumasta tms. Tämä ei eroa siitä mitenkään.
15
Mulla ei ole kyllä mitään kiinnostusta alkaa todistella asiasta mitenkään kellekään, joten ei me sitten tavata. Voit elää jatkossakin tuossa kuvitelmassa ;)
oon edelleen ylpeä tatskastani! Haavelin (samalla toki harkitsin) kuvan ottamista pitkään; 4 vuotta ja tuossa se on ollut viimeiset 10 vuotta =)
oli puhetta siitä että missä piireissä liikut. Tuskin sä niiden haastateltavien kanssa enemmän hengailet, kö? Kerros vähän lisää tuosta tuttavapiiristäsi, nyt alko nimittäin kiinnostaa.
seksuaalivankilan ylläpitämistä. ja kaikista pahinta on se, että olet itsekin nainen. teet turmiota itselles ja edustamalles sukupuolelle. hävettää sun puolesta. hävettää kaikki sun kaltaset naiset.
t. sun sanojes mukaan " halpa" nainen, paitsi ettei mulla ole tatuoinnin tatuointia. olen vaan aina pitänyt sexistä. niin sehän on sun mielestä synti naisille... mutta ei miehille....
Morre:
Minusta on jotenkin lapsellista, että jotkut ajattelevat tatuoitujen olevan juntteja, typeriä tms.
Millainen maailmankuva on ihmisellä, joka kategorioi toista tällaisten yksittäisten asioiden mukaan? Oli se sitten tatuointi, hiukset, kenkien lukumäärä jne.En tarkoita, että kaikesta pitäisi pitää tai kovasti ihailla. Itse en esimerkiksi pidä rastoista, mutta ei tulisi mieleenikään ajatella että rastapäiset ovat jotenkin huonompia/tyhmempiä/sivistymättömämpiä kuin minä.
Mielikuvat, silloin kun ei viitata älykkyysosamäärään, sosiaaliseen asemaan ym., ovat asia erikseen.
Kyllähän monista asioista syntyy mielikuvia; punatukkaiset temperamenttisia jne.
Mutta ihmettelen tosiaan ihmistä, jonka mielikuviin tulee heti toisen älykkyys, sosiaalinen asema tms.Jopas oli avautuminen :D
Rastoja, hiusten värjäämistä, kenkien lukumäärää ei voi kuitenkaan mitenkään verrata TATUOINTEIHIN, koska tatuointi on useimmissa tapauksissa koko elämän kestävä ratkaisu.. hiusväriä saa vaihdettua niin usein kuin tykkää. Hyvin harvalla on varaa poistattaa tatuointi.
Minusta on vain harkitsematonta tatuoida kroppaansa koko elämän kestävillä kuvilla. Kannattais varmaan miettiä miltä se tatuointi näyttää esim. 50 vuotiaana. Tai jos lihoo niin, että tatuointi venyy rumaksi XD Onhan se kuitenkin jokaisen oma päätös. Tiedän ihmisiä, jotka on myöhemmin katuneet tatuointien ottamista.
Ja jotenkin tuntuu, että jokainen tatuoinnin ottanut ainakin jossain vaiheessa elämäänsä kyllästyy niihin ainakin väliaikaisesti... mutta tämä on vain minun intuitioni, eihän se välttämättä pidä paikkaansa. Itse en ottaisi koskaan tatuointia, koska tiedän, että kyllästyisin.
-juntit
-yritän olla cool
-katsokaa mua, olen huomionhakuinen!
-olen niiiiin erikoinen
Itse en kadu pätkääkään kolmea tatuointiani. Haluaisin niitä lisääkin.
Tiedän, ettei ihoni ole kovin sileä vaikka 70-vuotiaana, mutta siihen mennessä olen iloinnut jo monta vuotta tatuoinneistani.
Uskon, ja toivon, etten ole 70-vuotiaana niin ulkonäkökeskeinen että hiukan kurttuinen tatuointi häiritsisi. Se on kuitenkin niin tiivis osa minua - kuin syntymämerkki.
On tietenkin fiksua ajatella tulevaisuuttakin, mutta kaikkea unelmoimaansa ei voi jättää tekemättä, jos aina ajattelee että " entä jos..." .
Varmasti kaikki, mitä tässä aikaisemmin on asiasta sanottu, pitää paikkansa aina jonkun tatuoidun kohdalla. Aivan varmasti on ihmisiä, jotka eivät ole ajatelleet loppuun saakka tatuoinnin hankkiessaan ja on niitä, jotka ovat pohtineet asiaa vuositolkulla.
Sikäli kun ketään toisen ihmisen persoona ja motiivit todella kiinnostavat, kannattaisi ehkä tutustua tatuoituun ihmiseen ja selvittää asia täsmällisesti. Mielikuvat ovat aina mielikuvia, enkä oikein ymmärrä miten tämä maailma tästä paranee esimerkiksi sillä, että ajattelee tatuoidun olevan harkintakyvytön, huomionkipeä jakorasia ilman, että vaivautuu ottamaan selvää asian todellisesta laidasta. Se, jos jokin, minusta kertoo harkintakyvyttömyydestä ja pinnallisuudesta.
Itselläni 8 tatuointia....