Parisuhde pahassa jamassa, mitä tehdä?
Eilisen riidan jälkeen on pakko päästä purkamaan omaa pahaa olo jonnekin, joten jos et halua ahdistua, niin älä lue tästä eteenpäin. Tämä teksti tuskin sisältää mitään positiivista...
Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä ja vuosiin kuuluu aiemminkin heikkoja kohtia. Nyt kuitenkin tuntuu, että ollaan tosi syvällä. Ollaanko liian pitkällä? Voiko tästä enää rakentaa parempaa parisuhdetta vai olenko hölmö, kun en jo lähde pois?
Riitelystä on tullut lähes jokapäiväistä ja riidan aihe voi olla kaikkea hillon loppumisen ja lasten kasvatuksen väliltä. Yleissävy keskustelussa on syyttävä, kuulusteleva ja ahdistava. Olen yrittänyt omalta osaltani hillitä tätä tyyliä ja olemme siitä puhuneet, mutta mieheni on erittäin temperamenttinen ja itsehillintä on todella hukassa. Hän saattaa saada raivarin esimerkiksi siitä, että takkapuut on loppu ja niitä pitää hakea puuvarastosta lisää. Hetken aiheesta paasattuaan päästään siihen, kuinka elämä ahdistaa ja kaikki on pelkkää suorittamista ja lopulta syy löytyy minusta.
Meillä on kaksi pientä lasta ja molemmilla riittää varmasti tekemistä päivän jokaiselle tunnille. En voi syyttää miestäni siitä, etteikö hän olisi lasten kanssa tai osallistuisi kotitöihin. Itse kannan päävastuun, mutta se sopii minulle. Yhteistä aikaa meillä ei ole ollut. Viime vuonna emme viettäneet kuin kaksi tuntia keskenämme muualla kuin kotona lasten nukkuessa. Toissa vuonna yhden vuorokauden. Miksi emme? Yleensä siihen ei vaan järjesty aikaa. Lastenhoitoapumme on monen tunnin ajomatkan päässä ja olemme kai ajautuneet niin kauas toisistamme, että tuntuisi jopa hölmöltä maksaa lastenvahdille, jotta kävisimme syömässä tai elokuvissa.
Vielä pari vuotta sitten minulla oli tapana järjestää jotakin, esim. hotelliyö tai konserttiliput. Näillä kerroilla meillä tapeltiin juuri ennen lähtöä tai kaikki ei vaan muuten mennyt odotusten mukaan. Sitten päätin odottaa, että mieheni järjestäisi vastaavasti jotain. Aikaa on kulunut siis pari vuotta odotellessa.
Huomionosoitukset ovat myös vähissä, ei kuitenkaan aivan olemattomia. Ehkä ikävintä on esimerkiksi merkkipäivien unohtaminen tai vaikkapa joululahjan unohtaminen. Miten kukaan voi unohtaa sellaista? Olen saanut myös pari kertaa postissa laskun maksettavaksi itselleni tulleesta lahjasta. En voisi kuvitella tekeväni samoin kenellekään. Nämä ovat yksityiskohtia, eikä ahdistukseni siis todellakaan johdu saamatta jääneistä lahjoista! Mutta tämä siis esimerkkinä.
Tunnen oloni aika katkeraksi---haluaisin yli kaiken, että saisin osakseni kunnioitusta ja arvostusta, että riitely edes vähenisi, että mieheni yllättäisi minut yhteisellä ajalla jne. Tuntuu myös, että pettymysten malja on niin täynnä, että pienikin pisara lisää läikyttää koko sopan yli.
Tämä kirjoitus on vain lyhyt yleiskuvaus parisuhteemme tilasta, paljon asioita jää kertomatta ja toden totta tämä on minun näkemykseni tilanteesta. Varmasti vikaa on minussakin, ei yksi ihminen ainoastaan voi pilata parisuhdetta. Mutta mitä pitäisi tehdä? Omanarvon tuntoni on alamaissa ja tuntuu, että vain ylläpidän kulissia. Samalla tuntuu, että en ansaitse tätä: hoidan hyvin lapset ja kodin, meillä on molemmilla hyvät vakituiset työt, huolehdin kaikessa hullunmyllyssä omasta ulkonäöstäni, olemme molemmat sosiaalisia ja lapsemme ovat terveitä ja ilmeisesti vielä säästyneet meidän aiheuttamaltamme traumalta.
Olenko hölmö, kun en osaa tehdä eropäätöstä ja uskon siihen, että pääsemme vaikeuksien yli? Millaiset asiat ylipäätään ajavat ihmiset eroon?
Kommentit (25)
Tuli todella tarpeeseen tämä ketju! Uskokaa tai älkää, mutta meitä on monta tässä tilanteessa. Meilläkin nyt huono vaihe menossa, uskoisin että enimmäkseen johtuu juuri YHTEISEN AJAN PUUTTEESTA!! Sitä nimittäin on TOSI vaikea järjestää kolmen pienen lapsen perheessä. Siltikin se on niin tärkeää, niin tärkeää...
Meilläkin arki on mennyt riitelyksi. Ajankäytöstä kai riitellemme nyt eniten... Tuntuu, että minä olen vain jokin kotipiika, vaikkei se ehkä niinkään ole. Mies kyllä tekee enemmän kuin hyvin panoksensa. Silti tunnen välillä katkeruutta, etät minä olen täällä kotona " kahlittuna" kun hän " saa olla" töissä. Onneksi palaan nyt minäkin kohta töihin. Toivon sen tuovan helpotusta omaan olooni.
Tämän ketjun ansiosta ajattelin ehdottaa miehelle jotain kivaa täksi illaksi jos vain saamme hoitajan! Toivotaan näin. Uskon että meille auttaa ihan vain se, että saamme välillä puhua ilman taukoja.
Lapsemme ovat suht vaativassa iässä. Kaksoset ovat 5-vuotiaita ja vaativat vanhempien huomiota aamusta iltaan. Nukahtavat vasta klo 22 tällä hetkellä. Pienin 1-vuotias on... no 1-vuotiaan tapaan täyshoidettava. Vanhempien kanssa vielä tekisikin kaikenlaista kivaa, mutta nuorimman ei:((.
Kiitos MAMMA-71 rohkaisevasta viestistä! Toivon minäkin että muutaman vuoden sisään tämä helpottaa. Kyllähän pienet lapset todellakin verottavat voimia ja ehkä kohta helpottaa. Ainakin minulla on tahtoa yrittää vielä 20 vuodenkin jälkeen!
lomien aikana perisuhteessa edistystä? Lomalla kuitenkin vietetään yhteistä laatuaikaa. Moni kaipaili sitä kuuluisaa kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Meillä ei ainakaan järjestynyt :(
...ihan hyvin, kun yhteistä sellaista oli vain 6 päivää, joka sekin meni muuton merkeillä. Loma oli siis ihan jees, kun oli sitä yhteistä pesänrakennusta, mutta arki koitti taas samalla kun lomat loppuivat.
Me ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, joista naimisissa pian 5 vuotta. Kun katselee taaksepäin, musta koko parisuhde näyttää mallikelpoiselta fast-forward suorittamiselta - muutettiin yhteen, mentiin kihloihin, mentiin naimisiin, ostettiin asunto, tehtiin kolme lasta... ja nyt kun kaikki tämä on tehty, niin mitä tapahtuu... Huomataan, ettei toista tunnekaan ja ettei ole mitään yhteistä. Onko loppujen lopuksi käynyt niin, että emme alun perinkään ole rakastaneet toisiamme vaan ajatusta siitä, että olemme sattumalta törmänneet ihmiseen, joka on halukas toteuttamaan samat asiat kuin minä!?!
Eilen tuli sellainen olo, että hel...ti, pakko tehdä jotain. Kävin oman työpäivänä päätyttyä mieheni työpaikalla ja ehdotin suoraan, että jos illalla koitettais josko osattais vielä toimia aviovaimon ja miehen tavoin lakanoiden välissä. Mies oli tietenkin hyvin vastaanottavainen, mutta mitä tapahtuukaan illalla. Lapset olivat ihan valmiita nukkumaan kun mieheni tuli kotiin ja yllättävän lyhyen lasten nukutuksen jälkeen komensin miehen sohvalle, tein iltapalaa, lämmitin saunan, mutta vastoin odotuksiani hyvästä seksistä saankin kuunnella koko illan miehen työasioita. Sanoinkin hänelle ihan suoraan, että et olisi enää selvemmin voinut ilmaista, ettei kiinnosta. Mies oli ihmeissään ja pyyteli koiranpentuilme naamallaan anteeksi innostustaan juttelemaan työasioista. En viitsinyt edes tapella vaan menin nukkumaan eikä olla sen jälkeen puhuttu - eikä itse asiassa edes kiinnosta.
Tämä tietenkin vain yksi yksittäinen tapaus eikä se kerro koko totuutta meidän suhteesta. On rahahuolia, yhteisen ajan puutetta, syyttelyä, täysin puutunut seksielämä yms. Ja syytä minussa ihan varmasti saman verran kuin miehessäkin, ellei enemmänkin. Mutta kuinka kauan pitää jaksaa yrittää? Ja mikä on realistinen tavoite - rakkaussuhde, kumppanuus, ystävyys?
Syvästi loukkaantunut mammis81
Sisäistä se myös. Lue se yksin ja ole rehellinen itsellesi. Löydät asioita, joita muuttamalla saat kohta aikaan muutoksen kumppanissasi. Mulla ja avomiehelläni (kohta avio-) oli todella kurjaa toisen lapsen synnyttyä ja syvällä oltiin kuopuksen ollessa vuoden. Silloin ei muuta ollut enää mielessä kuin pois muuttaminen. Olemme olleet yli 15 vuotta yhdessä, mutta silloin kommunikointia ei ollut yhtään. Riitaa tuli joka asiasta ja kaikki oli minun syytäni. Lopulta riideltiin niin, että tunsin hajoavani lopullisesti. Jotenkin viimeisenä oljenkortena hommasin tuon kirjan ja iltaisin sulkeuduin lukemaan sitä ja itkin.
Kirjassa rikotaan myytit ja asiat mitä muka kunnon suhteessa pitää tehdä että menee hyvin. Se oli hyvin helpottavaa. Tärkeimmät asiat olivat oma käyttäytymien ja omat arvot ja tunteet. Olin todella hämmästynyt miten hyvin pienillä muutoksilla sai positiivista vaikutusta mieheen. Siitä on nyt 3 vuotta aikaa ja meillä menee nyt hyvin. Silloin en uskonut että menisimme naimisiin.
Onnea ja halaus, äläkä itse satuta itseäsi omilla tunteilla.
Mä en ainakaan tarkoittanut, että vain alkoholismin tai väkivallan takia voi erota, siksi kirjoitin yms. koska ei pysty alkaa kirjoittamaan kaikkia syitä tähän . esim. jos ei tunne rakkautta, niin hyvähän vaihtoehto on erota.
Halusin viestilläni vain tuoda sen esiin, että melkein kaikkiin parisuhteisiin kuuluu vaikeita pidempikestoisiakin aikoja. Usein vaikea aika tulee juuri, kun on pieniä lapsia perheessä ja ollaan oltu yhdessä useita vuosia, jolloin kaikille tulee normaalisti eteen erilaisia kysymyksiä (onko tämä se oikea puolisoksi, lasten isäksi jne). Se vaihe tulee melkein aina jokaisessa suhteessa, siksi tilanne varmaan tulee olemaan sama myös mahdollisen uuden puolison kanssa.
En nyt tarkoita ketään erityisesti ja varmasti jokainen tietää milloin on viisainta lopettaa. JOTKUT vaan lopettavat turhan helposti, kun " parisuhteen kuherrusaika" on ohi karu arki astuu kuvioihin.