Kiinan taloudesta puhutaan paljon mutta kaikkein hämmästyttävintä on kyllä kiinalaisen avaruusteknologian kehitys
Ottaen huomioon, että USA on pyrkinyt ihan lainsäädännöllä sulkemaan Kiinan kansainvälisen avaruusyhteistyön ulkopuolelle, on sen maan kehitys avaruusteknologiassa aivan päätähuimaavaa. Aika vähän vaan länsimaisessa mediassa kerrotaan tästä.
Kiinan avaruushankkeet ovat huolestuttaneet jopa Elon Muskia.
Kiina itse kyllä toivottaa muut maat mukaan yhteistyöhän heidän avaruushankkeisiinsa. Kiina ei itse pyri sulkemaan ketään ulkopuolelle. Nasan tiedemiehet haluaisivat tehdä yhteistyötä mutta USA:ssa poliitikot ovat säätäneet lait joilla yhteistyö estetään. Venäläisten kanssahan yhteistyötä tehdään koko ajan. Kiina on kuitenkin nykypäivänä paljon Venäjään merkittävämpi avaruusmaa.
Kiinalta tulee muutaman lähivuoden aikana uudelleenkäytettävät kantoraketit kuten SpaceX:lla on ja myös Starlinkia vastaava tiheä satelliittiverkko tulee Kiinalta lähivuosina.
Kiinalla on myös oma erittäin kunnianhimoinen kuutukikohta-hanke johon he ottavat mukaan myös länsimaita, jos nämä itse haluavat.
Vaikka maa olisi mukana amerikkalaisten vastaavassa Artemis-hankkeessa, ei se Kiinan puolesta ole mikään este. No Suomihan ei ole mukana edes Artemis-hankkeessa, mutta esim. Ruotsi on. On varmaan kuitenkin niin, että jos on mukana Artemis-hankkeessa, niin USA:n lait estävät silloin sellaisen maan osallistumasta mihinkään hankkeisiin Kiinan kanssa.
Kiina tulee olemaan todennäköisesti ensimmäinen valtio, joka tuo Marsista materiaalinäytteitä maahan. Amerikkalaisten vastaavat suunnitelma on aikataulutettu vasta jonnekin 2040-luvulle, mutta Kiina pyrkiin tuomaan näytteet maahan jo 2030-luvun alussa.
Kommentit (5)
Niin valitettavasti WEF:n rikas rahastava eliitti (ja sen alaisuudessa rikas rahastava EU eliitti) on ajanut useimpiin maihin eri agendansa kuten WOKE / TRANS / ilmastorahastus / väestönvaihto / köyhdyttämisen agendansa, great reset, et omista mitään ja olet onnellinen jne. ja nämä ovat tuhonneet useimpien maiden kehityksen, mutta Kiinaan näiden edellä mainittujen maailmanvalta ei yllä... Kiina tekee mitä haluaa kehityksen kärjessä...
Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olet lakoista. Duunarit ei oo lampaita.

Suosittelisin laittamaan hieman jäitä foliohattuun ja katsahtamaan vaikka Kiinan keskimääräistä bruttokansantuottoa per henkilö tai tuloerotilastoja. EU-maat, ja etenkin pohjoismaat, ovat keskimääräisten tulojen suhteen ihan eri sfäärissä kuin kiinalaiset, ja nuo tulot ovat myös tasaisemmin jakautuneita. EU:ssa päättävä "eliitti" on demokraattisessa vastuussa suhteessa hallittuihin, kun taas Kiinan autoritaarisessa yksipuoluejärjestelmässä valtaa pitävät voivat olla niin nepotistisia kleptokraatteja kuin haluavat, kunhan pitävät armeijan ja poliisivoimat jossain määrin tyytyväisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin valitettavasti WEF:n rikas rahastava eliitti (ja sen alaisuudessa rikas rahastava EU eliitti) on ajanut useimpiin maihin eri agendansa kuten WOKE / TRANS / ilmastorahastus / väestönvaihto / köyhdyttämisen agendansa, great reset, et omista mitään ja olet onnellinen jne. ja nämä ovat tuhonneet useimpien maiden kehityksen, mutta Kiinaan näiden edellä mainittujen maailmanvalta ei yllä... Kiina tekee mitä haluaa kehityksen kärjessä...
Mitä mieltä olet lakoista. Duunarit ei oo lampaita.
Kiitos kysymästä. Lakot ovat perinteinen tapa yrittää vaikuttaa asioihin mutta maailma on muuttunut ja 2020 - luku on ihmiskunnan historiassa ollut täysin erikoinen koska tällöin rikas eliitti on onnistunut rakentamaan globaaleja rahastuksia jollaisia ei ole koskaan ennen nähty ja näihin lakot eivät auta... ja miksi erityisesti suomalaiset ovat köyhtyneet ja mitä pitäisi tehdä niin...
1. Koska kaikki suomalaisten rahat on kannettu rikkaille EU maille ja rikkaalle rahastavalle EU eliitille; nyt olisi perittävä takaisin näitä valtavia summia nopeasti...
2. Koska Suomen EU MEP:it eivät tee lainkaan töitään eivätkä ole vaatineet EU:lta mm. vuosittaisia miljarditukia hyvittämään Suomen talviolosuhteiden aiheuttamia kustannuksia; nyt täytyy vaihtaa kaikki EU MEP :it sellaisiin jotka saavat nämä korvaukset voimaan heti.
3. Koska Suomessa lähes kaikissa hankkeissa, hankinnoissa ja projekteissa on korruptioita. Korruptioita pitäisi alkaa jahdata ja purkaa kuten USA:ssa tullaan pian tekemään.
4. Koska kartellit hallitsevat Suomea kuten sähköyhtiöiden kartellit, keskusliikkeiden kartellit, polttoaineen jakelun kartellit jne. eli Suomi on ollut banaanivaltio etenkin 2020-2024. Kartellien purku pitäisi aloittaa heti.
5. Koska inflaatio ei tuhonnut suomalaisten ostovoimaa vaan todellisuudessa sen tekivät valtava ahneus hintojen ja katteiden nostoina 2020-2024, kymmenien ja satojen prosenttien nostot. Ihmiset pitää ensin saada ymmärtämään että hallinnot ja valtamedia ovat aivan täynnä valheita ja että aina kaiken takana on aina valtava rahastus - se on suurin motiivi kaikkialla.
Kiinalaisilla on hyvin erilainen filosofia ja valloitustekniikka, kuin länsimaalaisilla