Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"

Linkki juttuun, mutta on tietty maksumuurin takana: https://www.hs.fi/elama/art-2000010808423.html

Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.

Olen nähnyt aivan päinvastaista. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt aivan päinvastaista. 

Ja tämä se juuri hämmentääkin. Kun kukaan ei anna konkreettisia esimerkkejä, mitä se OIKEASTI tarkoittaa, että paapotaan.

Mä kyllä näen tätä ilmiötä omassa lähipiirissäni jonkun verran. Mutta minusta juttu on, että ns. hyväosaisia paapotaan, niitä jotka ehkä eniten paapomista kaipaisivat ei niinkään. Eikä niitä hyväosaisia toki yhteiskunta paapo, vaan itse maksavat palveluistaan. 

Itse olen keski-ikäinen, hyvin toimeentuleva akateemisesti koulutettu nainen. Kyllä mä näen paljon samantapaisissa tutuissani sitä, että mitä pienimmistä asioista tulee isoja onglelmia, joita täytyy selvitellä pitkissä terapioissa. Eikä aina ole edes mitään ongelmia, olen kuullut muutamaltakin, että onhan se hyvä jokaisen henkisen kasvunsa vuoksi käydä terapiassa, vaikkei mitään ongelmia olisi. 

Sitten on sitä, että pieniäkin vastoinkäymisiä dramatisoidaan. Töissä vähän täytyy venyä, niin heti ollaan palamassa loppuun dramaattisesti. Pitkään uskoin aina jos joku sanoo näin. Onhan se fakta että joskus ihmiset palaa loppuun oikeasti ja se ei ole naurun paikka. Mutta vuosien myötä olen huomannut, että tietyt ihmiset vaan jotenkin tiedostamattaan ylidramatisoivat, eivätkä vaikuta lopulta olevan lähelläkään mitään loppuunpalamista. Esim. oireet voivat loppua heti, jos tulee joku iloinen uutinen yksityiselämästä, tai se kausi kun piti vähän venyä loppuu. Jotkut taas miettivät puhelimessa päivät pitkät, että miksi hänestä ei töissä pidetä, ja miksi erilaisuutta ei sallita yms, ja kun sitä ulkopuolisena kuuntelee, tuntuu että en ole edes varma onko edes totta ettei hänestä pidetä, vaikuttaa hyvin vähäisen todistusaineiston perusteella arvailulta. Esim. joku ei tervehtinyt konttorilla tai ei näyttänyt iloiselta kun tuli vastaan käytävällä - ajattelee pahaa minusta, vaikka se saattoi vain olla ajatuksissaan tai väsynyt.

Sinänsä aikuisten kohdalla ihan sama, jos tykkäävät huomiosta ja paapomisesta niin siitä vaan. Sen sijaan jotkut näistä opettaa lapsilleenkin huomaamattaan sellaisen sisukkuuden puutteen, jossa ikinä ei saisi olla yhtään paha olla, tai tarvitaan heti lääkäriä, terapiaa, lääkkeitä, diagnooseja, tai edes jotain hemmottelua tai viihdykettä. Mä olen itse 1980-luvun kasvatti ja vaikka mun lapsuudessa kovuutta oli vähän liikaakin enkä sellaista suosittele, niin en voi olla miettimättä mitä se tekee, kun ihminen kasvaa pelkäämään pientäkin epämiellyttävyyttä, kun elämässä sitä kuitenkin paljonkin on.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.

Siis se tarkoittaa sitä, että kun tulee pieni vastoinkäyminen (mikä?), niin ihminen tarvitsee ammattiapua (mitä?) että selviää eteenpäin (mihin?). Konkreettinen esimerkki?

Esimerkiksi se, että nykyään opettajat eivät "koe voivansa arvioida kenenkään osaamista, kun osaamisia on erilaisia". Tällä perustellaan sitä, ettei opettajat enää opeta mitään ("itseohjautuva oppiminen, kun tutkit aihetta itsenäisesti") ja kaikki päästetään kursseista läpi. Oma kokemus ylemmältä AMK-tasolta vuonna 2023. 

Ihmisiä paapotaan myös valtion osalta. Esim se, että kahvio saa myydä muualta ostettuja pullia mutta ei itse valmistamiaan pullia. Tai se, että meidän kuntokeskukseen tulee parin vuoden välein valtio tarkistamaan että tilat ovat riittävän siistit, vaikka mitään huomautettavaa ei ole koskaan ollut ja me joudumme maksamaan tästä lystistä joka kerta. 

Tai se, että valtio päättää minun puolestani kuinka korkeaa eläkemaksua joudun maksamaan. Jos itse haluaisin maksattaa itselleni vain minimieläkkeen, miksi valtio saa päättää puolestani että joudun maksamaan 3000 €/kk eläkkeitä varten? Enemmän minä tarvitsisin niitä rahoja nuorena perheellisenä kuin sitten seniorina. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä näen paljon samantapaisissa tutuissani sitä, että mitä pienimmistä asioista tulee isoja onglelmia, joita täytyy selvitellä pitkissä terapioissa. Eikä aina ole edes mitään ongelmia, olen kuullut muutamaltakin, että onhan se hyvä jokaisen henkisen kasvunsa vuoksi käydä terapiassa, vaikkei mitään ongelmia olisi. 

Mitä ne "pienet ongelmat" ovat? Onko mahdollista, että sinä et tiedä mitä niiden pienten ongelmien takana on? (Kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita, koska et antanut tästä esimerkkiä.) Mikä on pitkä terapia ja kuka sen maksaa? Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei tuosta vaan kävellä, vaan lääkärin pitää antaa diagnoosi ja ihmisen itsensä pitää selittää hakemuksessa, miten tämä vaikuttaa työkykyyn. Ei saa voida liian huonosti eikä liian hyvin, muuten terapiaa ei saa. Jos et tarkoittanut Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, niin mitä "pitkää terapiaa" tarkoitit ja kuka siinä on maksajana? Jos ihminen maksaa itse terapiansa, niin ei se silloin ole "paapomista".

Vassarit ei tykkää Sinkkosesta. Resilienssit ei kuulu intersektionaaliseen narratiiviin, missä ihmisiä kehotetaan loukkaantumaan mikroilmeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vassarit ei tykkää Sinkkosesta. Resilienssit ei kuulu intersektionaaliseen narratiiviin, missä ihmisiä kehotetaan loukkaantumaan mikroilmeistä.

Vallankumous ei synny hyvästä olosta, vaan katkeruudesta, vastakkainasetteluista., kateudesta

Jotenki tämä loppuunpalamisen kulttuuri on ainakin yksi. Varsinkin useat nuoret naiset ovat ihan poikki tavallisista töistä ja niistä suoriutumisesta. Sitten jäädään saikulle vähän väliä.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi se, että nykyään opettajat eivät "koe voivansa arvioida kenenkään osaamista, kun osaamisia on erilaisia". Tällä perustellaan sitä, ettei opettajat enää opeta mitään ("itseohjautuva oppiminen, kun tutkit aihetta itsenäisesti") ja kaikki päästetään kursseista läpi. Oma kokemus ylemmältä AMK-tasolta vuonna 2023. 

Ihmisiä paapotaan myös valtion osalta. Esim se, että kahvio saa myydä muualta ostettuja pullia mutta ei itse valmistamiaan pullia. Tai se, että meidän kuntokeskukseen tulee parin vuoden välein valtio tarkistamaan että tilat ovat riittävän siistit, vaikka mitään huomautettavaa ei ole koskaan ollut ja me joudumme maksamaan tästä lystistä joka kerta. 

Tai se, että valtio päättää minun puolestani kuinka korkeaa eläkemaksua joudun maksamaan. Jos itse haluaisin maksattaa itselleni vain minimieläkkeen, miksi valtio saa päättää puolestani että joudun maksamaan 3000 €/kk eläkkeitä varten? Enem

Ensimmäinen konkreettinen esimerkki: YAMK-kursseilla ei anneta arvosanoja ja kaikki päästetään läpi kursseilta. Kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.

 

Siis se tarkoittaa sitä, että kun tulee pieni vastoinkäyminen (mikä?), niin ihminen tarvitsee ammattiapua (mitä?) että selviää eteenpäin (mihin?). Konkreettinen esimerkki?

Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän. 

Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämukavuuden tunteita. Olisin halunnut olla vaan jatkuvasti pumpulissa ja kokea pelkästään nautinnollisia tuntemuksia. Työssäkäynti se vasta kauhealta tuntuikin, koska esim. piti herätä aamulla, vaikka olen iltaihminen. Mä en vaan pysty, oli sisäinen päätelmä. Opiskelukin oli parempi, päätin, ja palasin sitten taas opiskelemaan. 

Onneksi sitten tapasin miesystäväni, joka on minua 8 vuotta vanhempi ja semmoisen vanhanaikaisen kasvatuksen tulos. Hän sai vedettyä mut ulos siitä paapomiskasvatuksen tuottamasta yliherkkyydestä millekään epämukavuudelle. Olin ihan hämmästynyt, kun hän kertoi, että kyllä häntäkin monet asiat jännittää tai ahdistaa tai ei huvita tai ei jaksa, mutta hän vaan tekee silti, kun on pakko. No big deal. Hänelle ei ollut tullut edes mieleen, että elämää edes voisi elää niin, että yrittäisi olla tekemättä kaikkea, mistä tulee epämiellyttäviä tuntemuksia tai tunteita. Ja sitä mäkin olen alkanut opetella, ja se oikeasti toimii. En olekaan huono, joka ei pysty, vaan mulla oli vaan väärä kuvitelma, että kaikkea epämukavaa pitää pelätä ja välttää. Kun en enää luule niin, niin johan sujuu opinnotkin hyvin. (Jos olisin pysynyt vanhassa ajatusmaailmassani, olisin luultavasti yrittänyt selvittää, mikähän neuroepätyypillisyys mulla on, kun en vaan pysty, ja etsiä lääketieteellistä apua. Mun tapauksessa kyseessä oli asenneongelma, joka oli syntynyt kun vanhemmat yritti suojella minua pieneltäkin mielipahalta)

Meininki on nykyään munatonta. Kaikki varmaan lähtee siitä, ettei lapsia kasvateta enää kunnolla vaan yleisempää alkaa olla "kaverivanhemmuus" ja sellainen kasvatus missä vältetään kieltämästä, rajoittamasta ja rangaitsemasta. Samalla silotellaan sitä tietä aikuisuuteen sillä, että vanhemmat tekevät kaiken ja huolehtivat ettei jälkikasvu joudu itse ottamaan vastuuta tekemisistään. Sitten ihmetellään kun parikymppiset on rikki pienistäkin vastoinkäymisistä. Aikuisetkin ovat nykyään herkkiä menemään terapiaan jutustelemaan ongelmista, eikä siinä että menevät, jos on isoja ongelmia mutta pitäisi ehkä hieman miettiä onko vaikka lemmikin kuolema sellainen asia mistä vajotaan syvyyksiin. Ihmiset yliherkistyvät, ylikeskittyvät omiin mietteisiin ja oloihin sen sijaan että karaistuisivat ja osaisivat ohittaa huonot ajatukset ja synkät kaudet.

En tiedä. Julkisella puolella mielenterveyspalveluiden jonot ylettyy avaruuteen asti eikä kaikista huonokuntoisimmatkaan meinaa saada apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi se, että nykyään opettajat eivät "koe voivansa arvioida kenenkään osaamista, kun osaamisia on erilaisia". Tällä perustellaan sitä, ettei opettajat enää opeta mitään ("itseohjautuva oppiminen, kun tutkit aihetta itsenäisesti") ja kaikki päästetään kursseista läpi. Oma kokemus ylemmältä AMK-tasolta vuonna 2023. 

Ihmisiä paapotaan myös valtion osalta. Esim se, että kahvio saa myydä muualta ostettuja pullia mutta ei itse valmistamiaan pullia. Tai se, että meidän kuntokeskukseen tulee parin vuoden välein valtio tarkistamaan että tilat ovat riittävän siistit, vaikka mitään huomautettavaa ei ole koskaan ollut ja me joudumme maksamaan tästä lystistä joka kerta. 

Tai se, että valtio päättää minun puolestani kuinka korkeaa eläkemaksua joudun maksamaan. Jos itse haluaisin maksattaa itselleni vain minimieläkkeen, miksi valtio saa päättää puolestani että j

Nuo muuthan ei ole ihmisten paapomista siksi että ei tule "pipi" (paha mieli varmaankin), vaan valtion harjoittamaa sääntelyä, joka on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Jotenki tämä loppuunpalamisen kulttuuri on ainakin yksi. Varsinkin useat nuoret naiset ovat ihan poikki tavallisista töistä ja niistä suoriutumisesta. Sitten jäädään saikulle vähän väliä.

Nuorilla on vähän elämänkokemusta ja kehitys vielä kesken ja oma elämä aluillaan. Myöhemmin jaksaminen paranee kun tulee ikää ja haasteiden yli päästään. Nelikymppinen usein parhaassa vireessä

Kertoohan se paljon kun äänestämäsi presidentti ei voita tarvitset terapiaa ja sairaslomaa. No ei kai sentään Suomessa (vielä) mutta Jenkeissä ja briteissä. 

Vierailija kirjoitti:

Meininki on nykyään munatonta. Kaikki varmaan lähtee siitä, ettei lapsia kasvateta enää kunnolla vaan yleisempää alkaa olla "kaverivanhemmuus" ja sellainen kasvatus missä vältetään kieltämästä, rajoittamasta ja rangaitsemasta. Samalla silotellaan sitä tietä aikuisuuteen sillä, että vanhemmat tekevät kaiken ja huolehtivat ettei jälkikasvu joudu itse ottamaan vastuuta tekemisistään. Sitten ihmetellään kun parikymppiset on rikki pienistäkin vastoinkäymisistä. Aikuisetkin ovat nykyään herkkiä menemään terapiaan jutustelemaan ongelmista, eikä siinä että menevät, jos on isoja ongelmia mutta pitäisi ehkä hieman miettiä onko vaikka lemmikin kuolema sellainen asia mistä vajotaan syvyyksiin. Ihmiset yliherkistyvät, ylikeskittyvät omiin mietteisiin ja oloihin sen sijaan että karaistuisivat ja osaisivat ohittaa huonot ajatukset ja synkät kaudet.

Joku vanhempi kasvattaa lapsiaan näin, että ei kielletä, ei rajoiteta, ei rangaista. Vanhemmat tekevät lapsen puolesta kaiken ja huolehtivat ettei jälkikasvu joudu itse ottamaan vastuuta tekemisistään. En tunne itse yhtään tällaista perhettä, mutta sinä ilmeisesti tunnet? Oletko myös heillä kotona seuraamassa arkea?

Terapiaan mennään koiran kuoleman takia. Onko sulla tuttu joka on näin tehnyt?

Ihminen yliherkistyy ja ylikeskittyy omiin mietteisiinsä. Miten se liittyy siihen, että joku paapoo häntä?

Ja siis kyllä: jutussa JS puhuu myös siitä että ei ole sitkeyden kulttuuria. Mutta minä en edelleenkään ymmärrä, että KUKA se on joka paapoo yksilöä ja MITEN.

Vierailija kirjoitti:

Vassarit ei tykkää Sinkkosesta. Resilienssit ei kuulu intersektionaaliseen narratiiviin, missä ihmisiä kehotetaan loukkaantumaan mikroilmeistä.

Vassarien verisuonet nytkähtää päässä rajulla otteella, kun sanoo tyynesti, että mikä ei tapa, vahvistaa vain. Tähän stoalaiset uskoivat, ja stoalaisen filosofian voimin rakennettiin Rooman valtakunta aikoinaan. Resilienssiä!