Lue keskustelun säännöt.
Olen lievästi ylipainoinen ja olen näkymätön. Tunnen itseni rumaksi ja arvottomaksi ja vanhaksi (olen 30 vuotias
19.11.2024 |
Kun sairastin syömishäiriötä 10 vuotta sitten ja painoin 42kg sain todella paljon huomiota miehiltä ja ihmiset olivat muutenkin ystävällisempiä (mm. avasivat ovia ja hymyilivät) Sain kehuja jatkuvasti vartalostani. Pahimmillaan söin muutaman tomaatin päivässä ja vihasin itseäni ja tunsin olevani silti "läski". Jopa täällä kovasti haukuttuja useita lävistyksiäni kehuttiin.
Syömishäiriöni muutti muotoaan ja lihoin yli satakiloiseksi, Olin kuitenkin itsevarmempi kuin koskaan. Tunsin itseni vahvaksi ja vaikka ihmiset auliisti kertoivat minulle jatkuvasti kuntoilu ja diettivinkkejä, tunsin olevani kaunis. Nautin mm. meikkaamisesta ja hiusten laitosta. Ostelin uusia vaatteita ja seurasin muotia. Olin tyytyväinen itseeni vaikka lähes joka päivä joku ilkeili painostani. Jopa lävistyksiäni alettiin katsoa pahasti. "Miksi olet tehnyt itsellesi noi?"
Minua katsottiin välillä selvästi inhoksuen päästä varpaisiin, koska kuinka tuo "läski kehtaa olla tyytyväinen itseensä kun minä en ole?!" Ovia ei enää avattu.
Vuosi sitten sairastuin ja laihduin koska en pystynyt syömään. Olen jatkuvissa vatsakivuissa edelleen. Ihmiset alkoivat onnitella ja kehua minua "saavutuksestani", eli laihtumisesta.
Olen vielä lievästi ylipainoinen ja olen näkymätön. Tunnen itseni rumaksi ja arvottomaksi ja vanhaksi (olen 30 vuotias). En jaksa enää välittää miltä näytän. Olen sama ihminen kuin olin nelkytkiloisena, mutta silti kohdellaan kuin olisin näkymätön tai tehnyt jotain inhottavaa.
Suojatien eteenkään ei vaivauduta pysähtymään vaikka olisin jo menossa yli.
Tappaisin itseni jos minulla ei olisi lapsia. En halua heille surua. Joka aamu katson peilistä että kuinka ruma olen ja avaan netin ja luen täältä vahvistuksia sille että kuinka vastenmielinen olen.
Kommentit (41)
Toi kuulostaa joltain ikäkriisiltä tai masennukselta. Kaikki me vanhetaan. Meidän vetovoima karisee ajan myötä. Semmosta se vain on. Mutta silti voi tuntea itsensä ihan kivaksi. Ja vaikka kivaksi laittaa vähän meikkiä tai kivaa vaatetta. Älä ole itsellesi noin armoton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä lue tätä palstaa. Yritän itsekkin rimpuilla tästä irti. Tämä ei anna päivään mitään hyvää.
M4X
Minä jaksan ihmetellä, miten jotkut kehtaa kommentoida toisten ulkonäköä, oli syy mikä tahansa. Itse olen hoikkana ihmisenä kuullut paljon "etkö syö mitään" kommentteja tai tyyliin, että "jalat on kuin pulkannarut" ja epäilty sairaaksi. Vaikka siis normaalipainon alarajalla olen ollut, enkä alipainoinen.
Maailma on tosi pinnallinen. Mulla on sama kokemus. Laihduin sisäelin sairauden takia ja sain kuulla miten hyvältä näytän, vaikka olin kivuissa ja voimaton.
Sä olet selvinnyt paljosta. Sun kannattaa olla ylpeä itsestäsi! Ota päivä kerrallaan ja koita löytää elämääsi positiivisia ihmisiä.
Tsemppiä sun elämään.
Olen pahoillani puolestasi.
Kompastuin kaksi vuotta sitten kotonani niin, että minulta murtui lantio ja olkapää useista kohdista. Alipainon takia luut olivat jo 30 vuoden iässä heikot, eikä suurempaa tälliä tarvittu. Tuon tapaturman jälkeen minun oli (vastoin tahtoani) pakko nostaa painoa hiukan, eikä nousu enää pysähtynytkään. Syön nykyään vielä vähemmän kuin alipainoisena (vain kahdesti viikossa), mutta jollakin ihmeen tavalla paino tuntuu silti nousevan edelleen. Vihaan itseäni enemmän kuin koskaan ja antaisin mitä vain päästäkseni taas samaan kokoon kuin toissa jouluna. Hulluahan se on, mutta itseinhoni on niin sietämätöntä, että ottaisin mieluummin hauraat luut. Tuntuu, etten voi elää itseni kanssa.
Et varmaan usko sitä itse, mutta olet tärkeä ja arvokas. Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeesti. Maailmassa on niin paljon muuta kuin ulkonäkö. Muistan aina, miten opiskelutoverini sanoi minulle kun tutustuimme paremmin, että sinä olet lämmin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Rumapainoiset ovat ihnhottavan näköisiä, se on totta, saati että sellainen leviäisi sängylle seljälleen.
Ruma-aivoiset kuten sä on alinta pohjasakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti olet nyt lievästi ylipainoisena paljon viehättävämpi kuin silloin kun olit vakavasti alipainoinen, tai verrattuna siihen kun olit yli satakiloinen.
Veikkaan että sulla on vaan vaikeuksia havainnoida maailmaa realistisesti.
Odotan kun täytät 40v.
Olet arvoton mummo
N41
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi.
Kompastuin kaksi vuotta sitten kotonani niin, että minulta murtui lantio ja olkapää useista kohdista. Alipainon takia luut olivat jo 30 vuoden iässä heikot, eikä suurempaa tälliä tarvittu. Tuon tapaturman jälkeen minun oli (vastoin tahtoani) pakko nostaa painoa hiukan, eikä nousu enää pysähtynytkään. Syön nykyään vielä vähemmän kuin alipainoisena (vain kahdesti viikossa), mutta jollakin ihmeen tavalla paino tuntuu silti nousevan edelleen. Vihaan itseäni enemmän kuin koskaan ja antaisin mitä vain päästäkseni taas samaan kokoon kuin toissa jouluna. Hulluahan se on, mutta itseinhoni on niin sietämätöntä, että ottaisin mieluummin hauraat luut. Tuntuu, etten voi elää itseni kanssa.
Et varmaan usko sitä itse, mutta olet tärkeä ja arvokas. Kaikkea hyvää sinulle.
Oliko / onko syömishäiriö?
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi.
Kompastuin kaksi vuotta sitten kotonani niin, että minulta murtui lantio ja olkapää useista kohdista. Alipainon takia luut olivat jo 30 vuoden iässä heikot, eikä suurempaa tälliä tarvittu. Tuon tapaturman jälkeen minun oli (vastoin tahtoani) pakko nostaa painoa hiukan, eikä nousu enää pysähtynytkään. Syön nykyään vielä vähemmän kuin alipainoisena (vain kahdesti viikossa), mutta jollakin ihmeen tavalla paino tuntuu silti nousevan edelleen. Vihaan itseäni enemmän kuin koskaan ja antaisin mitä vain päästäkseni taas samaan kokoon kuin toissa jouluna. Hulluahan se on, mutta itseinhoni on niin sietämätöntä, että ottaisin mieluummin hauraat luut. Tuntuu, etten voi elää itseni kanssa.
Et varmaan usko sitä itse, mutta olet tärkeä ja arvokas. Kaikkea hyvää sinulle.
Känniääliö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi.
Kompastuin kaksi vuotta sitten kotonani niin, että minulta murtui lantio ja olkapää useista kohdista. Alipainon takia luut olivat jo 30 vuoden iässä heikot, eikä suurempaa tälliä tarvittu. Tuon tapaturman jälkeen minun oli (vastoin tahtoani) pakko nostaa painoa hiukan, eikä nousu enää pysähtynytkään. Syön nykyään vielä vähemmän kuin alipainoisena (vain kahdesti viikossa), mutta jollakin ihmeen tavalla paino tuntuu silti nousevan edelleen. Vihaan itseäni enemmän kuin koskaan ja antaisin mitä vain päästäkseni taas samaan kokoon kuin toissa jouluna. Hulluahan se on, mutta itseinhoni on niin sietämätöntä, että ottaisin mieluummin hauraat luut. Tuntuu, etten voi elää itseni kanssa.
Et varmaan usko sitä itse, mutta olet tärkeä ja arvokas. Kaikkea hyvää sinulle.
Känniääliö
En ole koskaan ollut humalassa. En käytä mitään päihteitä. Liukastuin villasukissa puulattialla.
Miten yli sata kiloinen on lievästi ylipainoinen? Oletko 190cm pitkä? Jos et niin olet merkittävästi ylipainoinen vähintäään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten yli sata kiloinen on lievästi ylipainoinen? Oletko 190cm pitkä? Jos et niin olet merkittävästi ylipainoinen vähintäään.
Opettele lukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Odotan kun täytät 40v.
Olet arvoton mummo
N41
Mä olen 45v enkä pidä itseäni arvottomana mummona. Kyllä vika on ihan sun omassa asenteessa.
Vierailija kirjoitti:
Miten yli sata kiloinen on lievästi ylipainoinen? Oletko 190cm pitkä? Jos et niin olet merkittävästi ylipainoinen vähintäään.
Suomalaisten lukutaito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten yli sata kiloinen on lievästi ylipainoinen? Oletko 190cm pitkä? Jos et niin olet merkittävästi ylipainoinen vähintäään.
Suomalaisten lukutaito.
Enää ei olisi varaa huonontua, tilanne on karmaiseva jo nyt. Tämä palsta osoittaa sen paremmin kuin mikään. Myös ajattelun tasossa olisi nostamista.
Mä olen ollut huippumitoissa, miehet olleet superkiinnostuneita. Ja mitä sitten? En minä tiedä olinko silloin tyytyväisempi. Tuntui että piti sitä silloin heikkoa itsetuntoa kokoajan hioa kehuilla. Nykyään en tarvi niitä. Saan joskus kehuja (aatella oon melkein vähän ylipainoinen) ja ei mua oikeasti kiinnosta.
Sinulla on siis lapsi? Muista että ainakin hänen silmissään olet kaunis, minkäpainoinen sitten oletkin.
Itse painan nykyään päälle 70 kg ja olen itseni kanssa sinut. En ole ylipainoinen mutta kroppani on erilainen kuin vaikka 10 vuotta sitten kun treenasin aivan mielipuolisesti ja näännytin itselleni tdella alhaisen rasvaprosentin. Katsopa vaikka Ashley Grahamin kuvia. Hän on upea minun mielestäni. Esikuvani rohkeudessa pukeutua miten haluaa.
Laitan itseäni, ostin itselle kivoja vaatteita. Ennen ajattelin että vain laihana saan tehdä niin. Enkä keskity obsessiivisesti painooni enää. Joskus paino vähempi, toisinaan enempi. Mulla oli tosi rankka vuosi, kuoli kaksi mulle tärkeää tyyppiä. Lohduttauduin syömällä kun ajatukset oli mustia.
Yritän kuitenkin pitää itsestäni huolta ja syödä terveellisesti mutta jos syön herkkuja, syön herkkuja. Yritän harjoitella sitä että en puhu itsestäni heikosti.
Jos joku tulisi nyt sanomaan millainen läski olen painoni perusteella ei minua kiinnostaisi enää. Olen ihan hyvä näin. Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita.
T. Syömishäiriöinen