Niin se vaan kävi, halut katosi ja lakkasi seisomasta
Ikää vähän yli 50, bmi 26, en polta enkä käytä alkoholia kuin satunnaisesti muutama saunakalja. Seksi ollut jo pitempään vähän sellaista jännittämistä että seisooko kunnolla loppuun asti, ja nyt tässä käynyt niin ettei enää ole edes aamustondista. Arvelen että testot menneet koska ei edes haluta, asiat jotka ennen aiheutti automaattisesti himoa ei hetkauta tunnetasolla yhtään samalla vahvuudella.
Omalla tavallaan jännä tunne, häiritsevä silloin kun haluaisi haluta, muulloin uudella tavalla elämään rauhaa tuova kun nykyään hyvin piukeasti pukeutunut naisväki ei laukaisekaan häiritsevää hässitystä tuolla ulkona.
Kai se on tästä testomittaukseen suoriuduttava ja lääkitys haettava kuitenkin, vielä tekisi mieli nauttia kiihkeästä seksistä. Onko kenenkään puoliso saanut tällaista tilannetta parannettua vielä kotikonstein, liikuntaa ja terveitä elämäntapoja lisäämällä? Olen aina ollut tosi hoikka mutta nyt on selkeästi lievää ylipainoa.
Kommentit (74)
Kannattaa mennä lääkäriin tarkistuttamaan yleinen terveydentila, erektiohäiriö voi johtua lukemattomista eri syistä suorituspaineiden ja suhdeongelmien lisäksi. Syy voi olla verisuoniperäinen tai lääkityksestä johtuva jne.
Vierailija kirjoitti:

Jep. Itselläni se oli sepelvaltimotaudin ensioire ja noutaja meinasi tulla ennen 50 ikävuotta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on naishieroja, joka hieroo ja auttaa venyttelemään myös lantionpohjan lihaksia.
Oli aluksi vähän noloa, mutta nopeasti tuohon tottui. Ja kun kireydet katosivat alkoi seisokkikin tulla, jopa siellä hierojan pedillä 😄
Lantionpohjan lihaksia ei kyllä ulkopuolelta voi hieroa. Lantionpohjan lihaksiston harjoittaminen ei tarkoita hierontaa eikä venyttelyä.
Joo tuttu homma. Jos siellä kotona se patapoliisi eli eukko nalkuttaa, stressaa,pomottaa ynnä muuta paskaa siitä eroon välittömästi. Se ei tuu sinua siinä auttamaan. Muutamassa viikossa huomaat että alat nuortuun ja kappas sieltä ne seksihalutkin tulee. Kärttynen akka on kaikista pahin testojen ja halujen tappaja. Kokemusta on. Ja näillä kommenteilla joka akka ottaa itseensä mutta minkäs teet..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä halut putosivat kun puoliso alkoi suhtautua nuivasti seksiin. Missään kuulema ei ole vika. Toki kun seksiä on, haluaisin silloin, mutta nainen on luonut suorituspaineet. Teenkö juuri oikein oikeaan aikaan ja hyvässä rytmissä hänen kannaltaan. Ei oikein erektio ole spontaani ja haluttaa vähemmän. Varsinkin kun saa kuulla miksi et nyt halunnutkaan.
Nainen voi tappaa halut. Pyyntöjäni ei kuunneltu aikoinaan ja nyt halveksin impotenssiani ja itseäni.
Mitä pyyntöjä? En näe viestissäsi mitään muuta kuin ongelman ulkoistamista. Sinussa ei ole mitään vikaa, puolisossa ainoastaan. Uskoisko.
Erittäin helppo uskoa, vastaavia kohtaloita on lukemattomia.
Hyvin harvoin vika on vain toisessa. Jos ei koskaan näe itsessään mitä
Eli vikaa on useimmiten molemmissa, ok. Mitä vikaa sinussa siis on. kun miehesi on haluton?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä halut putosivat kun puoliso alkoi suhtautua nuivasti seksiin. Missään kuulema ei ole vika. Toki kun seksiä on, haluaisin silloin, mutta nainen on luonut suorituspaineet. Teenkö juuri oikein oikeaan aikaan ja hyvässä rytmissä hänen kannaltaan. Ei oikein erektio ole spontaani ja haluttaa vähemmän. Varsinkin kun saa kuulla miksi et nyt halunnutkaan.
Nainen voi tappaa halut. Pyyntöjäni ei kuunneltu aikoinaan ja nyt halveksin impotenssiani ja itseäni.
Mitä pyyntöjä? En näe viestissäsi mitään muuta kuin ongelman ulkoistamista. Sinussa ei ole mitään vikaa, puolisossa ainoastaan. Uskoisko.
Erittäin helppo uskoa, vastaavia kohtaloita on lukemattomia.
Hyvin harvoin vika on
En ole aina osannut peittää pettymystäni siitä että meillä ei ole seksielämää. Se vika. Olen kyllä petrannut ja osaan mielestäni tätä nykyä peittää tunteeni aika taidokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys,itselläni vähän samanlainen tilanne,kerron nyt asiani,vaikka se saa varmaan jotkut närkästymään.Olen 56v mies ja saman ikäisen vaimoni kanssa oltu naimisissa jo yli 30 vuotta,suhteemme on hyvä,ja rakastamme toisiamme,kuitenkin erektio vaikeuksia alko tulla,ja tietenkin se häiritsi mieltäni.Rakas vaimoni oli puhunut asiasta jo vuosia sitten eronneele siskollensa,ja eräänä viikonloppuna hän tuli meille yökylään,saunottuamme ja parit oluet juotuamme vaimoni sanoi etää nyt menemme yhdessä sänkyyn,ja niin he alkoivat riisuutua,niinkuin minäkin,kun näin vaimoni siskon riisuvan aluhousunsa,minulla alkoi jo silloin seisoa,ja vaimoni sanoi että he olivat sopineet että voisin panna häntä jos haluaisin,ja halusinpa tietenkin.niinpä panin heitä molempia vuorotellen,eikä erektion puutteesta ollut tietoakaan.Aamulla herättyämme vaimoni sanoi että hän tiesi että tottuminen toiseen voi saada moista aikaan.Tämä jäi toistaiseksi tähän kertaan,ja jost Harvinaisen fiksu vaimo sinulla,seksuaalinen halu voi todellakin hiipua siitäkin että vaikka olisi kuinka hyvä kumppani siihen vain tottuu. Jos syöt esim vaniljajäätelöä 30v,voisi mansikkakin välillä maistua.
Jännästi samantyyppisiä tuntemuksia näin keski-iässä, vaikka olen nainen. Toisaalta rauhaa, mutta haluaisin haluta enemmän. Tuntoaisti alakerrassa myös heikentynyt selvästi.
Minua kiinnostaa ap:n mielenmaisema. Miehelläni on testot mitattuna alhaalla, mutta hän ei halua hakea hoitoa siihen. Hän ei ole enää halunnut seksiä pariin vuoteen. Vaikuttaa tyytyväiseltä olotilaansa. Minä taas mietin eroamista jatkuvasti, itsetuntoni on jo laskenut niin paljon, että olisi pitänyt erota jo aiemmin. Tuntuu että olen jo masentunut jaebettänyt elämänilon ja passivoitunut. Onko mahdollista, että mies olisi tyytyväinen nykytilaan? Onko ap tyytyväinen parisuhteeseen, jossa hän ei halua seksiä? Haluaisin ymmärtää.
N50+
Vierailija kirjoitti:
Joo tuttu homma. Jos siellä kotona se patapoliisi eli eukko nalkuttaa, stressaa,pomottaa ynnä muuta paskaa siitä eroon välittömästi. Se ei tuu sinua siinä auttamaan. Muutamassa viikossa huomaat että alat nuortuun ja kappas sieltä ne seksihalutkin tulee. Kärttynen akka on kaikista pahin testojen ja halujen tappaja. Kokemusta on. Ja näillä kommenteilla joka akka ottaa itseensä mutta minkäs teet..
Jos ei tykkää puolisostaan, kuuluukin erota! Se on aivan oikein, juuri niin kuuluu tehdä. Me täällä ihmettelemme niitä miehiä, jotka eivät halua seksiä vaimon kanssa, mutta eivät halua erotakaan.
N50+
Olisiko tuo nyt vain korvien välissä? On ikää ja vähän paino noussut? Onko joku möläyttänyt jotain?
Kuullostaa että haluat seksiä, mutta epäilet itseäsi jostain syystä ja jännität suoritusta? Mitä jos kaappaat hänet vain kainaloon ja et ajattele mitään suoritusta.
Hanki käkikello, jota vettää etukätteen.
Ei tarviisi ainakaan toisten nurkille mennä ennää kukkummaan ;)
Meillä kanssa naisen bmi sitä luokkaa ettei seiso kun silmät..onneksi hyvä thaikkupaikkoja riittää kiiman torjuntaan
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ap:n mielenmaisema. Miehelläni on testot mitattuna alhaalla, mutta hän ei halua hakea hoitoa siihen. Hän ei ole enää halunnut seksiä pariin vuoteen. Vaikuttaa tyytyväiseltä olotilaansa. Minä taas mietin eroamista jatkuvasti, itsetuntoni on jo laskenut niin paljon, että olisi pitänyt erota jo aiemmin. Tuntuu että olen jo masentunut jaebettänyt elämänilon ja passivoitunut. Onko mahdollista, että mies olisi tyytyväinen nykytilaan? Onko ap tyytyväinen parisuhteeseen, jossa hän ei halua seksiä? Haluaisin ymmärtää.
N50+
AP tässä. Niinkuin aloituksessa koitin selostaa koen tilanteen ristiriitaisena. On kiva ettei arkisissa kohtaamisissa jyskytä turha panetus päässä, kuten niin lukemattomia kertoja on tähän asti tapahtunut. Minulla on ollut tiettyjä pukeutumiseen liittyviä fetissejä, esim legginsit tai nahkahousut naisella näyttää silmissäni paljon eroottisemmiltä kuin varmasti niiden käyttäjät itse kokee. Toisaalta tilanne vaivaa kovasti silloin kun haluaisi haluta. Vaikka on tilanteita missä aikaisemmin olisi mieleen noussut halu niin nykyisin ei vain meinaa tapahtua mitään. Järki rekisteröi jollain tasolla edelleen mm. ne fetistiset asiat, mutta se ei valu alemmas himon tasolle. Aikaisemmin prosessi eteni toisinpäin, himo syntyi jossain mielen syövereissä ja työntyi sitten ylöspäin ajatuksiin. Stressi tms ei omalla kohdallani ole syy, elämäntilanteeni on oikein mukava ja kumppanini myös, eikä hänen haluttavuus ole mitenkään vähentynyt.
On varmaan mahdollista että teidän tilanteessa miehesi on oikeasti tyytyväinen nykytilaan ja siihen ettei seksiä enää ole. Oletko keskustellut miehesi kanssa seksin vähyydestä ja siitä että haluaisit sitä enemmän? Jos viihdytte muuten yhdessä niin ehkä ei ole mahdotonta että avaisitte suhdettanne siltä osin että haet seksuaalisen tyydytyksen muualta. Ainakin tuntuu että nykyään tällaiset järjestelyt ovat lisääntymässä, tai sitten niinstä ainakin puhutaan avoimemmin.
Lyö puukolla jalkaas, jos et vielä tykkää niin ota moottorisaha ja kokeile kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa ap:n mielenmaisema. Miehelläni on testot mitattuna alhaalla, mutta hän ei halua hakea hoitoa siihen. Hän ei ole enää halunnut seksiä pariin vuoteen. Vaikuttaa tyytyväiseltä olotilaansa. Minä taas mietin eroamista jatkuvasti, itsetuntoni on jo laskenut niin paljon, että olisi pitänyt erota jo aiemmin. Tuntuu että olen jo masentunut jaebettänyt elämänilon ja passivoitunut. Onko mahdollista, että mies olisi tyytyväinen nykytilaan? Onko ap tyytyväinen parisuhteeseen, jossa hän ei halua seksiä? Haluaisin ymmärtää.
N50+
####
Mies voi hyvinkin olla tyytyväinen tai jopa haluta elää yksin.
Pitkässä parisuhteessa tapahtuu helposti kyllästyminenkin puolisoon.
Ehkä voit ottaa puheeksi miehesi kanssa, että elämänne on muuttunut enemmän kämppäkaveruudeksi. Kokeilla kepillä jäätä olisiko miehellä samat mietteet.
Itse olen odottamassa sopivaa elämäntilannetta ottaa ero puheeksi vaimon kanssa. Töihin liittyvät muutokset ovat estäneet kiikuttamasta laivaa toistaiseksi. Toki myös viimeisen lapsen lähtö pesästä helpottaa myös eroa.
Ei eroaminen ole välttämättä oikea ratkaisu,jos kerta liitto on muuten hyvä,ja pari rakastaa toisiansa,kuitenkin,varsinkin mies,tarvitsee seksiä säännöllisesti.Silloin olisi hyvä,että hänelle järjestettäisiin joku toinen nainen jonka kanssa hän voisi tyydyttää tarpeensa.

TässäKIN ketjussa aloittaja on haluton mies. Ketjuun on kommentoinut moni muukin haluton mies, tai nainen joka on kertonut haluttomasta miehestään. Että osaatte olla rasittavia puusilmiä.
Ps. Joidenkin ihmisten arvomaailmaan ei sovi tarpeiden tyydyttäminen jonkun random tyypin kanssa oman liiton ulkopuolelta.
Se mies joka tänne kirjoitti vaimonsa ja vaimon siskon kanssa tehdystä sopimuksesta,olivat tuskin toisillensa mitään random tyyppejä.
BMI 26 ei kyllä ole paha :D 25 on normaalipainon yläraja