Oliko 80luvulla ihan yleistäkin että lasta vähäteltiin tai moitittiin jos sanoi vaikka että tomaatti sattuu suuhun tai villahousut kutittaa

Tunnen aina ihmettelyä ja itseonnittelua, kun olen pärjännyt elämässä suht hyvin lapsuuteni ja nuoruuteni dystooppisista olosuhteista huolimatta!

Joku päivä juuri tuli jostain syystä mieleeni, millaista se meno oli ja kuinka vastuuttomia ja itsekkäitä vanhempani olivatkaan. Onneksi en joutunut koulussa kiusatuksi eikä minulla ole masennusta. Hyvä kun ei enää ole pakko elää tuollaisissa olosuhteissa vaan olen saanut rakennettua itselleni ihan hyvän elämän. Pitkä avioliittokin on meneillään (15+ vuotta).

En oikeastaan ymmärrä, miksi ihmiset, jotka ilmiselvästi inhoavat lapsia ja sitä mitä se perhe-elämä on heille merkinnyt (ilmeisesti pelkkiä huonoja puolia), ylipäänsä ryhtyvät parisuhteeseen ja hankkivat lapsia. Kun pakko ei ole. Pysyisivät sinkkuina!

t. N vm 1973

Ei ollut yleistä. Lasta ei peloteltu eikä hänelle valehdeltu. Toki nämä asiat ovat aina olleet riippuvaisia vanhempien koulutustasosta.

Minä en ikinä tehnyt lapsilleni noin. Olen silti onnistunut kasvattamaan uniikin lumihiutaleen, joka on laittamassa välejä poikki, koska en ole tarpeeksi empaattinen. 

Juu, olen syntynyt 60-luvun alussa. Niitä piikkilanka sukkiksia itkien ja raapien pidin siihen asti kunnes äitini aneltuani pitkään osti mulle poikien raappahousut. Veljelläni oli sellaiset, paksua puuvilla ja ainoastaan leveää mallia. Äitini ei ollut uskoa näkemään sä, kun tyytyväisenä niitä käytin koulussakin. Mähän olin tyttö ja ne oli pojille tehty. Isäkään ei ymmärtänyt. Olihan hänkin joutunut pitämään villavaatteita. 

Edelleenkään en käytä edes merinovillaisia paljasta ihoa vasten. Aina on paksu puuvillapaita alla. Tumput eivät vaivaa, mutta villasukkiakaan en paljaisiin jalkoihin laita.

Olen atoopikko ja allergikko, mutta allegioitahan mulla ei voinut olla, koska vanhemmillanikaan ei ollut.

Hyttysistä sain aina pahat reaktiot. Väittivät, että syynä on raapiminen. Kahteen kertaan ovat jalkaterät turvonneet elefanttijaloiksi, mutta olin kuulemma tehnyt jotain pahaa, mitä en uskalla kertoa. Hyttysten pistoistahan se ei voinut johtua. 3-kymppisestä olen syönyt zetiritsiiniä tarvittaessa, on ollut "pelastus".

Ruoka oli pakko syödä. Joskus tuntien jälkeen tungin suun täyteen ja kävin oksentamassa. Syömishäiriöistä en muuten ole kärsinyt. 

Selkäsaunoja oli eniten mulla vanhimpana lapsena, koska mun syyhän se oli, jos nuoremmat teki jotain pahaa enkä ollut vahtinut ja estänyt. Isäni oli omasta mielestään armelias, kun ei vyön solkipuolta käyttänyt. Ollessani 13 ilmoitin isälleni, että voi sitten vaikka tappaa, jos vielä lyö, sillä takaisin tulee kunnes oma henki lähtee, asiat pitää selvittää puhumalla. 

Tämmöistä ihan Helsingissä 70-luvun alussa. Ei jokaisessa perheessä, muttei niin harvinaistakaan. Sodan varhaislapsuudessaan kokeneet vanhemmat eivät ole olleet niitä empaattisimpia isiä, äitejä eivätkä opettajia.

Muitakin syitä moisiin kasvatusmetodeihin on, mutta sota-ajan kokemukset olivat tuolloin vielä varmasti vahvasti mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Tärkein kotoani saamani perintö on huono itsetuntoni. Minua ei koskaan kannustettu tai kehuttu. Siksi tein koulussa, duunipaikoissani töitä kuin hullu. Toivoin sen kompensoivan kiistämätöntä p*skuuttani. Menestynkin kohtuullisesti. Suurin syy siihen lienee se ettei minulla ole harhaista minäkuvaa. 

Sama täällä! "työnsankari" leivottiin minustakin samoilla menetelmillä. Lapsia ei tuolloin paapottu ja heillä ei ollut mitään sananvaltaa. Marssijärjestys perheissä oli selvä. Isä ja äiti oli pomoja ja lapset oli näiden kahden pääkön lemmen sivutuotteita. Pidettiin itsestäänselvänä, että on "vain" lapsi ja marssijärjestyksessä siellä häntäpäässä. Toisaalta perhesiteet oli vahvempia. Avioliitot oli pysyviä. Eroihin ei suhtauduttu kevytmielisesti. Oltiin myös, paremman sanan puutteessa, "sukurakkaampia". Eli ympärillä pyöri mummit ja ukit ja tädit ja sedät luontaisena osana lapsen elämää. Lapset pääsivät aika äkkiä selville suvun asioista ja dynamiikasta Jouluaatot suvun kanssa, juopposedät ja hermoheikot umpiuskovaiset vanhapiikatädit ottivat yhteen ym. 

Kouluissa opettajat olivat "talvisodan jäänteitä", viimeisiä veteraaneja ja sota-ajan lapsia. Luokassa oli nykymittapuun mukaan sotilaallinen kuri. Opettajat ei sietäneet mitään "per seilyä". Oppilaiden fyysinen kuritus oli jo kiellettyä, mutta se ei estänyt opettajaa "napsahtamasta" ja pojanriiviö huomasi roikkuvansa naulakosta. Toisaalta kouluissa oli koko ajan päivystävä terveydenhoitaja, opo  ja hammaslääkäri. Seurakunta ja kirkko ja urheiluseurat ym. Lapsen ympärillä pyöri paljon kaikkia auttavia käsiä. Pakollinen aamuhartaus joka aamu. Luulen että nämä aamuhartaudet liittyivät ennenkaikkea geopoliittiseen asemaamme, eli venäläiset nähtiin uskonnottomina kommunisteina. 

Joo no minä olen -83 ja muistan vieläkin sen, kun kurahousut oli sellaista tosi paksua ja kankeaa muovia, olisiko niin kuin sama kuin joku pöytäliinakerni nykyään vastaavaa, ja niitä sitten syksyllä ja keväällä myös pidettiin paljon ja vielä vähän vanhempanakin lapsena kuin nykyään. Ja vaikka äiti oli oikein fiksu ja mukava ja kouluja käynyt ja vaikka mitä, niin yhtään ei tullut ymmärrystä sille, miten epämukava minun oli niissä liikkua ja leikkiä. Ja oikeasti oli! Se oli yleinen kinan aihe, että minä valitin eteisessä ja äiti vain väheksyi sitä ja ihmetteli, miksi taas pitää siitä kinata.

Miten voi olla, että yhtään ei toisen asemaan osaa asettua tällaisessa, vaikka muuten oli ihan lempeä ja ymmärtäväinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä silloin kultaisella kasarilla ihan koulussa pakotettiin allergiset syömään niitä ruokia, joille oli allerginen. Aika usein joku sai hirveän yskäkohtauksen, oksenteli tai muuten kärsi. Opettajat haukkuivat sitten vielä valehtelijoiksi ja vaikeiksi ihmisiksi. Muutenkin meno oli hyvin erilaista kuin nykyään. Oksentelevat allergikot pantiin vielä kiittämään jeesusta niistä ruuista. :) Noh, truth be told, ei ole meidän koululuokkaisista kukaan kärsinyt ns. mt-ongelmista, kaikilla on myös lapsia. Se julmuus oli kuitenkin enimmäkseen reilua eli kaikilla oli aika kurjaa. Pahinta on se, kun vaan osa kärsii ja muut nauraa.

Juu ja jo kerran oksennetut ruoat piti syödä uudelleen. En tajua miten joku voi kaivata näitä "vanhoja hyviä aikoja ja kuria".

Ei 80-luvulla tai 70-luvullakaan tuollaista ollut. Ainakaan Helsingissä, joissa kyseisillä vuosikymmenillä tuli oltua koulussa. Allergiat otettiin erittäin vakavasti, kuten myös diabeetikkojen välipalat ja ruokavaliot.

Ilmeisesti maaseudulla on eletty eri oloissa?

Joku ruoka oli oikeasti niin pahaa, että sen täytyi olla pilaantunut. En vaan pysynyt syömään ja väitin, että se on pilaantunut, mutta ei sitä minun annosta kukaan muu maistanut. Enkä yleensä valittanut ruoasta. Sitä kun oli siinä jonkin aikaa pyöritelty, ruoka roskiin, ja minulle annettiin vyöstä takapuolelle niin että tuntui. Kiva. 

Vierailija kirjoitti:

Joo no minä olen -83 ja muistan vieläkin sen, kun kurahousut oli sellaista tosi paksua ja kankeaa muovia, olisiko niin kuin sama kuin joku pöytäliinakerni nykyään vastaavaa, ja niitä sitten syksyllä ja keväällä myös pidettiin paljon ja vielä vähän vanhempanakin lapsena kuin nykyään. Ja vaikka äiti oli oikein fiksu ja mukava ja kouluja käynyt ja vaikka mitä, niin yhtään ei tullut ymmärrystä sille, miten epämukava minun oli niissä liikkua ja leikkiä. Ja oikeasti oli! Se oli yleinen kinan aihe, että minä valitin eteisessä ja äiti vain väheksyi sitä ja ihmetteli, miksi taas pitää siitä kinata.

Miten voi olla, että yhtään ei toisen asemaan osaa asettua tällaisessa, vaikka muuten oli ihan lempeä ja ymmärtäväinen?

Mitä se ymmärtäväisyys olisi auttanut? Ei silloin ollut muuta vaihtoehtoa! Ei reimatecciä eikä notkeita muoveja.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiusattiin koulussa ja äiti totesi mitä sä mulle sitä kerrot. 

Minun äitini sanoi, että ei saa olla tuollainen tönittävä. Isälle en uskaltanut sanoa mitään. 

Se ehkä oli "positiivista" että varallisuuserot eivät olleet niin suuria kuin nykyään. Koululuokassa saattoi olla vain pari rikkaamman perheen ipanaa, jotka yrittivät lahjoa muita pitämään itsestään esim. karamellien tms. lahjojen avulla, mutta enemmän ipanat arvosti hyviä jääkiekkoilijoita tai hyviä piirtäjiä tai laulajia.

Eetos Suomesta "maailman parhaana maana" eli voimakkaana ja kukaan ei kyseenalaistanut sitä että Suomeen syntyminen oli lottovoitto. Jos et syönyt kouluruokaasi opettajan valvovan silmän alla, sait läksytyksen kuinka moni pieni "n-poika" afrikassa olisi kiitollinen jos saisi ruoka-annoksesi, "senkin kiittämätön!" Muistelen vieläkin inhosta väristen sitä "tillilihaa" kouluruokien aatelia: venyvässä "limaisessa" valkoisessa soosissa lillui pieniä sitkeitä lihanpaloja joissa oli enemmän jänteitä ja ihraa kuin lihaa. Niitä sitten nieleskeltiin yökkäillen pureksimatta veden kanssa. Tai sitten yritettiin piilottaa niitä taskuihin ym.

Lihavuus oli paha asia. Ei ollut "kehopositiivisuutta". Terveydenhoitaja saattoi tehdä hyvinkin selväksi oppilaalle ja tämän vanhemmille että hän ei halua jatkossa nähdä tämänkaltaisia vaakalukemia. Hän osasi olla yhtä ilkeä kuin "dr. Now". Luokassa oli yleensä vain yksi tai kaksi pullukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Niskavilloista kiinni ja nosto ilmaan ja sitten pää seinään oli normimeininki vuonna 1980

Lasten fyysinen kurittaminen kiellettiin lailla 1984, mutta kotien käytännöt tulevat perässä, neljäsosa vanhemmista esim tukistaa vieläkin lastaan ja uhkailua käyttää kasvatuskeinona ainakin yksi kymmenestä vanhemmasta.

Näin kerran kaupassa kun n. 10 v tyttö jostain asiasta pitkään mankui ja intti ja sanoi äidilleen vastaan, kunnes äiti sanoi jotenkin näin, että haluatko, että isä ottaa kotona vyön ja opettaa, miten ison tytön kuuluu käyttäytyä! Mietin kyllä pitkään, että oliko tuo todella sitä miltä se kuulosti. Ei kai kukaan enää nykypäivänä? Ihan sellaisista normaaleilta ihmisiltä näyttivät.

Ei huono vanhemmuus ole mikään 80- luvun ilmiö tietääkseni.

-Pyörällä opettettiin ajamaan niin että  tyrkättiin vauhtia huutaen "polje polje!" ja sitten raivottiin kun kaatui ja päätyi leuka auki tikattavaksi

- Uimaan opetettiin niin että heitettiin laiturilta alas  huutaen "ui!ui" ja suuttiin kun piti tulla pelastamaan

- Eläinallergiaan pidettiin hoitona että otetaan koira tai kissa ja sitten  huudettiin että "lopeta se ryyskytys!"

- Pimeäpelkoa hoidettiin lukitsemalla pimeään vessaan jossa valokatkaisija oli ulkopuolella

- Kouluun piti lähteä kipeänä kun vanhemmat eivät uskoneet että on sairas ja sitten raivottiin kun opettaja lähetti kuumeisen oppilaan takaisin kotiin

Koen lapsuuteni olleen turvaton ja onneton. Olin pelokas lapsi josta tuli pelokas aikuinen. Pelkään pimeää,ahtaita paikkoja ja kovia ääniä . En osaa uida enkä uskaltanut mennä autokouluun .Jos olen sairas,yritän huolehtia itse itsestäni enkä vaivaa ketään. Lapsia en ole tehnyt.  Vanhemmlla vierailut hoidan allergialääkkeen (ne koirat) ja rauhoittavan lääkkeen voimin,tekohymy kasvoilla. 

Minun ainakin annettiin ymmärtää olevani jotenkin hankala, vaativa tai hemmoteltu lapsi, jos sanoin että jokin tuntuu pahalta, sattuu tai muuta vastaavaa. Tai jos vaikka kysyin, onko meillä jotakin tiettyä syötävää tai asiaa kotona, jos sitä ei ollut. No EI NYT SATU OLEMAAN, vastattiin ivallisella äänellä. Olin NIIN HERKKÄ, jos sanoin, että jokin tuntui pahalta. Siitä tuli sellainen tunne, että minussa oli jotakin vialla. Vanhemmat myös kitsastelivat kehujen kanssa, ja muistan, miten janosin heidän hyväksyntäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä silloin kultaisella kasarilla ihan koulussa pakotettiin allergiset syömään niitä ruokia, joille oli allerginen. Aika usein joku sai hirveän yskäkohtauksen, oksenteli tai muuten kärsi. Opettajat haukkuivat sitten vielä valehtelijoiksi ja vaikeiksi ihmisiksi. Muutenkin meno oli hyvin erilaista kuin nykyään. Oksentelevat allergikot pantiin vielä kiittämään jeesusta niistä ruuista. :) Noh, truth be told, ei ole meidän koululuokkaisista kukaan kärsinyt ns. mt-ongelmista, kaikilla on myös lapsia. Se julmuus oli kuitenkin enimmäkseen reilua eli kaikilla oli aika kurjaa. Pahinta on se, kun vaan osa kärsii ja muut nauraa.

Juu ja jo kerran oksennetut ruoat piti syödä uudelleen. En tajua miten joku voi kaivata näitä "vanhoja hyviä aikoja ja kuria".

Ei 80-luvulla tai 70-luvullakaan tuollaista ollut. Ainakaan He

Voi olla. 70-luvulla syntyneenä minulla oli peruskoulussakin vielä aivan himoumpifanaatikko uskovainen opettaja, ja todellakin laulettiin virsiä aamuin illoin ja ruuan jälkeen. Rukoiltiin ja pelättiin kadotusta koulussa. Oi niitä aikoja. Näin painajaisiakin niistä tulisista kivistä, joita ruman sanan sanominen sai jumalan syytämään lasten niskaan opettajan fantasioissa.

Toki näin aikuisena ymmärtää, että kyseinenkin opettaja oli varmasti hyvin traumatisoitunut juuri sodan takia, paljon lähisukulaisia häneltä venäläiset tuhosivat.

Paljon tuttuja kokemuksia tässä ketjussa. Ennen ei ollut kyllä helppoa, vaikka varmaan 50-luvulla oli vieläkin surkeampaa. Nykyisin ollaan menty jo toiseen ääripäähän, jossa kaikki mielenpahoittaminen on joku hirveä trauma.

Kotona ei pakotettu syömään kalaa, mutta luulen ettei äiti ymmärtänyt, kun valitin kalassa olevan ruotoja. En sitä itsekään osannut sen paremmin kuvata. Nykyisin kalan hajukin saa "ruodon" kurkkuun. Olen myöhemmin saanut diagnoosin kala-allergiasta ja sen vuoksi joutunut jättämään edellisen työni.

Koulu, varsinkin 1-2 luokka olikin sitten ihan oma lukunsa. Kyläkoulu ja vanha opettaja ja ruokailu tapahtui luokassa. Ruoka annosteltiin valmiiksi lautasille jäähtymään jo hyvissä ajoin. Se kylmä, kuorettunut annos, joka oli kooltaan enemmän aikuiselle sopiva, piti syödä kokonaan. Jos ei syönyt, ei päässyt välitunnille, vaan piti jäädä näykkimään sitä kammottavaa pöperöä. Lautanen piti viedä keittäjille anteeksi pyytäen, kun muut palasivat luokkaan. Inhoan jäähtynyttä ruokaa nykyäänkin, traumoja kouluajalta. 

 

Juu ja jo kerran oksennetut ruoat piti syödä uudelleen. En tajua miten joku voi kaivata näitä "vanhoja hyviä aikoja ja kuria".

Ei 80-luvulla tai 70-luvullakaan tuollaista ollut. Ainakaan Helsingissä.

Olen syntynyt 1973 ja kävin koulua Myyrmäessä ja Martinlaaksossa. Helevetin monta kertaa istuin se ruokalautanen edessä monta tuntia ja todellakin ne oksennukset syötiin. Olen autistinen ja mulla kaksi autistista lasta, jotka muuten eivät pysty syömään koulussa kuin joskus. Mutta nyt se ei ole pakollista, luojan kiitos.

Kipeänä piti täälläkin mennä kouluun, ellei nyt sitten ollut ihan puolikuollut. Koulusta ei sen sijaan saanut lähteä kotiin  jos vaikka sattui sairastumaan kesken koulupäivän tai jos oli tullut puolikuntoisena kouluun. Opettaja sanoi vain että " mitäs tulit kipeänä kouluun" tai "mitä siellä kotona sille kurkkukivulle voit muka tehdä"

Kouluruokaa ei saanut ottaa itse ja kaikki oli pakko syödä. Maistaminen ei riittänyt.

Lapsia ei kehuttu etteivät ylpisty ja luule itsestään liikoja.

80-luvun lapsena tuntui siltä, että 90% aikuisista vihasi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

 

Juu ja jo kerran oksennetut ruoat piti syödä uudelleen. En tajua miten joku voi kaivata näitä "vanhoja hyviä aikoja ja kuria".

Ei 80-luvulla tai 70-luvullakaan tuollaista ollut. Ainakaan Helsingissä.

Olen syntynyt 1973 ja kävin koulua Myyrmäessä ja Martinlaaksossa. Helevetin monta kertaa istuin se ruokalautanen edessä monta tuntia ja todellakin ne oksennukset syötiin. Olen autistinen ja mulla kaksi autistista lasta, jotka muuten eivät pysty syömään koulussa kuin joskus. Mutta nyt se ei ole pakollista, luojan kiitos.

 

Melkoista. Helsingin puolella ei ainakaan minulla, 1970 syntyneellä. Konalassa. Eli aika lähellä vielä jopa noin maantieteellisesti.