Pitääkö teinien seksi peittää vanhemmilta täysin?
Pitääkö teinien teeskennellä, että heidän ja kumppaneidensa välillä ei ole minkäänlaista romantiikkaa tai varsinkaan seksiä? Itse seksi tietenkin on yksityisasia, joka ei vanhemmille kuulu. Kun perheessä on hoksaavaisia aikuisia, jotka ovat hereillä "aina", niin asian piilottelu tulee vaikeaksi tai sitten pitää kaikki kunnolla kiva unohtaa vuosiksi. Esim. kyllä nuo tajuavat miksi teinit nukkumaanmenon jälkeen vielä yllättäen käyvät vessassa tai suihkussa, eivätkä nuku aamuun asti, kuten yleensä. Tai miksi menevät lomallakin nukkumaan jo klo 22.
Yritetään piilotella, mutta kyllä tuntuvat tajuavan mistä on kyse. Pitäisikö vaan luovuttaa ja esim. mennä kylppäriin jo alkuillasta viinipullon ja mansikoiden kera, laittaa musiikki soimaan ja vetää ovi lukkoon. Halaukset ja pienet suukot ovat meillä ihan normaaleja ja niitä ei piilotella.
Muistelen, että jotkut ovat palstallakin valittaneet, kuinka ällöttävää on ollut, kun omat lapset ovat laittaneet makkarin oven lukkoon. Kun tuo on vanhemman mielessä tarkoittanut seksiä. Eikä siis olisi halunnut nähdä sitä lukkoa ja pitää ajatuksen, että teinit eivät sellaista ällötystä tee.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo kysymys. Me harrastetaan seksiä säännöllisesti, eikä minua haittaa tippaakaan se, että vanhemmat tietävät siitä. Samoin teemme myös silloin, jos meillä tai vanhemmilla on yövieraita tai olemme käymässä vaikka omien isovanhempien luona.
Jos joku tästä pahastuu, niin se on hänen ongelmansa. Ei kiinnosta yhtään. Seksiä on muutenkin joka paikka täynnä nykyään, joten olisihan se outoa, että seksiä parisuhteessa pitäisi jotenkin hävetä tai piilotella.
Oletko koskaan lukenut, että ihmisiä on erilaisia. Sellaisia, jotka ottavat huomioon myös muut ihmiset kuin itsensä, ja sitten niitä toisenlaisia.
Ei muiden huomioiminen tarjoita sitä, että pitää piilotella seksin harrastamista.
No minusta se kyllä tarkoittaa. Ei niin, että se pitäisi kieltää tai esittää, ettei sitä olisi, mutta tietoisesti toisten nähden tai kuullen harrastaminen on typerää. Minulla oli aikanaan poikaystävä, joka alkoi havitella seksiä samassa hotellihuoneessa, jossa vanhempani nukkuivat. Minusta se oli jotenkin todella halventavaa ja epäkunnioittavaa. Samaa tyyppiä ei häirinnyt kavereidenkaan läsnäolo. Varmaan oikein yritti coolina tuoda esiin, että minäpä poika saankin. Ällötys.
Kenekään ei pidä joutua kuuntelemaan muiden perheenjäsenten seksiääniä. Eli sekä teinit että vanhemmat harrastavat seksiä niin, että se ei häiritse muita. Sen kummemmin ei tarvitse peitellä.
Sinkkonen sanoo, että ei seksiä vanhempien kotona. Ei edes aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Sinkkonen sanoo, että ei seksiä vanhempien kotona. Ei edes aikuisena.
Sinkkonen ei sitä päätä.
Vierailija kirjoitti:
Lähden joskus tarkoituksella pois kotoa että poika ja tyttöystävänsä saavat olla rauhassa meillä ja tehdä mitä tykkäävät. Tyttöystävän kotona on monta pientä sisarusta joten siellä ei voi edes katsoa leffaa rauhassa, yritän sitten järjestää heille kahdenkeskeistä aikaa meillä.
Tein myös noin silloin kun poika asui vielä kotona. Kerroin lähteväni johonkin ja mahdollisimman kautta rantain kuinka kauan olen pois.
Seksille on hyvä paikka aina. Kotona, hotellissa, kylässä, kimpassa.
Vierailija kirjoitti:
Kenekään ei pidä joutua kuuntelemaan muiden perheenjäsenten seksiääniä. Eli sekä teinit että vanhemmat harrastavat seksiä niin, että se ei häiritse muita. Sen kummemmin ei tarvitse peitellä.
Näin. Hankitaan ja annetaan siihen mahdollisuuksia niin, ettei tarvitse kenenkään kuulla tai tulla kuulluksi.
Siinä kohtaa jos mulla olisi ollut poikkis ja seksijutut olleet ajankohtaisia, olisin ollut heti muuttamassa pois porukoiden nurkista. Ajatuksena seurustelu on aina kuulunut mulla itsenäiseen elämään/"aikuisuuteen" enkä osaisi edes kuvitella että olisin heilastellut jonkun kanssa porukoilla asuessani. Tää nyt on ohi aiheen, mutta toinpahan vaan esille ajatukseni :D

Kaikilla ei ole varaa muuttaa.

Ei niin ja moni seurustelee aiemmin mitä itse olisin ollut valmis. Tuo olikin vain ajatus mikä tuli mieleeni tästä keskustelusta.
Vierailija kirjoitti:
Sinkkonen sanoo, että ei seksiä vanhempien kotona. Ei edes aikuisena.
Missä on teinin koti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pitääkö vanhempien seksi peittää teineiltä täysin?
Päiväkodissa uteliaiden korvien kuulumattomissa kun keskustelimme vanhempiemme paritteluäänistä, niin joku tyttö sanoi että vanhempansa olivat alkaneet parittelemaan samalla sängyllä jossa hän oli ollut päikkäreillä 🤮
No ei se sitten niin kuulumattomissa ollut jos lapset kuulivat.

Mutta aikuiset eivät.
Meillä poika käy yökylässä poikaystävänsä luona ja varmaan siellä sitten touhuavat asioita, jotka ei minulle kuulu. Saadaan miehen kanssa olla keskenämme äänekkäitä :D
Keltaiseen ruusuun menee omat puuhailemaan. Kuulemma kivaa siellä.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan pitäisi vanhempien kanssa opettaa, ettei tuota puuhaa ennen täysi-ikäisyyttä.
Järkeä pitää olla enemmän päässä ja elämänkokemusta.
Seksi on valtava riski rikkoa itsensä henkisesti tai tulla raskaaksi tai saada jokin tauti.
Tyttäreni kaveri teki nuorena abortin ja se oli kamala paikka.
Mun rinnakkaisluokkalainen taas synnytti kesken lukion aikoinaan. Hän kertoi mulle, että olipakko vaihtaa lukiota, kun sai siitä niin paljon häpeää. Opettajat katsoivat nuivasti.
Tai sitten juuri sinun kaltaisesi kireänutturat tekevät seksiin tuon kertakaikkisen kummallisen häpeäaspektin, jota kukaan ei osaa selittää mitenkään järkevästi.
Tyttö on aika hiljaa silloin kun morsiamensa on meillä. Ehkä tekevät ne jutut kumppanin kotona :))