Mitä menetän jos jätän lapset hankkimatta?

Vierailija kirjoitti:

"Ei lapsia tai sisaruksen lapsia voi velvoittaa auttamaan. Saattavat myös asua kaukana tai heillä on omia kiireitä/ongelmia."

Useimmissa perheissä ja suvuissa kuitenkin ihmiset kokevat, että nimenomaan heidän velvollisuutensa on auttaa ikääntyviä vanhempia ja sukulaisia, ja hyvä niin. Ikääntyminen ja sen myötä toimintakyvyn väheneminen on edessä meillä kaikilla. Esim. jos tuolla tädilläni ei olisi sisarusten lapsia ja lapsenlapsia auttamassa ja tukemassa, hänen elämänsä olisi todella vaikeaa. 

Mistä sinä tiedät, olisiko vaikeaa? Luultavasti hän hankkisi apua jostain muualta jos niitä sisarusten lapsia ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme teini-ikäistä lasta. On jotenkin uskomattoman hienoa huomata, miten mahtavia tyyppejä meidän perheeseemme kuuluu. En voi kuvitella parempaa seuraa iltoihin, viikonloppureissuille, lomamatkoille, arkeen. Toki minulla on hyviä ystäviä ja tuttavia, mutta lapset menevät heittämällä heistä ohi. Ja tietenkin myös lapsilla on omat ystävänsä, ja irtautuvat omilleen hetki hetkeltä enemmän, mutta hekin arvostavat perheen yhteistä aikaa.

Ajatus, että heitä ei olisi, on musertava. He puuttuisivat minun elämästäni, mutta etenkin se, että he puuttuisivat tästä maailmasta, on surullinen ajatus. 

Omat teinit ovat aina täällä kirjoittavien vanhempiensa mielestä mahtavia tyyppejä.

Niin? Mitä sitten 😃? Onko se jotenkin huono asia?

Katselevat lapsiaan vaaleanpunaisten lasien läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei lapsia tai sisaruksen lapsia voi velvoittaa auttamaan. Saattavat myös asua kaukana tai heillä on omia kiireitä/ongelmia."

Useimmissa perheissä ja suvuissa kuitenkin ihmiset kokevat, että nimenomaan heidän velvollisuutensa on auttaa ikääntyviä vanhempia ja sukulaisia, ja hyvä niin. Ikääntyminen ja sen myötä toimintakyvyn väheneminen on edessä meillä kaikilla. Esim. jos tuolla tädilläni ei olisi sisarusten lapsia ja lapsenlapsia auttamassa ja tukemassa, hänen elämänsä olisi todella vaikeaa. 

Mistä sinä tiedät, olisiko vaikeaa? Luultavasti hän hankkisi apua jostain muualta jos niitä sisarusten lapsia ei olisi.

No ihan siitä, että keskustelen hänen kanssaan asioista. Mistä "muualta" hän hankkisi sitä apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme teini-ikäistä lasta. On jotenkin uskomattoman hienoa huomata, miten mahtavia tyyppejä meidän perheeseemme kuuluu. En voi kuvitella parempaa seuraa iltoihin, viikonloppureissuille, lomamatkoille, arkeen. Toki minulla on hyviä ystäviä ja tuttavia, mutta lapset menevät heittämällä heistä ohi. Ja tietenkin myös lapsilla on omat ystävänsä, ja irtautuvat omilleen hetki hetkeltä enemmän, mutta hekin arvostavat perheen yhteistä aikaa.

Ajatus, että heitä ei olisi, on musertava. He puuttuisivat minun elämästäni, mutta etenkin se, että he puuttuisivat tästä maailmasta, on surullinen ajatus. 

Omat teinit ovat aina täällä kirjoittavien vanhempiensa mielestä mahtavia tyyppejä.

Niin? Mitä sitten 😃? Onko se jotenkin huono asia?

Jep, ja se vaaleanpunaisuus syntyy rakkaushormoneista, joita nuo piltit herättävät. Jos haluaa trippailla läpi elämän niin seksi ja lapset ovat erinomaisia luomukeinoja siihen

Ulkopuolisille heidän touhunsa näyttääkin sitten ihan yhtä tyhmältä, kun se kadulla kouristeleva nisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei lapsia tai sisaruksen lapsia voi velvoittaa auttamaan. Saattavat myös asua kaukana tai heillä on omia kiireitä/ongelmia."

Useimmissa perheissä ja suvuissa kuitenkin ihmiset kokevat, että nimenomaan heidän velvollisuutensa on auttaa ikääntyviä vanhempia ja sukulaisia, ja hyvä niin. Ikääntyminen ja sen myötä toimintakyvyn väheneminen on edessä meillä kaikilla. Esim. jos tuolla tädilläni ei olisi sisarusten lapsia ja lapsenlapsia auttamassa ja tukemassa, hänen elämänsä olisi todella vaikeaa. 

Mistä sinä tiedät, olisiko vaikeaa? Luultavasti hän hankkisi apua jostain muualta jos niitä sisarusten lapsia ei olisi.

No ihan siitä, että keskustelen hänen kanssaan asioista. Mistä "muualta" hän hankkisi sitä apua?

No ihan mistä vaan. Ystävät, apu kunnalta tms. Itse olen (en ole siis vanha mutta kuitenkin) yllättynyt siitä, miten asiat ovat järjestyneet kun vaan uskaltaa saada suunsa auki. Esim. kun olin jalka paketissa yksin vieraassa kaupungissa, apua kyllä löytyi vaikka ventovieraalta kun vähän järjesteli.

"No ihan mistä vaan. Ystävät, apu kunnalta tms. Itse olen (en ole siis vanha mutta kuitenkin) yllättynyt siitä, miten asiat ovat järjestyneet kun vaan uskaltaa saada suunsa auki. Esim. kun olin jalka paketissa yksin vieraassa kaupungissa, apua kyllä löytyi vaikka ventovieraalta kun vähän järjesteli."

"Ihan mistä vaan" siis löytyisi joku, joka siivoaisi, kävisi kaupassa, kuljettaisi sairaalaan, auttaisi muutossa, järjestelisi tavaroita? Ei se kuule niin mene. Vanhuksen ystävät ovat vanhuksia. Helsingin kaupungilla on hyvin vähän apua tarjolla. Rahalla kyllä saa apua, mutta rahaa on aika rajallinen määrä. Jos olisit itse huonokuntoinen vanhus ja tulossa vaikkapa silmäleikkauksesta tai syöpähoidoista (tätini on lyhyen ajan sisään kokenut molemmat), luottaisitko vain siihen, että no, joku tuntematon auttaa?

Mulle tulee noista sun vastauksistasi mieleen, että sulle ei oikein elämän realiteetit ole vielä selvillä.

Samaa olen miettinyt. Haluni vanhemmuuteen ei ole niin palava kuin monilla mutta luultavasti olisin hankkinut ainakin yhden lapsen jos olisi ollut sopiva mies (tuli ero reilu kolmekymppisenä eikä uutta ole löytynyt). Niin paljon en kuitenkaan lasta halua että sellaisen yksin hankkisin. Kokisin etten jaksa sitä vastuuta yksin. 

Olisihan se kiva jos minulla olisi 50-vuotiaana isot lapset mutta tiedostan ettei minusta ole alkamaan äidiksi yksin. 

Vierailija kirjoitti:

"No ihan mistä vaan. Ystävät, apu kunnalta tms. Itse olen (en ole siis vanha mutta kuitenkin) yllättynyt siitä, miten asiat ovat järjestyneet kun vaan uskaltaa saada suunsa auki. Esim. kun olin jalka paketissa yksin vieraassa kaupungissa, apua kyllä löytyi vaikka ventovieraalta kun vähän järjesteli."

 

"Ihan mistä vaan" siis löytyisi joku, joka siivoaisi, kävisi kaupassa, kuljettaisi sairaalaan, auttaisi muutossa, järjestelisi tavaroita? Ei se kuule niin mene. Vanhuksen ystävät ovat vanhuksia. Helsingin kaupungilla on hyvin vähän apua tarjolla. Rahalla kyllä saa apua, mutta rahaa on aika rajallinen määrä. Jos olisit itse huonokuntoinen vanhus ja tulossa vaikkapa silmäleikkauksesta tai syöpähoidoista (tätini on lyhyen ajan sisään kokenut molemmat), luottaisitko vain siihen, että no, joku tuntematon auttaa?

Mulle tulee noista sun vastauksistasi mieleen, että sulle ei oikein elämän realiteetit ole vielä selvillä.

Miten niin vanhuksen ystävät ovat vanhuksia?

Nykyään ystävät voivat olla hyvinkin eri ikäisiä. Ihmiset myös vanhenevat eri tahtiin. Jotkut juoksevat maratoneja eläkeikäisenä.

Myös kunnalta voi saada apua. Emme me enää elä jotain 1800-lukua jolloin ei ollut tietoakaan sosiaaliturvasta ja lapsia hankittiin runsaasti vanhuuden turvaksi.

Vierailija kirjoitti:

"No ihan mistä vaan. Ystävät, apu kunnalta tms. Itse olen (en ole siis vanha mutta kuitenkin) yllättynyt siitä, miten asiat ovat järjestyneet kun vaan uskaltaa saada suunsa auki. Esim. kun olin jalka paketissa yksin vieraassa kaupungissa, apua kyllä löytyi vaikka ventovieraalta kun vähän järjesteli."

 

"Ihan mistä vaan" siis löytyisi joku, joka siivoaisi, kävisi kaupassa, kuljettaisi sairaalaan, auttaisi muutossa, järjestelisi tavaroita? Ei se kuule niin mene. Vanhuksen ystävät ovat vanhuksia. Helsingin kaupungilla on hyvin vähän apua tarjolla. Rahalla kyllä saa apua, mutta rahaa on aika rajallinen määrä. Jos olisit itse huonokuntoinen vanhus ja tulossa vaikkapa silmäleikkauksesta tai syöpähoidoista (tätini on lyhyen ajan sisään kokenut molemmat), luottaisitko vain siihen, että no, joku tuntematon auttaa?

Mulle tulee noista sun vastauksistasi mieleen, että sulle ei oikein elämän realiteetit ole vielä selvillä.

Miten nuorempi yksinäinen pärjää, jos tulee silmäleikkauksesta tai syöpähoidoista?

Et mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme teini-ikäistä lasta. On jotenkin uskomattoman hienoa huomata, miten mahtavia tyyppejä meidän perheeseemme kuuluu. En voi kuvitella parempaa seuraa iltoihin, viikonloppureissuille, lomamatkoille, arkeen. Toki minulla on hyviä ystäviä ja tuttavia, mutta lapset menevät heittämällä heistä ohi. Ja tietenkin myös lapsilla on omat ystävänsä, ja irtautuvat omilleen hetki hetkeltä enemmän, mutta hekin arvostavat perheen yhteistä aikaa.

Ajatus, että heitä ei olisi, on musertava. He puuttuisivat minun elämästäni, mutta etenkin se, että he puuttuisivat tästä maailmasta, on surullinen ajatus. 

Omat teinit ovat aina täällä kirjoittavien vanhempiensa mielestä mahtavia tyyppejä.

Niin? Mitä sitten 😃? Onko se jotenkin huono asia?

Ei toki, mutta se rivien välistä loistava loputon omahyväisyys vaan huvittaa. Vanhemmaksi tulo tarkoittaa monelle nähdyksi tulemista, sitä että vihdoin on jotain, vaikka muuten olisi ihmisenä täysi nolla. 

"Miten niin vanhuksen ystävät ovat vanhuksia?

Nykyään ystävät voivat olla hyvinkin eri ikäisiä. Ihmiset myös vanhenevat eri tahtiin. Jotkut juoksevat maratoneja eläkeikäisenä.

Myös kunnalta voi saada apua. Emme me enää elä jotain 1800-lukua jolloin ei ollut tietoakaan sosiaaliturvasta ja lapsia hankittiin runsaasti vanhuuden turvaksi."

Joo, toki voi olla vanhuksen ystävät eri ikäisiä, mutta mä puhun nyt elämän realiteeteista, eli siitä, millaista elämä käytännössä on, en siitä, mitä se mahdollisesti voisi olla. Elämä on oikeasti sellaista, että kun ihminen vanhenee, hänestä pitävät huolta omat lapset, lapsenlapset ja mahdollisesti muut sukulaiset. En tiedä, oletko seurannut lainkaan yhteiskunnallista keskustelua, mutta sitä apua kunnilta on saanut tähänkin mennessä aika niukasti, ja nyt kun säästöjän on tehty koko ajan enemmän (ehkä tämäkään ei ole tuttu asia sinulle), sitä saa koko ajan vähemmän.

Sun ajatukset ovat pilvilinnoissa, ei siinä, millaista vanhusten todellisuus on. Jos suvussasi ei ole apua tarvitsevia vanhuksia, voit toki perehtyä asiaan lukemalla ja katsomalla uutisia. Mielestäni tämä on ollut tapetilla paljonkin.

Itse tajusin tekeväni virheen kun hankin lapsen. Nyt on liian myöhäistä katua. En ole ikinä pitänyt itseäni tasapainoisena äitinä ja lapsen hankinta allekirjoitti sen. Lapsi on hankala ja on ominut samanlaiset luonteenpiirteet kuin minä. Ailahtelevaisuus, äkkipikaisuus, kärsimättömyys (you name it). Minulla on ollut täysi työ pitää itseäni kasassa tämän vastuun kanssa. Itseasiassa lapseni on paljon temperamenttisempi kuin minä, hän ei ole yhtään hienotunteinen eikä edes teeskentele olevansa minun lähelläni jotain muuta kuin on. Päivittäin meidän välillämme on tietynlaista kireyttä... lämpö on hävinnyt täysin. 

Ikinä ei tiedä millaisen lapsen saa, mutta jos lapsen haluaa se riski on otettava vastaan on se sitten hyvällä tai pahalla. Itse otin sen ristiriitaisin tuntein ja nyt tulos on tämä. Vanhempiaan kunnioittamaton tyranni. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsilisät menetät

Menettää myös pohjattoman rahareiän.

Vierailija kirjoitti:

"Miten niin vanhuksen ystävät ovat vanhuksia?

Nykyään ystävät voivat olla hyvinkin eri ikäisiä. Ihmiset myös vanhenevat eri tahtiin. Jotkut juoksevat maratoneja eläkeikäisenä.

Myös kunnalta voi saada apua. Emme me enää elä jotain 1800-lukua jolloin ei ollut tietoakaan sosiaaliturvasta ja lapsia hankittiin runsaasti vanhuuden turvaksi."

 

Joo, toki voi olla vanhuksen ystävät eri ikäisiä, mutta mä puhun nyt elämän realiteeteista, eli siitä, millaista elämä käytännössä on, en siitä, mitä se mahdollisesti voisi olla. Elämä on oikeasti sellaista, että kun ihminen vanhenee, hänestä pitävät huolta omat lapset, lapsenlapset ja mahdollisesti muut sukulaiset. En tiedä, oletko seurannut lainkaan yhteiskunnallista keskustelua, mutta sitä apua kunnilta on saanut tähänkin mennessä aika niukasti, ja nyt kun säästöjän on tehty koko ajan enemmän (ehkä tämäkään ei ole tuttu asia sinulle), sitä saa koko

Aina on ollut ja tulevaisuudessa tulee olemaan vielä paljon enemmän lapsettomia. Et ole yhtään seurannut, kuinka vähän nykyään hankitaan lapsia? Eli ei ole mitenkään mahdollista, että lapset tai lastenlapset tulisivat kaikilla olemaan turvana. Eiväthän he ole sitä kaikille niillekään, joilla lapsia on.

Sitten voi käydä niinkin, että se lapsesi ei koskaan aikuistu ja itsenäisty normaalisti, vaan roikkuu riesanasi vielä nelikymppisenä ja tarvitsee apuasi joka asiassa. Tällainenkin tapaus lähipiirissäni.

Olisivatko vanhempasi menettäneet jotain, jos eivät olisi hankkineet sinua. Oletko heille korvaamaton.

Menetät elämäsi voimakkaimman rakkauden tunteen kun lapsi syntyy ja elämäsi kipeimmän menetyksen tunteen, kun lapsi aikuistuessaan etääntyy.

Ajatteleeko lapsen hankkivat oikeasti kuinka lapsensa kuuluu hoivata HÄNTÄ? Eikö lapsella tule olla omaa tahtoa ja elämää? En minä ainakaan aio hoitaa vanhempiani, menkööt hoitokotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No ihan mistä vaan. Ystävät, apu kunnalta tms. Itse olen (en ole siis vanha mutta kuitenkin) yllättynyt siitä, miten asiat ovat järjestyneet kun vaan uskaltaa saada suunsa auki. Esim. kun olin jalka paketissa yksin vieraassa kaupungissa, apua kyllä löytyi vaikka ventovieraalta kun vähän järjesteli."

 

"Ihan mistä vaan" siis löytyisi joku, joka siivoaisi, kävisi kaupassa, kuljettaisi sairaalaan, auttaisi muutossa, järjestelisi tavaroita? Ei se kuule niin mene. Vanhuksen ystävät ovat vanhuksia. Helsingin kaupungilla on hyvin vähän apua tarjolla. Rahalla kyllä saa apua, mutta rahaa on aika rajallinen määrä. Jos olisit itse huonokuntoinen vanhus ja tulossa vaikkapa silmäleikkauksesta tai syöpähoidoista (tätini on lyhyen ajan sisään kokenut molemmat), luottaisitko vain siihen, että no, joku tuntematon auttaa?

Mulle tulee noista sun vastauksistasi mieleen, että sulle ei o

Kertokaa miten kunnalta saa apua!