Oliko 80luvulla ihan yleistäkin että lasta vähäteltiin tai moitittiin jos sanoi vaikka että tomaatti sattuu suuhun tai villahousut kutittaa

No, noin vain silloin oli

Kyllä olen saanut kasvatuksen, jossa ei pienistä ole tarvinnut valittaa ja hyvä niin. Omille lapsille olen myös opettanut että pienistä on turha narista ja valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo eroaa vuodesta 2024? Päiväkodissa on maistamispakko, jokainen ottaa sitä tomaattia ja jos ei maista, niin menee nälkäisenä nukkumaan eikä saa välipalaa. Sama toistuu päivästä toiseen. Kurahousut on pakko pukea, vaikka ne olisi hankalat, kukaan ei sano, että OK, ole ilman, jos ne tuntuu pahalta päällä.

Vuonna 79, jos päikyssä ei suostunut syömään jotain, hoitotäti lukitsi pariksi tunniksi yksin pimeään kylpyhuoneeseen miettimään omaa käyttäytymistä. Sitä tuskin enää tapahtuu. Enpä muuten silti syönyt ällöjä ruokia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo eroaa vuodesta 2024? Päiväkodissa on maistamispakko, jokainen ottaa sitä tomaattia ja jos ei maista, niin menee nälkäisenä nukkumaan eikä saa välipalaa. Sama toistuu päivästä toiseen. Kurahousut on pakko pukea, vaikka ne olisi hankalat, kukaan ei sano, että OK, ole ilman, jos ne tuntuu pahalta päällä.

Se että kannustetaan maistamaan, on eri asia kuin se, että istutetaan kolme tuntia jäähtyneen ruokalautasen äärellä kakomassa.

Tämä. Ja kun ei mennyt kurkusta alas, niin sai remmiä "temppuilusta". Eikä vain kerran. En edelleenkään valmista, enkä syö maksakastiketta. Olen jo 50+. Niin, ja koko kouluajan sain olla nälissäni aina, kun oli maksakastiketta tai jauhemaksakastiketta. En voinut mennä koko ruokalaan. Se kuvottava pelkkä haju sai kaikki kropan hälytyskellot soimaan vatsan nurinkään

Kasarilla ei meillä ainakaan ollut maksakastiketta koulussa. Kerran kaverilla jouduin syömään kokomaksapihviä ruskealla kastikkeella ja silloin melkein tuli oksennus. Vieläkin muistan. Meillä kotona oli maksalaatikkoa ja maksanmakkaraa. Niistä tykkäsin. Samoin jauhemaksapihveistä, joita tehtiin köksän tunnilla. 

Vierailija kirjoitti:

No ei mikään ihme, että nykyään eletään tällaisessa dystopiassa jos lähes kaikkialla on tuollaisia kokemuksia. Mä en edes ymmärrä miten joku "sattuu" suussa ellei kyse ole josta super tulisesta tai angiinasta jos nielaisu sattuu. Jos villahousut kutitti, niin äiti sanoi, että "mä tiedän, mutta siellä on niin kylmä ja kyllä se kutina loppuu" ja oli ihan oikeassa. Jos oli jotain ruokana mistä ei tykännyt niin sitten syötiin vähemmän ja toivottiin, että tilanne korjautuu iltapalalla. Vihanneksia ja muita mistä ei tykännyt, piti silti välillä maistaa jos vaikka mieli olisi muuttunut. Ikinä en missään törmännyt siihen, että ketään olisi pakotettu syömään jotain mille on allerginen paitsi jos kyseessä oli henkinen allergia. Mitään angsteja mulla ei ole, mun mielestä mulla oli ihan onnellinen lapsuus ja äiti oli ja on edelleen mun mielestä maailman paras äiti. Isä myös. Musta kasvoi henkisesti ja fyysisesti tasapainoinen ihminen joka on tyyt

Ilmeisesti sulla ei esimerkiksi kuoriudu suun limakalvo irti tomaattia tai kiiviä syödessä? Mullä lähtee riekaleina ja ai että sattu koulussa kun oli pakko syödä herkkukiiviä. Tai villahousut ei kutise niin että iho on sen jälkeen punainen ja kosketusarka? Ei se loppunut vaikka kuinka oli pakko pitää villahousuja. Allergiaa aiheuttavien ruoka-aineiden pakkosyöttö jatkui kunnes eskaloitui anafylaksiaksi, sitten sain armoa. Villlasta pääsin eroon onneksi kun kasvoin. Musta ei kasvanut henkisesti tasapainoista vaan ruokaongelmainen joka ei uskalla oikein syödä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä oli vielä 90-luvulla. Sanottiin vain että voi voi, palellu sitten mutta älä valita jos tulet kipeäksi. Voi voi, muutakaan ei tule, älä valita sitten nälkää. Jne. 

Kyllä ja tämä olikin sitten viimeinen sukupolvi, josta tuli edes jotain. 2000-luvulla alkoi lutustelu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen saanut kasvatuksen, jossa ei pienistä ole tarvinnut valittaa ja hyvä niin. Omille lapsille olen myös opettanut että pienistä on turha narista ja valittaa.

Kuka määrittelee mikä on kenellekin pieni asia? Tässä ketjussa joku ei edes tiedä miltä tuntuu kun ruoka polttaa suussa muusta kuin kuumasta tai tulisuudesta johtuen. Voiko silloin sanoa toiselle, että se on vain pikkujuttu ja siitä on turha valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä silloin kultaisella kasarilla ihan koulussa pakotettiin allergiset syömään niitä ruokia, joille oli allerginen. Aika usein joku sai hirveän yskäkohtauksen, oksenteli tai muuten kärsi. Opettajat haukkuivat sitten vielä valehtelijoiksi ja vaikeiksi ihmisiksi. Muutenkin meno oli hyvin erilaista kuin nykyään. Oksentelevat allergikot pantiin vielä kiittämään jeesusta niistä ruuista. :) Noh, truth be told, ei ole meidän koululuokkaisista kukaan kärsinyt ns. mt-ongelmista, kaikilla on myös lapsia. Se julmuus oli kuitenkin enimmäkseen reilua eli kaikilla oli aika kurjaa. Pahinta on se, kun vaan osa kärsii ja muut nauraa.

Itse en kyllä muista tuommoista. Allergiat ja yliherkkyydet olivat harvinaisia silloin, luokalla oli yksi lapsi jolla oli maitoallergia tai laktoosi-intoleranssi ja hän kyllä sai maidotonta ruokaa. Ruokia piti kyllä maistaa, mutta ei ketään varsinaisesti pakotettu syömään, enintään joutui istumaan sisällä koko ruokatunnin jos ei syönyt ruokaa.

Kävin koulua kaupungissa ja opettajat olivat suht nuoria, voisiko tuo pakottaminen olla maaseudun tai vanhempien opettajien tapa?

On teillä erikoisia muistoja 1980-luvusta. Ei tarvinnut lasteni syödä pakolla mitään, koska itse jouduin 1950-luvulla näin tekemään. Allergiat "yleistyivät", eli niistä ruvettiin puhumaan. Omassa nuoruudessani epämieluisa ruoka oli loukkaus äitiä kohtaan, ja sitä hän ei sietänyt. Jouduin syömään kylmiä, kovia, pahoja maksanpaloja. Ruokani oli kylmää, koska tulin koulusta iltavuorosta kotiin n. klo 18.30 ja muut olivat jo syöneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, olen syntynyt 60-luvun alussa. Niitä piikkilanka sukkiksia itkien ja raapien pidin siihen asti kunnes äitini aneltuani pitkään osti mulle poikien raappahousut. Veljelläni oli sellaiset, paksua puuvilla ja ainoastaan leveää mallia. Äitini ei ollut uskoa näkemään sä, kun tyytyväisenä niitä käytin koulussakin. Mähän olin tyttö ja ne oli pojille tehty. Isäkään ei ymmärtänyt. Olihan hänkin joutunut pitämään villavaatteita. 

Edelleenkään en käytä edes merinovillaisia paljasta ihoa vasten. Aina on paksu puuvillapaita alla. Tumput eivät vaivaa, mutta villasukkiakaan en paljaisiin jalkoihin laita.

Olen atoopikko ja allergikko, mutta allegioitahan mulla ei voinut olla, koska vanhemmillanikaan ei ollut.

Hyttysistä sain aina pahat reaktiot. Väittivät, että syynä on raapiminen. Kahteen kertaan ovat jalkaterät turvonneet elefanttijaloiksi, mutta olin kuulemma tehnyt j

Hassua. Mun vanhemmat osasivat hakkaamisen vaikka olivat syntyneet sodan jälkeen. Boomerit on ainoa sukupolvi historiassa, jotka kamala sota traumautti vaikkeivät olleet edes syntyneet silloin

No juu, aina syytetään sotaa, vaikka muualla Euroopassa sota runteli ihmiset pahemmin kuin täällä. Suomea ei miehitetty, eikä naisia raiskattu, eikä täällä kuljetettu ihmisiä junalasteittain murhattavaksi. Silti nämä kotosuomalaiset kasvattavat vähintäänkin henkisellä väkivallalla, vähättelyllä ja hyljeksinnällä, ja kehtaavat syyttää sotatraumoja. Katsokaapa Saksa, Italia, Puola ym maita ja miettikää mitä sotatraumat oikeasti ovat. Esim Italia on sotatraumoistaan huolimatta hyvin lapsirakas kulttuuri. Lapset ovat ihasteltuja ja hyväksyttyjä, minne tahansa menevät.

Sen sijaan Suomessa - täällä on oikein sanonta että vieraita lapsia ylenkatsotaan; "meidän lapset, naapurin kakarat."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä oli vielä 90-luvulla. Sanottiin vain että voi voi, palellu sitten mutta älä valita jos tulet kipeäksi. Voi voi, muutakaan ei tule, älä valita sitten nälkää. Jne. 

Kyllä ja tämä olikin sitten viimeinen sukupolvi, josta tuli edes jotain. 2000-luvulla alkoi lutustelu.

No mitä niistä 50- tai 60-luvulla syntyneistä, remmillä kasvatetuista sitten tuli? Tunnen monta alkoholistia sen ikäisistä. Taustalla varmaan monella on hoitamaton masennus tms. 

2000-luvulla syntyneet ovat hädintuskin aikuisia, suurin osa vielä lapsia, älä arvostele keskeneräistä työtä. Heistä voi tulla mitä vaan. 

Mitä sinusta sitten tuli? Kun on varaa arvostella nykynuoria (mikä ei ole kyllä ollenkaan omaperäistä).

Kasarilla koulussakin oli vielä väkivallan pelko. Opettaja saattoi nostaa rinnuksista seinälle, ja vanhemmat oppilaat hakkasivat koulumatkalla nuorempia.

Sitä ei varmaan kaivata. MUTTA tänä päivänä tilanne on vaan se että ne vanhemmat oppilaat hakkaa nuorempiaan, ja kukaan ei nosta sitä kiusaajaa seinälle ja pamauta päätä paria kertaa oven karmiin "vahingossa" matkalla rehtorin puhutteluun.

Eli meillä on systeemi mistä on karsittu aikuisten rangaistukset pois mutta tenavat perseilee keskenään edelleen.

Oli. Onnea vaan saada tuon ajan vanhemmilta mitään itsereflektiota. Kaikkihan oli täydellisesti, tai siltä ainakin haluttiin sen näyttävän.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se ennen oli, että lapsia ei liioin hemmoteltu. Yleensä lasten kohtelu oli verrannollinen siihen millaisena vanhemmat koki elämänsä. Vastoinkäymiset kasvattaa.

Ei hemmoteltu ei. Eikä myöskään kehuttu, koska ylpistyy ja luulee itsestään liikoja.

Sanomattakin selvää ettei positiivista huomiota tullut, yhtään mistään sitten. Siinähän olisi voinut vaikka luulla itsestään jotain! ...kasarilla siis tämä.  Oli kyllä vanhempia jotka kehuivat lapsiaan, tämä ei ollut ihan kautta linjan. Mutta jostain syystä mun vanhemmat oli valineet tällaisen "kasvatustyylin". 

Mitä ap aloituksellaan meinaa. Tomaatti sattuu suuhun? Miksi sattuisi? No voihan villasukat kutittaa. Itse en ole kyllä huomannut mitään eroa omaan nuoruuteeni yli 30 vuotta sitten kuin mitä on nyt omilla lapsilla. Ei se kyllä tomaatti satu suuhun,eikä villahousut kutita, jos kutittaa niin ensimmäinen kerran, mutta niihin kyllä tottuu. Tosin en ole itse edes koskaan nähnyt villahousuja. Onko se nyt vähättelyä jos lapsi yrittää saada aamulla viemään autolla kouluun kun 2.5km matka ja vähän tuulee ja totean että kyllä ihan hyvin pyörällä pääsee? Olen itse ajanut lapsena samaa reittiä,eikä silloin ollut edes nastarenkaita saati vaihdepyörää. Minusta se on tunnekasvatusta, jolla kasvatetaan vahvaksi ja kokemaan vastoinkäymiset ohitsemenevinä. Kaikessa myötäillen syntyy juuri niitä lapsia joiden tulevaisuus on masennusta, työttömyyttä jne. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen saanut kasvatuksen, jossa ei pienistä ole tarvinnut valittaa ja hyvä niin. Omille lapsille olen myös opettanut että pienistä on turha narista ja valittaa.

Juurikin näin. Joka kitinään myöntäminen merkitsee juurikin sitä ettei kestetä muiden mielipiteitä, kaikki vastoinkäymiset aiheuttavat masennuksen, työttömyyden ja eläkkeen. Tunne asioiden vatvominen on mennyt aivan liian pitkälle hyvin monilla. Tavallisetkin pettymykset vaativat terapiaa. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin vain otsikon tästä oudosta aloitus-lätinästä.

VASTAUS: Ei ollut yleistä.

No kyllä oli yleistä. 

Olin 22v kasarilla kun sain esikoiseni. Nyt hoitelen toisinaan 4v ikäistä lapsen lasta. Ja ihan samoilla vedän kuin kasarillakin. Penska pitää mummusta, mummu penskasta ja vanhempansa ovat tyytyväisiä. En tajua mistä revitään näitä aloituksia, joissa oikeastaan puhutaan 60- tai 50-luvuista.

No, kasarilla selitettiin ja perusteltiin: nyt sanoitetaan 😁.

Varmasti kyllä vuonna 2024 löytyy vanhempia, jotka kohtelevat lasta huonosti. Ja aina löytyy WT perheitä. Mutta jos onkin 80-luvulla sellaisessa kasvanut, ei pidä yleistää.

"En tajua mistä revitään näitä aloituksia, joissa oikeastaan puhutaan 60- tai 50-luvuista."

No mieti sukupolvi taaksepäin. Olet syntynyt 60-luvulla? Miten sinut kasvatettiin? Selitettiinkö ja perusteltiinko tuolloin yleisesti? Vai valitsitko itse eri mallin kasvattaa, millä sinut kasvatettiin? Siitähän tässä on kyse, jossain kohtaa joku pistää stopin lyttäävälle kasvatukselle, ettei sama jatku sukupolvesta toiseen. Jotkut on edelläkävijöitä olleet jo kasarilla (kuten sinä) mutta todella moni on vain toistanut samaa mallia mitä on omat vanhemmat tehneet. Kyllä yleisesti ottaen nykypäivän tyyli on eri kuin kasarin. Ja kuten sanoit yhä nykyäänkin on vanhempia, jotka kohtelevat lasta huonosti, jopa kurittavat, kun vieläkin toistavat isoisovanhempien kasvatustyyliä. Kaikki ei valitettavasti osaa karistaa sitä harteiltaan, mitä ovat itse oppineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo eroaa vuodesta 2024? Päiväkodissa on maistamispakko, jokainen ottaa sitä tomaattia ja jos ei maista, niin menee nälkäisenä nukkumaan eikä saa välipalaa. Sama toistuu päivästä toiseen. Kurahousut on pakko pukea, vaikka ne olisi hankalat, kukaan ei sano, että OK, ole ilman, jos ne tuntuu pahalta päällä.

Vuonna 79, jos päikyssä ei suostunut syömään jotain, hoitotäti lukitsi pariksi tunniksi yksin pimeään kylpyhuoneeseen miettimään omaa käyttäytymistä. Sitä tuskin enää tapahtuu. Enpä muuten silti syönyt ällöjä ruokia.

Jotain siinä oli hyvääkin, kyllä siinä oppi ettei joka asiasta itketä. Kouluruoka oli todella pahaa. Se oli painajainen koko koulussa, muistan kuinka 90 luvulla opettaja pakotti syömään lusikanlisen hernekeittoa, vierestä katsoi kun oksensin sen lautaselle ja eikun lisää vain uudestaan. No en ole vielä 40 vuotiaana hernekeittoa syönyt. Muuten kyllä kasvatti vahvaksi.

Meillä kouluruoka oli hyvää. Koulun keittäjä teki sen itse. Tietysti poikkeuksiakin mahtui väliin, mutta aina söin hyvällä ruokahalulla. Muistan kyllä näitä, joiden oli vaikea syödä, jos ruoka ei maistunut. En muista mitään oksentamisia enkä pakotusta, sen vain että keittäjä tsemppasi aina, jotta saadaan lautaset tyhjiksi. Taisipa olla jotain pientä ekstrahyvääkin luvassa, jos söi lautasensa tyhjäksi.

Kyllä meillä erikoisruokavaliot huomioitiin jo kasarilla. Ja jos koulussa kävi ilmi, että jokin ruoka-aine ei sopinut, siitä tiedotettiin kotiin.