Mies jätti tyttöystävän ja alkoi tinderöimään, koska keksi että haluaakin lapsia
Paljonko veikkaatte olevan todennäköisyyden, että jättää myös lastensa äidin, kun saa uuden päähänpiston? Itse veikkaan 95-100%
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
"Mitä helvettiä, totta kai? Tutustutaan kunnolla ja sitten vasta päätetään, onko toinen sellainen kenen kanssa haluaa elämäänsä jakaa, voiko tähän luottaa, jne. Miten sinä aloitat suhteen, dippaamalla peniksen ja sitten parin vuoden päästä miettimällä, että mitäs ne minun arvot olikaan?"
No en todellakaan ala ensitreffeillä miettimään lasten lukumäärää, Volvoa ja kultaista noutajaa. Seurusteluhan on juuri sitä varten, että toiseen tutustutaan, typerys.
Tutustuminen on sitä varten, että tutustutaan. Jos vaatii tänä aikana haarojen avaamista tai romantiikkaa, kyseessä on hyväksikäyttö. Sitten kun tuntee toisen niin hyvin, että tietää haluavansa sitoutua juuri tähän henkilöön loppuelämäkseen, voidaan harkita romantiikkaa. Ja vasta sitten, jos luoja suo, tulee lapsia - jos tulee. Senkin pitää olla ok, että ei mahdollisesti tule, ja silti ollaan sitouduttu siihen omaan kumppaniin
Ap on sekaisin kuin seinäkello. Mies huomasi sen ja teki viisaasti häipyessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä helvettiä, totta kai? Tutustutaan kunnolla ja sitten vasta päätetään, onko toinen sellainen kenen kanssa haluaa elämäänsä jakaa, voiko tähän luottaa, jne. Miten sinä aloitat suhteen, dippaamalla peniksen ja sitten parin vuoden päästä miettimällä, että mitäs ne minun arvot olikaan?"
No en todellakaan ala ensitreffeillä miettimään lasten lukumäärää, Volvoa ja kultaista noutajaa. Seurusteluhan on juuri sitä varten, että toiseen tutustutaan, typerys.
Tutustuminen on sitä varten, että tutustutaan. Jos vaatii tänä aikana haarojen avaamista tai romantiikkaa, kyseessä on hyväksikäyttö. Sitten kun tuntee toisen niin hyvin, että tietää haluavansa sitoutua juuri tähän henkilöön loppuelämäkseen, voidaan harkita romantiikkaa. Ja vasta sitten, jos luoja suo, tulee lapsia - jos tulee. Senkin pitää olla ok, että ei mahdollisesti tule, ja silti ollaan sitoudut
Seurustelu on tutustumista. Kyllä meillä oli sekä seksiä eettä romantiikkaa seurusteluaikana. Siinä samalla sitten keskusteltiin tulevaisuuden toiveista. Sinä kai sitten tutustut pari vuotta ennen seksiä ja romantiikkaa. Kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies halusi lapsia, nainen ei. Mies lopettaa suhteen naisen kanssa joka ei halua lapsia ja alkaa etsimään naista jolla on samat halut ja tavoitteet.
Mielestäni juuri näin kuuluu toimia. Mikä tässä oli se ongelma?
Vaikka se, että jos kohtelee naista välineenä eikä kumppanina, välineellä on välinearvon hinta. Miksi ihmeessä kukaan nainen synnyttäisi miehelle, jonka tietää hylkäävän perheen, kun on saanut mitä haluaa, ja keksii haluta jotain muuta? Miksi mies toimisi eri tavalla tässä asiassa, kuin edellisessä? Ja ihan turha siis vastata tähän, kysymys on retorinen. Ei varmasti tuon edellisenkään suhteen alussa ajatellut jättävänsä naista, kuten ei ajattele nytkään jättävänsä lastensa äitiä - kunnes muuttaa mielensä
Siis mitä ihmettä, jos tehdään lapsia, niin eikö ole suota
Ensinnäkin lapsi nykylainsäädännöllä yhteishuoltajuuessa ei ole "oma", vaan yhteisomistajuudessa. Ja jos arvomaailma ei tämän henkilön kanssa kohtaa, niin kyseessä on täysi katastrofi, jossa suurin kärsijä on lapsi. Miehen lapsihimo on niin itsekäs, ettei tämä pysty ajattelemaan lapsen parasta edes pikkulapsiaikana, vaan erottaa lapsen äidistään välittömästi kun pystyy, jos ei saa mitä haluaa. Kuten tässäkin tapaukesssa mies täysin häikäilemättä potkaisi naisen junasta, kun ei suostunut tälle synnyttämään. Ei tuollaiselle miehelle tule synnyttää yhtäkään lasta
Ja siitä olen samaa mieltä, että "parisuhdemiehelle" ei tule koskaan synnyttää lasta. Jos ei omaa perhearvoja vaan muuttelee mieltään, siittelee menemään, hylkäilee naisia, hyväksikäyttää heitä, tuuliviireilee, välineellistää naisia lapsentekokoneiksi, priorisoi lapset puolisonsa yli, jne. kyseessä ei ole perheellistymiseen sopiva yksilö alkuunkaan, vaan siittäjäelukka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä helvettiä, totta kai? Tutustutaan kunnolla ja sitten vasta päätetään, onko toinen sellainen kenen kanssa haluaa elämäänsä jakaa, voiko tähän luottaa, jne. Miten sinä aloitat suhteen, dippaamalla peniksen ja sitten parin vuoden päästä miettimällä, että mitäs ne minun arvot olikaan?"
No en todellakaan ala ensitreffeillä miettimään lasten lukumäärää, Volvoa ja kultaista noutajaa. Seurusteluhan on juuri sitä varten, että toiseen tutustutaan, typerys.
Tutustuminen on sitä varten, että tutustutaan. Jos vaatii tänä aikana haarojen avaamista tai romantiikkaa, kyseessä on hyväksikäyttö. Sitten kun tuntee toisen niin hyvin, että tietää haluavansa sitoutua juuri tähän henkilöön loppuelämäkseen, voidaan harkita romantiikkaa. Ja vasta sitten, jos luoja suo, tulee lapsia - jos tulee. Senkin pitää olla ok, e
En todellakaan avaa haarojani tuntemattomalle. Onnea vaan näille kaikille sankareille jotka avaavat
Ota, ap, ne lääkkeesi. Menee jo aivan ulkosfääreissä nämä sinun juttusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä helvettiä, totta kai? Tutustutaan kunnolla ja sitten vasta päätetään, onko toinen sellainen kenen kanssa haluaa elämäänsä jakaa, voiko tähän luottaa, jne. Miten sinä aloitat suhteen, dippaamalla peniksen ja sitten parin vuoden päästä miettimällä, että mitäs ne minun arvot olikaan?"
No en todellakaan ala ensitreffeillä miettimään lasten lukumäärää, Volvoa ja kultaista noutajaa. Seurusteluhan on juuri sitä varten, että toiseen tutustutaan, typerys.
Tutustuminen on sitä varten, että tutustutaan. Jos vaatii tänä aikana haarojen avaamista tai romantiikkaa, kyseessä on hyväksikäyttö. Sitten kun tuntee toisen niin hyvin, että tietää haluavansa sitoutua juuri tähän henkilöön loppuelämäkseen, voidaan harkita romantiikkaa. Ja vasta sitten, jos luoja suo, tulee lapsia - jos tulee. Senkin pitää olla ok, että ei mahdollisesti tule, ja silti ollaan sitoudut
Seksi on ihan normaalia kahden ihmisen välistä kanssakäymistä:D
Se, mikä sulle on ongelma on se, ettet ole vain löytänyt vielä sitä oikeaa miestä vierelle! Ei muuta kuin mukaan tinderöimään ja kirjoitat vaan profiiliin, että sun mielestä penetraatio on hyväksikäyttöä ja haluat vain miehen, joka on samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies halusi lapsia, nainen ei. Mies lopettaa suhteen naisen kanssa joka ei halua lapsia ja alkaa etsimään naista jolla on samat halut ja tavoitteet.
Mielestäni juuri näin kuuluu toimia. Mikä tässä oli se ongelma?
Vaikka se, että jos kohtelee naista välineenä eikä kumppanina, välineellä on välinearvon hinta. Miksi ihmeessä kukaan nainen synnyttäisi miehelle, jonka tietää hylkäävän perheen, kun on saanut mitä haluaa, ja keksii haluta jotain muuta? Miksi mies toimisi eri tavalla tässä asiassa, kuin edellisessä? Ja ihan turha siis vastata tähän, kysymys on retorinen. Ei varmasti tuon edellisenkään suhteen alussa ajatellut jättävänsä naista, kuten ei ajattele nytkään jättävänsä lastensa äitiä - kunnes muuttaa mielensä
Siis mitä
Lasta ei omisteta missään lainsäädännössä. Sinä olet vain unohtanut aamulääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä helvettiä, totta kai? Tutustutaan kunnolla ja sitten vasta päätetään, onko toinen sellainen kenen kanssa haluaa elämäänsä jakaa, voiko tähän luottaa, jne. Miten sinä aloitat suhteen, dippaamalla peniksen ja sitten parin vuoden päästä miettimällä, että mitäs ne minun arvot olikaan?"
No en todellakaan ala ensitreffeillä miettimään lasten lukumäärää, Volvoa ja kultaista noutajaa. Seurusteluhan on juuri sitä varten, että toiseen tutustutaan, typerys.
Tutustuminen on sitä varten, että tutustutaan. Jos vaatii tänä aikana haarojen avaamista tai romantiikkaa, kyseessä on hyväksikäyttö. Sitten kun tuntee toisen niin hyvin, että tietää haluavansa sitoutua juuri tähän henkilöön loppuelämäkseen, voidaan harkita romantiikkaa. Ja vasta sitten, jos luoja suo, tulee lapsia - jos tulee. Senkin pitää olla ok, e
Seksi on parittelua. Miksi ihmeessä parittelisin tuntemattoman kanssa, jos en tiedä edes haluanko hänen kanssaan lapsia? Hyhhyh mitä porukkaa
En ole ollenkaan vakuuttunut, että haluan miestä alkuunkaan. Tämä mies ja tämän ketjun kommentitkin osoittavat, ettei teistä ole kuin alkeelliseen tuuliviireilyyn ja sekoilusiittämiseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies halusi lapsia, nainen ei. Mies lopettaa suhteen naisen kanssa joka ei halua lapsia ja alkaa etsimään naista jolla on samat halut ja tavoitteet.
Mielestäni juuri näin kuuluu toimia. Mikä tässä oli se ongelma?
Vaikka se, että jos kohtelee naista välineenä eikä kumppanina, välineellä on välinearvon hinta. Miksi ihmeessä kukaan nainen synnyttäisi miehelle, jonka tietää hylkäävän perheen, kun on saanut mitä haluaa, ja keksii haluta jotain muuta? Miksi mies toimisi eri tavalla tässä asiassa, kuin edellisessä? Ja ihan turha siis vastata tähän, kysymys on retorinen. Ei varmasti tuon edellisenkään suhteen alussa ajatellut jättävänsä naista, kuten ei ajattele nytkään jättävänsä lastensa äitiä - kunnes mu
No sitä se huoltajuus kuitenkin käytännössä on. Ja lainsäädännön mukaan miehellä ja naisella ei ole tässä eroa: tuuliviiri mies voi vaikka raskausaikana päättää, että haluaakin toisen naisen, ja lapsen elämä on pilalla. Vain mies joka toimii huomattavasti korkeammalla tasolla kuin lain moraali, voi kelvata isäksi. Näihin yhteishuoltajuus- ym. sekoilijoihin en halua sotkeentua millään tasolla
Juu, taitaa tosiaan olla parasta, että kierrät miehet kaukaa. Ota vaikka pari kissaa.
"Jos olet tietoinen niin se lapsi jatkaa olemistaan ja hyötyy kaikista eniten vakaista, turvallisista kasvuolosuhteista. Tuuliviirin, naisenhylkääjän, hyväksikäyttäjän miehen lapsi ei saa kumpaakaan"
siis mielestäsikö se lapsi olisi pitänyt tehdä (väkisin?) naisen kanssa, joka ei lapsia halua, jotta ei olisi erottu ja olisi vakaa ja turvallinen suhde???
Vierailija kirjoitti:
Juu, taitaa tosiaan olla parasta, että kierrät miehet kaukaa. Ota vaikka pari kissaa.
Miksi ottaisni? Naisena saan siemenen ja 100% oman lapsen parilla tuhannella eurolla ja halvemmallakin jos en käytä virallisia reittejä. Tai saisin, jos siis olisin yhtä vastuuton mulkero kuin miehet vanhempina. En koe sellaista lapsihimoa tai itsekkyyttä, että haluaisin nähdä enemmän itseäni ja käytellä lasta omien himojeni tyydyttämiseen. Jos lapselle ei ole sopivia olosuhteita elää, ei lasta tarvitse synnyttää ollenkaan
Pystyn tavallaan ymmärtämään, mitä tällä aloituksella ajetaan takaa. Entinen mieheni muuttui ihmiseksi, jolle lapsen saamisesta tuli elämän ykkösasia. Millään muulla ei ollut enää merkitystä. Tunsin, että minä muutuin hänelle ainoastaan välineeksi saada haluamansa asia, rakkaudesta ei tuolloin ollut enää tietoakaan. Eroaminen oli hyvin helppo vaihtoehto. Ja ainut vaihtoehto tietysti, koska tuo on asia, josta on syytä olla samaa mieltä, jos aikoo elää elämäänsä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
"Jos olet tietoinen niin se lapsi jatkaa olemistaan ja hyötyy kaikista eniten vakaista, turvallisista kasvuolosuhteista. Tuuliviirin, naisenhylkääjän, hyväksikäyttäjän miehen lapsi ei saa kumpaakaan"
siis mielestäsikö se lapsi olisi pitänyt tehdä (väkisin?) naisen kanssa, joka ei lapsia halua, jotta ei olisi erottu ja olisi vakaa ja turvallinen suhde???
Öö, ei, vaan jos ollaan suhteessa naiseen niin silloin se oma impulssinomainen himo laitetaan sivuun ja elämässä edetään yhdessä sen kumppanin kanssa
Jos jossakin tilanteessa nainen ei halua lapsia, asialle voi tehdä monen monituista asiaa. Lisääntyminen on luonnon prosessi ja jokainen nainen, joka on oikeanlaisissa olosuhteissa, haluaa kyllä lapsia. Se vaatii turvaa, aikaa, jne. Jos mies vonkaa kohtua ja vauvoja naiselta, joka käy töissä ja jolle mieskin on rasite, ei tietenkään kanna hedelmää. Mutta ongelma tuossa ei ollut se, että tässä naisessa olisi ollut vikaa - oli hedelmällinen ja suhdekin oli jo olemassa. Se, että mies jättää suhteen ja lähtee metsästämään kohtua muualta sen sijaan että paneutuisi siihen ja tekisi olosuhteista sellaiset, missä nainenkin kokee hyväksi synnyttää, kertoo, että mies ei ole lähimainkaan kypsä mihinkään perheelliseen toimintaan
Vierailija kirjoitti:
Pystyn tavallaan ymmärtämään, mitä tällä aloituksella ajetaan takaa. Entinen mieheni muuttui ihmiseksi, jolle lapsen saamisesta tuli elämän ykkösasia. Millään muulla ei ollut enää merkitystä. Tunsin, että minä muutuin hänelle ainoastaan välineeksi saada haluamansa asia, rakkaudesta ei tuolloin ollut enää tietoakaan. Eroaminen oli hyvin helppo vaihtoehto. Ja ainut vaihtoehto tietysti, koska tuo on asia, josta on syytä olla samaa mieltä, jos aikoo elää elämäänsä yhdessä.
Ehdottomasti, minäkin koen että se nainen teki oikein kun erosi. Mutta miehellä on kyllä kovat kuvitelmat, kun tulee pöytään tuollaisilla "jätin eksän kun ei suostunut synnyttämään, mitenkäs olisikos sinun kohtusi minulle käytettävissä" -jutuilla. No, ehkä hänkin jonkun alkoholisoituneen lähi- tai sairaanhoitajan onnistuu naaraamaan
En ymmärrä ihmisiä, jotka seuraavat exiensä (some)elämää.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä, jotka seuraavat exiensä (some)elämää.
Sellaisesta tässä ei kai ole ollutkaan puhe
Vierailija kirjoitti:
Lapsen haluaminen ei ole mikään päähänpisto, vaan yksi elämän keskeisimmistä sisällöistä.
Ja jos lapsen saaminen on miehelle tärkeää, niin todennäköisemmin juuri sitoutuu siihen naiseen, joka pystyy hänelle lapsen antamaan. Ja jonka kanssa myös lapsella on kokonainen perhe.
Mies sitoutuu siihen asti, että lapset on tehty. Sitten voikin häipyä ja jättää lapset äitinsä hoidettavaksi.
Siis mitä ihmettä, jos tehdään lapsia, niin eikö ole suotavaa, että molemmat haluavat lisääntyä? Näin ollen nainen ei ole mikään väline, vaan hän saa oman lapsen. Ei lapsi ole mikään "väline" pitää mies väkisin vierellään jos ei parisuhde onnistu.