Muutin samaan kaupunginosaan jossa pojan perhe asuu. Nyt miniä kuulemma alkanut puhumaan muutosta.

Miniällä traumoja tai pojan käytös muuttuu, kun tietää äidin olevan lähellä. Voi olla jotain tällaista. Alitajuisia juttuja, joiden takia haluaa ja monesti auttaakin, jos ottaa vähän etäisyyttä ja pitäytyy siinä. Ei kannata ottaa henkilökohtaisena pahana!

Puheet ovat puheita ja teot tekoja. Mieti asiaa vasta sitten, kun oikeasti pakkaavat kamojaan muuttolaatikkoon. Muuttaminen on aika haasteellista juuri nyt etenkin, jos kyse omistusasunnosta. Voi mennä muutama vuosi ja miniä ehtiä muuttamaan mielensä moneen kertaan. 

En ihan käsittänyt kuka sinulle miniän muuttotoiveista kertoi ja miksi? Oliko siinä jotakin syytöksen makua vai mitä? Jos niin on käynyt voit puhua asiasta suoraankin ja kertoa oman näkemyksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kaupunki olisi kiva (nyt on kaikki oma ja puolison suku kaukana) mutta sama naapuristo voi henkilöstä riippuen olla vähän too much. Eikä siihen mitään inhoa tarvita. 

Me asutaan samassa paritalossa appivanhempien kanssa. Se on jo vähän too much, mutta sen kanssa täytyy vaan elää.

Asuuko molempien puoliskojen appivanhemmat samassa talossa?

No ei sentään. Onneksi. Vain miehen vanhemmat.

Mikä oli syysi muuttaa heidän lähelleen? Joku tarkoitushan sinulla on. Joka ilta lenkillä ikkunan takana ja piipahda kahville? 

Mitä se sinulle kuuluu, muuttavatko he vai eivät? Miksi ylipäätään loisit pojassasi?

Me asumme eri maissa, eli on jo luonnostaan hajurako

Miksi poikasi perhe ei saisi muuttaa, jos haluavat?

Tyhmästi teit.

Mistä vetoa, ettet neuvotellut nuorten kanssa etukäteen? 

Jos mun anoppi olisi muuttanut kävelymatkan päähän meiltä, se olisi ollut kriisin paikka. Mutta ne nyt olikin rajattomia ihmisiä.

Suosittelen että elät vastaisuudessa omaa elämääsi, jota toivottavasti on. Jos ei niin kehität sitä.