Onko kuinka yleistä se, että Alzheimer-potilaan kunto heikkenee hoivakodissa nopeasti?

Oma mummoni ainakin laitostui täysin ollessaan vuoden hoivakodissa. En ole yli vuoteen nähnyt häntä pyörätuolissa, vain sängyssä. Kaikki tuodaan eteen ja TV on edessä auki aamusta iltaan. 

Koila Pauvanöimi on kotihoiros. Kovaääninen torvi kuten sina. Ei sopeutuis mihinkään. Peruukki väärinpäin ollu joka päivä jo lähes 20 vuotta.

Ei valitettavasti ole aikaa varmaan liiemmin kuntouttaa 

Nykyään ajatellaan, että omaiset hoitaisivat vanhukset. Millä minä hoitaisin oman Alzheimer äitini kun on oma työkin tehtävänä. 

Alzheimer ei etene tasaisesti,vaan siinä esiintyy pudotuksia. Se selittää kunnon nopeaa heikkenemistä.

En olisi ikinä uskonut, että se, kun äitini kertoi minulle, että isäni oli alkanut pestä aamulla hampaitaan toisenkin kerran lyhyen ajan sisällä, olisi voinut olla merkki alkavasta muistisairaudesta, mutta niin vain kävi.

Tuttu kotiympäristö saattaa auttaa jotenkin pitämään pakan kasassa. Siirto uuteen ympäristöön voi sen takia heikentää kovasti vanhuksen kuntoa. Vaikka miten olisi hyvää tahtoa ja yritystä omaisilla, on kuitenkin niin, että Alzheimer-potilas on jossain vaiheessa pakko viedä hoitolaitokseen. Hän tarvitsisi ympärivuorokautista hoitoa, johon harva työssäkäyvä pystyy. 

Anoppi piti laittaa väkisellä palvelutaloon. Liian vaarallista oli pitää yksin ok-talossa. Reuhasi kyllä täysillä vastaan, mutta periksi ei annettu. Pyörätuolilla ambulanssiin ja siitä palvelutaloon. Mennessään raapaisi verisen haavan sukulaispojalle ja kiroili ja huusi koko matkan. Eli kuitenkin kaksi vuotta siellä palvelutalossa vielä. 

Kyliltä eras nainen sairastui noin 70-vuoden iässä alzheimeriin. Neljätoista vuotta vierähti palvelutalossa. Tuttavan äiti eli seitsemän vuotta samaisessa laitoksessa. 

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, että se, kun äitini kertoi minulle, että isäni oli alkanut pestä aamulla hampaitaan toisenkin kerran lyhyen ajan sisällä, olisi voinut olla merkki alkavasta muistisairaudesta, mutta niin vain kävi.

 

Jotkut muistisairaat rupeavat kokkailemaan päivällistä useita kertoja samana päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Kyliltä eras nainen sairastui noin 70-vuoden iässä alzheimeriin. Neljätoista vuotta vierähti palvelutalossa. Tuttavan äiti eli seitsemän vuotta samaisessa laitoksessa. 

Alzheimerin keskimääräinen aika diagnoosista kuolemaan on 10.5 vuotta. Nykyään ihmiset päätyvät hoitokoteihin vasta hyvin heikossa kunnossa, käytännössä lähes kaikilla on muistisairaus. Ja ovat siellä keskimäärin 2 vuotta ennen kuolemaansa. Näin ollen on vain todennäköistä, että alzheimer-potilas kokee viimeisen kunnon romahtamisen nimenomaan hoitokodissa.

Sehän tapahtuu ihan silmissä jos on aina viihtynyt kotosalla ja on vielä puolisokin elossa. Yhtäkkiä revitään paikkaan jossa ei ole mitään tuttua ja jossa ei ole mitään oman kodin tuntua.

Vierailija kirjoitti:

Sehän tapahtuu ihan silmissä jos on aina viihtynyt kotosalla ja on vielä puolisokin elossa. Yhtäkkiä revitään paikkaan jossa ei ole mitään tuttua ja jossa ei ole mitään oman kodin tuntua.

 

Onkohan kaikilla muistisairailla edes omaa huonetta hoitokodissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän tapahtuu ihan silmissä jos on aina viihtynyt kotosalla ja on vielä puolisokin elossa. Yhtäkkiä revitään paikkaan jossa ei ole mitään tuttua ja jossa ei ole mitään oman kodin tuntua.

 

Onkohan kaikilla muistisairailla edes omaa huonetta hoitokodissa?

 

Mikä ei ole omaa, on toisen omaa.

 

Läheiseni alkoi käymään kaupassa useita kertoja päivässä.  Ja osti samoja tuotteita aina vaan. Pian oli kaapit täynnä. Se oli ensimmäisiä merkkejä.  Jokaisen pitäisi tiedostaa, että voi liukua muistisairauteen, huomaamattaan. Ja järjissään ollessa keskustella asiasta esim puolison ja lastensa kanssa, miten haluaisi toimittavan kohdallaan.

Ajoissa pitäisi päästä täältä pois.

Osittain laitostuminen ja osittan sairauden eteneminen. Omalla vanhemalla on hyviä ja huonoja päiviä. Joskus on sängyssä ja joskus pyörätuolissa. En kauheasti mieti tuota laitostumista, koska eipä häntä enää voinut kotona hoitaa. Kolme vuotta ollut 24 h hoidossa.

Enoni asui kotona nopeasti edenneen Alzheimerin kanssa 2 vuotta... välillä "karkaili" tuttuihin maisemiin muttei koskaan öisin. Oli väkivaltainen välillä ja ilkeäkin. Meni johonkin palvelutaloon viikoksi jotta avovaimo sai hetken hengähtää... sille tielle jäi ja kuoli 2 kk kuluttua. Ennen hoitolaitosta käveli usean kilometrin lenkkejä (kävi kolmekin kertaa päivässä postilaatikolla 600 metrin päässä ), oli hyvässä fyysisessä kunnossa. Hoitolaitoksessa kunto romahti parissa kuukaudessa ja kuoli keuhkokuumeeseen. 

Äitini sairasti alzheimeria ja marraskuun alussa oli niin sekava, että toimitettiin sairaalaan. Oli viikon sairaalassa, josta siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle, siellä oli 4 päivää, jonka jälkeen kuntoutusosastolle. Aika kuntoutusosastolla venyi, koska muuta paikkaa ollut saatavilla ja hän menehtyi tammikuun alussa <3.

Kaikki taidot hävisivät nopeasti, pala kerrallaan. Mennessään sairaalaan hän oli vaipaton ja käveli itse. Siirtyi pian rollaattorin käyttäjäksi (johtui toki siitä, että hänellä oli jalka kipeä) ja siitä pyörätuoliin. Marraskuun lopulla vielä istui kanssani kahvilla. Mutta hän sai käytännössä olla kotonaan lähes loppuun saakka. Se antaa lohtua. Ja loppuaikoina, kun puhe vielä sujui kertoi, että hänellä on hyvä olla. 

Mutta kyllä, kun kotoa joutuu pois, niin taidot katoavat. Äitini kohdalla mietin, että hän skarppasi loppuun saakka. Kun sitten ns pääsi turvaan, ei enää tarvinnut. 

Se alamäen nopeus on jotakin aivan käsittämätöntä.