Hoitoalan työpaikkojen ilmapiiri - En ymmärrä!
Onhan tästä nyt puhetta ollut, että hoitoalan työpaikoilla on usein huono ilmapiiri. Vähän sellainen klisee.
Mulla on nyt useita läheisiä ja ystäviä sairaanhoitajina ja lähihoitajina. Olen ollut aivan hämmästynyt kuulemastani! Siis ne jutut niistä sairaalanosastojen työilmapiiristä on ihan uskomattomia! Riitelyä, palavereissa huudetaan toiselle, paskan puhumista selän takana, aivan hirveää juoruilua, lähetellään jotain täysin asiattomia viestejä... Ja ne riitojen aiheet ovat oikeasti tällaisia: "Anu sanoi, että Liisa oli kertonut, että Maija oli väittänyt, ja mä laitoin sit sille viestin, että sä olet tuhonnut meidän välisen luottamuksen ja Kaisahan oli sanonut, että niissä bileissä silloin ois kuulunut kyl ottaa puheeksi ja nyt mä olen todella pettynyt tähän koko hommaan!"
Riitelyn, mykkäkoulun, asiattomien viestien yms selvittely kuulostaa ihan samalta kuin itse muistan olleen joskus 12-14-vuotiaana tyttöporukassa. Sen jälkeen en ole tuollaista kokenut, enkä voi käsittää, että aikuiset koulutetut ihmiset käyttäytyvät työpaikalla näin! Mä olen itse aivan toisella alalla töissä enkä rehellisesti osaa edes kuvitella, että ihmiset käyttäytyisivät tuolla tavalla omalla työpaikallani.
Kyse ei ole yhdestä hoitoalan työpaikasta, esimerkki kävisi ainakin viiteen kuulemaani juttuun. Sitten nämä fiksummat etsivät uusia töitä, koska eihän kukaan täysijärkinen voi olla tuollaisessa työpaikassa.
Mikä ihme tässä on vikana? Tajuavatko hoitajat itse, että tuo on aivan todella epänormaalia käytöstä työpaikalla?
Kommentit (44)
Minä sanoin aikoinani esimiehelleni, että jää sinä kaitsemaan hiekkalaatikkoleikkejä, minä sanon itseni irti. Ja näin tein!
Vierailija kirjoitti:
Itse olen eri alalla mutta täysin sama meno. Ei kiinnosta mitä mieltä ovat minusta töissä enkä osallistu yhtään mihinkään illanviettoon tai muuhun. Teen työni ja se riittää.
Naisvaltainen paikka? Oman kokemuksen perusteella myös täysin miesvaltainen voi olla samanlainen. Parhaita ovat ne paikat, joissa on sekä miehiä että naisia. Vähemmän keskinäistä juoruilua.
Kanalaumassa nokitaan, luonnonlaki. Joissakin yksiköissä näyttää menevän ihan hyvin, ovat oppineet arvostamaan toisiaan ja ryhmähenkeä tasapäistämättä. Mun mentaliteettia kunnioitetaan riittävästi, jotta jaksan. Ei pidä antaa kaikessa hössötyksessä periksi vaan kulkea omaa tietään tietoisten päätösten ohjaamana.
Sinne alalle valikoituu tietynlainen, psyykeltään ja minuudeltaan kehittymätön ihmistyyppi. Ei sitä oikein koulutus pysty korjaamaan, eikä kompensoimaan, varsinkaan jos ja kun on valmistunut rimaa hipoen jollakin 1:n tai 2:n arvosanoilla. Nehän siellä hoitoalan hommissa tällä hetkellä huseeraa ja jälki on sen mukaista. Tottakai se näkyy myös työyhyeisössäkin. Et voi odottaa mitään muuta.
Omalla alallani ei tulisi kuuloonkaan tuollainen. Olen alalla, joka on yhä nykyään välillä "management by perkele" ja nuorempana jotkut tutut ihmetteli, miten minä pieni hentoinen nainen pärjään tällaisella äijäalalla.
Mutta mitä kuulen hoitoalasta, tää oma alanihan on taas todella helppo ja käytös asiallista ja henkinen ilmapiiri pääosin hyvä. Vaikka joku välillä tölväisee tai jopa huutaa kirosanojen lennellessä, ei todellakaan yleensä riidellä, kieroilla tai palaverit ole huutoa. (Tai jos huudetaan, se on kerralla huudettu ja asia käsitelty.)
Onnellinen saa olla, että on päätynyt yksityiselle fiksuun globaaliin firmaan. Egoja löytyy, mutta hekin keskittyvät vain tekemään enemmän rahaa kuin muut työkaverit ja ainakin esittävät ystävällistä, koska ilman sitä ura ei etene.
Vierailija kirjoitti:
Onnellinen saa olla, että on päätynyt yksityiselle fiksuun globaaliin firmaan. Egoja löytyy, mutta hekin keskittyvät vain tekemään enemmän rahaa kuin muut työkaverit ja ainakin esittävät ystävällistä, koska ilman sitä ura ei etene.
Tämä on omakin tuntuma, että ns. kovilla aloilla on oikeasti "pehmeämpi" ilmapiiri kuin siellä, mitkä pitäisi olla ihmisläheisiä aloja.
Hoitohenkilöstön kannattaisi kyllä katsoa itseään peiliin josko omasta asenteesta työtänsä kohtaan ja omasta käytöksestä työyhteisössä eikä työsta itsestään löytyisi se syy siihen ettei hoitoala ala ole kovin hyvässä huudossa? Ainainen tyytymättömyys, valitus ja kiukuttelu tekee tekee työilmapiiristä raskaan ja työenergiaa syövän siksi siellä ei enää viihdy edes se Sari sairaanhoitaja joka rakastaa työtään ja on ylpeä amnatistaan ja osaamisestaan eikä haluaisi työn raskauden aiheuttamista haasteista huolimatta muuta työtä tehdäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellinen saa olla, että on päätynyt yksityiselle fiksuun globaaliin firmaan. Egoja löytyy, mutta hekin keskittyvät vain tekemään enemmän rahaa kuin muut työkaverit ja ainakin esittävät ystävällistä, koska ilman sitä ura ei etene.
Tämä on omakin tuntuma, että ns. kovilla aloilla on oikeasti "pehmeämpi" ilmapiiri kuin siellä, mitkä pitäisi olla ihmisläheisiä aloja.
Ihmisläheisille aloille hakeutuu paljon porukkaa, joilla on halu päästä pätemään ja käyttämään valtaa haavoittuvassa asemassa oleviin. Toiset vastaavasti haluavat aidosti auttaa mutta tekevät sen täysin vääristä lähtökohdista käsin: näkemällä avun tarpeessa olevat ihmiset holhottavina, rikkinäisinä ja omaa parastaan tajuamattomina. Kun kaksi näin kieroutuneella ihmiskäsityksellä varustettua tyyppiä muodostaa merkittävän osan työyhteisöstä, ei ihme, että niiden henki on mitä on. Pomottajat ja holhoajat kun eivät näe työkavereitaan tasavertaisina kollegoina.
Hoitoala perustuu vallankäyttöön ja hierarkiaan. Aivan hirveitä ihmisiä se työ tekee ihmisistä.
Mies on lääkäri ja välillä ihmettelen sitä selkeää hierarkiaa mikä on edelleen elossa hoitoalalla. Mutta en minäkään tuollaista pelleilyä jaksaisi katsella.
Vierailija kirjoitti:
0/5
Ei nyt oikein Porvoosta lähde...
Onkohan tämä aloitus nähty ennenkin 😏
Toinen mitä joskus ihmettelen on hoitoalan jatkuva valitus arvostuksen puutteesta. Olen aivan eri alalla, enkä muista yhtään artikkelia, jossa olisi kirjoitettu arvostuksesta mun alaani kohtaan. Eikä puheissakaan tule sellaista vastaan. Pääasiassa julkisuudessa ja yksityisissä keskusteluissa aika naureskellaan vaan mokia, mitä joku alallani on tehnyt tai jotain muuta vastaavaa.
En silti ole koskaan kuullut tai lukenut kenenkään alallani valittavan arvostuksen puutteetta. Keskitytään hoitamaan omat hommamme, eikä murehdita sitä mitä muut puhuvat. Kollegat osaavat arvostaa (ja joskus haukkuvatkin), ja se riittää. Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.
Hoitoakaa sen sijaan jokainen tuntemani arvostaa tavalla tai toisella. Satunnaisesti julkisuudessakin on artikkeleja, joissa siitä kirjoitetaan arvostavaan sävyyn. (Ja ansaitusti mielestäni.)
Eli voisiko hoitoalalla olla isoin ongelma alan sisäinen ilmapiiri? Se miten alan tekijät arvostavat toinen toisiaan. Ja ehkä itseäänkin.
Otin eron hoitoalalta noin 3 vuotta sitten. Voin kertoo että ilmapiiri oli huono. En jaksanut sitä juoruilua. Kuulin kaikenlaista ja minulle tultiin selittämään toisten hoitajien henkilökohtaisia asioita. Yritin sanoa ettei se kuulu minulle enkä halua kuulla ja sitten olin muka tyly ja en ollut hengessä mukana. Sain paremman työn ja parempaa palkkaa aika nopeasti.
Kyllä näitä arvostuksen puutetta itkeviä on joka nurkassa matalapalkka-aloilla.
Itsekin pienituloinen mutta sen olen äkännyt että tuo vaikerrus ei nosta minua tippaakaan, ainoastaan ärsyttää. Ja antaa mahdollisuuksia draamailuun ja kiukutteluun mitä kartan muissa (kollegat) kuin ruttoa.
Surullista että jo yksi typerä draamaqueen saa pilattua työpaikan fiiliksiä uhriutumisellaan kun kaikki eivät toimi täsmälleen hänen sääntöjensä mukaan.
Itse aikoinani ihmettelin kun olin siellä eri ammattiryhmän edustajana niin sain sellaista henkilökohtaista palautetta joka ei koskenut ollenkaan duuniani ja sen laatua. En nyt käsittänyt miksi minua ihmisenä kritisoitiin mutta duunistani ei sanottu mitään. Ehkä tuo on hoitoalan isoin ongelma noin kiteytettynä.
Vierailija kirjoitti:
Hoitohenkilöstön kannattaisi kyllä katsoa itseään peiliin josko omasta asenteesta työtänsä kohtaan ja omasta käytöksestä työyhteisössä eikä työsta itsestään löytyisi se syy siihen ettei hoitoala ala ole kovin hyvässä huudossa? Ainainen tyytymättömyys, valitus ja kiukuttelu tekee tekee työilmapiiristä raskaan ja työenergiaa syövän siksi siellä ei enää viihdy edes se Sari sairaanhoitaja joka rakastaa työtään ja on ylpeä amnatistaan ja osaamisestaan eikä haluaisi työn raskauden aiheuttamista haasteista huolimatta muuta työtä tehdäkään.
On näitä asiallisia aikuisia hoitajia paljonkin. Jäävät vain ulisijoiden varjoon.
Vierailija kirjoitti:
Toinen mitä joskus ihmettelen on hoitoalan jatkuva valitus arvostuksen puutteesta. Olen aivan eri alalla, enkä muista yhtään artikkelia, jossa olisi kirjoitettu arvostuksesta mun alaani kohtaan. Eikä puheissakaan tule sellaista vastaan. Pääasiassa julkisuudessa ja yksityisissä keskusteluissa aika naureskellaan vaan mokia, mitä joku alallani on tehnyt tai jotain muuta vastaavaa.
En silti ole koskaan kuullut tai lukenut kenenkään alallani valittavan arvostuksen puutteetta. Keskitytään hoitamaan omat hommamme, eikä murehdita sitä mitä muut puhuvat. Kollegat osaavat arvostaa (ja joskus haukkuvatkin), ja se riittää. Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.
Hoitoakaa sen sijaan jokainen tuntemani arvostaa tavalla tai toisella. Satunnaisesti julkisuudessakin on artikkeleja, joissa siitä kirjoitetaan arvostavaan sävyyn. (Ja ansaitusti mielestäni.)
Eli voisiko hoitoalalla olla isoin ongelma alan sisäinen ilmapiiri? Se miten alan tekijät arv
Hoitoala ansaitsisi paremman palkkauksen ja paljon muutakin. Ja ennen kuin aletaan itkemään keikkalääkärien palkoista, jos ala hoidettaisiin kokonaisuudessaan kuten kuuluu, heitä ei tarvittaisi.
Paljon nuppivikasia alalla. Esihenkilöt valittu talon sisältä, suojelevat kavereitaan.
Työt tekee harjoittelijat tai muutama työntekijä jotka eivät kuulu juorurinkiin.
Näitä työtä tekeviä vihataan.
Uusia tai opiskelijoita ei opasteta " ei se mitään osaa."
Välistä tervehditään ja välillä ei.
On hyökätty melkein päälle ja löyty työkavereita.
Vanhuksille huutavat kurkku suorana. Tiedän tapauksia missä mehu on viskattu vanhuksen naamalle.
T: sivusta seurannut
Itse olen eri alalla mutta täysin sama meno. Ei kiinnosta mitä mieltä ovat minusta töissä enkä osallistu yhtään mihinkään illanviettoon tai muuhun. Teen työni ja se riittää.