200.000e perintö. Mitä tekisit minun tapauksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä siis sitä mieltä, että perintö on jokin kiertopalkinto, jonka tehtävä on pysyä samanauuruisena - mieluiten kasvatettuna - seuraavalle sukupolvelle? Kenenkään siitä ei mieluusti tule saada henkilökohtaista hyötyä?"

Todellakin olen. Paitsi että jokainen polvi silti hyötyy siitä, kunhan osaa hallinnoida sitä oikein.

Ok. Minä olen aivan toista mieltä. Osittain tähän kierrättämiseen tulee myös ilmeisesti yhteiskunnankin puolelta ainakin osalle stoppi, kun kaikki vanhuspalvelut alkaa lähteä omista varoista mikäli omaisuutta on. Isokin (satojen tuhansien) omaisuus on tällä konstin sileänä muutamassa vuodessa.

Minun sukuni lähtee ulkomaille siinä tilanteessa. Suvussani tarkoitus nimenomaan on varojen pysyminen suvussa. 

Mitä se hyödyttää? Esimerkki: jos vaikkapa sinulla on sijoituksia ja asunto, ja sattuisi niin ikävästi, että ärhäkkä Alzheimer iskisi. Se etenisi huomaamatta nopeasti parissa vuodessa, ja eräänä päivänä saavuttaisi kohdan, jossa menettäisit puhe- ja liikuntakykysi. Et pärjäisi enää kotona, vaan tarvitsisit ympärivuorokautista ammattihoivaa. Hoitokotipaikka löytyy, mutta koska sinulla on varallisuutta, rokotetaan sitä niin kauan kuin omaisuutta riittää - oletuksena tietysti on, että kaikki omaisuutesi realisoidaan. Hoitokotipaikan kustannus on useita tuhansia kuussa, plus lääkekulut ja muut kustannukset. Vielä lisään. Tässä kohtaa tilanne on _hyvä_, koska sinulla on varallisuutta josta hoitosi maksetaan. Useissa maissa, esimerkiksi Virossa, lapset ovat velvoitettu maksamaan vanhempansa hoitokustannukset jos hänellä ei itsellään ole varaa. Käytännössä kynitään siis myös lasten omaisuus jo etukäteen.

Ja joo; en tietenkään halua pelotella, mutta tästähän on ollut koko ajan keskustelua hallitustasolla. 

Ostaisin pienen asunnon, hyvin hoidetusta taloyhtiöstä ja jos pakko on, niin sen auton. Auton ostaisin uutena (jonkun Yariksen tms.) Sen vois olettaa kestävän mun loppuelämän. Loput rahat laittaisin rahaa indeksirahastoon ja korolliselle talletustilille.

Ei tuon kokoisista perinnöistä tarvitse miettiä, että mitä siitä jää jälkipolville. On ihan eri asia, jos kyse on suvun tiluksista tai miljoonaomaisuuksista, jotka ovat kiertäneet sukupolvelta toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä siis sitä mieltä, että perintö on jokin kiertopalkinto, jonka tehtävä on pysyä samanauuruisena - mieluiten kasvatettuna - seuraavalle sukupolvelle? Kenenkään siitä ei mieluusti tule saada henkilökohtaista hyötyä?"

Todellakin olen. Paitsi että jokainen polvi silti hyötyy siitä, kunhan osaa hallinnoida sitä oikein.

Ok. Minä olen aivan toista mieltä. Osittain tähän kierrättämiseen tulee myös ilmeisesti yhteiskunnankin puolelta ainakin osalle stoppi, kun kaikki vanhuspalvelut alkaa lähteä omista varoista mikäli omaisuutta on. Isokin (satojen tuhansien) omaisuus on tällä konstin sileänä muutamassa vuodessa.

Minun sukuni lähtee ulkomaille siinä tilanteessa. Suvussani tarkoitus nimenomaan on varojen pysyminen suvussa. 

Olen työikäinen korkeasti koulutettu, en ole lähelläkään eläkeikää. Ehdimme kyllä katsoa sopivimpia maita, jos politiikan suunta muuttuu tällaiseksi. Ja minulla asuukin yksi sukulainen toisaalla, tosin muista syistä. 

55v ja elämä tuossa kondiksessa. Parit avioerot, ei duunia, ei omaisuutta ja niin edelleen. En ole pessimisti, vaan realisti: ihan sama mitä neuvoja saat tai mitä päätät tehdä, mutta parin vuoden kuluttua sulla ei olen lantin lanttia.

Ostaisin hyvin hoidetusta taloyhtiöstä hyvällä sijainnilla kaksion eläkepäiviä varten sekä käytetyn max 10 t maksavan vähän ajetun auton jolla voisi reissata vähän kotimaassa.

Loput sijoittaisin ja sukan varteen jättäisin kylmää käteistä pari tonnia sekä tilille 10-20t.

Elelisin mukavasti ja vuokran sijaan ei tarvitsisi maksaa kuin yhtiövastike (jonka summa ja sisältö kannattaa tarkistaa ennen asunnon ostopäätöstä)

Vierailija kirjoitti:

55v ja elämä tuossa kondiksessa. Parit avioerot, ei duunia, ei omaisuutta ja niin edelleen. En ole pessimisti, vaan realisti: ihan sama mitä neuvoja saat tai mitä päätät tehdä, mutta parin vuoden kuluttua sulla ei olen lantin lanttia.

Osa meistä ei ole koskaan hallinnut/tule hallitsemaan talouttaan. Rahankäyttö on jotenkin perustuksellisesti huithapelia, on addiktioita, tai niin loputon vallanhalu, että pykätään yritystä toisen perään enemmän ja vähemmän heikolla menestyksellä. Eikä tilanne tule muuttumaan, koska esimerkiksi minun tuttavapiirissäni on ihan akateemisia rahankäytön aku ankkoja - homma ei vain toimi. Kaikki tulee mitä menee. Valitettavasti veikkaan samaa, että ap tulee ryssimään tämän(kin) asian kanssa. Isossa kuvassa sillä tosin ei ole mitään merkitystä: 200 000 euroa ilmaan muun tuulen huuhtoman perseen seuraksi ei muuta maailmaa eteen tahi taakse.